Lue keskustelun säännöt.
Anoppi flippasi uutisesta
23.03.2016 |
Kolmekymppinen pariskunta, yhteistä taivalta takana reilut 5 vuotta. Kumpikaan ei halua lapsia, tämä on puhuttu selväksi jo varhain. Kaverit tietää kantamme, mutta kummankaan vanhemmille ei olla sanottu suoraan. Tai ei siis oltu sanottu ennen viime viikonloppua.
Anoppi on viimeisen vuoden aikana alkanut hienovaraisesti vihjailla tulevista lapsenlapsista, mutta ollaan saatu sivuutettua vihjailut myhäilemällä asialle tai vaihtamalla puheenaihetta. Viime viikonloppuna mies oli anoppilassa kylässä ja anoppi alkoi jälleen vihjailla. Oltiin jo aiemmin mietitty pitäisikö vanhemmille kertoa, jos joku alkaa kyselemään, ja niin mies sitten päätti kertoa totuuden.
Anoppi flippasi täysin. Piti hirveän palopuheen siitä, miten hänen ainoa toiveensa vanhuudenpäivilleen on ollut saada lapsenlapsia, ja olemmeko nyt miettineet ihan loppuun asti mistä luovumme ja millainen pettymys se on HÄNELLE. Pahinta jutussa oli kuitenkin se, että stereotyyppisen hirviöanopin tavoin syytä ruvettiin vierittämään minun niskoilleni. Anoppi oli mm. sanonut, että nykyajan naiset ovat niin itsekkäitä ja ymmärtääkö mies, ettei hänestä sitten koskaan tule isää. Mies oli yrittänyt sanoa, ettei se nyt ihan niinkään ole, mutta anoppi oli vaan mutissut siihen jotain ja mököttänyt koko loppu ajan.
Miten tuohon tunteenpurkaukseen pitäisi reagoida? Viikonlopun jälkeen ei ole kuulunut mitään, ei olla myöskään soiteltu sinne päin. Suututtaa koko ihminen, mutta myös se ketuttaa, jos hän nyt leipoo musta päänsä sisällä jonkun syntipukin.
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea ketjua mutta koettakaa nyt ymmärtää anoppiparkaakin. Tuo on ihmiselle hirveä takaisku. Nuorena tollasille asioille voi tuhahdella mutta ymmärrätte sitten itse vanhoina. Pahoitellen esittäisin asian ja yrittäisin ymmärtää anoppia kun tämä kipuilee asiaa. Nimimerkillä suunniteltiin itsekin ettei tulla tekemään lapsia ja sitten oltiin ihan pöyristyneitä kun anoppi kiitti kun ilmoitettiin perheenlisäyksestä. Että mikä ihmeen kiitos. Nyt vanhempana ymmärään mikä kiitos se oli ja miksi.
No kerro meille nuoremmillekin... en ole vielä keski-ikäsienä asiaa tajunnut.
Tätini sanoi äitini kuoleman jälkeen, että äitini oli niin onnellinen kun lapsenlapsia lopulta tuli..... äiti ei kyllä vanhingossakaan vihjaissut minulle tai veljelleni että jokin meidän valintamme olisi ollut hänen mielestään hyvä valinta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmetyttää anoppien puolustelevat kommentit tässä keskustelussa: ettekö oikeasti ole vielä mummoikään mennessä ymmärtäneet, että ette välttämättä saa lapsenlapsia? Totta kai saa toivoa ja haaveilla, mutta kenenkään anopin ei ihan omankaan hyvinvoinnin takia pitäisi OLETTAA, että lapsenlapsia on tulossa.
Lapsetkaan eivät ole itsestäänselvyys, saati sitten lapsenlapset. Surua saa tuntea, mutta miniän/oman lapsen syyllistäminen kertoo asenneongelmasta. Koittakaa ymmärtää, että lapsenne ovat omia persooniaan jotka tekevät itse päätöksensä. Olkaa kiitollisia siitä, mitä teillä on (esim. ne omat lapsenne). Niin kuin tuo eräs viisas anoppi sanoi: mistä sitä edes tietää, onko enää huomenna hengissä? Ja onhan tosiaan tällaista varamummo-toimintaakin olemassa, jos kaipuu on niin kova. Jos yhtään välitätte omien lastenne hyvinvoinnista, miksi painostaisitte heitä jatkamaan sukua vasten tahtoaan? Lapset ovat lainaa vain, ei heidän kuulu elää omia vanhempiaan varten!
Olen niin kiitollinen omasta anopistani, joka ei kertaakaan viiden vuoden aikana ole vihjaillut halustaan saada lapsenlapsia. Hänet tuntien tiedän, että oikeasti hän olisi lapsenlapsista mielettömän onnellinen - kuten oma äitinikin. Anoppini ja äitini ovat vaan onneksi sen verran fiksuja ja hienotunteisia, että antavat lapsensa tehdä tällaiset isot päätökset ihan itsenäisesti, ilman painostusta ja uhriutumista.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää anoppien puolustelevat kommentit tässä keskustelussa: ettekö oikeasti ole vielä mummoikään mennessä ymmärtäneet, että ette välttämättä saa lapsenlapsia? Totta kai saa toivoa ja haaveilla, mutta kenenkään anopin ei ihan omankaan hyvinvoinnin takia pitäisi OLETTAA, että lapsenlapsia on tulossa.
Lapsetkaan eivät ole itsestäänselvyys, saati sitten lapsenlapset. Surua saa tuntea, mutta miniän/oman lapsen syyllistäminen kertoo asenneongelmasta. Koittakaa ymmärtää, että lapsenne ovat omia persooniaan jotka tekevät itse päätöksensä. Olkaa kiitollisia siitä, mitä teillä on (esim. ne omat lapsenne). Niin kuin tuo eräs viisas anoppi sanoi: mistä sitä edes tietää, onko enää huomenna hengissä? Ja onhan tosiaan tällaista varamummo-toimintaakin olemassa, jos kaipuu on niin kova. Jos yhtään välitätte omien lastenne hyvinvoinnista, miksi painostaisitte heitä jatkamaan sukua vasten tahtoaan? Lapset ovat lainaa vain, ei heidän kuulu elää omia vanhempiaan varten!
Olen niin kiitollinen omasta anopistani, joka ei kertaakaan viiden vuoden aikana ole vihjaillut halustaan saada lapsenlapsia. Hänet tuntien tiedän, että oikeasti hän olisi lapsenlapsista mielettömän onnellinen - kuten oma äitinikin. Anoppini ja äitini ovat vaan onneksi sen verran fiksuja ja hienotunteisia, että antavat lapsensa tehdä tällaiset isot päätökset ihan itsenäisesti, ilman painostusta ja uhriutumista.
No mutta kyllähän kaikki "anopin puolustelijat" ovat tässä ketjussa olleet juuri melko maltillisia ja kirjoittaneet, että anopilla on oikea suru ja sitä voi ymmärtää, vaikkei olekaan oikein, että anoppi olettaisi lapsenlapsia tehtävän.
(tietysti tässä ketjussa oli jokunen mielipuolinen kommenttikin tyyliin "miniä vaihtoon", mutta en laskisi näitä edes mukaan keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksette laita anopille rajoja? Sanotte vaan tiukasti, että tästä ei keskustella ja niitä lapsenlapsia on turha odottaa.
Anopilla ei ole mitään sanomista siihen, tuleeko niitä lapsia tai ei. Miksi annatte syyllistää? Eikö mies osaa sanoa äidilleen että pää kiinni?
Siinä vaiheessa jos poikani alkaa vaimonsa kehoituksesta sanoa minulle, että pää kiinni, niin saavat pysyä kokonaan poissa.
Ja taas se hirviö on se kauhea miniä... mieshän e itse voi vaatia äitiään olemaan sekaantumatta toisten asioihin vaan totta kai siellä taustalla on se hirviö miniä, joka manipuloi sinun pientä poikaparkaasi!
Aika heikossa on elämän onni ja kantimet jos oma onnellisuus on noin kiinni toisen valinnoista. Tuommoiset anopit ne ei ole sitten mihinkään oman mielipiteen vastaisiin ratkaisuihin tyytyväisiä, olipa kyse lastenlapsista, ammateista, asuinpaikkakunnadta, puolisovalinnasta tai ihan paidan väristä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin käy kun kaksi itsekästä minä minä ihmistä pariutuu. Sen jälkeen onki me me pari ja siihen ei mahdu mitään muuta.
Onneksi itse olen tehnyt jälkikasvua ja anoppi rakastaa lapsiamme. Hyvä tilanne kaikille ja elämä ja sukuhaara jatkuu sukupolvien pitkässä ketjussa.
Luojan kiitos omat vanhempani eivät olleet minä minä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Aika heikossa on elämän onni ja kantimet jos oma onnellisuus on noin kiinni toisen valinnoista. Tuommoiset anopit ne ei ole sitten mihinkään oman mielipiteen vastaisiin ratkaisuihin tyytyväisiä, olipa kyse lastenlapsista, ammateista, asuinpaikkakunnadta, puolisovalinnasta tai ihan paidan väristä.
Toistaiseksi kyse on vain anopin ensimmäisestä reaktiosta, voisi sanoa että alkujärkytyksestä. Muutkin kuin lapsenlapsia toivovat äidit saattavat reagoida hyvinkin voimakkaasti, kun käy ilmi ettei joku toivottu ja odotettu asia tule koskaan toteutumaan. Se on täysin ymmärrettävää, ja jossain määrin oikeutettuakin. Antaisin siis omasta loukkaantumisestani huolimatta anopille aikaa. Ja vasta sitten jos näyttää siltä, että anoppi ei hyväksy päätöstä lapsettomuudesta, voi miettiä keskusteluja sun muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko ajatelleet, miltä mummuiässä tuntuu, kun tietää, ettei koskaan saa pitää sylissä omaa lapsenlasta. Kyllä se ainakin minusta olisi tosi surullista.
Mutta jos toiset eivät halua lasta, niin olisi pitänyt varmistaa mummoutensa tekemällä itse vaikka seitsemän lasta. Toki se on surullista, mutta ei oikeuta minkäänlaiseen tunteenpurkaukseen. Olisihan anoppi voinut todeta pojalleen, että no voi, minä olin lastenlasta toivonut, mutta tuen teitä päätöksessänne. Itse ne lapset on kuitenkin hoidettava, niin miksi se anoppi saisi kenenkään lapsiluvusta päättää?
Näin, mutta ei oikeuta näiden puupäiden ehdotuksiin valehdella, vai olisiko se sinusta oikein?
Jokainen saa valita, kannatan sitä, mutta luuserivalehtelijat ovat wt-porukkaa. Näin se vaan on.
Härkä Testonen kirjoitti:
Näin käy kun kaksi itsekästä minä minä ihmistä pariutuu. Sen jälkeen onki me me pari ja siihen ei mahdu mitään muuta.
Onneksi itse olen tehnyt jälkikasvua ja anoppi rakastaa lapsiamme. Hyvä tilanne kaikille ja elämä ja sukuhaara jatkuu sukupolvien pitkässä ketjussa.
Luojan kiitos omat vanhempani eivät olleet minä minä ihmisiä.
En vain mitenkään pääse tämän filosofian äärelle vaikka miten yrittäisin. Ensinnäkin, miksei ihminen saisi olla itsekäs, miksi tehdä esim. lapsi jota ei halua koska täytyy "uhrautua"?
Ja ikään kuin lapsia tehneet olisivat tehneet ne epäitsekkäistä syistä. "Kuules Irma, tehtäisiinkö vanhemmillemme lapsenlapsia ilahduttamaan heidän arkeaan?" "Voi Pentti, Suomi tarvitseekin kipeästi uusia veronmaksajia! Loistava ajatus." Vai menisikö se kuitenkin niin että ne lapset tehdään omasta _itsekkäästä_ halusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Härkä Testonen kirjoitti:
Näin käy kun kaksi itsekästä minä minä ihmistä pariutuu. Sen jälkeen onki me me pari ja siihen ei mahdu mitään muuta.
Onneksi itse olen tehnyt jälkikasvua ja anoppi rakastaa lapsiamme. Hyvä tilanne kaikille ja elämä ja sukuhaara jatkuu sukupolvien pitkässä ketjussa.
Luojan kiitos omat vanhempani eivät olleet minä minä ihmisiä.
Itse asiassa olisi paljon parempi ratkaisu ihan kaikkien kannalta, jos ne eivät jatkuisi. Kenelläkään.
Vierailija kirjoitti:
Härkä Testonen kirjoitti:
Näin käy kun kaksi itsekästä minä minä ihmistä pariutuu. Sen jälkeen onki me me pari ja siihen ei mahdu mitään muuta.
Onneksi itse olen tehnyt jälkikasvua ja anoppi rakastaa lapsiamme. Hyvä tilanne kaikille ja elämä ja sukuhaara jatkuu sukupolvien pitkässä ketjussa.
Luojan kiitos omat vanhempani eivät olleet minä minä ihmisiä.
En vain mitenkään pääse tämän filosofian äärelle vaikka miten yrittäisin. Ensinnäkin, miksei ihminen saisi olla itsekäs, miksi tehdä esim. lapsi jota ei halua koska täytyy "uhrautua"?
Ja ikään kuin lapsia tehneet olisivat tehneet ne epäitsekkäistä syistä. "Kuules Irma, tehtäisiinkö vanhemmillemme lapsenlapsia ilahduttamaan heidän arkeaan?" "Voi Pentti, Suomi tarvitseekin kipeästi uusia veronmaksajia! Loistava ajatus." Vai menisikö se kuitenkin niin että ne lapset tehdään omasta _itsekkäästä_ halusta?
Tämä.
Lapsellisten tai lapsettomien on aivan turha selittää mitään itsekkyydestä. Lapsia tehdään omasta halusta, koska MINÄ haluan. Samasta syystä ne jätetään tekemättä, koska MINÄ en halua.
Minä ainakin olen niin järkyttävän itsekäs että en tee lasta, koska en lasta halua. Joidenkin riemuidioottien kirjoitusten perusteella olisi vähemmän itsekästä tehdä lapsi joka joutuu kärsimään siitä että vanhemmat eivät häntä oikeasti halua. Tätä en kerta kaikkiaan voi ymmärtää. Luuletteko te ihmiset tosiaan että lapsi olisi onnellinen ja kasvaisi tasapainoiseksi aikuiseksi perheessä jossa vanhemmat kokevat lapsen pilanneen heidän elämänsä? Miettikää nyt vähän taas asiaa sen lapsenkin kannalta. Mutta teillehän naisen arvo ja itsekkyys määräytyy tietenkin sen mukaan onko niitä lapsia vai ei, lapsen ja muiden perheenjäsenten hyvinvointi ei teille ilmeisesti mitään merkitse.
Lapsettomuuden hyvä puoli on se, että siitä kärsii korkeintaan se lapseton aikuinen. Tai ainakin pitäisi. Jos joku on niin idiootti että hakee omaa onneaan toisten ihmisten lasten kautta niin saakin kärsiä. Lapsen tekemisessä on se huono puoli, että pahimmillaan siinä kärsii sen aikuisen lisäksi myös se lapsi. Törkeintä mitä minä tiedän on omien tai appivanhempien painostus koska he haluavat lapsenlapsia. Siinä on itsekkyyden huippu. He haluavat että muut muuttavat elämäänsä itselleen vastenmieliseksi, että he saisivat noukkia rusinat pullasta mummoillessaan. Vastuuhan lapsesta on vanhemmilla, ei heillä. Kai he kokevat oikeudekseen vaatia lapsiaan hankkimaan myös koiran että he saavat käydä sitä rapsuttelemassa. Tai auton että he saavat ajella sillä halutessaan. Ja tätä ei edes tunnusteta itsekkyydeksi, vaan normaaliksi käytökseksi!
Minä ymmärrän kyllä että voi olla kova paikka jos ei saa mitä haluaa. Kuitenkin aikuisen ihmisen pitäisi jo ymmärtää, että niin elämässä joskus käy, eikä alkaa kiukutella asiasta kuin pieni lapsi. Itsellä onneksi appivanhemmat eivät painosta, ovat muuta kautta lapsenlapsensa saaneet. Omien vanhempieni kanssa olen asiasta joutunut hieman keskustelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi käyt vauvalehden palstalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko ajatelleet, miltä mummuiässä tuntuu, kun tietää, ettei koskaan saa pitää sylissä omaa lapsenlasta. Kyllä se ainakin minusta olisi tosi surullista.
Tottakai ollaan ajateltu, että vanhemmat luultavasti toivoo lapsenlapsia, mutta meillä ei kuitenkaan ole mitään velvollisuutta hankkia lasta heidän mielikseen. Asia on surullinen nyt esim. anopin kannalta, mutta emme me sille loppujenlopuksi mitään voi. Me ollaan onnellisia näin ja se siitä.
Ap
Mikä teitä esti kertomasta tätä asiaa heti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olkaa vaan, jos edes elätte, siten yksinänne hoitokodissa.
Ei tietenkään, toiset käy toiset ei, ole velvollisuutta käydä vanhempiaan käydä katsomassa.
Mutta lapsettomilla se mahdollisuus edes on 0%.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää anoppien puolustelevat kommentit tässä keskustelussa: ettekö oikeasti ole vielä mummoikään mennessä ymmärtäneet, että ette välttämättä saa lapsenlapsia? Totta kai saa toivoa ja haaveilla, mutta kenenkään anopin ei ihan omankaan hyvinvoinnin takia pitäisi OLETTAA, että lapsenlapsia on tulossa.
Lapsetkaan eivät ole itsestäänselvyys, saati sitten lapsenlapset. Surua saa tuntea, mutta miniän/oman lapsen syyllistäminen kertoo asenneongelmasta. Koittakaa ymmärtää, että lapsenne ovat omia persooniaan jotka tekevät itse päätöksensä. Olkaa kiitollisia siitä, mitä teillä on (esim. ne omat lapsenne). Niin kuin tuo eräs viisas anoppi sanoi: mistä sitä edes tietää, onko enää huomenna hengissä? Ja onhan tosiaan tällaista varamummo-toimintaakin olemassa, jos kaipuu on niin kova. Jos yhtään välitätte omien lastenne hyvinvoinnista, miksi painostaisitte heitä jatkamaan sukua vasten tahtoaan? Lapset ovat lainaa vain, ei heidän kuulu elää omia vanhempiaan varten!
Olen niin kiitollinen omasta anopistani, joka ei kertaakaan viiden vuoden aikana ole vihjaillut halustaan saada lapsenlapsia. Hänet tuntien tiedän, että oikeasti hän olisi lapsenlapsista mielettömän onnellinen - kuten oma äitinikin. Anoppini ja äitini ovat vaan onneksi sen verran fiksuja ja hienotunteisia, että antavat lapsensa tehdä tällaiset isot päätökset ihan itsenäisesti, ilman painostusta ja uhriutumista.
Niin, minä puolustin anoppia ja olen tosiaan alle 40v ja omat pojat vielä alle 10v. Mutta hienovaraisesti kasvatan niin että tietävät mikä on naisen tehtävä tässä maailmassa. Onneksi niitäkin naisia vielä löytyy joilla perhe menee turhien hömpötyksien edelle!
Voi herranen aika! Jos joku pari ei halua tehdä lapsia, niin sitten ei tee! Eihän niitä muiden ihmisten iloksi tehdä, tulee olla halua itse hoitaa niitä. Mulla itelläni neljä lasta, jos eivät koskaan tee lapsia, niin olkoot tekemättä, mulla on kyllä elämässä muutakin kuin vahtia aikuisten lapsieni elämää ja lisääntymistä. Itsellä myös sekä omat että appivanhemmat ei koskaan kyselleet meidän lastentekoa. Yhden kerran oltiin anoppilassa käymässä, oltiin oltu yhdessä jotain neljä vuotta, ja siellä oli myös anopin veli käymässä. Tää veli alkoi utelemaan, että millonkas te niitä lapsia teette, kyllä se tuo mun siskokin jo niin oottaa että pääsee mummoks. Anoppi oikein suuttui veljelleen, että hän ei kyllä ole koskaan sanonu mitään oottamisesta, tekevät lapsia jos haluavat. Ihana anoppi on, sitten kun lapsia tehtiin, aina oli valmis auttamaan mutta ei kuitenkaan tuppautunu mitenkään väkisin.
Miten vaikeaa on osoittaa vähän myötätuntoa ihmiset??!!
Kyllä, anoppi reagoi voimakkaasti, mutta kyseessä saattaa olla lapsettomuuteen verrattavissa oleva kriisi. Ihmisellä on olemassa tietty mielikuva siitä, miten asiat elämässä menee ja nyt vanhanaikainen anoppi joutuu muokkaamaan käsitystään siitä miten vanhuudenpäivänsä viettää.
Tämä EI kuitenkaan tarkoita, että AP:n tarvitsisi hankkia lapsia vain anopin mieliksi, mutta perhekeskeiselle ihmiselle ne lapsenlapsetkin ovat tärkeitä ja silloin AP:n ja tämän miehen lapsettomuuspäätös vaikuttaa myös anoppiin. Jos siis tilanteessa kokeilisi vaikka sellaista empaattisempaa, ymmärtäväisempää ja sovittelevampaa lähestymistapaa kun tuollaista munpäätökseteittukuulusulle.
Ap:n päätös miehensä kanssa ei kuulu anopille. Anoppi voi keksiä jotain muuta tekemistä, menee hoitamaan vaikka ulkomaille hätää kärsiviä lapsia.
Onko sitä nyt vaikea ymmärtää, että anoppi on saattanut kovasti toivoa lastenlasta. Sitten miniä vielä irvii kaupanpäälle kun mikäkin pikkukakara.
Mutta kun ei sitä omaa onnea voi rakentaa toisten varaan. Vaikka anopille olisi löytynyt ymmärrystä, ei tuollainen asiaton miniän nimittely auta asiaa tippaakaan. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi sen verran kieltään hillitä, ettei pojalleen ala tämän vaimoa mollaamaan!