Onko muita, joita raivostuttaa epäkohteliaat lapset?

Vierailija kirjoitti:

Ei raivostuta. Esim. serkkuni vanhin lapsi on todella ujo ja herkkä, hänelle tuottaa vaikeuksia puhua vieraille ihmisille. Tokihan se näyttää ulospäin epäkohteliaalta. Ei voi oikein lapselta vaatia sellaista, mihin lapsi ei ole kykeneväinen. Ja toisaalta, eivät kaikki opeta käytöstapoja ja toisten huomioimista. Ei mullekaan opetettu, olen ihan itse opetellut hyvt käytöstavat myöhemmin. Sitten on vielä sekin, että lapsi ei osaa arvioida omaa käytöstään ulkopuolisen silmin. Toisten huomioon ottaminen on taito, joka kehittyy pikkuhiljaa. Aikuisilta sitä voi jo vaatia, myös siinä mielessä, että ymmärtää lasten normaalia kehitystä. Ainakin tämän palstan perusteella monella aikuisella tuntuu hyvä käytös ja toisten huomioiminen olevan aika hukassa.

Ihana viesti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei raivostuta. Esim. serkkuni vanhin lapsi on todella ujo ja herkkä, hänelle tuottaa vaikeuksia puhua vieraille ihmisille. Tokihan se näyttää ulospäin epäkohteliaalta. Ei voi oikein lapselta vaatia sellaista, mihin lapsi ei ole kykeneväinen. Ja toisaalta, eivät kaikki opeta käytöstapoja ja toisten huomioimista. Ei mullekaan opetettu, olen ihan itse opetellut hyvt käytöstavat myöhemmin. Sitten on vielä sekin, että lapsi ei osaa arvioida omaa käytöstään ulkopuolisen silmin. Toisten huomioon ottaminen on taito, joka kehittyy pikkuhiljaa. Aikuisilta sitä voi jo vaatia, myös siinä mielessä, että ymmärtää lasten normaalia kehitystä. Ainakin tämän palstan perusteella monella aikuisella tuntuu hyvä käytös ja toisten huomioiminen olevan aika hukassa.

On aivan eri asia olla ujo kuin epäkohtelias. Kyllä sen erottaa. Tosin vanhemmat päästävät ujot lapsensa joskus liian helpolla, että ei hän sen tarvitse, kun ujostuttaa..milloin se lapsi sitten oppii, että kyllä tarvitsee..siis tervehtiä muita ihmisiä, kyllä sellainen asia tulee opettaa kaikille, niille ujoimmillekin ja ehkä erityisesti heille.

Mä oon kyllä eri mieltä siitä, erottaako sen vai ei. Kun kyseessä on tuollainen murrosikään tuleva neitokainen, jota tapaa suht harvoin, niin kyllä se mun mielestä ihan epäkohteliaisuudelta näyttää. Tokihan sitä voi opettaa lapselle, mutta voiko vaatia, että lapsi tervehtii? Miten pitkälle siinä vaatimisessa pitää mennä? Esim. oma nelivuotiaani ei aina tervehdi tai vastaa, vaikka sanon, että tervehdipäs/vastaapas. Miten pitkälle siinä tilanteessa pitää mennä? Mun mielestä yksi kehotus riittää. Se, että vanhempi alkaa painostaa, on niistä muistakin ihmisistä kiusallista. Veikkaanpa, että kun perheessä käytöstavat ja toisten huomioiminen on pinnalla, lapsikin oppii tervehtimään siinä vaiheessa, kun se ujous karisee pois, eli viim. yläasteiässä. 

No jos ei murrosikään mennessä ole oppinut tervehtimään, niin myöhäistä kai se enää siinä vaiheessa on opettaa..

Ei ujoudessa ole kyse siitä, että ei tiedä, mitä tervehtiminen on. Etkö lukenut viestiäni lainkaan?

Puutun tähän ulkopuolisena. On totta, että ujoa lasta ei voi pakottaa reippaaksi eikä se kannatakaan, mutta olen usein ihmetellyt ujojen lasten vanhempia. Olen itse ollut aivan suunnattoman ujo, vielä murrosikäisenä en pystynyt katsomaan silmiin (tai oikeammin luulin, että katsoin mutta jälkeenpäin olen tajunnut, että vain huitaisin silmiäni siihen kohteeseen päin ja mumisin hiljaa sen hein) eivätkä vanhempani onneksi marmattaneet asiasta eivätkä käskyttäneet tai komentaneet mutta ihan aina esimerkillään näyttivät, miten kuuluu toimia ja ihan aina olettivat, että jonkinlaisen tervehtimisen merkin onnistun tekemään perässä. Monesti se oli pienenä hymy ja päännyökäys tai käden ojennus, isompana sitten jo ääntä ja nykyään kykenen olemaan erittäin aloitteellinen näissä tervehtimisasioissakin.

Mutta näin ei toimita enää. Vanhemmat yrittävät suojella tätä lasta näiltä tervehtimisrituaaleilta eivätkä itsekään tervehdi - ehkä lojaalisuudesta lasta kohtaan? En tiedä. Näin on käynyt lukemattomia kertoja. Kun omat lapseni (yhtä ujoa lukuunottamatta) tervehtivät kavereitaan kaupungilla, niin iso osa näistä vain möllöttää suu auki eikä osoita mitään tuntemisen merkkiä. Ja mitä tekee vanhempi? Möllöttää samalla lailla eikä tee elettäkään näyttääkseen lapselleen, miten kuuluu toimia. Ei siis kannata sättiä lasta tai välttämättä edes pyytää tervehtimään mutta vanhempi voi tervehtiä itse ja sanoa omalle lapselleen, että katsopas, tuossa menee Matti ja kylläpä hän reippaasti tervehti. Näin on osoitettu, miten sosiaalisissa tilanteissa kuuluu toimia ja lapsi sitten oman kykynsä mukaan löytää niitä keinoja yrittää tervehdystä myös itse - omalla tavallaan.

up

Itseä ei yllätä enää edes huonokäytöksiset ihmiset työelämässä, esittäytyminen ei nykyään kuulu tapoihin.

Ei raivostuta. Mietin mielessäni, ettei aloittajallakaan voi olla hyvä olla, jos on noin ymmärtämätön muita ihmisiä kohtaan. Siis vaikeaa ymmärtää muunlaisia ihmisiä, kuin itseään.

Minusta pahoja tapoja ovat lähinnä tarkoituksella oleva ilkeys ja haistattelu, ei se, ettei osaa jotain käytöskoodeja. Käytöstavat on alunperin luotu helpottamaan vierailujen sujumista, ei ottamaan niitä taitamattomat silmätikuksi.

Vierailija kirjoitti:

Paska ei yleensä kauas perseestä tipahda, eli sellainen lapsi mitä vanhemmatkin. 

No, ainakaan minulle ei opetettu tällaista kielenkäyttöä kotona ;)

65

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on muutama ap:n tapainen sukulainen, jotka käyttäytyvät todella inhottavasti lapsia kohtaan ja lapset inhoavat heitä niin, että toimivat juuri kuin ap kirjoittaa. Tosin nyt vanhempi (14v) on alkanut ottaa aktiivisesti osaa keskusteluun, joten kun sukulainen kyselee, millä luokalla olet ja miten koulussa menee niin vastakysymys on, että mitä teet työksesi ja saatko keskimääräistä parempaa palkkaa. Kun sukulainen kyselee lempiainetta koulussa, vastakysymyksenä tiedustellaan, käytkö koskaan kuntosalilla, siitä voisi olla hyötyä jne.

Oikein hienoa kasvattamista. Ei ihme, että sukulaisenne eivät pidä teistä ja lapsistanne.

Kun sukulainen on 10 vuoden ajan jaksanut kahvipöytäkeskusteluissa muistuttaa siitä, että tyttöni on pulska (siis tytölle tuotu karkkipussi ja sanottu, että äiti laittaa tämän sivuun, jotta et liho enempää ja tyttö on normaalipainoinen, joskin ikäisekseen pitkä) ja jaksanut huomauttaa siitä, että pinkki on possujen väri (ja jostain syystä tyttöni lempiväri) ja ihmetellä, miten kamalan iso jalka tytölläni on, niin minusta on ihan OK, että tyttö oppii vähitellen ns. antamaan takaisin eikä ole mikään kynnysmatto.

Et sitten ole lastasi suojellut 10 vuoden ajan ja laittanut sukulaistasi pihalle?

Olisi mielenkiintoista olla seuraamassa mitä kirjoittajasta sitten suvun kesken puhuttaisiin, jos väkivaltaisesti pistäisi sanojan pihalle, eikä opettaisi lapselleen, miten tuokin tilanne kannattaa käsitellä mielessään, kun joku on sinulle inhottava. Alkaa mietityttää, että osaatteko te ap ja kumppanit käyttäytyä ollenkaan..?

65

Ap luulee, että hänen arvonsa on näiden siskonlasten-kukanyttahansa taskussa. Luin kerran erään suomalaisen tapakouluttajan blogia, jossa hän kertoi olleensa Englannissa tapoja opettavassa koulussa koulutuksessa, joka oli alkanut sillä, että paikalla oli ollut aito kuninkaallinen lady, jota oli pitänyt tervehtiä. Hän kertoi ladyn osanneen käytöstavat: vaikka kandidaatit kuinka takeltelivat sanoissaan ja sanoivat hermostuksissaan väärän tittelin tjms niin ladyn ystävällinen sädehtivä hymy ei osoittanut rakoilemisenkaan merkkiä, sillä hyviin tapoihin kuuluu koittaa vaikka ennemmin auttaa kanssaihmisiä, kuin osoittaa, että haa, virhe! Lady tunsi arvonsa täysin, eikä hänen tarvinnut hermostua tai suutahtaa muiden edessä.

; )