Olen eriparitissi, en täytä huuliani ylhäältä enkä alhaalta, hiukset on omat ja värikin oma, samoin ripset ja ne eripari-

Arvelinkin ettei tämä aihe kiinnosta aihevapaata. Ehkä silti ihan aiheellista edes joskus miettiä tätäkin näkökulmaa. Ap

Minullakin on eripariset ja vieläpä pienet rinnat. Ohuet huulet. Hiukset omaa väriä olleet jo neljä vuotta. En ole koskaan laittanut tekoripsiä. Meikkaan joskus, useimmiten kuitenkaan en jaksa vaivautua. Pukeudun mukavasti. Liikuntaa harrastan omaksi iloksi. En korosta itseäni missään. En ota ankkahuulikuvia, selfieitä, en vaihda profiilikuvaa faceen, enkä muuhunkaan.

Olen onnellinen ja tyytyväinen itseeni tämmöisenä. En vaihtaisi mitään pois. Olen aina seurustellut ja kelvannut. En tosin saa pokattua baarista ketään, enkä saa miehiltä vihellyksiä. En houkuttele ihmisiä ulkonäöllä. Minuun ihastuu yleensä vasta pidemmän ajan kuluessa, mutta sitäkin sitkeämmin.

Ehkä sitä etsiytyy semmoisten ihmisten seuraan millainen itsekkin on? En kelpuuttaisi enää tyhjäpäätä, jolle kuori on tärkeää. Kerran nuorena kutsuin kotiin kauniin ja komean miehen, mutta ah, niin kamalan tyhmä hän oli. Silloin tajusin, kuinka paljon mukavempaa on viettää aikaa ihmisten kanssa, joilla on paljon annettavaa älykkyyden puolesta. Joiden kanssa viihtyy ja vielä jos huumori on mahtavaa, niin avot.

Tämä nykyinen meininki, missä silkkareita on yhdellä jos toisella, itseään tuodaan esille ja kaikki on niin fit, on aika huolestuttavaa. Kysyn ja ihmettelen, että miksi? Mitä se kertoo meidän ajasta? Ihmiset ovat ennätysmasentuneita ja syrjäytyvät, jättäytyvät pyörästä pois. Jos vain voisi ymmärtää, että riittää juuri sellaisena, kuin on, voisiko silloin olla onnellisempi? Minä ainakin olen.

Jaa.

Mulla on geelikynnet. Tuuheat ripset ja pusuhuulet omasta takaa. Hiukset paksut ja pitkät luonnostaan.

Meikkaan päivittäin. Pukeudun mekkoihin ja käytän korkkareita.

Olen äärimmäisen onnellinen ja tyytyväinen.

Mua evvk muiden ulkonäkö joten mitäpä muillekaan kuuluu minun.

Kukin tyylillään, right?

Olen itse ollut aiemmin tyytyväinen itseeni, mutta en voi sille mitään että miesten seurassa joudun olemaan varuillani. Olen liki kaikilta saanut (pyytämättä) arvostelevia kommentteja. On vaikea sellaisen jälkeen olla edelleen yhtä itsevarma ja tyytyväinen, kun jo pelkkä olemassa olo provosoi miehiltä ulkonäkökommentteja.

Toki edelleen yritän olla rento, mutta vaikeammaksi se on mennyt. En ymmärrä miksi vedän puoleeni jatkuvasti sellaisia miehiä, jotka haluaisivat itselleen sen "täydellisen" naisen, jollainen en ole - enkä sellaiseksi ole koskaan pyrkinytkään. Samalla ihmettelen, että missä ihmisten käytöstavat. Mulle on opetettu, että toisten ulkonäön kriittinen kommentoiminen on väärin ja siinä olen pitäytynyt.

Sama mullakin, ja olen hyvännäköinen. Useimmiten luonnollinen on kauneinta.

Minä olen onneksi saanut oll ailman ulkonäköarvosteluja. Johtuu ehkä siitä, että jos joku alkaa käyttöytä kuin idiootti, en enää vietä aikaani hänen seurassaan. Ja ehkä myös siitä mulla on hyvä ammatti ja perhetaust, joiden takia suurin osa tuttavista on valmiiksi ihan sivistyneitä ihmisiä.

Valitettavasti mua arvioidaan kyllä joka ainoa päivä sitten näillä älyllisillä meriiteillä, ja vaikka olen useimpien ja yleensä omastakin mielestä ihan fiksu, sekään ei ole ihan helppoa sietää ja kestää täysipäisenä.