Mä pilaan mun lasten lapsuuden
Rakastan lapsiani yli kaiken, ja kerron heille päivittäin miten tärkeitä ovat mulle.
Olen vain niin tajuttoman väsynyt, ja olen nyt sanonutkin heille että on vaikeaa olla iloinen ja hyvällä tuulella kun väsyttää koko ajan.
Tyttö täyttää kohta viisi ja poika kolme.
Molemmat heräilevät vielä öisin ja pyrkivät sänkyyn.
Muuttivat vähän yli puoli vuotta sitten omaan huoneeseen, jakavat siis huonetta.
Samassa huoneessa nukkuminrn.ei enää onnistunut, kun molemmat pyrkivät sänkyyn.
Jos sinne pääsevät hyörivät ja pyörivät niin ettei aikuiset voi nukkua.
Tällä hetkellä tuntuu että olen vihainen lapsille koko ajan kun eivät anna meidän nukkua!
En siedä yhtään turhanpäiväistä vinkumista ja.mölyämistä, suutun heti kun sanovat vastaan eivätkä heti tottele kun pitäisi pukea tai syödä tai mitä tahansa.
Tänään nuorempi oli sotkenut keittiötä kun olin vessassa ja suutuin ihan silmittömästi, kuolemanväsynyt.niin että tuskin jaksaa arkiaskareitakaan ja sitten pitää vielä ylimääräistä siivota!
Hetken jo ymmärsin mikä saa vanhempia lyömään lapsia.
Ilmoitin lapsille että äiti menee nyt jäähylle, äidin on nut pakko rauhoittua.
Saatiin taas sovittua pojan kanssa ja anteeksi pyydettiin, mutta mitä helvettiä tässä kuuluisi tehdö!?
Töissäkin pitää käydä. Miehellä päivätyö, minulla vuorotyö, äitini auttaa kun tarvitaan arkisin apua.
Sekoan kohta kun yön aikana saa.nukkua tunnin tai puolen kerrallaan, sit taas joku herättää ja kestää ennen kuin saa unta ja sit joutuu taas heräämään.
Ollaan kokeiltu vaikka mitä.
Tossuttelut ja tassuttelut ja tissuttelut perkele.
Eivät vain pysy unessa nuo kakarat.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan normaalilta vanhemmuudelta. Varmasti tiesit etukäteen, että näin voi käydä.
Lopeta valitus ja ota yhteyttä kunnan sosiaalipäivystykseen. Turha sinnitellä yksin, jos eväät on syöty.
Ihan rehellisesti, en tiennyt etten saisi viiteen vuoteen nukkua.
Varmasti kuitenkin tiesit, että niin voi ihan hyvin käydä. On tavallista, että univaikeudet kestävät pidempään kuin sen vauvavuoden.
Kuinka paljon tuolla jankkaamisella autat ap:n tilannetta? Itselläsi ei varmaan ole lapsia tai ainakaan huonosti nukkuvia. Ihan rehellisesti en kyllä minäkään tiennyt, että lapsen teko tarkoittaa (tähän mennessä) lähes kolmen vuoden unettomuutta. Ei siitä puhuta missään. Suurimmalla osalla lapset nukkuu hyvin. Ja sitä omaa väsymystä ja sen sietoa tai sietämättömyyttä ei voi edes kuvitella ennen kuin on valvonut useamman vuoden putkeen.

Ei, en tiennyt että lapset herättävät useasti yössä vielä viiden vuoden ikäisenä mutta onneksi olkoon jos tiesit sen etukäteen ja olit varautunut.
No, sille ei tietenkään enää voi mitään, ettet tätä tiennyt. Minusta kenen tahansa lasten hankintaa suunnittelevan pitäisi tämä asia kyllä tietää. Se on todella helppo saada selville, jos vain yhtään viitsi hankkia tietoa (tai jos ei suodata epämellyttävää tietoa pois vauvakuumeisen sumealla ajattelulla).
Palsta kyllä tarjoaa jatkuvasti esimerkkejä niistä mekanismeista, joiden avulla ihmiset saavat huijattua itsensä hankkimaan lapsia, vaikka vanhemmuuteen liittyy todella epämiellyttäviä juttuja.
Toivottavasti noudatat kuitenkin neuvoani. Lapsesi eivät ansaitse olla vain sinun ja puolisosi ratkaisukyvyn varassa.
Tsemppiä ap:lle! Meillä auttoi tilannetta se kun laitettiin lapsille sänky meidän parisängyn viereen. Siinä nukkuvat toistensa jalkopäässä ja helppo yöllä laittaa peittoa ja vähän taputella jos jompikumpi kitisee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan normaalilta vanhemmuudelta. Varmasti tiesit etukäteen, että näin voi käydä.
Lopeta valitus ja ota yhteyttä kunnan sosiaalipäivystykseen. Turha sinnitellä yksin, jos eväät on syöty.
Ihan rehellisesti, en tiennyt etten saisi viiteen vuoteen nukkua.
Varmasti kuitenkin tiesit, että niin voi ihan hyvin käydä. On tavallista, että univaikeudet kestävät pidempään kuin sen vauvavuoden.
Ei jumalauta, ei lasten saanti mitään kidutusta ja rangaistusta ole!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan normaalilta vanhemmuudelta. Varmasti tiesit etukäteen, että näin voi käydä.
Lopeta valitus ja ota yhteyttä kunnan sosiaalipäivystykseen. Turha sinnitellä yksin, jos eväät on syöty.
Ihan rehellisesti, en tiennyt etten saisi viiteen vuoteen nukkua.
Varmasti kuitenkin tiesit, että niin voi ihan hyvin käydä. On tavallista, että univaikeudet kestävät pidempään kuin sen vauvavuoden.
Ei, en tiennyt että lapset herättävät useasti yössä vielä viiden vuoden ikäisenä mutta onneksi olkoon jos tiesit sen etukäteen ja olit varautunut.
No, sille ei tietenkään enää voi mitään, ettet tätä tiennyt. Minusta kenen tahansa lasten hankintaa suunnittelevan pitäisi tämä asia kyllä tietää. Se on todella helppo saada selville, jos vain yhtään viitsi hankkia tietoa (tai jos ei suodata epämellyttävää tietoa pois vauvakuumeisen sumealla ajattelulla).
Palsta kyllä tarjoaa jatkuvasti esimerkkejä niistä mekanismeista, joiden avulla ihmiset saavat huijattua itsensä hankkimaan lapsia, vaikka vanhemmuuteen liittyy todella epämiellyttäviä juttuja.
Toivottavasti noudatat kuitenkin neuvoani. Lapsesi eivät ansaitse olla vain sinun ja puolisosi ratkaisukyvyn varassa.
Kaikella rakkaudella, syö paskaa saatanan besserwisser.
T. Ap joka ei jaksa olla asiallinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan normaalilta vanhemmuudelta. Varmasti tiesit etukäteen, että näin voi käydä.
Lopeta valitus ja ota yhteyttä kunnan sosiaalipäivystykseen. Turha sinnitellä yksin, jos eväät on syöty.
Ihan rehellisesti, en tiennyt etten saisi viiteen vuoteen nukkua.
Varmasti kuitenkin tiesit, että niin voi ihan hyvin käydä. On tavallista, että univaikeudet kestävät pidempään kuin sen vauvavuoden.
Kuinka paljon tuolla jankkaamisella autat ap:n tilannetta? Itselläsi ei varmaan ole lapsia tai ainakaan huonosti nukkuvia. Ihan rehellisesti en kyllä minäkään tiennyt, että lapsen teko tarkoittaa (tähän mennessä) lähes kolmen vuoden unettomuutta. Ei siitä puhuta missään. Suurimmalla osalla lapset nukkuu hyvin. Ja sitä omaa väsymystä ja sen sietoa tai sietämättömyyttä ei voi edes kuvitella ennen kuin on valvonut useamman vuoden putkeen.
Todellakin puhutaan ja kirjoitetaan. Voit tietenkin olla kuuntelematta muita kuin niitä ihastelevia puheita ja olla hankkimatta tietoa, jos niin haluat. Mutta kyllä tämä on ihan yleisesti tunnustettu riski.
Jospa kävisitte lääkärissä. Olisi ehkä hyvä selvittää mikä lapsia valvottaa ja jos sun väsymys on jo sitä luokkaa, että olet hotelliin lähdössä niin lääkäri voi suositella (määrätä) sinulle vuodelepoa.
Kiitos vastaajille, otetaan harkintaan ne mitä ei olla kokeiltu.
Nyt on pakko lopettaa palstailu ennen kuin kiehuu yli, en vain jaksa yhtään mitään ylimääräistä tällä hetkellä.
Kunpa nukahdan äkkiä ja kunpa nuo nukkuisivat edes yhteen ennen kuin herättävät ekan kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan normaalilta vanhemmuudelta. Varmasti tiesit etukäteen, että näin voi käydä.
Lopeta valitus ja ota yhteyttä kunnan sosiaalipäivystykseen. Turha sinnitellä yksin, jos eväät on syöty.
Ihan rehellisesti, en tiennyt etten saisi viiteen vuoteen nukkua.
Varmasti kuitenkin tiesit, että niin voi ihan hyvin käydä. On tavallista, että univaikeudet kestävät pidempään kuin sen vauvavuoden.
Ei, en tiennyt että lapset herättävät useasti yössä vielä viiden vuoden ikäisenä mutta onneksi olkoon jos tiesit sen etukäteen ja olit varautunut.
No, sille ei tietenkään enää voi mitään, ettet tätä tiennyt. Minusta kenen tahansa lasten hankintaa suunnittelevan pitäisi tämä asia kyllä tietää. Se on todella helppo saada selville, jos vain yhtään viitsi hankkia tietoa (tai jos ei suodata epämellyttävää tietoa pois vauvakuumeisen sumealla ajattelulla).
Palsta kyllä tarjoaa jatkuvasti esimerkkejä niistä mekanismeista, joiden avulla ihmiset saavat huijattua itsensä hankkimaan lapsia, vaikka vanhemmuuteen liittyy todella epämiellyttäviä juttuja.
Toivottavasti noudatat kuitenkin neuvoani. Lapsesi eivät ansaitse olla vain sinun ja puolisosi ratkaisukyvyn varassa.
Kaikella rakkaudella, syö paskaa saatanan besserwisser.
T. Ap joka ei jaksa olla asiallinen.
Onko tämä netisä sekoilu sinulle jonkinlainen hätähuuto? Usko nyt, perheesi tarvitsee ulkopuolista apua. Koeta nyt nöyrtyä ja kantaa vastuusi, vaikka rankkaa onkin.
Meillä ratkaistiin niin, että lapset nukkuivat omissa sängyissään jotka oli meidän sängyssä kiinni! Toimi loistavasti ja kaikki saivat nukkua yönsä hyvin.
Lapset siirtyivät ensin yhteiseen huoneeseen 6 ja 4 vuotiaina ja aika pian siitä omiin huoneisiinsa. Mitään ongelmaa ei ole ollut. Kannattaa miettiä mikä on tärkeämpää, katkeamaton yöuni vai jokainen omassa huoneessaan. Montaa vuotta niiden lasten kanssa ei kuitenkaan tarvitse nukkua!
Mikä ihme teidän ihmisten lapsia oikein valottaa? En tajua. Mun lapsi ja serkkunsa ovat nukkuneet pienestä asti. Jotain on kyllä vanhemmuudessa pielessä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ratkaistiin niin, että lapset nukkuivat omissa sängyissään jotka oli meidän sängyssä kiinni! Toimi loistavasti ja kaikki saivat nukkua yönsä hyvin.
Lapset siirtyivät ensin yhteiseen huoneeseen 6 ja 4 vuotiaina ja aika pian siitä omiin huoneisiinsa. Mitään ongelmaa ei ole ollut. Kannattaa miettiä mikä on tärkeämpää, katkeamaton yöuni vai jokainen omassa huoneessaan. Montaa vuotta niiden lasten kanssa ei kuitenkaan tarvitse nukkua!
Ei siis saatu nukkua kun nukkuivat meidän makkarissa, siksi siirrettiin eivätkä nuku nytkään.
Tarpeeksi vahvaa kamomillateetä. Myös itsellesi. Tarpeeksi kylmä makuhuone ettei halua edes tulla pois sieltä täkin alta.
Oikeasti ei 3v ja 5v pidä heräillä enää ainakaan säännöllisesti joka yö!! Nyt apua hakemaan. Oma poikani täyttää ensi syksynä viisi ja on kaksi vanhempaakin sisarusta. Ei edes tämä vielä 4v herää öisin juuri ikinä paitsi sairaana. Nukkuu omassa huoneessa, kaikki lapset omissa huoneissaan. Jos mahd teillä-ekanakin erotat ne sisarukset eri huoneisiin nukkumaan. Toiseksi joka ilta minuutilleen samaan aikaan lapset nukkumaan. Aina! Ei pelikoneita tms kaikki kaappiin piiloon ainakin kuukaudeksi. Voi vaikuttaa jo hetikin rauhoittuvat.. Iltapala hyvissä ajoin ja rutiinilla kaikki. Tylsää mutta toimii lasten kanssa ja rauhoittuu illat. Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ratkaistiin niin, että lapset nukkuivat omissa sängyissään jotka oli meidän sängyssä kiinni! Toimi loistavasti ja kaikki saivat nukkua yönsä hyvin.
Lapset siirtyivät ensin yhteiseen huoneeseen 6 ja 4 vuotiaina ja aika pian siitä omiin huoneisiinsa. Mitään ongelmaa ei ole ollut. Kannattaa miettiä mikä on tärkeämpää, katkeamaton yöuni vai jokainen omassa huoneessaan. Montaa vuotta niiden lasten kanssa ei kuitenkaan tarvitse nukkua!Ei siis saatu nukkua kun nukkuivat meidän makkarissa, siksi siirrettiin eivätkä nuku nytkään.
Minulla ei valitettavasti ole mitään hyvää neuvoa joka toimisi pomminvarmasti. Poikani valvotti minua 8-vuotiaaksi saakka. Aivan kaikkea tuli kokeiltua paitsi sairaalan unikoulua. Ehkä olisi kannattanut. En olisi ikinä uskonut että joudun elämään unenpuutteessa 8 vuotta. Enkä uskaltanut hankkia tämän takia enempää lapsia.
Ennen poikaani olin pöyristynyt kun eräs työkaverini kertoi että heidän lapsensa valvotti melkein vuoden vanhaksi. Miten joku jaksaa niin kauan niin vähillä unilla? Nykyään tiedän paremmin.
tämä saattaa kuulostaa oudolta neuvolta, mutta kannattaa myös katsoa miten päin lasten sängyt on huoneessa. Meidän kuopus tulee huomattavasti harvemmin omasta sängystään pois öisin, kun vaihdettiin sängyn paikkaa. Palstan tiedeihmiset tulee kohta lynkkaamaan, mutta vaihdoin sängyn paikan feng shuin mukaisesti oikeaan paikkaan, ja se auttoi. Sama auttoi muuten itsellänikin huonoon unen laatuun. Sängyn paikkaa vaihtamalla alpin nukkua paremmin.
Itse ajattelen, että kaikki ajat ovat vain vaiheita. Joskus nämä vaiheet ovat raskaita ja täytyy tehdä ehkä vähän outoja ja muiden mielestä huonoja ratkaisuja. Mieti ensin, mikä on tärkein asia, johon haluat muutosta. Sen jälkeen mieti kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, joilla muutoksen voi oikeasti saavuttaa.
Itse tekisin niin, että minä tai mies jäisi lasten kanssa nukkumaan sänkyyn ja toinen vanhemmista nukkuisi esim. patjalla lattialla toisessa huoneessa. Yksi vaihtoehto on myös laittaa sänky pois ja levittää huone täyteen patjoja ja nukkua kaikki siellä. Sekin on mahdollista, että toinen vanhemmista nukkuu toisen kanssa ja toinen toisen.
Riittävän hyvä vanhemmuus on nyt tärkeintä. Väsyneenä siihen ei pysty. Siksi kaikki mahdolliset keinot, joilla koko perhe saadaan nukkumaan pelkästään yhdellä tai kahdella herätyksellä, on tärkeintä. Ihan sama mikä keino. Sen jälkeen kun voimia on enemmän ja kokee olevansa taas hyvä vanhempi, voi alkaa opettaa lapsille uusia nuahtamis- ja nukkumismalleja. Ehkä kesälomalla voisi olla hyvä, kun voi kaiket päivät olla pihalla eikä lapset nuku päiväunia, joten väsähtävät helposti iltaisin.
Itse olen myös huomannut, että siinä 5-6v lasten nukahtaminen helpottuu. Olen valvonut paljon lasten kanssa ja yrittänyt viimeiseen asti sinnitellä normaaleilla nukkumisjärjestelyillä. Kun annoin vähäksi aikaa kaiken vain olla ja päätin hyvien unien olevan tärkeimmät, ihan sama millä keinolla, elämä helpottui. Sekin oli vain vaihe, josta lapset kasvoivat vähän myöhemmin melko pienellä vaivalla ohitse.
Ihana tuo yksi, joka ihmetteli, mikä vika vanhemmissa on, kun eivät nuku. Mulla on neljä lasta. Kolme ekaa meni tosta vaan vasemmalla kädellä ja myönnän, joskus tuli itsekin ihmeteltyä miten tämä nyt joillekin muka on niin vaikeaa. Sitten syntyi neljäs eikä sen kanssa meinannut pärjätä millään. Huono nukkumaan, huono syömään, vahva temperamentti=tajunnan räjäyttävä 3 vuotta yhtäsoittoa kestänyt uhma. No, nyt tuokin on jo kasvanut isoksi koululaiseksi. En IKINÄ KOSKAAN ihmettele ja arvostele toisten kasvatusta.
En valitettavasti osaa antaa ap:lle vinkkejä tuohon hulinaan, ajan kanssa helpottaa. Koita kuitenkin pyytää sieltä sun täältä apua. Neuvolasta ainakin kannattaa ensimmäisenä kysyä. Tsemppiä!
kolme sänkyä makuuhuoneeseen vierekkäin. Yksi on lasten sänky ja siihen saa tulla yöllä jos pelottaa. Nuku itse kauimpana lasten sängystä.
Äitini siis on työtön ja auttaa arkisin. Viikonloppuisin hänen miehensä ei halua lapsia sinne (eikä tietty arkenakaan kun käy töussä). Isäni ja vaimonsa juovat mieluummin kuin vahtivat lapsia.
Mieheni vanhemmat ovat jo aika iäkkäät, ovat kyllä joskus pitäneet yön yli, silloin ei vain osannut itse rauhoittua, oli vain heräämisvalmiudessa koko ajan.
Täytyisi kokeilla jos äiti tulisi tänne joku yö joku viikonloppu jos suostuu ja me menisimme hotelliin.
En vain.ehkä suostuisi enää palaamaan kotiin.