Mies haukkuu ja solvaa jatkuvasti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein alan uskoa tuota miesvihajankkaajaa, sillä tuntuu mahdottomalta, että kukaan kuuntelisi ja katselisi yhtä kertaa enempää tuollaista miestä.

Siis tämä on totta, enkä vihaa miehiä lainkaan (noh, ehkä tuota aviomiestäni usein, mutta en vihaa miehiä kategorisesti). Ja mun mieheni on paljon törkeämpi kuin olen tässä kuvaillut, mutta nyt teki mieli pureutua tähän solvaamisjuttuun, kun ihan oikeasti ihmettelen, miksi joku ihminem käyttäytyisi siten. Mies itse sanoo, että olen niin "hankala ja rasittava p*skahousu", mutta ei perustele tarkemmin. No se mun hankaluun voi tulla siitä, kun mun mielestä mies voisi käyttäytyä vähän fiksummin kaiken kaikkiaan.

Äsken menin suihkuun ja mies näki mut alasti, niin hän tuli kyyryssä pällistelemään mua siihen ja vain tuijotti hetken. Hetken päästä hän sanoi, että "mites toi sun maha, kun se näyttää niin oudolta - aiotko tehdä sille jotakin, kun meidän pitäisi tehdä se lapsi". Mä olin ihan että wtf. Siis olen hoikka, mutta mulle tehtiin taannoin leikkaus, josta on pieni arpi vatsassa ja miehen mielestä se on jotenkin todella vastenmielinen ja ällö ja hän huomauttaa siitä jok'ikinen kerta, kun näkee sen. Olen alkanut epäillä, että mun miehellä on joku syndrooma tai kehitysvaurio sen lisäksi, että hänellä (oikeasti!) saattaa olla persoonallisuushäiriö. Hän käyttäytyy niin pirun oudosti, vaikka olen häneen jo kovin tottunutkin.

Siis mies on päästään kipeä, mutta niin olet sinäkin jos tuohon jäät vielä lapsia pukkaamaan. Mitä sinä siitä välität että mitä mies susta sanoo? Lähde kävelemään sieltä. Tässäkin vain jankkaat että mies sitä ja tätä. Ota se oma elämäsi omiin käsiisi ja tee asialle jotain. Suomessa kenenkään ei ole pakko tuollaista kuunnella.

Mun äitini sanoo tästä liitostani samalla tavalla tai siis että miksi pohdiskelen mieheni sanomisia yhtään. Ja että mun vain kannattaisi jättää koko tyyppi taakseni. Mutta mua vaan jotenkin pelottaa ja angstaa tämä tilanne. En oo kovin rohkea tekemään tällaisia päätöksiä ja mies on lytännyt mun itsetuntoni ja rohkeuteni pohjamutiin myös. Sanon välillä miehelleni, että olen mäkin ihminen ja että mulla on tunteet, mutta hän ei vain tajua ja mä taas oon jotenkin jumissa tässä tilanteessa. T. Ap

Kukaan toinen ei voi elää elämääsi puolestasi. Mieti haluatko todella elää elämäsi tuollaisessa epäterveessä suhteessa. Mitä neuvoisit hyvää ystävää vastaavassa tilanteessa? Elämä on just nyt eikä sitku. Sinä itse olet vastuussa omasta elämästäsi. Hukkaatko sen pahoinvoinnin alttarille vai teetkö asialle jotain? Milloin koit olosi hyväksi ja turvalliseksi? Keskityt ihan liikaa miehen sanomisiin ja tekemisiin, etkä siihen, mikä tekee sinun olosi hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja jos kerron asiasta kavereille tai vaikka äidilleni, niin he vain ehdottavat eroamista asap. Alan toisaalta olla turtunut niihin haukkumisiin ja yleensä sanon, että "niin oonkin vanha ja ruma kanttura - mitä sitten?". Tai saatan myös kysyä perusteluja siihin, miksi hän sanoo niin. En jotenkin halua mennä sellaiseen, että haukkuisin takaisin, kun se on jotenkin niin vastenmielistä ja ihmisarvoa loukkaavaa juttua. Ja tosiaan en tajua, miksi mies ulkoistaa kaikki kotityöt minulle? Hänellä on oma makuuhuoneensa, jossa nukkuu ja jossa hänellä on vaatekaappinsa, niin suihkusta tullessaan hän huutaa, että "no niin, hae mulle alushousut ja -paita!", vaikka tasan tietää, missä niitä on. Hitsit, en vain jaksa tällaista. :S

Sulla taitaa olla tarve olla tärkeä ja samalla surkea ja teet itsestäsi tuossa marttyyria.

Jos sinulla vielä on itsetuntoa, niin lähde menemään. Ja jos sinulla ei enää ole itsetuntoa, niin löhde jo menemään. Turvakoti on paras. Sinä et tunnu itse ymmärtävän tuon tilanteesi vakavuutta.

Ihan kuin haluaisit näyttää tuttavilleen pitkää nenää, että kyllähän sinä pärjäät. Mutta kyllä sinä pärjäät ilman lannistamistakin.

Mies on sekaisin jostain syytä. Se Eino sinun syysi eikä se ole sinun häpeäsi. Joskus ihminen tekee virhearviointeja. Et voinut tietää tuota naimisiin mennessäsi.

Turhasta häpeästä pääseminen saattaa olla se sinun haastesi ja ratkaisusi. Sitten uskallat mennä ja olettaa, että sinua kohdellaan hyvin.

Olet muuten todella oikeassa. Tai siis mun tietty ylpeyteni ei myöskään anna periksi erota. Ja välttelen voimakkaasti häpeän tunnetta...pelkään tulla tuttujen silmissä "nolatuksi" eroamalla. Kun siis ne tietyt pahanilkiset tyypit pääsisi vahingoniloisesti naureskelemaan mulle.

Toisaalta mä ihan vilpittömästi luulin tuntevani mieheni naimisiin mennessämme. Olimme tuolloin olleet yhdessä melkein 2,5 vuotta ja kuitenkin ihan aikuisia, joten ajattelin, että tunnen hänet. Mutta katin kontit. :( Mies tosiaan muuttui kamalaksi melko pian naimisiinmenon jälkeen; ilmeisesti alkoi tietty tsemppaaminen hävitä, kun olin "nalkissa".

Myöskin mulla on tarve olla tärkeä, hyödyllinen ja auttaa joskus jopa marttyyriuteen saakka, mikä on osaltaan ajanut mut tähän tilanteeseen myös. T. Ap

Miksi sinä et ymmärrä hävetä sitä, että mies haukkuu ja pahoinpitelee sinua ? Ah niin, se marttyyrius!

Luuletko sinä, että ne pahanilkiset eivät naureskele sinulle silloin kun eivät sääli, sillä yllätys-yllätys, aika moni tietää kyllä tilanteesi, mutta kohteliaina ihmisinä eivät kehtaa paljastaa.

Isäsi aivan varmasti juo siitäkin syystä, että sinulla menee huonosti etkä eroa, ihan niin kuin juopot juovat aina ihan mistä syystä tahansa.

Miksi sinä selittelet ulkopuolisilla tekijöillä sitä, että et voi erota? Ihan varmasti suurin osa läheisistäsi toivoo, että sinun elämäsi olisi mukavaa ja onnellista, mitä se nyt ei todellakaan ole.

Seuraavan kerran kun tunnet tarvetta olla hyödyllinen ja auttaa jotain, auta ITSEÄSI!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko olla provo. Ei tollasta tyyppiä voi olla olemassa. Saati, että olis vielä onnistunut vaimon saamaan. Ja kuka suunnittelis lapsen tekoon tollasen kanssa.

Oi kuule, kyllä näitä on. On on. Toiset herää ja toiset jatkaa sitä marttyyri-peliä.

Kyllä. jotkut ihan hakeutuu tollasiin suhteisiin. Jos eroavat, niin toisen samanlaisen etsivät. Uudestaan ja uudestaan. Näilä naisilla on niitä "Kaikki miehet on sikoja"- puheita.

Miten sinun ylpeytesi sitten antaa periksi aina juuri sen miehen kohdalla, eli antaa sinun olla hänen haukuttavana? Eikö sinua ollenkaan hävetä se, kun mies nolaa sinua jatkuvasti?

En minä ollenkaan epäile, että tällaisessa tilanteessa eläviä ihmisiä ei oikeasti olisi, mutta jotenkin ristiriitaisia nämä ajatukset ovat. Ollaan niin ylpeitä ja auttavaisia, mutta ei se ylpeys ollenkaan näy kotioloissa silloin kun mies haukkuu, eikä kykene auttamaan edes itseään, niin kuinka sitten muka miestä.

Eiköhän ne tutut ja sukulaiset sääli sinua enemmän ja pidä tyhmänä, jos pysyt suhteessa tuollaisen väkivaltaisen kahjon kanssa. Jos teet vieölä lapsiakin, niin puhuvat sinusta takanapäin jo vihaiseen sävyynkin ja miettivät, pitäisikö heidän tehdä lapsista lasu, kun vanhemmat ovat noin sairaassa suhteessa.

Jos taas eroat, he ajattelevat, että kappas, xx sai sittenkin voimia tehdä oikean ratkaisun. ihailevat sitä, että löysit selkärangan ja teit ainoan oikean ratkaisun. Ehkä vasta jälkeenpäin paljastavat, että olivat odottaneet ja toivoneet eroa pitkään.

Kumpikohan noista on se hävettävä nolo ja kumpi hieno ja ihailtava ratkaisu?