Lapseni kohta 6v ja aistiyliherkkä, en jaksa!

Psykologilla ei ole lupaa asettaa diagnooseja, älä siis sitä ihmettele ettei koulupsykologi puhunut as:sta. Psykologi voi vaan ohjata lääkärille, joka sitten diagnosoi.

42 oli tarkoitettu 36, ei viestin lainaus onnistunut..

Vierailija kirjoitti:

En tiedä meneekö ihan ohi, mutta voiko olla ruokavaliossa jotakin mikä aiheuttaa ummetusta? Voiko tytöllä olla jokin ruoka-aineallergia? Nekin saattavat aiheuttaa levottomuutta, huonoa oloa ja käytöstä.

Tämä on totta. Omal lapseni vaikuttaa maitoaltistusten aikaan adhd lapselta. Ja silloin kouluikäisellä esiintyy tuhrimista ja kastelua, vaikka muuten on oppinut kuivaksi normaalisti. Itkuisuus ja herkemmin kaikkeen reagointi kuuluu myös tuohon asiaan. Lapsi ei valita päivällä kipuja, mutta öisin valittaa ja vaikeroi unissaan. Mutta aloittajan lapsi kuulostaa potenssiin 10 meidän menosta. 

Oletko ap millään lailla kosketuksissa lapsesi tunteisiin? Vaikuttaa kuin havainnoisit häntä matkan päästä, syynäät oireita ja kokeilet erilaisia temppuja. 

Mieti, miltä hänestä tuntuu, niin pääset nopeasti eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Aistiyliherkkyys ja tuhriminen eivät liity toisiinsa.. taitaa olla psyykkisiä ongelmia. Reagointi vauvaan ja äidin kylmyyteen ehkä kyseessä?

Aistiyliherkän lapsen suolisto on erilainen joten voi ummetus liittyä kyllä. Samoin jos ei pysty menemään vessaan kesken leikin.

En usko olevani kylmä vanhempi ja nämä oireet on olleet aina joten tuskin vauva asiaan liittyy.

Uutta vauvaa siis tekemään, vaikka ensimmäisestäkään ei ole toiminnallaan saanut täyspäistä?

En jaksa kirjoitti:

Onko jonkun lapsella samaa ja milloin loppui esim tuhriminen? Olen jo ihan loppu tähän pyykkirumbaan josta loppua ei näy. Kiva että jengi jaksaa alapeukuttaa kun mä oon ihan loppu. Eihän se lapsen vika ole, mutta en jaksa silti.

Ymmärrän sua. Meillä pojalla oli tuota 6,5 -vuotiaaksi asti. Muistan, miten kuormittavaa tuhriminen oli. Poika kävi lastenpsykiatrisella toimintaterapiassa ja lisäksi uroterspeutilla. Käyttää Pegorionia myös, mutta ei ebää säännöllisesti. Tällä hetkellä tuhrimista on satunnaisesti ummetuksen yhteydessä. Aistiyliherkkyys ei enää näy arjessamme mitenkään. Poika ob muutenkin reipastunut valtavasti ja elämämme on helpottunut. Toivoa on!

Vierailija kirjoitti:

En jaksa kirjoitti:

Onko jonkun lapsella samaa ja milloin loppui esim tuhriminen? Olen jo ihan loppu tähän pyykkirumbaan josta loppua ei näy. Kiva että jengi jaksaa alapeukuttaa kun mä oon ihan loppu. Eihän se lapsen vika ole, mutta en jaksa silti.

Ymmärrän sua. Meillä pojalla oli tuota 6,5 -vuotiaaksi asti. Muistan, miten kuormittavaa tuhriminen oli. Poika kävi lastenpsykiatrisella toimintaterapiassa ja lisäksi uroterspeutilla. Käyttää Pegorionia myös, mutta ei ebää säännöllisesti. Tällä hetkellä tuhrimista on satunnaisesti ummetuksen yhteydessä. Aistiyliherkkyys ei enää näy arjessamme mitenkään. Poika ob muutenkin reipastunut valtavasti ja elämämme on helpottunut. Toivoa on!

Anteeksi kirjoitusvirheet, siis uroterapeutilla.

Kokeileppas varsin hankkia lapselle napakka urheilukerrasto/urheilupuku, joka on oikeasti tiukasti lapsen ympärillä. Siis ajan takaa esim. juoksutrikoita. Ne ovat ikäänkuin kevytversio virallisista painevaatteista, jotka usein rauhoittavat levotonta (niin ihmistä kuin eläintäkin) ja auttavat oman kehon hahmotuksessa.

Minulla on 17-vuotias as-poika, jolle isänsä osti napakat juoksuvaatteet. Sattumalta samoihin aikoihin minä luin artikkelin painevaatteiden vaikutuksesta. Näytin jutun miehelleni ja hän hämmästyneenä totesi, että asiaa sen kummemmin ajattelematta, hän oli jo kiinnittänyt huomiota siihen, että viimeisimmät juoksulenkit pojan kanssa olivat sujuneet paljon aiempaa sutjakammin. Poika juoksee nyt jäntevämmin ja "terävämmin" - ainut muutos aiempaan on napakka vaatetus.

Tsemppiä ap, rankalta kuulostaa ja tämä on niitä aiheita joista saa asiattomia kommentteja niiltä joilla ei ole kokemusta erityislapsista. Itselläni 8v ahdh-poika jolla myös todettu aistiyliherkkyyttä. Päiväkotiaika oli rankkaa ja lapsi oli jatkuvasti vaikeuksissa. Äänekäs, häiritsi yhteisiä hetkiä, ruokailut oli pelkkää sotkushowta, "jumiutui" siirtymätilanteissa ja jouduin myös joskus hakemaan pojan kesken päivää pois kun eivät pärjänneet.

Poika on erittäin fiksu mutta koulun alettua saatiin pian lähete koulupsykologille. Se oli kova paikka, mutta sen kautta alkoi tutkimukset ja saatiin adhd diagnoosi. Oli helpotus saada käytökselle selitys ja päädyttiin myös kokeilemaan lääkitystä. se onkin toiminut todella hyvin ja koulussa sujuu nykyään mahtavasti. Poika jaksaa keskittyä, tehtävien teko sujuu, kavereiden kanssa menee hyvin. Poika on päässyt eroon siitä "negatiivisen huomion" kierteestä!

Nämä on rankkoja tilanteita ja muistan sen kuinka olin itse aivan loppu. Näin painajaisia ja kun päiväkodista soitettiin kesken päivää, en meinannut uskaltaa vastata puhelimeen... Tarvitsette nyt apua, vaadi tutkimuksia lapsellesi! Ja yritä muistaa että hän ei ole tahallaan hankala ja kärsii varmasti itsekin ongelmistaan.

Minulle tuli ap:n kuvauksesta sama mieleen kuin nrolle 25. Mahdollisesti adhd-lapsi as-piirteillä. Meilläkään ei olisi adhd:ta todettu ilman puheterapian tarvetta neljävuotiaana.

Lapsen pitää päästä tutkimuksiin ja lisäksi koulukypsyystestiin. Meillä mentiin ala-aste erityisluokalla.

Urheilu on tällaiselle lapselle erityisen hyvä harrastus, koska se vapauttaa endorfiineja vereen ja auttaa purkamaan energiaa oikeanlaiseen toimintaan. Ns. pitää lapsen järkevässä harrastuksessa, jossa saa jännitystä elämään, ettei sitä lähdetä sitten hakemaan jengeistä ja rosvotouhuista isompana. Meillä on yksilökilpaurheilulaji, isä on pitänyt huolta topakasti valmennuksesta. Harjoitustilanteet tosin olivat välillä haastavia ja kärsivällisyyttä kysyviä, jos lapsen keskittymiskyky on mitä on. Mutta jos hän itse kiinnostuu, homma helpottuu.

Kannattaa valita sellainen laji ja sellaiset harrastukset, joissa lapsesi ei tarvitse olla kovin sosiaalinen. Häntä ei voi eikä saa pakottaa sosiaaliseksi, vaikkakin niitä taitoja voi harjoitella.

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap millään lailla kosketuksissa lapsesi tunteisiin? Vaikuttaa kuin havainnoisit häntä matkan päästä, syynäät oireita ja kokeilet erilaisia temppuja. 

Mieti, miltä hänestä tuntuu, niin pääset nopeasti eteenpäin.

Niin no tähän ketjuun yritin tuoda ongelmia esiin ja saada mahdollisesti vertaistukea. Kyllä ymmärrän että lapsella ei ole helppoa ja usein keskustelemme kahdestaan.

Vierailija kirjoitti:

Psykologilla ei ole lupaa asettaa diagnooseja, älä siis sitä ihmettele ettei koulupsykologi puhunut as:sta. Psykologi voi vaan ohjata lääkärille, joka sitten diagnosoi.

Meillä siis koulupsykologi teki erilaisia testejä, jotka piti olla tehtynä ennen kuin lapsi voi mennä lastenneurologille. Tästä neurologikäynnistä oli ollut puhetta koululääkärin tarkastuksen yhteydessä. Testien jälkeen tapasimme niin, että paikalla olivat lapsi, me vanhemmat, opettaja, koulupsykologi ja kouluterveydenhoitaja ja siellä psykologi esitti tutkimustulokset ja sanoi, ettei niissä ole hänen mielestään mitään Aspergeriin viittaavaa. Hän oli siis pyynnöstä kartoittanut tätä Asperger-mahdollisuutta, vaikkei toki itse diagnoosia teekään. Palaverin myötä psykologi oli jotenkin lopettamassa koko juttua, mutta minä nostin esiin, että eikös lapsen pitänyt päästä neurologillekin, ja siihen sitten suostuttiin. Eli vaikka psykologi ei voi diagnoosia tehdä, hän olisi kyllä oman näkemyksensä perusteella lopettanut koko tutkimus- ja hoitoketjun niin, ettei neurologille olisi menty lainkaan. ONNEKSI koululääkäri oli neurologista puhunut ja saatoin sitten vedota siihen. Eihän sitten sekään käynti tietenkään maailmaa mullistanut ja tehnyt lapsesta ns. tavallista, mutta sain käytännön neuvoja ja oikeasti sellaisen tunteen, että kyllä me pärjätään ja tätä lasta saa ja kannattaa kasvattaa vähän "normien vastaisesti" (ihan niin kuin nyt ns. taviksiakaan kannattaisi kasvattaa yhteen muottiin). Eli kyllä se sen väärtti sitten oli.

Erityislapsen äitinä neuvon sinua ap viemään lapsesi NEUROLOGILLE hyvissä ajoin ennen koulun alkua! Koneiston rattaat junnaa hitaasti, eikä ehkä ollenkaan ellet itse potki sitä liikkeelle, ei kannata jäädä kuuntelemaan psykologien hyssyttelyä ja hymistelyä että katsotaan ja seurataan vaan. Koulussa lapsi on sitten pulassa. Ellei ole erityisen tuen päätöstä, niin koulu on ihan kädetön ja sitten lapsesta tulee luokan häirikkö ja leimautuu suotta. Ja jotta erityisen tuen päätöksen saa, niin pitää olla LÄÄKÄRIN LAUSUNTO pedagogisen selvityksen lisäksi.

VANHEMPIEN ON OLTAVA AKTIIVISIA, muuten ei mitään tapahdu ajoissa! Ja lapsi kärsii suotta.

Meillä lapsi nimenomaan ottaa kontaktia muihin lapsiin esimerkiksi yrittämällä saada riehumaan. Yleensä leikeissä määrää muita ja on aika joustamaton. Ei oikein pysty asettumaan toisen asemaan ja laukoo suoraan vaikka että jonkun piirrustus on ruma. Kun villiintyy niin irvistelee ja näyttää kieltä ja hyppii ja pomppii jos otan kiinni saa totaali kiljumishepulin.

Siellä jumpassakin ei halua tehdä mitä pyydetään niin yrittää saada muita villiintymään kanssaan ja häiriköi siis muiden lasten toimintaa. Päiväkodin lepohetkillä ei pysy paikoillaan. Ei kestä meteliä sanoo että korviin sattuu hälnä jne.

En jaksa kirjoitti:

Joo lapseni ei saa moitteita mutta aina en vaan jaksa olla positiivinen. Rangaistuksia olen kokeillut monesti koska en ole tiennyt lapseni olevan erityislapsi. Myös oma jaksaminen on kortilla koska entiedä mitä minun pitää tehdä ja millaista tekemistä keksiä päiville. Hän on esikoiseni. Toinen lapseni on vasta vauva. Odotamme siis pääsyä toimintaterapiaan. Ehkä siellä tehdään joitain kokeita? Mutta jonot ovat pitkät.

Kun kirjoitin, että lapsi tarvitsee apua eikä moitteita, en tarkoittanut syyttää sinua! Tarkoitin sitä, että jos lapsi käyttäytyy usein ja kaikkialla epäsuotavasti, niin kyllä hän vaistoaa, että kaikki ei ole hyvin, minä en ole hyvä. Tämä siis pätee kaikkialla, ei vain kotona. Tämä nakertaa lapsen itsetuntoa, kun kokee niin usein epäonnistuvansa, ja siksi apua pitää nyt hakea. Toimintaterapia kuulostaa hyvältä ja käytännönläheiseltä, mutta itse en siitä tiedä. Suosittelisin kuitenkin hakeutumaan ihan neurologinkin vastaanotolle. Lapsen tapauksessa eteenpäin voisi päästä neuvolalääkärin kautta, myöhemmin koululääkärin. Uskon kyllä, että jaksamisesi alkaa olla lopussa ja myös siksi apua pitäisi saada nyt pian.  

Ja lisään vielä sen, että neurologisista ongelmista kärsivä lapsi alkaa usein alakouluikäisenä oireilemaan psyykkisesti. Eli ÄKKIÄ diagnoosit selviksi ja sen mukaiset kuntoutustoimet käyntiin!!!

Vierailija kirjoitti:

Erityislapsen äitinä neuvon sinua ap viemään lapsesi NEUROLOGILLE hyvissä ajoin ennen koulun alkua! Koneiston rattaat junnaa hitaasti, eikä ehkä ollenkaan ellet itse potki sitä liikkeelle, ei kannata jäädä kuuntelemaan psykologien hyssyttelyä ja hymistelyä että katsotaan ja seurataan vaan. Koulussa lapsi on sitten pulassa. Ellei ole erityisen tuen päätöstä, niin koulu on ihan kädetön ja sitten lapsesta tulee luokan häirikkö ja leimautuu suotta. Ja jotta erityisen tuen päätöksen saa, niin pitää olla LÄÄKÄRIN LAUSUNTO pedagogisen selvityksen lisäksi.

VANHEMPIEN ON OLTAVA AKTIIVISIA, muuten ei mitään tapahdu ajoissa! Ja lapsi kärsii suotta.

Esikoulu alkaa syksyllä ja on saamassa erityisopetuksen tuen siihen.

Mitä tarvitaan jotta voin viedä vaikka yksityiselle neurologille?

Tosiaan nämä psygoloki käynnit vaikuttaa turhilta koska käyn siellä juttelemassa lapsen asioista ilman lasta ja saamatta mitään konkreettista. Psykiatri on kahdesti tavannut lapseni ja psygoloki samoin ja he tekevät yhteistyötä.

Puhunkin tänään tuosta neurologista.

Ja kyllä, tämä nyt jo näkyy kaikki lapsen itsetunnossa. Sanoo olevansa typerä, idiootti ja pyllyssä on vikaa. Todella sydäntä särkevää kuultavaa. Useasti olen potenut huonoa omaa tuntoa näiden vuosien aikana kuinka olen huutanut ja ollut väsynyt ja syyttänyt lasta. Tiedän että metsään on menty. Neuvola ei tehnyt elettäkään vaikka olen siellä puhunut. Pyysin urologin lääkärin kautta lähetteen psykiatrille kun ei tämä elämä on mennyt niin vaikeaksi ja päiväkodista myös neuvoivat että kannattaisi tehdä jotain.

Eiköhän hän ole selvästi ADHD. Kun hankkii tietoa, niin pärjää paremmin. Tsemppiä!