Ns."vanhat piiat" katkeroituvat jossakin vaiheessa elämäänsä

Vierailija kirjoitti:

Miten käy vanhojen poikien? Katkeroituvatko hekin?

Emme ehdi, kuollaan viinaan ensin.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä siinä tapauksessa saattaa katkeroituakin, jos olisi halunnut puolison ja ehkä myös lapsia, mutta ei sellaisia koskaan syystä tai toisesta saanut.

Kaikki eivät tuollaisesta elämästä kuitenkaan haaveille. Joillekin se "vanhana piikana" oleminen on ihan oma valinta. Jotkut ihan oikeasti nauttivat yksinolosta.

(Eipä ne lapset mikään onnellisen vanhuuden tae ole. Välit voivat rikkoontua, lapset voivat menehtyä ennen vanhempiaan, saattavat muuttaa ulkomaille ja perustaa oman elämänsä sinne jne.)

Ja vaikka välit lapsiin olisivat hyvät ja asuttaisiin lähekkäin, eivät lapset ole aikuisena vanhempiensa seurana. He elävät omaa elämäänsä. Vanhempien luona käydään vierailuilla, muutama tunti viikossa on jo paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä siinä tapauksessa saattaa katkeroituakin, jos olisi halunnut puolison ja ehkä myös lapsia, mutta ei sellaisia koskaan syystä tai toisesta saanut.

Kaikki eivät tuollaisesta elämästä kuitenkaan haaveille. Joillekin se "vanhana piikana" oleminen on ihan oma valinta. Jotkut ihan oikeasti nauttivat yksinolosta.

(Eipä ne lapset mikään onnellisen vanhuuden tae ole. Välit voivat rikkoontua, lapset voivat menehtyä ennen vanhempiaan, saattavat muuttaa ulkomaille ja perustaa oman elämänsä sinne jne.)

Ihminen ei voi hyvin aivan yksin. Voihan ihminen tietoisesti pyrkiä yksinäisyyteen ja perinjuurin yksinään olemiseen, mutta pitemmän päälle se nyt vaan ei ole tervettä ihmisen elämää. Ihminen on laumaeläin. Ihminen kaipaa kaveria peilaamaan omaa elämäänsä toisen ihmisen kanssa.

Ja onhan hyvänen aika rattoisampaakin elämä viettää aikaa toisen ihmisen kanssa kuin ypöyksin.

Ja jos nyt joku vetää tähän työkaverit sun muut, niin he eivät koskaan korvaa omia lapsiaan ja ihan omaa perhettä saatika omaa rakasta elämänkumppania. Se nyt vaan on niin.

Se nyt vaan on niin, että et tajua ihmisyydestä mitään. Juuri tuollaiset läheisriippuvaiset ovat ikuinen taakka kaikille muille.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se nyt vaan on luonnonkin mukaista, että ihmisellä on vietti pariutua ja sitä myöten lisääntyä, ja jos noista kumpikaan ei jostain syystä onnistu, niin ihminen katkeroituu aivan väkisin. Sitten vaan keksimällä keksitään tekosyitä vanhaanpiikuuteen, vaikka syyt siihenkin löytyvät vallan muut kuin se viettiin perustuva halu ja himo, joka on ollut olemassa, mutta se on pitänyt vaientaa, ja etenkin yli lapsentekoikäisten naisten kohdalla se on tossa viidenkympin tienoilla viimeistään, kun menkat loppuvat ja vaihdevuodet alkavat, se on sitten omista lapsistaan haaveilukin siinä, ja piste. Ja kaikki eivät edes löydä sopivaa kumppania itselleen seurakseen, niin onhan se sitten yksintaivallusta koko elämä. Harva siellä elämän illassa enää mitään seksikumppaniakaan tarvitsee, ja edes löytää mitään kultarakasta, armastaan! Taivaan tosi tuokin.  Ja työnteko yleensä loppuu eläköitymiseen, ja eläkkeellä olokin on pirun yksinäistä, jos ei ole edes muistoja vaikka siitä olleesta kumppanistaan, joka on saattanut jossain vaiheessa olla aikaisempaa elämäänsä, saatika lapsistaan.....

Minusta kyllä on mukavaa olla sinkku. Lukiolaiseksi asti oli kivaa asua perheen kanssa, mutta aikuisiällä en ole asuinkumppaneita kaivannut, opiskelija-asuntolavuodetkin olivat sietämisen rajamailla elämistä. Seksi on hieno juttu, mutta omassa rauhassa ja yksityisyydessä herääminen on pitkän päälle vielä hienompi. Lapsista en ole koskaan piitannut, ja jos olisin tullut vahingossa raskaaksi, abortti olisi ollut luonnollinen ja ainoa vaihtoehto.

Täytän syksyllä 53 vuotta. Missähän vaiheessa se katkeroituminen alkaa? Kerropa sinä, kun tiedät minun asiani paremmin kuin minä itse. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai yleensä aina? Hyvä vitsi.

Niinpä, omat synnyttämät lapseni ovat olemassa, ja älä ala halkomaan hiuksia tuolla "aina"-sanallani ja käsitä sitä niin, että lapseni olisivat alati konkreettisesti kanssani, mutta tarkoitin sitä, että he ovat kuitenkin mukana minun elämässäni, ja olen heille ainut ÄITI ja muita äitejä heillä ei ole.  Jos itse olet pettynyt vanhempiisi tai päin vastoin, niin ei se ole minun ongelmani.

Itselläni ovat lämpimät ja rakkaat välit omiin lapsiini, ja päinvastoin heillä minua kohtaan.

Kaikillahan ei noin mene, ja syitä voi olla sellaiseenkin käytökseen hyvin paljon. Ikävää sellainen onkin.

Eli lapsillasi on kylmät ja vihamieliset välit sinun suuntaasi? Uskon kyllä, että tuollainen roikkuminen ahdistaa ketä hyvänsä.

Meitä ihmisiä on kaikenlaisia ja kaikki taidamme jossain vaiheessa arvioida, miten olemme elämämme eläneet, toteutuivatko haaveet, elinkö elämäni niin, että olen tyytyväinen. Mielestäni, jos menee aina siitä, missä aita on matalin, eli ei opiskele, ei hanki mieleistään ammattia, ei hakeudu työelämään, ei kuuntele itseään, ei kehitä itseään, ei hakeudu tilanteisiin, joissa voisi arvioida itseään ja elämäntilannettaan ja perimmäisiä toiveitaan, kyllä kai sitä voi sitten vaikka katkeroitua. Lapset ja perhe ovat ihmisille siunaus ja suuren kasvun paikka, jos ne haluaa, jokaisella on vapaus valita. Lapsettomille, vanhemmiksi sopiville on esim. adoptio-, sijaisperhe-,  lastenhoitotyö-mahdollisuuksia yhä laajemmin. Ei kenenkään ole pakko katkeroitua, mahdollisuuksia on paljon, mutta joustavuutta ja sopeutumista vaaditaan, kuten aina meiltä kaikilta.

Naimisiin joutuneet naiset ne vasta katkeroituvatkin. Raahaa vuosikymmenet laiskaa kivirekeä, hoitaa huushollit ja lapset, sitten ukko viidenkymmenen jälkeen huomaa että onpas kulunut ja vanha akka, vaihdan nuorempaan. Siinä kohtaa toivoisi että olisi aikoinaan ymmärtänyt pysyä sinkkuna. 

No jaa, älä ap yleistä. Enemmän katkeruutta ovat huonot miessuhteet aiheuttaneet, kuin nyt tämä itse valittu yksinolo. Ja lapset, rakkaita tietenkin mutta heillä oma elämä edessä, ei vaikuta katkeruuksiin. Läheinen perheenjäsen ollut vanhapiika ilman yhtäkään suhdetta/kavereita, ja onnellisena elelee. Meitä kun on katsos monenlaisia, minä en ainakaan kaipaa jotakuta tuohon jalkoihin pyörimään.

Vierailija kirjoitti:

Meitä ihmisiä on kaikenlaisia ja kaikki taidamme jossain vaiheessa arvioida, miten olemme elämämme eläneet, toteutuivatko haaveet, elinkö elämäni niin, että olen tyytyväinen. Mielestäni, jos menee aina siitä, missä aita on matalin, eli ei opiskele, ei hanki mieleistään ammattia, ei hakeudu työelämään, ei kuuntele itseään, ei kehitä itseään, ei hakeudu tilanteisiin, joissa voisi arvioida itseään ja elämäntilannettaan ja perimmäisiä toiveitaan, kyllä kai sitä voi sitten vaikka katkeroitua. Lapset ja perhe ovat ihmisille siunaus ja suuren kasvun paikka, jos ne haluaa, jokaisella on vapaus valita. Lapsettomille, vanhemmiksi sopiville on esim. adoptio-, sijaisperhe-,  lastenhoitotyö-mahdollisuuksia yhä laajemmin. Ei kenenkään ole pakko katkeroitua, mahdollisuuksia on paljon, mutta joustavuutta ja sopeutumista vaaditaan, kuten aina meiltä kaikilta.

Kun itseään ei kehitä ja näkee muiden menestyvän elämässä ja saavuttavan jotain, silloin katkeroituu. Sitten se katkeroituminen tulee esiin siinä, että yritetään päteä ajatuksella "joku huoli minut ja onnistuin lisääntymään, olen siis muita parempi ihminen". Ei näitä aloituksia ole mitään muuta syytä tehdä. Aloittaja on liian surkea kehittääkseen itseään, joten kun itse ei pääse ylöspäin on ainut vaihtoehto polkea muita alaspäin.

Ei seksi ja lasten saaminen takaa sitä, etteikö siltikin voisi katkeroitua. Tiedän monta kiukkusta vanhaa ihmistä, joilla on kyllä ollut perhekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä ihmisiä on kaikenlaisia ja kaikki taidamme jossain vaiheessa arvioida, miten olemme elämämme eläneet, toteutuivatko haaveet, elinkö elämäni niin, että olen tyytyväinen. Mielestäni, jos menee aina siitä, missä aita on matalin, eli ei opiskele, ei hanki mieleistään ammattia, ei hakeudu työelämään, ei kuuntele itseään, ei kehitä itseään, ei hakeudu tilanteisiin, joissa voisi arvioida itseään ja elämäntilannettaan ja perimmäisiä toiveitaan, kyllä kai sitä voi sitten vaikka katkeroitua. Lapset ja perhe ovat ihmisille siunaus ja suuren kasvun paikka, jos ne haluaa, jokaisella on vapaus valita. Lapsettomille, vanhemmiksi sopiville on esim. adoptio-, sijaisperhe-,  lastenhoitotyö-mahdollisuuksia yhä laajemmin. Ei kenenkään ole pakko katkeroitua, mahdollisuuksia on paljon, mutta joustavuutta ja sopeutumista vaaditaan, kuten aina meiltä kaikilta.

Kun itseään ei kehitä ja näkee muiden menestyvän elämässä ja saavuttavan jotain, silloin katkeroituu. Sitten se katkeroituminen tulee esiin siinä, että yritetään päteä ajatuksella "joku huoli minut ja onnistuin lisääntymään, olen siis muita parempi ihminen". Ei näitä aloituksia ole mitään muuta syytä tehdä. Aloittaja on liian surkea kehittääkseen itseään, joten kun itse ei pääse ylöspäin on ainut vaihtoehto polkea muita alaspäin.

Missä kohtaa olen polkenut muita alaspäin, ja missä kohtaa olen sanonut, että en ole kehittänyt itseäni ja taitojani, mitä minullakin sattuu näet olemaan?

Työelämästä tiedän enemmän kuin moni tämän päivän jo nelikymppinen, joka ei ole ehtinyt vielä saamaan sitä ensimmäistäkään normipalkittua työpaikkaansa yhteiskunnassamme.  Sanalla sanoen olen jo sen ikäinen, että olen ehtinyt kokemaan ja saamaan tässä elämässäni sen mitä olen tahtonutkin, työtä ja lapsia, sekä tietenkin kaikessa suhteessa toimivan parisuhteenkin.

Tämän palsta ruikuttajamiesten itkuvirsien perusteella sanoisin katkeroitumisen koittavan yhtä lailla miehille.

Sinkkuna olen vapaa parisuhteen kahleista. Saan tehdä ihan mitä vain ja mennä miten lystään. Ystävien kanssa elämä on helpompaa kuin kumppanin kanssa. En halua ketään saman katon alle.

Vierailija kirjoitti:

Olet aivan oikeassa, ja tuon katkeran kalkin nieleminen on niin vaikeaa, että pitää täällä vauva-palstallakin (Huom! VAUVA-palstalla...) ulista ja availla etusivu täyteen ketjua lapsettomuuden ihanuudesta.  Olen surullinen heidän puolestaan. Lapsettomaksi jääminen on tragedia.

Tämän palstan nimi on Aihe vapaa :)

Vaikea arvailla mikä sinulla ottaa niin koville siitä, että jotkut nauttivat lapsettomasta elämästä.