Lue keskustelun säännöt.
En viihdy äitinä vieläkään :(
21.03.2016 |
En tiedä enkö ole löytänyt omaa tapaani olla vanhempi vai mistä on kyse. Olisinpa tiennyt aiemmin, että musta ei hyvin ole tähän. Lapsi kyllä tykkää musta, mutta on myös todella hankala ja rasittava. Pari kertaa vuodessa on kunnon uhmakausi, jolloin valittaa, kitisee ja raivoaa ihan kunnollakin, kaikki pettymykset ja siirtymävaiheet (paikasta toiseen lähtö/tekemisen lopettaminen ja aloittaminen) aiheuttaa suuria tunteita. Ikää on jo melkein kahdeksan, että aika ei ole ainakaan vielä yhtään auttanut.
Mua rasittaa jokapäiväisessä lapsen kanssa elämisessä pienet asiat, ainainen mässytys syödessä ja lastenohjelmien melu. Se, että lapsi ei tykkää tehdä itsekseen oikein mitään. En todellakaan jaksa pakottaa siivoamaan tai sellaista, kun perustavanlaatuisemmistakin asioista on kunnon vääntö. Ja meillä ei löydy oikein mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita, olen yrittänyt kyllä. Lapsi tykkäisi esim.mennä laskettelemaan ja mua ei kiinnosta mäkeen mennä. Teen kyllä asioita yhessä joista en tykkää, kuten potkin palloa, ulkoillaan ja annan kavereiden tulla kylään (sekin melu ja komentelun tarve stressaa). En ryhtyessäni tajunnut joutuvani luopumaan niin paljosta lapsen takia...viihtyisin mainiosti omissa hiljaisissa harrastuksissani paljon enemmän kuin mihin nyt on mahdollisuutta. Tunnen siis suorittavani vanhemmuutta, eikä se istu luonnollisesti mulle.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapsi hyvällä tuulella ollessaan juttelee mulle kuulumisiaan, kavereista ym. Hyvällä tuulella on ihan erilainen. Pyytää leikkimään kanssaan, itse asiassa hän haluaa leikkiä joka päivä leikkiä, jossa pehmolelu on hänen roolissaan (sitä esitän silloin minä) ja hän aikuisen (minun) roolissa, erityisesti auktoriteettina. Hahmot juttelevat, vitsailevat ja käyvät läpi samoja asioita mitä mekin, meneekö kaverille huomenna, jos ei niin miksi ei. Pehmolla on siis tasan saman nimiset kaveritkin kuin lapsellakin ja tätä hän tosiaan haluaa leikkiä joka päivä. Lapsi on selvästi tyytyväinen voidessaan toistaa sääntöjä lelulle. Mitä olette mieltä tästä? Itse ajattelen maalaisjärjellä, että lapsella on kausi jossa kerrataan rajoja ja itsenäisyyttä, jälleen kerran. Ainakin leikki on parempi tapa käsitellä niitä asioita kuin yhteenotot mun kanssa...
Täytyy kysyä koulussa, miten siellä on mennyt ja miten kavereiden kanssa. Lapsella on hahmottamishäiriö ja voi olla, että koulupäivä tuo mukanaan stressiä aika tavalla.
Ajattelin itsekin samaa kuin 20 sanoi, jos en nyt puutu asiaan, niin murrosikäisen kanssa en tule mitenkään pärjäämään. Kyllä todella haluan saada asiat sujumaan, enkä ole valmis luopumaan vanhemmuudesta. Olen kyllä sitäkin usein miettinyt, että joku muu varmaan olisi parempi kasvattaja. Joku, jolla olisi paremmat resurssit ja muutenkin olisi sopivampi. Mutta minkälaiset traumat jäisi lapselle, jos nyt jättäisin? Olisi varmaan aika kauheaa. Yritän nyt sitten vielä. Ap
Tiedäthän ap, että perheissä joissa on monta lasta, on heissäkin ns. helppoja lapsia ja sitten haastavampia lapsia. Ei äiti päätä siitä, millaisen lapsen hän saa.
Minulla on kaksi lasta, toiselle olen aina kokenut olevani oikein hyvä äiti, toisen kanssa koen samoja tunteita kuin sinä omasi kanssa. Koska tämä toinen vaan vaatii niin paljon. Eläminen hänen kanssaan on hyvin intensiivistä. Hän on herkkä ja vaatii samaan aikaan sekä enemmän rakkautta ja tiukemmat rajat mitä sisaruksensa, ja tämän lapsen kasvattaminen ihan käy joinakin päivinä työstä. On ollut niitäkin kausia että se on käynyt työstä joka päivä ja joka ikinen yö, ja pelistä on katsonut pelkästä uupumuksesta rupsahtanut nainen joka miettii että eikö tää ikinä helpota.
Jos tämä lapsi olisi syntynyt ensimmäiseksi, minulla olisi tasan yksi lapsi ja kokisin itseni varmasti riittämättömäksi äidiksi. Nyt tiedän, että olen hyvä äiti, tällaista tämä vaan on joskus tämä vanhemmuus, työtä josta hupi on kaukana. Ymmärrän hyvin sekä niitä joiden mielestä kaikki on asennekysymys ja eri asenteella elämä olisi helppoa (niin minäkin ajattelin kun hoidin iloisesti rallatellen helppoa esikoista kun en muusta tiennyt) sekä niitä jotka kokevat että vanhemmuus taisikin olla virhe.
Jokainen päivä on eteenpäin, ja voit onnitella itseäsi että olet kantanut vastuun lapsestasi. Ei ole helppoa olla se tiiliseinä johon lapsi saa päätään paukuttaa, mutta se homma nyt vaan tuli tässä paketin mukana. Tulevaisuudesta on turha murehtia, se vie vain voimia tästä hetkestä.
Todella hyvä kirjoitus, kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teitkö päätöksesi ryhtyä vanhemmaksi tietoisesti harkiten, että se on sitten valinta, jota ei voi enää peruuttaa? No, nyt ei auta enää kuin kestää :/
Aina tämä sama kysymys/toteamus... Eiköhän kaikki mieti vanhemmuutta etukäteen ja tiedä mitä asioita se tuo tullessaan. Se, miten näihin asioihin reagoi on kuitenkin täysi mysteeri ennen kuin on siinä tilanteessa. Itse esim. pidin itsestään selvänä, että oma aika tulee olemaan vähissä ja kokoajan pitää olla lapsen saatavilla. En kuitenkaan ymmärtänyt, että tämä asia on mulle käytännössä todella vaikea asia kestää ja olen välillä aivan uupunut, kun ei ole hetken rauhaa ikinä. Toinen lapsista on todella huono nukkumaan päiväunia, joten joka päivä taistellaan päikkäreiden kanssa,ja päädytään siihen, että lapsi herää nukuttuaan 20 min ja taas loppupäivä väsyneen ja kiukkuisen lapsen viihdyttämistä ilman ainuttakaan hengähdystaukoa. Mistä ihmeestä voisin etukäteen tietää, millainen mun sietokyky on tällaista kohtaan?
No, minä ainakin olen kuvitellut lapsiperheen elämän juuri tuollaiseksi kuin ap ja sinä kuvailette, enkä sen vuoksi hanki lapsia, koska en haluaisi tuollaista elämää... Joten kyllä, etukäteenkin voi miettiä, eikä tuudittautua siihen, että "kyllä se elämä varmaan kuitenkin on ihan kivaa, kun sen lapsen saa".
Tämän ei ole tarkoitus syyttää muita, kaikilla ei ehkä ole yhtä hyvää itsetuntemusta eivätkä he ole päässeet seuraamaan lapsiperheen elämää ennen päätöstään, vaan vinkkinä vain niille, jotka eivät vielä ole omaa päätöstään tehneet...
Juuri näin. Aloittajan kuvaama tilanne ei ole mitenkään yllättävä vaan monelle aivan itsestäänselvä ja erittäin hyvin dokumentoitu. -26
Ei sitä voi tietää etukäteen mitään elämästä, kuin että loppu tulee joskus. Ehkä sun elämäntehtävä on oppia elämään lapsen kanssa.
Mulle tuli mieleen että oletkohan introvertti. Oma mies on ja tarvitsee palautumisaikaa työstä ja ihan vaan omasta perheestään. Ei puhettakaan yhteisistä sukulointireissuista yön yli. Itsekin väsyn muista ihmisistä ja hälinästä.
Mitä hyvää näet nyt elämässänne? Onko sinulla työ- ja harrastusyhteisöä eli oletko elämässäsi muutakin kuin äiti?
Auttaisiko jos etsitte jonkin harrastuksen, tyyliin tanssi, urheilu, ratsastus. Sinä voit uppoutua sen aikaa omaan maailmaan ja lapsi saa muita ihmisiä ja tekemistä.
Ota tavoitteeksi lapsen kanssa yhdessä sujuva lähtö kotoa. Onnistumisesta saa vähintään kehuja tai tarran jääkaapin ovessa olevaan lappuun. Kehu muutenkin silloin kun onnistuu sovitut jutut ja tietysti muutenkin.
Ajattele että yksi suurimmista asioista joita voit opettaa on sietää pettymyksiä ja mennä eteenpäin.
Kyllä minustakin tuntuu että kaipaan elämää ennen lasta, mutta se on luonnollista. Lapsi sitoo paljon. Se on vaan kasvettava mukana ja jonain päivänä nostetaan jalat pöydälle ja sytytetään sikari, että lapsi on nyt aikuinen.
Minulla on kaksi lasta, joista toinen on rauhallinen ja tasainen luonne ja tekee kaiken mitä pyydän, mistään ei tarvitse tapella ja elämme oikein sovussa. Toinen taas on temperamentiltaan erilainen, vaatii paljon enemmän rajoja, vääntöä käydään lähes kaikista arjen normaaleista asioista. Tällä lapsella myös uhmaikä oli paljon pahempi. Ero luonteessa tuli ilmi jo vauvana. Kyllä minä uskallan sanoa, että toisten lasten luonne ja temperamentti on jos ei hankalampi, niin ainakin haastavampi ja työläämpi ja pistää vanhempansa kovemmalle koetukselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, miten näihin asioihin reagoi on kuitenkin täysi mysteeri ennen kuin on siinä tilanteessa. Itse esim. pidin itsestään selvänä, että oma aika tulee olemaan vähissä ja kokoajan pitää olla lapsen saatavilla. En kuitenkaan ymmärtänyt, että tämä asia on mulle käytännössä todella vaikea asia kestää ja olen välillä aivan uupunut, kun ei ole hetken rauhaa ikinä. Toinen lapsista on todella huono nukkumaan päiväunia, joten joka päivä taistellaan päikkäreiden kanssa,ja päädytään siihen, että lapsi herää nukuttuaan 20 min ja taas loppupäivä väsyneen ja kiukkuisen lapsen viihdyttämistä ilman ainuttakaan hengähdystaukoa. Mistä ihmeestä voisin etukäteen tietää, millainen mun sietokyky on tällaista kohtaan?
Anteeksi, mutta jos ei tunne itseään sitä vertaa, ettei tiedä, kestääkö lasten jatkuvaa läsnäloa ja huomion vaatimista, ei ole tarpeeksi kypsä hankkiakseen lapsia.
Minulle on aivan itsestäänselvää, että tuollainen on minunlaiselleni introvertille ja omaa rauhaa arvostavalle ihmiselle tavattoman uuvuttavaa ja kamalaa (tai ainakin, että riski tällaiseen kokemukseen on erittäin suuri).
En voi kuvitella, miksi joku hankkisi lapsia olematta kohtuullisen varma siitä, ett oma luonne on tässä asiassa vastakkainen. Se tuntuu todella vastuuttomalta. -26
Ihanaa, miten lapsettomat tulevat pätemään tällaiseen vertaistukiketjuun. Mitä, jos sulla täysin yllättäen ehkäisy jostain syystä pettäisi? Mitä tekisit siinä tilanteessa? Et voi sanoa tietäväsi ennen kuin oikeasti olet siinä tilanteessa. Ja ehkäpä sun kohdalla on selvä, että lapset eivät sovi sulle jos olet erityisen introvertti ja rauhaa rakastava. Sehän kuulostaa varsin järkeenkäypältä. Vaan ehkäpä kaikki lapsistaan uupuvat eivät ole tuollaisia, jolloin oman jaksamisen rajoittuneisuus voi tulla yllätyksenä. Pätemisesi osoittaa lähinnä lapsellisuutta ja kyvyttömyyttä asettua toisen asemaan. Minäkin olin nuorempana olevinani niin fiksu ja tietäväinen. Lapset ovat opettaneet toisin.
Jos ehkäisyni jostakin syystä pettäisi, pyytäisin naista hakeutumaan aborttiin. Tämä on ihan selvä asia, eikä siinä ole minun osaltani mitään miettimistä. Olen tehnyt päätöksen, etten lapsia hanki, jos se minusta on suinkin kiinni.
En oikein hahmota, miksi pidät pätemisenä sitä, että minusta ihmisten todellakin pitäisi tuntea itsensä kunnolla, ennen kuin lapsia aletaan hankkimaan. Oman ajan ja tilan tarve nyt on vähintään yhtä tärkeä asia selvittää kuin se, onko varaa elättää lapsi. Ilmeisesti joidekuiden mielestä kenellä tahansa on oltava oikeus hankkia lapsi ihan minkälaisiin olosuhteisiin tahansa, tietämättä itsestään, kumppanistaan tai vanhemmuuden realiteeteista mitään ja vaivautumatta selvittämään edes yksinkertaisimpia persasioita. Tämä on minusta vastutonta. -26
Entäpä, jos naisesi ei menisi aborttiin? Siinähän asiassahan sulla ei olisi nokan koputtamista. Siinä tilanteessa ilmeisesti vain sitten ottaisit hatkat, koska tiedät ettei susta ole vanhemmaksi?
Olisihan se ideaalista, jos kaikilla olisi syvä yhteys itseensä, mutta se ei tee ihmisestä huonoa, jos näin onnekkaasti ei ole käynyt. Ja saattaahan sitä olla siinä oletuksessa, että tuntee itsensä hyvin. Itsekin saatat vielä yllättyä elämäsi varrella, mitä uusia piirteitä susta paljastuukaan, kun joudut ennalta arvaamattomiin tilanteisiin. Oletkin ehkä ihan erilainen, kuin olet luullut. Olet vielä sen verran nuori, ettet kovin syvällä kokemuksen rintaäänellä voi puhua.
Eipä tuossa ehkäisyn pettämistilanteessa mies voi muuta kuin tehdä oman kantansa ja naisen päätöksen seurauksen mahdollisimman selväksi. Miehellä ei ole valtaa naisen ruumiiseen, eikä tietysti pidäkään olla.
En sanonut, että ihminen olisi huono, jos hän ei lainkaan tunne itseään ja erityisesti vanhemmuuden kannalta oleellisia ominaisuuksia. Sanoin, ettei hänen ole vastuullista hankkia lasta. On vähintään yhtä vastuutonta hankkia lapsia tietämättä, sietääkö lapsen läsnäoloa, kuin on hankkia lapsia tietämättä, onko varaa ostaa lapselle vaatteita ja ruokaa. Tämän pitäisi olla kaikille ihan selvää.
Miksi muuten kuvittelet tietäväni ikäni? 26 ei ole ikäni vaan alkuperäisen viestini numero. -26
Kukaan ei ole täydellinen ja harva ihminen olisi tarpeeksi vastuullinen hankkimaan lapsia, jos sun kriteereiden mukaan mentäisiin. Elämään kuuluu jatkuva kasvaminen ihmisenä, virheiden tekeminen ja rankkojen aikojen läpikäyminen. Ja tarkennuksena minä en kadu lapsiani. Heidän myötä olen kokenut sellaista onnea, jollaista en tiennyt olevankaan. Kuitenkin olen välillä aivan uupunut, koska he eivät ole helpoimmasta päästä. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että ihminen ei aina tiedä miten reagoi eri tilanteissa ennen kuin joutuu niihin. Sinä saattaisitkin yllättäen viihtyä isänä aivan loistavasti, jos niin kävisi. Tällaisiakin tarinoita on kuultu. Ja lapsiahan on erilaisia. Jotkut saavat helppoja ja tyytyväisiä lapsia, ja kokevat sitten tottakai olevansa loistavia vanhempia ja sitten on hankalampia lapsia, joiden vanhemmat useammin kokevat huonommuuden tuntoja, vaikka parhaansa tekevätkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän täysin noilla kertomillasi perusteilla. Allekirjoitan kyllä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, miten näihin asioihin reagoi on kuitenkin täysi mysteeri ennen kuin on siinä tilanteessa. Itse esim. pidin itsestään selvänä, että oma aika tulee olemaan vähissä ja kokoajan pitää olla lapsen saatavilla. En kuitenkaan ymmärtänyt, että tämä asia on mulle käytännössä todella vaikea asia kestää ja olen välillä aivan uupunut, kun ei ole hetken rauhaa ikinä. Toinen lapsista on todella huono nukkumaan päiväunia, joten joka päivä taistellaan päikkäreiden kanssa,ja päädytään siihen, että lapsi herää nukuttuaan 20 min ja taas loppupäivä väsyneen ja kiukkuisen lapsen viihdyttämistä ilman ainuttakaan hengähdystaukoa. Mistä ihmeestä voisin etukäteen tietää, millainen mun sietokyky on tällaista kohtaan?
Anteeksi, mutta jos ei tunne itseään sitä vertaa, ettei tiedä, kestääkö lasten jatkuvaa läsnäloa ja huomion vaatimista, ei ole tarpeeksi kypsä hankkiakseen lapsia.
Minulle on aivan itsestäänselvää, että tuollainen on minunlaiselleni introvertille ja omaa rauhaa arvostavalle ihmiselle tavattoman uuvuttavaa ja kamalaa (tai ainakin, että riski tällaiseen kokemukseen on erittäin suuri).
En voi kuvitella, miksi joku hankkisi lapsia olematta kohtuullisen varma siitä, ett oma luonne on tässä asiassa vastakkainen. Se tuntuu todella vastuuttomalta. -26
Ihanaa, miten lapsettomat tulevat pätemään tällaiseen vertaistukiketjuun. Mitä, jos sulla täysin yllättäen ehkäisy jostain syystä pettäisi? Mitä tekisit siinä tilanteessa? Et voi sanoa tietäväsi ennen kuin oikeasti olet siinä tilanteessa. Ja ehkäpä sun kohdalla on selvä, että lapset eivät sovi sulle jos olet erityisen introvertti ja rauhaa rakastava. Sehän kuulostaa varsin järkeenkäypältä. Vaan ehkäpä kaikki lapsistaan uupuvat eivät ole tuollaisia, jolloin oman jaksamisen rajoittuneisuus voi tulla yllätyksenä. Pätemisesi osoittaa lähinnä lapsellisuutta ja kyvyttömyyttä asettua toisen asemaan. Minäkin olin nuorempana olevinani niin fiksu ja tietäväinen. Lapset ovat opettaneet toisin.
Jos ehkäisyni jostakin syystä pettäisi, pyytäisin naista hakeutumaan aborttiin. Tämä on ihan selvä asia, eikä siinä ole minun osaltani mitään miettimistä. Olen tehnyt päätöksen, etten lapsia hanki, jos se minusta on suinkin kiinni.
En oikein hahmota, miksi pidät pätemisenä sitä, että minusta ihmisten todellakin pitäisi tuntea itsensä kunnolla, ennen kuin lapsia aletaan hankkimaan. Oman ajan ja tilan tarve nyt on vähintään yhtä tärkeä asia selvittää kuin se, onko varaa elättää lapsi. Ilmeisesti joidekuiden mielestä kenellä tahansa on oltava oikeus hankkia lapsi ihan minkälaisiin olosuhteisiin tahansa, tietämättä itsestään, kumppanistaan tai vanhemmuuden realiteeteista mitään ja vaivautumatta selvittämään edes yksinkertaisimpia persasioita. Tämä on minusta vastutonta. -26
Entäpä, jos naisesi ei menisi aborttiin? Siinähän asiassahan sulla ei olisi nokan koputtamista. Siinä tilanteessa ilmeisesti vain sitten ottaisit hatkat, koska tiedät ettei susta ole vanhemmaksi?
Olisihan se ideaalista, jos kaikilla olisi syvä yhteys itseensä, mutta se ei tee ihmisestä huonoa, jos näin onnekkaasti ei ole käynyt. Ja saattaahan sitä olla siinä oletuksessa, että tuntee itsensä hyvin. Itsekin saatat vielä yllättyä elämäsi varrella, mitä uusia piirteitä susta paljastuukaan, kun joudut ennalta arvaamattomiin tilanteisiin. Oletkin ehkä ihan erilainen, kuin olet luullut. Olet vielä sen verran nuori, ettet kovin syvällä kokemuksen rintaäänellä voi puhua.
Eipä tuossa ehkäisyn pettämistilanteessa mies voi muuta kuin tehdä oman kantansa ja naisen päätöksen seurauksen mahdollisimman selväksi. Miehellä ei ole valtaa naisen ruumiiseen, eikä tietysti pidäkään olla.
En sanonut, että ihminen olisi huono, jos hän ei lainkaan tunne itseään ja erityisesti vanhemmuuden kannalta oleellisia ominaisuuksia. Sanoin, ettei hänen ole vastuullista hankkia lasta. On vähintään yhtä vastuutonta hankkia lapsia tietämättä, sietääkö lapsen läsnäoloa, kuin on hankkia lapsia tietämättä, onko varaa ostaa lapselle vaatteita ja ruokaa. Tämän pitäisi olla kaikille ihan selvää.
Miksi muuten kuvittelet tietäväni ikäni? 26 ei ole ikäni vaan alkuperäisen viestini numero. -26
Kukaan ei ole täydellinen ja harva ihminen olisi tarpeeksi vastuullinen hankkimaan lapsia, jos sun kriteereiden mukaan mentäisiin. Elämään kuuluu jatkuva kasvaminen ihmisenä, virheiden tekeminen ja rankkojen aikojen läpikäyminen. Ja tarkennuksena minä en kadu lapsiani. Heidän myötä olen kokenut sellaista onnea, jollaista en tiennyt olevankaan. Kuitenkin olen välillä aivan uupunut, koska he eivät ole helpoimmasta päästä. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että ihminen ei aina tiedä miten reagoi eri tilanteissa ennen kuin joutuu niihin. Sinä saattaisitkin yllättäen viihtyä isänä aivan loistavasti, jos niin kävisi. Tällaisiakin tarinoita on kuultu. Ja lapsiahan on erilaisia. Jotkut saavat helppoja ja tyytyväisiä lapsia, ja kokevat sitten tottakai olevansa loistavia vanhempia ja sitten on hankalampia lapsia, joiden vanhemmat useammin kokevat huonommuuden tuntoja, vaikka parhaansa tekevätkin.
Minusta on aina vähän huvittavaa, kun ihmiset, joilla ei ole nimeksikään itsetuntemusta, kuvittelevat tietävänsä paremmin, miten ajattelee täysin ulkopuolinen ihminen, jolla on huomattavan paljon itsetuntemusta.
Ylimielisyyden lisäksi kärsit tyypillisen mielen harhakuvitelmasta olettaessasi, että koska sinä ajattelet ja koet asiat tietyllä tavalla, muutkin varmasti tekevät niin. Koska sinulta selvästikin puuttuu kyky, joka joillakin muilla on, et osaa kuvitellakaan, minkälaista se on. -26
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitä helposti uupuvia introverttivanhempia taitaa ollakin aika paljon. Kun siihen yhdistetään se, ettei lähellä ole ihmisiä, jotka joskus auttaisi, niin vaikeaahan se on. Ja ajatelkaapa kun sitten lapsella on vielä jotain erityisen tuen tarvetta, joka vaatii vanhemmalta PALJON enemmän ponnistelua. Helposti uupuva äiti ja keskivertoa haastavampi lapsi. Ihana yhtälö, elämä ei jotenki aina tunnu jakavan reilusti näitä asioita.
Voimia aloittajalle! Minäpä luulen, että hyvä tästä kaikesta vielä tulee❤
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, miten näihin asioihin reagoi on kuitenkin täysi mysteeri ennen kuin on siinä tilanteessa. Itse esim. pidin itsestään selvänä, että oma aika tulee olemaan vähissä ja kokoajan pitää olla lapsen saatavilla. En kuitenkaan ymmärtänyt, että tämä asia on mulle käytännössä todella vaikea asia kestää ja olen välillä aivan uupunut, kun ei ole hetken rauhaa ikinä. Toinen lapsista on todella huono nukkumaan päiväunia, joten joka päivä taistellaan päikkäreiden kanssa,ja päädytään siihen, että lapsi herää nukuttuaan 20 min ja taas loppupäivä väsyneen ja kiukkuisen lapsen viihdyttämistä ilman ainuttakaan hengähdystaukoa. Mistä ihmeestä voisin etukäteen tietää, millainen mun sietokyky on tällaista kohtaan?
Anteeksi, mutta jos ei tunne itseään sitä vertaa, ettei tiedä, kestääkö lasten jatkuvaa läsnäloa ja huomion vaatimista, ei ole tarpeeksi kypsä hankkiakseen lapsia.
Minulle on aivan itsestäänselvää, että tuollainen on minunlaiselleni introvertille ja omaa rauhaa arvostavalle ihmiselle tavattoman uuvuttavaa ja kamalaa (tai ainakin, että riski tällaiseen kokemukseen on erittäin suuri).
En voi kuvitella, miksi joku hankkisi lapsia olematta kohtuullisen varma siitä, ett oma luonne on tässä asiassa vastakkainen. Se tuntuu todella vastuuttomalta. -26
Ihanaa, miten lapsettomat tulevat pätemään tällaiseen vertaistukiketjuun. Mitä, jos sulla täysin yllättäen ehkäisy jostain syystä pettäisi? Mitä tekisit siinä tilanteessa? Et voi sanoa tietäväsi ennen kuin oikeasti olet siinä tilanteessa. Ja ehkäpä sun kohdalla on selvä, että lapset eivät sovi sulle jos olet erityisen introvertti ja rauhaa rakastava. Sehän kuulostaa varsin järkeenkäypältä. Vaan ehkäpä kaikki lapsistaan uupuvat eivät ole tuollaisia, jolloin oman jaksamisen rajoittuneisuus voi tulla yllätyksenä. Pätemisesi osoittaa lähinnä lapsellisuutta ja kyvyttömyyttä asettua toisen asemaan. Minäkin olin nuorempana olevinani niin fiksu ja tietäväinen. Lapset ovat opettaneet toisin.
Jos ehkäisyni jostakin syystä pettäisi, pyytäisin naista hakeutumaan aborttiin. Tämä on ihan selvä asia, eikä siinä ole minun osaltani mitään miettimistä. Olen tehnyt päätöksen, etten lapsia hanki, jos se minusta on suinkin kiinni.
En oikein hahmota, miksi pidät pätemisenä sitä, että minusta ihmisten todellakin pitäisi tuntea itsensä kunnolla, ennen kuin lapsia aletaan hankkimaan. Oman ajan ja tilan tarve nyt on vähintään yhtä tärkeä asia selvittää kuin se, onko varaa elättää lapsi. Ilmeisesti joidekuiden mielestä kenellä tahansa on oltava oikeus hankkia lapsi ihan minkälaisiin olosuhteisiin tahansa, tietämättä itsestään, kumppanistaan tai vanhemmuuden realiteeteista mitään ja vaivautumatta selvittämään edes yksinkertaisimpia persasioita. Tämä on minusta vastutonta. -26
Entäpä, jos naisesi ei menisi aborttiin? Siinähän asiassahan sulla ei olisi nokan koputtamista. Siinä tilanteessa ilmeisesti vain sitten ottaisit hatkat, koska tiedät ettei susta ole vanhemmaksi?
Olisihan se ideaalista, jos kaikilla olisi syvä yhteys itseensä, mutta se ei tee ihmisestä huonoa, jos näin onnekkaasti ei ole käynyt. Ja saattaahan sitä olla siinä oletuksessa, että tuntee itsensä hyvin. Itsekin saatat vielä yllättyä elämäsi varrella, mitä uusia piirteitä susta paljastuukaan, kun joudut ennalta arvaamattomiin tilanteisiin. Oletkin ehkä ihan erilainen, kuin olet luullut. Olet vielä sen verran nuori, ettet kovin syvällä kokemuksen rintaäänellä voi puhua.
Eipä tuossa ehkäisyn pettämistilanteessa mies voi muuta kuin tehdä oman kantansa ja naisen päätöksen seurauksen mahdollisimman selväksi. Miehellä ei ole valtaa naisen ruumiiseen, eikä tietysti pidäkään olla.
En sanonut, että ihminen olisi huono, jos hän ei lainkaan tunne itseään ja erityisesti vanhemmuuden kannalta oleellisia ominaisuuksia. Sanoin, ettei hänen ole vastuullista hankkia lasta. On vähintään yhtä vastuutonta hankkia lapsia tietämättä, sietääkö lapsen läsnäoloa, kuin on hankkia lapsia tietämättä, onko varaa ostaa lapselle vaatteita ja ruokaa. Tämän pitäisi olla kaikille ihan selvää.
Miksi muuten kuvittelet tietäväni ikäni? 26 ei ole ikäni vaan alkuperäisen viestini numero. -26
Kukaan ei ole täydellinen ja harva ihminen olisi tarpeeksi vastuullinen hankkimaan lapsia, jos sun kriteereiden mukaan mentäisiin. Elämään kuuluu jatkuva kasvaminen ihmisenä, virheiden tekeminen ja rankkojen aikojen läpikäyminen. Ja tarkennuksena minä en kadu lapsiani. Heidän myötä olen kokenut sellaista onnea, jollaista en tiennyt olevankaan. Kuitenkin olen välillä aivan uupunut, koska he eivät ole helpoimmasta päästä. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että ihminen ei aina tiedä miten reagoi eri tilanteissa ennen kuin joutuu niihin. Sinä saattaisitkin yllättäen viihtyä isänä aivan loistavasti, jos niin kävisi. Tällaisiakin tarinoita on kuultu. Ja lapsiahan on erilaisia. Jotkut saavat helppoja ja tyytyväisiä lapsia, ja kokevat sitten tottakai olevansa loistavia vanhempia ja sitten on hankalampia lapsia, joiden vanhemmat useammin kokevat huonommuuden tuntoja, vaikka parhaansa tekevätkin.
Minusta on aina vähän huvittavaa, kun ihmiset, joilla ei ole nimeksikään itsetuntemusta, kuvittelevat tietävänsä paremmin, miten ajattelee täysin ulkopuolinen ihminen, jolla on huomattavan paljon itsetuntemusta.
Ylimielisyyden lisäksi kärsit tyypillisen mielen harhakuvitelmasta olettaessasi, että koska sinä ajattelet ja koet asiat tietyllä tavalla, muutkin varmasti tekevät niin. Koska sinulta selvästikin puuttuu kyky, joka joillakin muilla on, et osaa kuvitellakaan, minkälaista se on. -26
Sinä taas kärjistät kovasti kokoajan ja ylennät itseäsi. Et tosiaan vaikutakaan 26vuotiaalta vaan pikemminkin 18 vuotiaalta. Harmi, että tämä ketju meni tällaiseksi jankkaamiseksi. En edes tiedä miksi vastaan sulle, kun en yleensä lähde väittelemään. Minä kommentoin tänne, koska voin samaistua ap:n tilanteeseen ja tulin antamaan vertaistukea. Sinä tulit pätemään asiassa, josta et tiedä mitään. Mitä ihmettä edes teet vauvapalstalla, jos et missään nimessä aio hankkia lapsia? Tarvitseeko sun ehkä tulla tänne saamaan vahvistusta päätöksellesi, koska et ole ihan varma? Se, että jankkaat omaavasi paljon itsetuntemusta, ei saa minua uskomaan, että se on totta. Et ainakaan anna sellaista kuvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapsi hyvällä tuulella ollessaan juttelee mulle kuulumisiaan, kavereista ym. Hyvällä tuulella on ihan erilainen. Pyytää leikkimään kanssaan, itse asiassa hän haluaa leikkiä joka päivä leikkiä, jossa pehmolelu on hänen roolissaan (sitä esitän silloin minä) ja hän aikuisen (minun) roolissa, erityisesti auktoriteettina. Hahmot juttelevat, vitsailevat ja käyvät läpi samoja asioita mitä mekin, meneekö kaverille huomenna, jos ei niin miksi ei. Pehmolla on siis tasan saman nimiset kaveritkin kuin lapsellakin ja tätä hän tosiaan haluaa leikkiä joka päivä. Lapsi on selvästi tyytyväinen voidessaan toistaa sääntöjä lelulle. Mitä olette mieltä tästä? Itse ajattelen maalaisjärjellä, että lapsella on kausi jossa kerrataan rajoja ja itsenäisyyttä, jälleen kerran. Ainakin leikki on parempi tapa käsitellä niitä asioita kuin yhteenotot mun kanssa...
Täytyy kysyä koulussa, miten siellä on mennyt ja miten kavereiden kanssa. Lapsella on hahmottamishäiriö ja voi olla, että koulupäivä tuo mukanaan stressiä aika tavalla.
Ajattelin itsekin samaa kuin 20 sanoi, jos en nyt puutu asiaan, niin murrosikäisen kanssa en tule mitenkään pärjäämään. Kyllä todella haluan saada asiat sujumaan, enkä ole valmis luopumaan vanhemmuudesta. Olen kyllä sitäkin usein miettinyt, että joku muu varmaan olisi parempi kasvattaja. Joku, jolla olisi paremmat resurssit ja muutenkin olisi sopivampi. Mutta minkälaiset traumat jäisi lapselle, jos nyt jättäisin? Olisi varmaan aika kauheaa. Yritän nyt sitten vielä. Ap
Minusta vaikutat oikein fiksulta ja rakastavalta äidiltä. Sinulla vaikuttaa olevan haastava lapsi, jolla on erityisongelmia. Hienoa että olette kuitenkin pärjäilleet! Perheneuvolasta voisit saada jotain vinkkejä teidän tilanteeseen. Tukiperhettäkin voisit hakea, että saisit välillä omaa aikaa. Kuulostaa ihan hyvältä tuo lapsen roolinvaihtoleikki :)
voisitko ajatella asiaa lapsen kannalta?onko hänellä ehkä ärtyinen,poissaoleva äiti johon täytyy takertua. Olisiko teillä isovanhempia tai kummia tai läheistä joka nauttisi lapsen seurasta?Lapsihan ei sinulle ole pahuuttaan syntynyt..