Kärsiikö lapseni jos ei koskaan saa sisaruksia?

Toista lasta ei tietenkään pidä tehdä velvollisuudentunteesta, että olisi seuraa, jos ei yhtään toista lasta halua. Mutta silti toivoisin, että ihmiset pääosin haluaisivat sen toisenkin lapsen - kyllä sisaruussuhteesta kuitenkin on erittäin paljon iloa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani ainoat lapset ovat keskimääräistä itsekeskeisempiä ja epäempaattisempia yksilöitä. Toisten ihmisten huomioon ottaminen on vaikeaa. Ainoan lapsen kasvattamisessa olisi tärkeää huomioida sisarussuhteen puuttuminen ja kehittää lapsen empatiakykyä ja epäitsekkyyttä.[/quote

Ei, vaan sinulla on pääsi sisällä ajatus siitä, että ainokaiset ovat itsekeskeisiä. Tämä korruptoi kykysi havainnoida asioita puolueettomasti. Tarkkailet ainoita lapsia tästä näkökulmasta, vahvistat uskomuksiasi ja jätät sen vastaiset havainnot huomiotta.

Yksilöitä toki on, mutta tilastollisesti ainokaiset eivät ole sen itsekäämpiä kuin muutkaan.

Minkä tilaston mukaan ?

http://m.iltalehti.fi/perhe/2015011919045685_pr.shtml

Ainoa lapsi vetää ihan yhtä hyvin kuin muutkin, mutta ainoan lapsen vanhemmilla on aika iso riski alkaa roikkua lapsessaan silloin kuin lapsen pitäisi itsenäistyä ja muuttaa omilleen. Mun äiti oli ainoa lapsi ja mun mies on ainoa lapsi ja molemmilla on ollut ongelmia samassa vaiheessa. Kaikki kuormitus on yhdellä vastuulla, kaikki juhlapyhät pitäisi aina olla vanhemmillaan, koska ei ole ketään muutakaan joka olisi. Kaikki odotukset ym kohdistuu tähän yhteen lapseen. Tämän vuoksi mulla on kaksi sisarusta ja mies halusi meidän lapselle sisaruksen. Karua, mutta me tehtiin lisää lapsia suojelemaan esikoista meiltä itseltämme.

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani ainoat lapset ovat keskimääräistä itsekeskeisempiä ja epäempaattisempia yksilöitä. Toisten ihmisten huomioon ottaminen on vaikeaa. Ainoan lapsen kasvattamisessa olisi tärkeää huomioida sisarussuhteen puuttuminen ja kehittää lapsen empatiakykyä ja epäitsekkyyttä.

Oma kokemukseni on ihan päin vastainen. Yksilapsisena ei kokoajan tarvitse pitää puoliaan muita sisaruksia vastaan.

Vierailija kirjoitti:

???

Ei kärsi. Ainoastaan silloin, jos kohtaa ihmisiä, joilla on outoja luuloja ainoan lapsen elämästä. Ainoan lapsen elämä on ihan samanlaista, kuin muidenkin. Sisarusten kanssa ei tosin opi kadehtimaan ja keksimään kieroiluja kenenkään pään menoksi.

Mua aina alkaa ärsyttämään tää syyllistys. Minkä minä sille voin, että lapsen isä kuoli eikä sisaruksia voitu tehdä. Tai entä nyt, kun ei vaan niitä saada.

Ollaan jo itse surtu asiaa niin, että ei siinä toisten lässytyksiä sisarusten ainutlaatuisuudesta kaipaa.

Kyllä minä kärsin vielä näin aikuisenakin. Vanhempani ovat jo kuolleet. Kaikki siihen liittyväkin piti hoitaa itsekseen ja lisäksi tunne, että on ihan yksin: ei sisaruksia jakamassa murhetta vanhemmista/ kuolemastaan jne. Lapsillani ei ole serkkuja, ei mitään.

Meillä esikoinen tuntuu kärsineen siitä lähtien kun pikkusisarus syntyi. Puolitoista vuotta kohta mennyt eikä edelleenkään tunnu sopeutuvan (ollaan parhaamme yritetty). Olisi onnellisempi ainokaisena. Ja puolisoni ei tule toimeen oman sisaruksensa kanssa aikuisenakaan. Ei pidä yleistää, että useampi lapsi olisi se onni ja autuus.

Köyhä ja kipee kirjoitti:

Minulla ei ole sisaruksia ja kärsin siitä. Lapsena erityisesti lomilla oli tylsää. Meillä on pieni suku, joten samanikäisiä serkkujakaan ei ollut.

Hiekkalaatikolta/koulusta ym saadut kaverisuhteet eivät aina jatku esim muuttojen takia.

Kärsiikö sinun lapsesi? Sitä minä en voi tietää.

Jos elinympäristössä ei ole tarpeeksi ikäseuraa ja muita läheisiä, on sisarus aina parempi vaihtoehto. Jos lapsella on ikäseuraa, tilanne on jopa parempi kuin kahden lapsen kanssa, jotka kyhnäävät kaksin eivätkä opi ihmisten erilaisuutta. Ainoa lapsi oppii ihmisten erilaisuutta hyvin, koska joutuu hakeutumaan muiden seuraan ja näkee monenlaisia perheitä ja toimintakulttuureja siinä samalla. Toki näin voi olla sisaruksellisellakin.

Vierailija kirjoitti:

Ainoa lapsi vetää ihan yhtä hyvin kuin muutkin, mutta ainoan lapsen vanhemmilla on aika iso riski alkaa roikkua lapsessaan silloin kuin lapsen pitäisi itsenäistyä ja muuttaa omilleen. Mun äiti oli ainoa lapsi ja mun mies on ainoa lapsi ja molemmilla on ollut ongelmia samassa vaiheessa. Kaikki kuormitus on yhdellä vastuulla, kaikki juhlapyhät pitäisi aina olla vanhemmillaan, koska ei ole ketään muutakaan joka olisi. Kaikki odotukset ym kohdistuu tähän yhteen lapseen. Tämän vuoksi mulla on kaksi sisarusta ja mies halusi meidän lapselle sisaruksen. Karua, mutta me tehtiin lisää lapsia suojelemaan esikoista meiltä itseltämme.

se että sun miehellä on lapsestaan riippuvainen äiti, ei tarkoita että kaikilla olisi.

Kärsii. T. Ainut lapsi

Vierailija kirjoitti:

Kärsii. T. Ainut lapsi

Minä en ole vielä huomannut kärsimystä.

t. toinen ainut

Ainokaiset eivät tosiaan ole sen itsekkäämpiä tai epäempaattisia kuin sisaruksellisetkaan, päinvastoin. Monilapsisissa perheissä itsekkyys saattaa olla ainoa keino saada jotakin. Käytännössä mitä enemmän lapsia, sitä itsekkäämpi käytös. Osataan kyllä olla osa laumaa, jonottaa ja odottaa omaa vuoroa, mutta karkkikulhosta viedään viimeiset eikä millään osata asettua sen toisen asemaan, kun kerrankin on minun vuoroni. Monesti näillä on vaikeuksia ylläpitää sosiaalisia kontakteja, koko kouluajan saattaa rinnalla olla se yksi kaveri, joka asuu naapurissa ja johon on tutustuttu jo vauvaiästä ja luonteva sosiaalisuus puuttuu täysin. Kun sisarukset ovat aina olleet ympärillä, ei osata tavoitella muunlaisia ihmissuhteita.

Ainokaiset taas oppivat nopeasti ne tärkeät kaverisuhteiden ylläpitämisen kriteerit.

Itse asiassa itsekkäin ja epäempaattisin lapsi, joka on urallani tullut vastaan, on ollut kaksilapsisen perheen jäsen. Äiti oli kohdellut aina kuin pientä prinsessaa ja isovelikin oli valjastettu prinsessan tarpeita varten, ja lapsesta oli kasvanut erittäin röyhkeä, itsekäs ja tunteeton nuori. Uskon, että eniten vaikutusta onkin sillä, minkälaisia piirteitä vanhemmat ovat lapsessaan tukeneet.

Kärsii

Ei kärsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani ainoat lapset ovat keskimääräistä itsekeskeisempiä ja epäempaattisempia yksilöitä. Toisten ihmisten huomioon ottaminen on vaikeaa. Ainoan lapsen kasvattamisessa olisi tärkeää huomioida sisarussuhteen puuttuminen ja kehittää lapsen empatiakykyä ja epäitsekkyyttä.[/quote

Ei, vaan sinulla on pääsi sisällä ajatus siitä, että ainokaiset ovat itsekeskeisiä. Tämä korruptoi kykysi havainnoida asioita puolueettomasti. Tarkkailet ainoita lapsia tästä näkökulmasta, vahvistat uskomuksiasi ja jätät sen vastaiset havainnot huomiotta.

Yksilöitä toki on, mutta tilastollisesti ainokaiset eivät ole sen itsekäämpiä kuin muutkaan.

Minkä tilaston mukaan ?

http://m.iltalehti.fi/perhe/2015011919045685_pr.shtml

Iltalehden toimittajan (yksi lapsi? )ajatukset ja mietelmät  tuskin täyttävät tiettellisen tutkimuksen ja tilastoinnin kriteerejä. Artikkelissa lähinnä syntyi kuva että myös yksin kasvaneesta lapsesta voi kasvaa ihan normaali. Tätä tuskin kukaan kiistää.

Vierailija kirjoitti:

Ainokaiset eivät tosiaan ole sen itsekkäämpiä tai epäempaattisia kuin sisaruksellisetkaan, päinvastoin. Monilapsisissa perheissä itsekkyys saattaa olla ainoa keino saada jotakin. Käytännössä mitä enemmän lapsia, sitä itsekkäämpi käytös. Osataan kyllä olla osa laumaa, jonottaa ja odottaa omaa vuoroa, mutta karkkikulhosta viedään viimeiset eikä millään osata asettua sen toisen asemaan, kun kerrankin on minun vuoroni. Monesti näillä on vaikeuksia ylläpitää sosiaalisia kontakteja, koko kouluajan saattaa rinnalla olla se yksi kaveri, joka asuu naapurissa ja johon on tutustuttu jo vauvaiästä ja luonteva sosiaalisuus puuttuu täysin. Kun sisarukset ovat aina olleet ympärillä, ei osata tavoitella muunlaisia ihmissuhteita.

Ainokaiset taas oppivat nopeasti ne tärkeät kaverisuhteiden ylläpitämisen kriteerit.

Itse asiassa itsekkäin ja epäempaattisin lapsi, joka on urallani tullut vastaan, on ollut kaksilapsisen perheen jäsen. Äiti oli kohdellut aina kuin pientä prinsessaa ja isovelikin oli valjastettu prinsessan tarpeita varten, ja lapsesta oli kasvanut erittäin röyhkeä, itsekäs ja tunteeton nuori. Uskon, että eniten vaikutusta onkin sillä, minkälaisia piirteitä vanhemmat ovat lapsessaan tukeneet.

Adolf Hitler Idi Amin ja Josef Stalin olivat perheidensä ainoita lapsia. Tästä voi jokainen vetää johtopäätöksensä.

Juu ja ei. Ala-asteikäisenä olin todella kateellinen kavereilleni, joilla oli sisarruksia. Olisin halunnut peliseuraa yms. Mun kotona vanhemmat lähinnä puuhailivat omia juttujaan ja mä omiani. Olisin kaivannut sitä perheen hulinaa. Mutta toisaalta jos olin yökylässä esim. 3-lapsisessa perhessä, niin olin ihan huojentunut kun pääsin kotiin omaan rauhaan :d

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainokaiset eivät tosiaan ole sen itsekkäämpiä tai epäempaattisia kuin sisaruksellisetkaan, päinvastoin. Monilapsisissa perheissä itsekkyys saattaa olla ainoa keino saada jotakin. Käytännössä mitä enemmän lapsia, sitä itsekkäämpi käytös. Osataan kyllä olla osa laumaa, jonottaa ja odottaa omaa vuoroa, mutta karkkikulhosta viedään viimeiset eikä millään osata asettua sen toisen asemaan, kun kerrankin on minun vuoroni. Monesti näillä on vaikeuksia ylläpitää sosiaalisia kontakteja, koko kouluajan saattaa rinnalla olla se yksi kaveri, joka asuu naapurissa ja johon on tutustuttu jo vauvaiästä ja luonteva sosiaalisuus puuttuu täysin. Kun sisarukset ovat aina olleet ympärillä, ei osata tavoitella muunlaisia ihmissuhteita.

Ainokaiset taas oppivat nopeasti ne tärkeät kaverisuhteiden ylläpitämisen kriteerit.

Itse asiassa itsekkäin ja epäempaattisin lapsi, joka on urallani tullut vastaan, on ollut kaksilapsisen perheen jäsen. Äiti oli kohdellut aina kuin pientä prinsessaa ja isovelikin oli valjastettu prinsessan tarpeita varten, ja lapsesta oli kasvanut erittäin röyhkeä, itsekäs ja tunteeton nuori. Uskon, että eniten vaikutusta onkin sillä, minkälaisia piirteitä vanhemmat ovat lapsessaan tukeneet.

Adolf Hitler Idi Amin ja Josef Stalin olivat perheidensä ainoita lapsia. Tästä voi jokainen vetää johtopäätöksensä.

No, osama bin ladenilla taas oli yli 50 sisarpuolta.

Vierailija kirjoitti:

Juu ja ei. Ala-asteikäisenä olin todella kateellinen kavereilleni, joilla oli sisarruksia. Olisin halunnut peliseuraa yms. Mun kotona vanhemmat lähinnä puuhailivat omia juttujaan ja mä omiani. Olisin kaivannut sitä perheen hulinaa. Mutta toisaalta jos olin yökylässä esim. 3-lapsisessa perhessä, niin olin ihan huojentunut kun pääsin kotiin omaan rauhaan :d

Tuntemuksesi tuskin riippui vierailemasi perheen lapsiluvusta.