Kärsiikö lapseni jos ei koskaan saa sisaruksia?

Ei. Kavereita saa päiväkodista/kerhoista/hiekkalaatikolta.

Itse toivoisin olevani ainut lapsi.

t. Se kolmas lapsi 

Mun lapsi , 12-vuotias on ainakin pelkästään tyytyväinen, että on ainut lapsi. Nähnyt sitä isomman perheen touhua naapurissa asuvan luokkakaveri luona, jossa on 7 lasta.

Minulla ei ole sisaruksia ja kärsin siitä. Lapsena erityisesti lomilla oli tylsää. Meillä on pieni suku, joten samanikäisiä serkkujakaan ei ollut.

Hiekkalaatikolta/koulusta ym saadut kaverisuhteet eivät aina jatku esim muuttojen takia.

Kärsiikö sinun lapsesi? Sitä minä en voi tietää.

Vierailija kirjoitti:

Ei. Kavereita saa päiväkodista/kerhoista/hiekkalaatikolta.

Itse toivoisin olevani ainut lapsi.

t. Se kolmas lapsi 

On ongelma ja haluaisit että asiat olisi toisin ja sitten tätä ongelmaa ei olisi. Ei se niin mene.

Tuntemani ainoat lapset ovat keskimääräistä itsekeskeisempiä ja epäempaattisempia yksilöitä. Toisten ihmisten huomioon ottaminen on vaikeaa. Ainoan lapsen kasvattamisessa olisi tärkeää huomioida sisarussuhteen puuttuminen ja kehittää lapsen empatiakykyä ja epäitsekkyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani ainoat lapset ovat keskimääräistä itsekeskeisempiä ja epäempaattisempia yksilöitä. Toisten ihmisten huomioon ottaminen on vaikeaa. Ainoan lapsen kasvattamisessa olisi tärkeää huomioida sisarussuhteen puuttuminen ja kehittää lapsen empatiakykyä ja epäitsekkyyttä.[/quote

Ei, vaan sinulla on pääsi sisällä ajatus siitä, että ainokaiset ovat itsekeskeisiä. Tämä korruptoi kykysi havainnoida asioita puolueettomasti. Tarkkailet ainoita lapsia tästä näkökulmasta, vahvistat uskomuksiasi ja jätät sen vastaiset havainnot huomiotta.

Yksilöitä toki on, mutta tilastollisesti ainokaiset eivät ole sen itsekäämpiä kuin muutkaan.

Joku saattaa kärsiä, joku toinen ei. 

Riippuu varmasti paljon lapsen omasta persoonasta! Itse olen ainoa lapsi, enkä ole ikinä siitä kärsinyt. Kavereita oli, mutta olen hyvin omassa seurassanikin viihtyvää tyyppiä, enkä yksinäiseks kokenut itseäni lapsena. Toki kaveri ei täysin korvaa sisarussuhdetta, koska sisarus on paljon muutakin kuin leikkiseuraa, mutta kuten sanoin, itse en erityisesti ole sellaista kaivannut. Tunnen kuitenkin jo aikuisia ihmisiä, jotka surevat edelleen sitä, että ovat ainokaisia.

Ainoan lapsen kasvattaminen vaatii aikuiselta enemmän, koska lapsella ei ole kotona leikki- ja sosiaalistumisseuraa omasta takaa. Ainakin siihen asti, että oppii liikkumaan kavereiden luo itsenäisesti (olettaen, että saa kavereita normaalisti).

Myöhemmin ainoa lapsi joutuu setvimään yksin asiat jos (kun) vanhemmat alkavat sairastella ja dementoitua. Sekä järjestää asiat kuoleman jälkeen. Toki joku viisastelija tulee sanomaan, että näin voi käydä vaikka sisaruksia olisi. Tosiasiassa suurin osa on kuitenkin vähintään asiallisissa väleissä sisarustensa kanssa.

Jossain vaiheessa kärsii. Lapsena saattaa riittää koulukaverit, naapurin lapset, serkut. Kun vanhemmat alkaa vanheta, sairastaa, joutuu ottaan kaiken vastuun yksin. Raskasta on. Ja hänen lapsillaan ei oo tätejä ja setiä, ikävää sekin. Vaikuttaa siis pitkälle elämään.

Oon ite ainoa lapsi, eikä tähän ikinä sopeudu. Itse asiassa edelleen sain sääliä osakseni, kun esim. järjestelin vanhempani hautajaisia. Kun oon nyt niin yksin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani ainoat lapset ovat keskimääräistä itsekeskeisempiä ja epäempaattisempia yksilöitä. Toisten ihmisten huomioon ottaminen on vaikeaa. Ainoan lapsen kasvattamisessa olisi tärkeää huomioida sisarussuhteen puuttuminen ja kehittää lapsen empatiakykyä ja epäitsekkyyttä.[/quote

Ei, vaan sinulla on pääsi sisällä ajatus siitä, että ainokaiset ovat itsekeskeisiä. Tämä korruptoi kykysi havainnoida asioita puolueettomasti. Tarkkailet ainoita lapsia tästä näkökulmasta, vahvistat uskomuksiasi ja jätät sen vastaiset havainnot huomiotta.

Yksilöitä toki on, mutta tilastollisesti ainokaiset eivät ole sen itsekäämpiä kuin muutkaan.

Minkä tilaston mukaan ?

Loogisesti ajateltuna yksilapsisen perheen ainut lapsi kärsii siitä että ei ole kaveria. Hän joko tiedostaa asian tai sitten ei tiedosta mutta joka tapauksessa hän kärsii koska on yksin ja tämä yksinolo muokkaa häntä väärään suuntaan pois sosiaalisuudesta eli ihimisen olemuksesta olla sosiaalinen ja toisten ihmisten seurassa. ja yhteistyössä.

Aikuisena on mukavaa kun on sisaruksia. Pyhinä ja lomina vieraillaan kuitenkin sisarusten luona.

Itse ainoana lapsena olen todella surullinen, ettei ole sisaruksia. Lapsena vihasin kaikkea matkustelua ja mökkilomia ja vastaavia, kun oli tylsää vanhempien kanssa. Teininä en suostunut enää mukaan ollenkaan. Nyt aikuisena, kun vanhemmat tarvitsevat apua vähän kaikessa, saan ihan yksin hoitaa kaikki heidän asiansa. Mitään kivoja perhetapaamisia ei ole koskaan ollut, omilla lapsilla on ns kunnon suku vain miehen puolelta.

Naapurin lapset, kaverit tai serkut eivät todellakaan ole sama asia.

Tiedostan toki, että kaikki sisarukset eivät välttämättä edes tule toimeen, mutta väittäisin että useammat tulevat kuin eivät tule.

Sisaruussuhde on pääsääntöisesti pisin koko elämän läpi kantava suhde. Se on aivan ainutlaatuinen, yhteinen lapsuus ja kokemuspohja, ja perusarvomaailma kasvatuksen kautta.

Se että jotkut riitelevät verisesti sisarustensa kanssa on ikävää, mutta eivät kaikki tule muutenkaan keskenään toimeen. Suurin osa varmasti kuitenkin nauttii jossain elämänsä vaiheessa siitä, että on sisaruksia.

Vaikea sanoa kärsiikö sinun lapsesi. Ainakin jää paitsi jostain ainutlaatuisesta.

En osaa sanoa, kärsiikö. Mä halusin kaksi lasta (ja jos olisi voimavaroja, tekisin kolmannen), koska sisaruksista  on turvaa elämässä. Oon sanonut esikoiselle jo nyt, että toivon, että sitten aikuisina olette aina toistenne tukena. Ehkä vähän turhaa puhetta, kun esikoinen ei ole vielä viittäkään, mutta ihan oikeasti, maailmassa ei ole liikaa ihmisiä, joihin voisi luottaa ja tukeutua, ja jotka tuntisivat kantavansa vastuuta juuri minusta tai sinusta. Esikoinen haluaisi lisää sisaruksia, hän on todella pettynyt, kun olen sanonut, että ei tule enää vauvoja. Jännä sinänsä, mulle tuli vasta ala-asteella edes mieleen, että meidän perheeseen voisi tulla lisää jäseniä, mutta olinkin nuorempi lapsi, jolla ei ollut kokemusta sisaruksen syntymästä. (Ja sitten tulikin iltatähti; meillä on 12 vuotta ikäeroa.) Esikoiseni taas oli täysin siinä uskossa, että sitten kun äiti sä odotat taas vauvaa.

Yhteen lapseen kohdistuu vanhempien taholta kaikki odotukset. Vaikka näitä ei ääneen sanottaisi, on se taustalla. 

Se voi aiheuttaa kärsimystä. Vanhempien on vaikeampi sietää ainokaisen epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä. 

Itsekkyyttä en ole huomannut ainoissa eivätkä mitkään tutkimuksetkaan tue sitä, että ilman sisaruksia kasvaneet olisivat epäempaattisempia tai epäsosiaalisempia. Enemmän se kyynerpäätekniikka ja oman edun tavoittelu opitaan laumassa, jossa aina joutuu taistelemaan joka suupalasta (noin kuvainnollisesti kärjistäen).

Itse ainoana lapsena en toivoisi tätä omilleni. Lapsuus oli ihan ok, olihan minulla paljon kavereita. Mutta nyt aikuisena vanhempani ripustautuvat vain minuun ja perheeseeni ja se on rankkaa. Äitini on masentunut ja minä sitten ainoana oksennusämpärinä. Mitään iloisia perheillallisia on turha kuvitellakaan. Mieheni tottakai jakaa taakkaani, mutta ei se ole sama asia, hän osaa kuitenkin katsoa asiaa ulkopuolelta.

Ei tietenkään kärsi. Saattaa joskus kaivata sisaruksia, mutta niin saattaa joku toinen kaivata olevansa ainoa lapsi. Kovasti riippuu myös lapsen luonteesta, sosiaalinen tyyppi löytää kyllä seuraa, matkoillakin. Tietysti jos asuu metsän keskellä, kulkee kouluun taksilla ja lapsia lähistöllä ei ole, voi tietenkin tuntea olevansa yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään kärsi. Saattaa joskus kaivata sisaruksia, mutta niin saattaa joku toinen kaivata olevansa ainoa lapsi. Kovasti riippuu myös lapsen luonteesta, sosiaalinen tyyppi löytää kyllä seuraa, matkoillakin. Tietysti jos asuu metsän keskellä, kulkee kouluun taksilla ja lapsia lähistöllä ei ole, voi tietenkin tuntea olevansa yksinäinen.

"Ei tietenkään kärsi" aloitat mutta sitten loppukirjoituksesi osoittaa että sinunkin mielestäsi kärsii.Mm. "sosiaalinen tyyyppi löytää seuraa"  sekä maalailut elosta metsän keskellä.