Eroaminen on lapsiperheessä tosi ikävä juttu!!!

Onhan se haastavaa. Mutta joskus vaan pakko

Koska lasten kärsimys on yhdentekevää, kunhan vanhemmat ovat onnellisia.

Lapset eivät ole onnellisia perheessä, jossa vanhemmat eivät oikeasti halua olla yhdessä. Lapsi aistii kyllä feikkaamisen ja äänettömän vihanpidon vanhempien välillä. Lasten takia nimenomaan pitää erota, ei kitkutella yhdessä ja näyttää esimerkkiä huonosta kumppanuudesta.

T: Lapsi, jonka vanhemmat pysyivät yhdessä "lasten vuoksi"

Kasva aikuiseksi. Isäsi elämä ei ollut kiinni erosta, hän olisi voinut elää itsenäistä elämää, eikä olla riippuvainen naisista. Oletko miettinyt kuinka raskasta äidilläsi ehkä oli isäsi kanssa, jos eivät olisi eronneet olisiko oikein että äitisi kärsisi isästäsi kuin isäsi itsestään?

Voin kertoa että on pirun raskasta takertuvan ihmisen kanssa elo. Ongelmia on monia, mustasukkaisuus, jatkuva stressi, rahan käyttö, itsemurhalla kiristys, lapsien käyttö riidassa, painostus seksiin jne. Tässä punnitaan antaako lapsille edes osan ajasta sellaisen kodin kuin toivoisi, vai eletäänkö täysin yhden ihmisen mielenheittelyiden mukaan. Haluanko taata vakaan rahallisuuden, vaikka pienen, kuin epävarmuuden, hupsista toinen osti osamaksulla vähän. Eikä tarvi olla näin suuriakaan asioita, kun se koti voi tuntua inhottavalta ja kumppanin läheisyys vastenmielistä.

Ero on aina ahdistavaa lapsille, myös lähes aikuisille lapsille

Vaikka väkisin ei pidä jäädä huonoon suhteeseen, niin ei se silti poista sitä tosiasiaa, että lapset kärsivät erosta lähes poikkeuksetta. Osa selviää vähemmillä vaurioilla, osa enemmillä, se taas on yksilöllistä ja toki riippuu siitä, miten vanhemmat ovat hoitaneet eron ja mahdolliset uudet suhteensa mutta fakta on, että enemmistö vanhemmista kämmää joka tapauksessa ja koska ero aiheuttaa itsessään lapsille turvattomuutta, on soppa valmis.

Tämän takia on mielestäni aivan oikein, että asia nostetaan säännöllisesti esille. Ihmisten pitää oikeasti miettiä, kenen kanssa niitä lapsia tekevät ja miten priorisoivat elämänsä sen jälkeen, kun ne lapset syntyvät. Onko ero oikeasti tarpeellinen? Onko tässä yritetty kaikki, käyty pariterapiassa ja ns. puhdistettu pöytä? Vai kiinnostaako vain uudet ja erilaiset asiat eikä jakseta enää panostaa mihinkään vanhaan? Aika usein kun kyse on tuosta viimeisestä.

Kyllä lapset kärsivät huonossa suhteessa mutta eivät sellaisessa, jossa on vaikeuksia. Kun ne vaikeudet voitetaan, antaa se myös lapsille erittäin voimaannuttavan kokemuksen ja loistavan esimerkin ihmissuhteiden hoitamisesta. Jos taas vaikeuksia ei voiteta, antaa sekin viestiä, että ensin pitää yrittää ja oikeasti panostaa siihen ihmissuhteeseen, ennen kuin heitetään pyyhe kehään. Tällainen nykymeininki, että avioidutaan ja erotaan melkein samaan hengenvetoon ja haetaan kiksejä koko ajan muista ympyröistä, on lapsille kaikista tuhoisin esimerkki.

Ystäväni kertoi, että oli vuosia puinut eroa ja kypsynyt päätökseen ja yrittänyt parantaa suhdetta. Kun keskusteltiin tarkemmin, niin ystävällä oli koko ajan ollut sivusuhde, pariterapiassa ei oltu käyty ja keskustelutkin oli lähinnä ollut sitä luokkaa, miten parhaiten voidaan nyt erota. Ei tuo ole mitään suhteen parantamista, jos koko ajan on toinen jalka ulkona.  Se on vain tekosyy sille, että eroaa. Kyllä minä niin tätä olen pohtinut sängyssä toisen kanssa...

Sitä koitin ex-vaimolleni kertoa, mutta kun se uusi rakkaus oli hänelle liian voimakas tunne.

Valitettavasti mielenterveyteni ei kestänyt sitä, että mies petti fyysisesti, etsi panoseuraa seksitreffisivustoilta ja piti vielä jälkeenpäin panoihinsa yhteyttä. Ja aina kun jäi kiinni niin "katui inhimillistä erehdystään". Kohta jäi taas kiinni samasta. En ollut pirttihirmu, aina sai mennä ja tulla vapaasti , en ollut mustasukkainenkaan.

Ilman eroa olisin mielisairaalassa enkä pystyisi hoitamaan lapsiamme.

Antaa nyt jonkun toisen naisen yrittää leikkiä sille vaimoa, tosin ei näytä mies kelpaavan kuin panokaveriksi naisille.

Vierailija kirjoitti:

Mitä järkeä on erota

Minäpä sanon sulle sen. Mä en kestänyt enää sitä VANKILAA! Mä tarvitsin TILAA, halusin ELÄÄ! Ei kai se voi olla väärin tehdä mitä sydän sanoo.

Nykyään on liikaa itsekkäitä ihmisiä. Halutaan kiiltokuva perhe tuntematta toista ja kun se ei vastaa epärealistisia odotuksia erotaan heti. Avioliittokaan ei merkkaa enää sitä kuolemaan saakka yhdessäoloa kun ei ole oikeaa asennetta. En tarkoita että kaikki oli paremmin aikana kun eronneet poltettiin suunnilleen roviolla mutta pointin saannee selville.

Enpä tunne ketään lapsiperheellistä, jotka olisivat eronneet kevyistä syistä.

Itse erosin miehen pahenevien mielenterveysongelmien vuoksi. Mukaan tuli pelaaminen, rahavaikeudet ja vieraat naiset.

Minä taas tiedän useita lapsiperheitä, joissa ero on tullut vain, koska haluttiin jotain uutta ja erilaista. Se uusi ja erilainen on typistetty uudestaan lapsiperheen arjeksi ja taas ihmetellään, kun ei tämä enää tunnukaan niin hienolta.

Veljeni uusi vaimo on sanonut suoraan, ettei veljeni ensimmäisessä liitossa ollut mitään muuta vikana kuin veljeni kypsymättömyys ja halu lakaista vanha maton alle ja etsiä uutta. Uudelle vaimolle kuvio selvisi vasta ensimmäisen yhteisen lapsen synnyttyä, mutta onneksi veljeni oli saanut lisää vuosia ja tajusi, ettei tätä voi ratkaista samalla tavalla kuin ensimmäisen liiton. Kävivät terapiassa ja ovat nyt onnellisia mutta todellakin hoitavat suhdettaan erittäin helposti terapialla.

Uudet liitot päätyvät lähes 70% varmuudella eroon. Eikö tämä luku jo kerro, ettei vika ole niissä puolisoissa vaan omissa odotuksissa ja valinnoissa? Jos kaksi kertaa valitsee puolisokseen vaimonhakkaajan, on tasan tarkkaan vika myös omassa navassa.

Se, että on itse korviaan myöten rakastunut ja vanha liitto tuntuu väljähtäneeltä ja tylsältä, on ihan omaa vikaa, omaa itsekästä valintaa alusta loppuun asti. Kun niitä lapsia väsää, niin pitäisi tehdä jonkinlainen sitoumus siihen, ettei anna tunteiden viedä joka suuntaan tai pikemminkin ei anneta lupaa edes niille toisille tunteille puhjeta. Mutta tiedän kyllä, että on ihmisiä, jotka nimenomaan testaavat sitä viehätysvoimaansa ja arvoansa ns. vapailla markkinoilla huolimatta siitä että on näennäisesti sitouduttu perhe-elämään. Se oma itsekkyys on niin voimakasta näillä ihmisillä. Sitten sitä rakastutaan (kun siihen on annettu lupa) ja erotaan ja teeskennellään, että lapset voivat hyvin, kun vanhemmatkin voivat ja että lasten vaikeudet elämässä ovat vain lasten vaikeista luonteista kiinni.

Ero on tarpeen vain, kun kaikki muu on tehty, on käyty terapiassa, keskusteltu ja yritetty. Jos jompikumpi ei näin tee, niin tasan tarkkaan se ero on juuri tämän syy.

Päättyvätkö ne uudet liitot todella 70% eroon? "Tuttuni"(en kerro tarkemmin) erosi juurikin noista kevyistä "en tunne tuota miestä" syistä. He olivat miehen kanssa kuin yö ja päivä olematta kumpikaan sellaisia, jossa on varsinaisesti vikaa. Minulle ei koskaan täysin selvinnyt, oliko heille syntynyt lapsi suunniteltu vai ei. Aika pian kuitenkin eron jälkeen hän löysi miehen, jonka kanssa on umpirakastunut, ja miehellä oli alle vuoden ikäinen lapsi. Heillä on ongelmia, mutta toisin kuin sen ekan kanssa tuttuani kiinnostaa selvittää niitä.

Silti epäilen heidänkin lopulta eroavan.

Tuo on taas niin mustavalkoista ajattelua kuin olla ja voi. Esimerkiksi meillä ero johtui miehen mielenterveysongelmista, alkoholin käytöstä ja totaalisesta välinpitämättömyydestä muiden tarpeota ja tunteita kohtaan.

Ja tuo ei todellakaan ollut ennustettavissa. Mieheni oli huomioiva, hyväkäytöksinen, kärsivällinen ja kiltti. Lasten saamisen jälkeen, kun olisi oikeasti eikä vain puheissa elää perhe-elämää, miehen käytös muuttui. Yritin vuosia puhua miestä hoitoon ja ymmärtämään ongelmansa, annoin aikaa, tilaa ja tukea. Mutta ei, vika oli aina ulkopuolella ja mies oli uhri.

Lapset kärsivät juopottelelevasta, krapulasta kärsivästä ja lupauksia pettävästä isästä. Itse kärsin siitä, kun kumppani eleli suhteessa sinkkuelämää ja teki mitä tahtoi milloin tahtoi. Eron jälkeen lasten elämä helpottui välittömästi, elämä on rauhallista ja ennustettavaa. En kerro etukäteen milloin eksä on tulossa, sillä hän saattaa perua tulonsa kun väsyttää eikä jaksa nousta iltapäiväksi ylös. Viimeksi perui lapsen puheterapian, kun ei jaksanut hakea päiväkodista kun oli valvonut koko yön, ainoa asia koko viikolla mikä oli hänellä tehtävänä.

Eli en todellakaan allekirjoita otsikkoa. Olen kasvanut ajatukseen, että perhe tulee aina ensin ja lasten etu on aina etusijalla, valitettavasti miehellä oma napa oli aina se lähin ja meni käytännössä kaiken muun edelle.

Vierailija kirjoitti:

Päättyvätkö ne uudet liitot todella 70% eroon? "Tuttuni"(en kerro tarkemmin) erosi juurikin noista kevyistä "en tunne tuota miestä" syistä. He olivat miehen kanssa kuin yö ja päivä olematta kumpikaan sellaisia, jossa on varsinaisesti vikaa. Minulle ei koskaan täysin selvinnyt, oliko heille syntynyt lapsi suunniteltu vai ei. Aika pian kuitenkin eron jälkeen hän löysi miehen, jonka kanssa on umpirakastunut, ja miehellä oli alle vuoden ikäinen lapsi. Heillä on ongelmia, mutta toisin kuin sen ekan kanssa tuttuani kiinnostaa selvittää niitä.

Silti epäilen heidänkin lopulta eroavan.

66% on täsmällinen luku. Reilu 30 % ensimmäisistä liitoista päätyy eroon. Tilastokeskuksen sivuihin kun perehtyy, niin löytyy näitä lukuja.

Erosin, kun lapsi oli 3v. Surullista lapsen kannalta, mutta kolme muuta syntyikin sitten onnelliseen liittoon, jonka kestävyyttä epäiltiin kaikkien taholta, koska se tuli suoraan toisen liiton jatkeeksi. Eli kuulun siihen vähemmistöön, jolla vaihtaminen paransi asioita roimasti.

Eroaminen on helpompaa kuin panostaa suhteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

...

Voin kertoa että on pirun raskasta takertuvan ihmisen kanssa elo. Ongelmia on monia, mustasukkaisuus, jatkuva stressi, rauhan käyttö, itsemurhalla kiristys, lapsien käyttö riidassa, painostus seksiin jne. Tässä punnitaan antaako lapsille edes osan ajasta sellaisen kodin kuin toivoisi, vai eletäänkö täysin yhden ihmisen mielenheittelyiden mukaan...

Onpa tuttua. :( Varsinkin tuo itsarilla kiristäminen, auts. Onneksi meillä ei tee sitä lasten silmien edessä. Miten tällaisen ihmisen saa kammettua terapiaan? Itse jo käyn ja yhdellä lapsella on hoitokontakti.

Vierailija kirjoitti:

Erosin, kun lapsi oli 3v. Surullista lapsen kannalta, mutta kolme muuta syntyikin sitten onnelliseen liittoon, jonka kestävyyttä epäiltiin kaikkien taholta, koska se tuli suoraan toisen liiton jatkeeksi. Eli kuulun siihen vähemmistöön, jolla vaihtaminen paransi asioita roimasti.

Miten tämä erolapsi voi? En epäile, etteikö uusi suhde voisi olla onnellisempi kuin vanha, koska fiksut ihmiset ottavat opikseen ja korvaavat vanhat virheensä, mutta on surullista, että he eivät yritä sitä jo ensimmäisessä liitossaan. On erittäin itsekästä tehdä lapsi ja sen jälkeen todeta, ettei tämä huvitakaan ja rikonpa lapsen perheen, jotta voin saada uuden ehjän perheen uusien lasten kanssa. Se lapsi kun ei saa sitä ehjää ja uutta perhettä, se oikeus vain on niillä vanhemmilla, jotka ovat lapsen perheen rikkoneet.

Miksi siis pitää tehdä lapsia suhteisiin, jotka eivät toimi tai joiden eteen ei olla valmiita tekemään töitä?

Ja johtui erosi mistä syistä tahansa, niin pidän erittäin mauttomana, että leuhkit omalla onnellasi, kun et ole samaa onnea viitsinyt hankkia lapsellesi. On hyvin todennäköistä, että sinun ja kolmen muun lapsen onni tuntuu esikoisesta vain entistä katkerammalta. Lapset ovat eriarvoisessa asemassa, vaikka mitä muuta yrität väittää. 

Kuulut ilmeisesti myös niihin vanhempiin, jotka eivät vaivaudu antamaan lapselle aikaa isoihin muutoksiin. Ei sopeutumista eroon eikä uuteen mieheen vaan kaikki vain rytinällä kurkusta alas, koska tärkeintä on vain oma onni. En ihmettele, että lähipiirisi tuomitsi ratkaisusi enkä ihmettele, että viestissäsi hehkutat vain omaa onneasi. Noin toimivat itsekkäät ihmiset.  

Tottakai vanhempien ero on useimmille lapsille rankka kokemus, mut joskus se on ainoa vaihtoehto. Mun vanhemmat eros ku olin 12 ja olin siitä surullinen mut samalla älyttömän helpottunu. Kodin ilmapiiri oli ollu jo monta vuotta tosi negativiinen ja sain kuunnella vanhempien riitoja päivittäin. Oon ilonen siitä, että mun vanhemmat uskalsi eikä jääny roikkumaan huonoon suhteeseen vain mun takia.