Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapseni kohta 6v ja aistiyliherkkä, en jaksa!
Mistä voimaa?
30.03.2016 |
Riehuu ja hilluu ja häiriköi.myös tuhrii housunsa useasti päivässä. Ollaan käyty psykologilla ja kakkakoulussa ja annettu ummetukseen lääkettä.
Mä en vaan jaksa. Perkele! Tänään oli taas jumpassa vaan hillunut. Mitään diagnoosia ei ole varmistettu kuin aistiyliherkkyys. Odotamme pääsyä toimintaterapiaan joskus un jonossa päästään.. Mutta kertokaa mulle mistä mä saan voimia? En jaksa tota lasta! Ihan hirveetä tuntea näin omaa lastaan kohtaan. Perheessämme on myös vauva. Isovanhemmat ja tukiverkko asuu kaukana.
Kommentit (118)
En jaksa kirjoitti:
Puhunkin tänään tuosta neurologista.
Ja kyllä, tämä nyt jo näkyy kaikki lapsen itsetunnossa. Sanoo olevansa typerä, idiootti ja pyllyssä on vikaa. Todella sydäntä särkevää kuultavaa. Useasti olen potenut huonoa omaa tuntoa näiden vuosien aikana kuinka olen huutanut ja ollut väsynyt ja syyttänyt lasta. Tiedän että metsään on menty. Neuvola ei tehnyt elettäkään vaikka olen siellä puhunut. Pyysin urologin lääkärin kautta lähetteen psykiatrille kun ei tämä elämä on mennyt niin vaikeaksi ja päiväkodista myös neuvoivat että kannattaisi tehdä jotain.
Joo, kyllä tuo huono omatunto piinaa useimpia vanhempia, mutta erityisesti silloin, kun lapsi ei ole ns. tavis, tulee tehtyä omasta mielestä liian paljon virheitä. Meillä on ollut iso ongelma saada AS-poika ihan vaan tottelemaan, toimimaan käskyn mukaan tässä ja nyt. Jumittuu heti ja se vaan pahenee kaikesta patistelusta. Helppo on ulkopuolelta huudella, että mitä pullamössöä kasvatatte, arestiin vaan tms. Joskus vuosia sitten, kun jäähypenkki oli ihan "must", kokeiltiin sitä tietysti muiden mukana. Lopputulos: lapsi ravasi pois kymmeniä kertoja ja lopulta oksensi kirkuen limaa, eikä varmasti oppinut mitään rauhoittumista, ei olisi varmaan muistanut omaa nimeäänkään enää. Ei tietysti tuota hullutusta jatkettu, mutta sepä se, kun ei enemmän tai vähemmän erityisille lapsille sitten välttämättä ole mitään ohjekirjaa, minkä mukaan vaihtoehtoisesti toimia. Kaikki pitää kokeilla ja kokeilla kantapään kautta. Ja tietysti tuo kokeilu on sitten sitä paheksuttavaa epäjohdonmukaisuutta, mikä sekoittaa lapsen mieltä entisestään. Käytännössä parhaiten on mennyt aina, kun olen mennyt intuitioni mukaan, mutta tälle ei juuri kannata hyväksyntää hakea ainakaan täältä av:lta. Jos on epävarma jostakin kasvatustavasta, saa sille täällä yleensä ainakin täyslynkkauksen. Se oli ehkä paras anti siitä lastenneurologikäynnistä, että sain ikään kuin "synninpäästön", intuitiota kannattaa seurata, enkä olekaan kaikessa epäonnistunut. Valitettavasti monen kokemus on se, että perheneuvola, psykologi ym. ovat "ihan kivoja", mutta oikeasti apua saa vasta lääkäriltä... Meilläkin se koulupsykologi oli sinänsä mukava, mutta ei hänestä vaan mitään apua ollut. Toivottavasti on myönteisiäkin poikkeuksia!
T: 54,57 ja ties mitä numeroja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hyvin samankaltaiselta kuin on lapseni, jolla adhd-diagnoosi. Lapsellani oli tuhrimista päiväkoti-ikäisenä, kun oli niin keskittynyt leikkeihin ettei malttanut mennä vessaan. Tuhriminen jäi pois koulun aloituksen aikoihin. Lääkitys on auttanut huimasti ja pärjää koulun pienryhmässä hienosti. Ilman lääkettä on aivan mahdoton eikä koulun käynnistä tulisi mitään.
Millainen lääkitys? Meillekin sanottiin että voi olla mahdollista mutta muut kortit katsotaan ensin.
Concerta-niminen adhd-lääke on ollut meillä paras. Ollaan kokeiltu muitakin samalla vaikuttavalla aineella mutta Concertan tasainen vaikutus ollut sopivin. Diagnoosin saimme lastenneurologilta, psykiatrit olleet täysin kädettömiä lapsen hoidon suhteen. Me saimme diagnoosin jo 4-vuotiaalle, koska päiväkoti tuki selvittelyjä aktiivisesti. Päiväkodista kirjoitettiin pitkät kuvaukset lapsen käytöksestä ja täyttivät arviointikaavakkeita. Tulivat mukaan myös neurologin tapaamiseen. Kyseessä päiväkodin erityislastenryhmä, joten heillä oli paljon kokemusta erityislapsista.
Oma lapsi myös todella iloinen ja empaattinen luonteeltaan. Kehitys on ollut huimaa ja nyt 8-vuotiaana on tosi kiltti ja tunnollinen lapsi. Sääntöjen noudattaminen on tärkeää ja vaarantajua vähän liikaakin, mitä olisi pari vuotta sitten ollut vaikea ennustaa koheltamisen keskellä.
Meillä käytöstä pystyy selkeästi paremmin ohjaamaan palkinnoilla kuin rangaistuksilla. Lapsi rakastaa kännykkäpelejä ja niitä saa pelata kun käytös on mallikasta ja velvollisuudet hoidettu. Tarvitsee koulun jälkeen rauhoittumista ja ärsykkeetöntä ympäristöä, joten en raahaa häntä kauppoihin tai harrastuksiin iltaisin.
Toimintaterapiasta ei muuten meillä ollut mitään iloa mutta lapsi tykkäsi kyllä käydä siellä leikkimässä.
Meillä loppuih tuhriminen kun aloin uhkailemaan. Se oli viimeinen keino, kaikki muut keinot psykologeista lähtien oli kokeiltu. "Jos kakkaat vielä housuun, ei tänä vuonna juhlita synttäreitä". Asetin aina tavoitteen puolen vuoden päähän, pari kertaa meni että jonkin ajan päästä kun tavoite oli saavutettu, tuhriminen alkoi taas. Nyt on 1,5 vuotta menty ilman tuhrimisia, uhkailuja ja tavoitteita.
Vierailija kirjoitti:
Meillä loppuih tuhriminen kun aloin uhkailemaan. Se oli viimeinen keino, kaikki muut keinot psykologeista lähtien oli kokeiltu. "Jos kakkaat vielä housuun, ei tänä vuonna juhlita synttäreitä". Asetin aina tavoitteen puolen vuoden päähän, pari kertaa meni että jonkin ajan päästä kun tavoite oli saavutettu, tuhriminen alkoi taas. Nyt on 1,5 vuotta menty ilman tuhrimisia, uhkailuja ja tavoitteita.
Kokeiltu. Tuhrimisen sattuessa lapsi toteaa olevnsa typerys ja nyt ei saa sitten vaikka katsoa tv:tä sanoo loppuun vielä ettei olisi halunnutkaan.. Joten ei toimi minkään kannalta.
Ja joo, ehkä tää voi olla väärä kanava mutta en keksinyt muutakaan ja johonkin oli pakko purkaa. Tiesin jo etukäteen saavani kuraa niskaan. Onneksi suurinosa on asiallista ja sitä mitä toivoin, kiitos siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tiedän yhden vastaavan tapauksen, nyt jo aikuinen, ja hänellä on asperger. Sille ei oikein mitään voi, lapsen kiinnostus pitäisi vaan saada kanavoitua johonkin erityiskohteeseen. Mutta ehkä teillä on vielä lisäksi adhd?
En jaksa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityislapsen äitinä neuvon sinua ap viemään lapsesi NEUROLOGILLE hyvissä ajoin ennen koulun alkua! Koneiston rattaat junnaa hitaasti, eikä ehkä ollenkaan ellet itse potki sitä liikkeelle, ei kannata jäädä kuuntelemaan psykologien hyssyttelyä ja hymistelyä että katsotaan ja seurataan vaan. Koulussa lapsi on sitten pulassa. Ellei ole erityisen tuen päätöstä, niin koulu on ihan kädetön ja sitten lapsesta tulee luokan häirikkö ja leimautuu suotta. Ja jotta erityisen tuen päätöksen saa, niin pitää olla LÄÄKÄRIN LAUSUNTO pedagogisen selvityksen lisäksi.
VANHEMPIEN ON OLTAVA AKTIIVISIA, muuten ei mitään tapahdu ajoissa! Ja lapsi kärsii suotta.
Esikoulu alkaa syksyllä ja on saamassa erityisopetuksen tuen siihen.
Mitä tarvitaan jotta voin viedä vaikka yksityiselle neurologille?
Tosiaan nämä psygoloki käynnit vaikuttaa turhilta koska käyn siellä juttelemassa lapsen asioista ilman lasta ja saamatta mitään konkreettista. Psykiatri on kahdesti tavannut lapseni ja psygoloki samoin ja he tekevät yhteistyötä.
Voit pyytää terveyskeskuslääkäriä antamaan lähetteen neurologille (jos käytät julkista puolta) tai sitten varaat suoraan ajan yksityisen lääkäriaseman neurologilta (ja maksat siitä noin 100 euroa, mutta säästät rutkasti aikaa). Tuo kuvaamasi psykologikuvio ei tosiaan vaikuta tehokkaalta nyt, sillä LAPSI tarvitsee apua, et sinä! Jos talous kestää, niin neuvoisin yhdistämään julkista ja yksityistä: vie lapsi yksityiselle neurologille, jolta saat lähetteen julkisen puolen tutkimuksiin. Usein se sama lekuri on siellä julkisella puolella myös, ja voi nopeuttaa prosessia siellä (joku välitutkimusvaihe jää pois kun maksat siitä yksityisesti).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea kaikkia viestejä, mutta oletan, että näitä samoja juttuja siellä edellä jauhetaan.
Millä tavalla lapsi on todettu yliherkäksi eli mitkä asiat ovat hänelle liki ylipääsemättömiä? Hajut, äänet, valot, maut ... Miten hän näihin reagoi? Hän on vielä sen verran pieni, ettei ehkä osaa sanoittaa tuntemuksiaan, vaikka sanomasi mukaan älykäs onkin, mutta reagoi varmasti. Olen aikuinen ja olen äänille ja hajuille herkkä. Hajut aiheuttavat hengitysvaikeuksia ja ahdistusta, astman tyyppistä ongelmaa (tutkittu, ei astmaa). Äänet taas saavat korvat särkemään. Esim. elokuvista on ollut joitakin kertoja pakko lähteä, kun korvia alkoi särkeä niin pahasti, vaikka ääni ei kuulemma ollut millään tavalla liian kovalla. Lapsuudesta muistan, kuinka meillä oli pölyimurikauppias esittelemässä laitetta. Kun hän käynnisti sen, niin siinä silmänräpäyksessä pääsi minulta itku, kun sattui jokin siinä äänessä korviin. Kaikki kävi niin nopeasti, että itsekin hämmennyin oudosta reaktiostani. Aikuiset luulivat, että pelkään imuri, mutta ei se sitä ollut.
Onko tuota tuhrimista jatkunut kovinkin pitkään? Kerrot, että teillä on myös vauva. Tunteeko isompi lapsi itsensä jotenkin syrjäytetyksi ja hakee kaikin keinoin huomiota? Moni aika isokin lapsi taantuu pikkulapseksi jälleen, kun perheeseen syntyy vauva ja asema keskipisteessä tuntuu uhatulta. Silloin lapsi ottaa kaikki mahdolliset keinot käyttöön: kiukuttelee, riehuu, temppuilee, pissaa tai kakkaa housuun jne. Saako lapsi riittävästi ns. äitiaikaa? Voisiko isä huomioida lasta enemmän, jos sinulla aika ei riitä?
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea kaikkia viestejä, mutta oletan, että näitä samoja juttuja siellä edellä jauhetaan.
Millä tavalla lapsi on todettu yliherkäksi eli mitkä asiat ovat hänelle liki ylipääsemättömiä? Hajut, äänet, valot, maut ... Miten hän näihin reagoi? Hän on vielä sen verran pieni, ettei ehkä osaa sanoittaa tuntemuksiaan, vaikka sanomasi mukaan älykäs onkin, mutta reagoi varmasti. Olen aikuinen ja olen äänille ja hajuille herkkä. Hajut aiheuttavat hengitysvaikeuksia ja ahdistusta, astman tyyppistä ongelmaa (tutkittu, ei astmaa). Äänet taas saavat korvat särkemään. Esim. elokuvista on ollut joitakin kertoja pakko lähteä, kun korvia alkoi särkeä niin pahasti, vaikka ääni ei kuulemma ollut millään tavalla liian kovalla. Lapsuudesta muistan, kuinka meillä oli pölyimurikauppias esittelemässä laitetta. Kun hän käynnisti sen, niin siinä silmänräpäyksessä pääsi minulta itku, kun sattui jokin siinä äänessä korviin. Kaikki kävi niin nopeasti, että itsekin hämmennyin oudosta reaktiostani. Aikuiset luulivat, että pelkään imuri, mutta ei se sitä ollut.
Onko tuota tuhrimista jatkunut kovinkin pitkään? Kerrot, että teillä on myös vauva. Tunteeko isompi lapsi itsensä jotenkin syrjäytetyksi ja hakee kaikin keinoin huomiota? Moni aika isokin lapsi taantuu pikkulapseksi jälleen, kun perheeseen syntyy vauva ja asema keskipisteessä tuntuu uhatulta. Silloin lapsi ottaa kaikki mahdolliset keinot käyttöön: kiukuttelee, riehuu, temppuilee, pissaa tai kakkaa housuun jne. Saako lapsi riittävästi ns. äitiaikaa? Voisiko isä huomioida lasta enemmän, jos sinulla aika ei riitä?
Ongelma ollut aina, ei johdu vauvasta. Ruoka ja melu herkkyys. Nää tosiaan jo käsitelty aiemmin kaikki.
Aion nyt varata yksityisen neurologin. Meidän talous ei kaadu, pääasia että lapsi tulisi voimaan hyvin ja saamaan parhaat eväät tulevaisuuteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea kaikkia viestejä, mutta oletan, että näitä samoja juttuja siellä edellä jauhetaan.
Millä tavalla lapsi on todettu yliherkäksi eli mitkä asiat ovat hänelle liki ylipääsemättömiä? Hajut, äänet, valot, maut ... Miten hän näihin reagoi? Hän on vielä sen verran pieni, ettei ehkä osaa sanoittaa tuntemuksiaan, vaikka sanomasi mukaan älykäs onkin, mutta reagoi varmasti. Olen aikuinen ja olen äänille ja hajuille herkkä. Hajut aiheuttavat hengitysvaikeuksia ja ahdistusta, astman tyyppistä ongelmaa (tutkittu, ei astmaa). Äänet taas saavat korvat särkemään. Esim. elokuvista on ollut joitakin kertoja pakko lähteä, kun korvia alkoi särkeä niin pahasti, vaikka ääni ei kuulemma ollut millään tavalla liian kovalla. Lapsuudesta muistan, kuinka meillä oli pölyimurikauppias esittelemässä laitetta. Kun hän käynnisti sen, niin siinä silmänräpäyksessä pääsi minulta itku, kun sattui jokin siinä äänessä korviin. Kaikki kävi niin nopeasti, että itsekin hämmennyin oudosta reaktiostani. Aikuiset luulivat, että pelkään imuri, mutta ei se sitä ollut.
Onko tuota tuhrimista jatkunut kovinkin pitkään? Kerrot, että teillä on myös vauva. Tunteeko isompi lapsi itsensä jotenkin syrjäytetyksi ja hakee kaikin keinoin huomiota? Moni aika isokin lapsi taantuu pikkulapseksi jälleen, kun perheeseen syntyy vauva ja asema keskipisteessä tuntuu uhatulta. Silloin lapsi ottaa kaikki mahdolliset keinot käyttöön: kiukuttelee, riehuu, temppuilee, pissaa tai kakkaa housuun jne. Saako lapsi riittävästi ns. äitiaikaa? Voisiko isä huomioida lasta enemmän, jos sinulla aika ei riitä?
Ongelma ollut aina, ei johdu vauvasta. Ruoka ja melu herkkyys. Nää tosiaan jo käsitelty aiemmin kaikki.
Aion nyt varata yksityisen neurologin. Meidän talous ei kaadu, pääasia että lapsi tulisi voimaan hyvin ja saamaan parhaat eväät tulevaisuuteensa.
Mä suosittelen, että menet yksityiselle! Me on saatu apua, kun neuvola ei ole tarttunut asiaan.
Oletko varma, että toi tuhriminen ja siihen liittyvä on fysiologinen vaiva? Voisiko lapsi pantata ja siksi kärsiä "ummetuksesta"? Eli psyykkistä?
Meillä herkkä lapsi, joka panttaa muualla kuin kotioloissa ja se laittaa vatsan toiminnan helposti ihan sekaisin. Helposti käy niin, että pidättää kunnes ei vain enää kykene ja sitten tuhrii miten sattuu.
Ap sinun asenteestasi huomaa ettei suhde lapseesi ole oikeanlainen hän oireilee valitettavasti juuri sinun epäempaattisuuttasi . Sinun täytyy keskittyä lapsen tunnemaailman sisältöön ammattilaisten kanssa! Ota tämä vakavasti ettei tule kriminaalia lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän on autistinen. Pyydä että lääkäri tutkii.
En jaksa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä meneekö ihan ohi, mutta voiko olla ruokavaliossa jotakin mikä aiheuttaa ummetusta? Voiko tytöllä olla jokin ruoka-aineallergia? Nekin saattavat aiheuttaa levottomuutta, huonoa oloa ja käytöstä.
Kaikki allergia testit ja keliakia testattu ja ei mitään. Ruokavalio on kunnossa, sokeria esim ei voi antaa yhtään, saa hirvittävät hepulit siitä.
Sun tytön oireet sopii fruktoosi intoleranssiin.
Suomessa ei osata testata sitä.
Ja tosiaan siihen oikeaan fruktoosi intoleranssiin, ei mihinkään fodmapsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moi ap, varaa aika nimenomaan lastenneurologille
Ja tsemppiä !
Voiko tuhriminen johtua ulostuslääkkeestä? Tiedän tapauksen jossa lapsella ummetusta -- aloitettiin ulostuslääkkeet -- suoli toimi liian nopeasti ja lapsi tuhri.. eskarissakin..
Oletko ollut ap lapsesta paljon erossa hänen oltua pieni, alle 3v?
Vierailija kirjoitti:
En jaksa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea kaikkia viestejä, mutta oletan, että näitä samoja juttuja siellä edellä jauhetaan.
Millä tavalla lapsi on todettu yliherkäksi eli mitkä asiat ovat hänelle liki ylipääsemättömiä? Hajut, äänet, valot, maut ... Miten hän näihin reagoi? Hän on vielä sen verran pieni, ettei ehkä osaa sanoittaa tuntemuksiaan, vaikka sanomasi mukaan älykäs onkin, mutta reagoi varmasti. Olen aikuinen ja olen äänille ja hajuille herkkä. Hajut aiheuttavat hengitysvaikeuksia ja ahdistusta, astman tyyppistä ongelmaa (tutkittu, ei astmaa). Äänet taas saavat korvat särkemään. Esim. elokuvista on ollut joitakin kertoja pakko lähteä, kun korvia alkoi särkeä niin pahasti, vaikka ääni ei kuulemma ollut millään tavalla liian kovalla. Lapsuudesta muistan, kuinka meillä oli pölyimurikauppias esittelemässä laitetta. Kun hän käynnisti sen, niin siinä silmänräpäyksessä pääsi minulta itku, kun sattui jokin siinä äänessä korviin. Kaikki kävi niin nopeasti, että itsekin hämmennyin oudosta reaktiostani. Aikuiset luulivat, että pelkään imuri, mutta ei se sitä ollut.
Onko tuota tuhrimista jatkunut kovinkin pitkään? Kerrot, että teillä on myös vauva. Tunteeko isompi lapsi itsensä jotenkin syrjäytetyksi ja hakee kaikin keinoin huomiota? Moni aika isokin lapsi taantuu pikkulapseksi jälleen, kun perheeseen syntyy vauva ja asema keskipisteessä tuntuu uhatulta. Silloin lapsi ottaa kaikki mahdolliset keinot käyttöön: kiukuttelee, riehuu, temppuilee, pissaa tai kakkaa housuun jne. Saako lapsi riittävästi ns. äitiaikaa? Voisiko isä huomioida lasta enemmän, jos sinulla aika ei riitä?
Ongelma ollut aina, ei johdu vauvasta. Ruoka ja melu herkkyys. Nää tosiaan jo käsitelty aiemmin kaikki.
Aion nyt varata yksityisen neurologin. Meidän talous ei kaadu, pääasia että lapsi tulisi voimaan hyvin ja saamaan parhaat eväät tulevaisuuteensa.
Mä suosittelen, että menet yksityiselle! Me on saatu apua, kun neuvola ei ole tarttunut asiaan.
Oletko varma, että toi tuhriminen ja siihen liittyvä on fysiologinen vaiva?
Voisiko lapsi pantata ja siksi kärsiä "ummetuksesta"? Eli psyykkistä?
Meillä herkkä lapsi, joka panttaa muualla kuin kotioloissa ja se laittaa vatsan toiminnan helposti ihan sekaisin. Helposti käy niin, että pidättää kunnes ei vain enää kykene ja sitten tuhrii miten sattuu.[/quoteMinunkin korvaan tuo tuhriminen kuulostaa umnetukseen liittyvältä ongelmalta eli vatsa on kovalla ja ulostetta valuu kovan kakan ja peräaukon seinämän välistä. Sokerit, mehut, leivonnaiset, keksit, jäätelöt,jogurtit, karkit pois ruokavaliosta kunnes ummetus saatu kuntoon. Usein sokerin laittaminen minimiin auttaa myös ylivilkkaaseen käytökseen.
Alue: Aihe vapaa
Tekevät tämänkin kokeen myöhemmin, eivät vaan ole kertoneet että koska. Puhuvat vaan aistiyliherkkyydestä ja ettei pysty hallitsemaan itseään tai säätelemään.
Yli empatia ja hoitamisvietti ja musiikki on hänen positiivisia piirteitään. Jännän empaattinen mutta kuitenkin töksäyttää mitä sattuu ottamatta muita huomioon.