Mies haukkuu ja solvaa jatkuvasti!

Vierailija kirjoitti:

Melkein alan uskoa tuota miesvihajankkaajaa, sillä tuntuu mahdottomalta, että kukaan kuuntelisi ja katselisi yhtä kertaa enempää tuollaista miestä.

Sellainen vielä, että alunperin ihastuin miehessä siihen, että hän oli jossain asioissa niin lahjakkaalta vaikuttava ja tuolloin ns. "nörtit" olivat mielestäni kuumia ja lisäksi hän oli komea. Mutta hän käyttäytyi ihan todella oudosti jo aluksi: siis jotenkin "luolamiesmäisesti" ja primitiivisesti (esum. piereskeli jatkuvasti ja nauroi omille pieruilleen sekä ryysti ruoat kyyryssä äänekkäästi ym.).

Hän laukoi joitain tosi tökeröitä ja kömpelöitä kommentteja ja hänellä oli välillä sellainen tosi haparoiva ja kömpelö käyttäytymistyyli ja peruskäytöstavat hukassa. Luulin, että hän olisi jotenkin niin superfiksu, että siksi olisi arkiset jutut hukassa.

Seksi oli aivan kammottavaa jyystämistä kello kädessä (mies mittasi minuutteja ja kehuskeli hiestä märkänä sitten, miten "kestävä" oli, muttei välttämättä tullut ollenkaan, vaan veitikka lopulta lerpahti) ja myöhemmin siten, että hän katseli sellaiselta puolentoista tonnin tablettitietokoneelta samalla pornoa. Mutta mä olin ihastunut, joten katselin kaikkea epämiellyttävääkin läpi sormien.

Olin miehen eka "vakava" seurustelusuhde, vaikka hän oli silloin tli kolmekymppinen. Jossain vaiheessa kuitenkin mies heittäytyi lopullisesti ihan kamalaksi käskyttäjäksi ja huutajaksi, eikä sitä kehnoa seksiäkään ole enää ollut pariin vuoteen. Mies pitää mua lähinnä just kodinkoneena ja roskasankona sekä ajoittain nyrkkeilysäkkinä. :( t. Ap

Miksi sinä sitten jäät siihen miehen haukuttavaksi? Eihän siinä ole mitään muuta ratkaisua kuin ero, koska miestä sinä et voi muuttaa, etkä millään muutu sellaiseksi, että mies ei enää haukkuisi sinua. Se johtuu nimittäin miehestä, ei sinusta.

JOs "pelkäät" yksin jäämistä, niin mietipä nyt hetki, mitä pelkäämistä siinä on. Saisit elää ihan omaa mukavaa elämääsi, ja ehkä tapaisit jonkun kivan miehen, jonka mielestä olisi ihanaa kun sinä siivoaisit...

Minä niin toivon, että tämä olisi sitä miltä näyttää, eli vähän heikosti kehitelty provo.

Me saamme sellaista kohtelua kun ansaitsemme, ja miehemme on usein sellainen, jonka itse valitsemme. Ne valinnat tehdään päivittäin uudelleen.

Valitsetko tuon vai vaihdatko?

Vierailija kirjoitti:

Analyysini on, etten usko, koska eihän kukaan itsenäinen ja tasavertainen suomalainen nainen ole vapaaehtoisesti tuollaisen miehen kanssa. Pakkoavioliitto?

Joo, tarina meni jo aika mahdottomaksi jopa meille kaiken nähneille ja kokeneille av-mammoille.

Itse sinä vammainen olet, jos oikeasti olet naimisiin tuollaisen kanssa mennyt .

Sorry typot, näppäilen näitä kännykästä. Mutta joo, tuntuu jotenkin avuttomalta, kun en tosiaan tiedä, mitä pitäisi tehdä. Jos eroan, niin olen kyllä aika tyhjän päällä, kun luulin naimisiin mennessäni, että ollaan sitten lopun elämämme yhdessä. En jaksaisi taas aloittaa kaikkea alusta ja olla joku sukulaisten säälimä sinkku.

Mutta kun mä en vain jotenkin pysty olemaan mieheni kanssa. Hän käyttäytyy niin ala-arvoisesti. Välillä hän vain perustelee sillä, että se on hänen luonteensa, mutta mun mielestäni miehen pitäisi itse hakea apua aggressio-ongelmiinsa, mutta ei hän siihenkään suostu, vaan alkaa syyttää minua raivoamisensa syyksi. T. Ap

Jätä se sika! En kutsuisi tuota mieheksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä sitten jäät siihen miehen haukuttavaksi? Eihän siinä ole mitään muuta ratkaisua kuin ero, koska miestä sinä et voi muuttaa, etkä millään muutu sellaiseksi, että mies ei enää haukkuisi sinua. Se johtuu nimittäin miehestä, ei sinusta.

JOs "pelkäät" yksin jäämistä, niin mietipä nyt hetki, mitä pelkäämistä siinä on. Saisit elää ihan omaa mukavaa elämääsi, ja ehkä tapaisit jonkun kivan miehen, jonka mielestä olisi ihanaa kun sinä siivoaisit...

Minä niin toivon, että tämä olisi sitä miltä näyttää, eli vähän heikosti kehitelty provo.

Ei tosiaan valitettavasti ole provo, vaan typoinen kuvaus elämästäni. Pelkään tosiaan yksin jäämistä ja olin tosi pitkään se suvun ainoa ikisinkku, jolta aina kyseltiin miesasioista. Jossain vaiheessa aloin vältellä aukulaisten näkemistäkin, kun ne aina kyselivät niistä. Sitten kun sain miehen, niin rauhoittuivat ja musta tuli niiden silmissä jotenkin kunniallisempi ihminen vissiin. Mutta käytännössä olisi ihanaa elää ilman sitä huutamista ja käskyttämistä sekä haukkumista, lyttäämistä ja väkivallan pelkoa. Mutta en koko loppikääni haluaisi olla yksinkään. Täällä Suomessa on kyllä tosi vaikeaa löytää ketään, jos on ujo eikä käy baareissa. T. Ap

Ymmärrän, että aina ei ole helppoa erota puolisosta vaikka toinen kohtelisi kuinka huonosti. Suostuisiko mies juttelemaan ammattilaisen kanssa? Epäilen kyllä että ei... Jos kuitenkin eroat miehestäsi, niin voit vielä saada miehen joka rakastaa sua täysillä ja kohtelee miten kuuluukin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Analyysini on, etten usko, koska eihän kukaan itsenäinen ja tasavertainen suomalainen nainen ole vapaaehtoisesti tuollaisen miehen kanssa. Pakkoavioliitto?

Joo, tarina meni jo aika mahdottomaksi jopa meille kaiken nähneille ja kokeneille av-mammoille.

Itse sinä vammainen olet, jos oikeasti olet naimisiin tuollaisen kanssa mennyt .

Olen joskus epäillyt itselläni (ja miehellänikin) aspergerin syndroomaa, mutta diagnoosia ei ole, enkä ole se palstan asperger-jankkaaja. :D

Muuten mulla on ihan superhuono itsetunto; lapsesta lähtien vanhempani (varsinkin äitini) ovat haukkuneet ulkonäköäni ja muita ominaisuuksia sekä kiusanneet mua, kun olin pieni, enkä vielä osannut jotain jne. Mutta siis oon ihan suomalaisesta, muuten normaalista perheestä ja mieskin on suomalainen, joten ei ole kyse mistään "järjestetystä avioliitosta" ym. T. Ap

Okei, syy on siis se, että mitä ne sukulaisetkin sitten sanoo jos eroat. Ei kait siinä, parempi sitten varmaan olla tuossa suhteessa, koska sukulaiset. Mitäpä sun on väliä.

Vierailija kirjoitti:

Okei, syy on siis se, että mitä ne sukulaisetkin sitten sanoo jos eroat. Ei kait siinä, parempi sitten varmaan olla tuossa suhteessa, koska sukulaiset. Mitäpä sun on väliä.

Kieltämättä se on osasyy; melkein puoliksi ainakin. Olen varma, että isovanhempani (iäkkäitä ja sairaita) olisivat pettyneitä ja pahoillaan, jos eroaisin ja jotkut toiset sukulaiset ehkä vahingoniloisia. Isäni puolestaan on alkoholisoitunut, joten en haluaisi antaa lisäsyytä juomiseen, joten olen teeskennellyt em. syistä, että kaikki on hyvin. Ainoastaan äitini tietää totuuden (tai siis että liittoni on aivan kammottava). T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein alan uskoa tuota miesvihajankkaajaa, sillä tuntuu mahdottomalta, että kukaan kuuntelisi ja katselisi yhtä kertaa enempää tuollaista miestä.

Siis tämä on totta, enkä vihaa miehiä lainkaan (noh, ehkä tuota aviomiestäni usein, mutta en vihaa miehiä kategorisesti). Ja mun mieheni on paljon törkeämpi kuin olen tässä kuvaillut, mutta nyt teki mieli pureutua tähän solvaamisjuttuun, kun ihan oikeasti ihmettelen, miksi joku ihminem käyttäytyisi siten. Mies itse sanoo, että olen niin "hankala ja rasittava p*skahousu", mutta ei perustele tarkemmin. No se mun hankaluun voi tulla siitä, kun mun mielestä mies voisi käyttäytyä vähän fiksummin kaiken kaikkiaan.

Äsken menin suihkuun ja mies näki mut alasti, niin hän tuli kyyryssä pällistelemään mua siihen ja vain tuijotti hetken. Hetken päästä hän sanoi, että "mites toi sun maha, kun se näyttää niin oudolta - aiotko tehdä sille jotakin, kun meidän pitäisi tehdä se lapsi". Mä olin ihan että wtf. Siis olen hoikka, mutta mulle tehtiin taannoin leikkaus, josta on pieni arpi vatsassa ja miehen mielestä se on jotenkin todella vastenmielinen ja ällö ja hän huomauttaa siitä jok'ikinen kerta, kun näkee sen. Olen alkanut epäillä, että mun miehellä on joku syndrooma tai kehitysvaurio sen lisäksi, että hänellä (oikeasti!) saattaa olla persoonallisuushäiriö. Hän käyttäytyy niin pirun oudosti, vaikka olen häneen jo kovin tottunutkin.

Siis mies on päästään kipeä, mutta niin olet sinäkin jos tuohon jäät vielä lapsia pukkaamaan. Mitä sinä siitä välität että mitä mies susta sanoo? Lähde kävelemään sieltä. Tässäkin vain jankkaat että mies sitä ja tätä. Ota se oma elämäsi omiin käsiisi ja tee asialle jotain. Suomessa kenenkään ei ole pakko tuollaista kuunnella.

Pakko olla provo. Ei tollasta tyyppiä voi olla olemassa. Saati, että olis vielä onnistunut vaimon saamaan. Ja kuka suunnittelis lapsen tekoon tollasen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ja jos kerron asiasta kavereille tai vaikka äidilleni, niin he vain ehdottavat eroamista asap. Alan toisaalta olla turtunut niihin haukkumisiin ja yleensä sanon, että "niin oonkin vanha ja ruma kanttura - mitä sitten?". Tai saatan myös kysyä perusteluja siihin, miksi hän sanoo niin. En jotenkin halua mennä sellaiseen, että haukkuisin takaisin, kun se on jotenkin niin vastenmielistä ja ihmisarvoa loukkaavaa juttua. Ja tosiaan en tajua, miksi mies ulkoistaa kaikki kotityöt minulle? Hänellä on oma makuuhuoneensa, jossa nukkuu ja jossa hänellä on vaatekaappinsa, niin suihkusta tullessaan hän huutaa, että "no niin, hae mulle alushousut ja -paita!", vaikka tasan tietää, missä niitä on. Hitsit, en vain jaksa tällaista. :S

Sulla taitaa olla tarve olla tärkeä ja samalla surkea ja teet itsestäsi tuossa marttyyria.

Jos sinulla vielä on itsetuntoa, niin lähde menemään. Ja jos sinulla ei enää ole itsetuntoa, niin löhde jo menemään. Turvakoti on paras. Sinä et tunnu itse ymmärtävän tuon tilanteesi vakavuutta.

Ihan kuin haluaisit näyttää tuttavilleen pitkää nenää, että kyllähän sinä pärjäät. Mutta kyllä sinä pärjäät ilman lannistamistakin.

Mies on sekaisin jostain syytä. Se Eino sinun syysi eikä se ole sinun häpeäsi. Joskus ihminen tekee virhearviointeja. Et voinut tietää tuota naimisiin mennessäsi.

Turhasta häpeästä pääseminen saattaa olla se sinun haastesi ja ratkaisusi. Sitten uskallat mennä ja olettaa, että sinua kohdellaan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Pakko olla provo. Ei tollasta tyyppiä voi olla olemassa. Saati, että olis vielä onnistunut vaimon saamaan. Ja kuka suunnittelis lapsen tekoon tollasen kanssa.

Oi kuule, kyllä näitä on. On on. Toiset herää ja toiset jatkaa sitä marttyyri-peliä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että aina ei ole helppoa erota puolisosta vaikka toinen kohtelisi kuinka huonosti. Suostuisiko mies juttelemaan ammattilaisen kanssa? Epäilen kyllä että ei... Jos kuitenkin eroat miehestäsi, niin voit vielä saada miehen joka rakastaa sua täysillä ja kohtelee miten kuuluukin.

Olen ehdottanut ammattiauttajan juttusille hakeutumistakin miehelle (yleensä vieläpä ihan hyvänä hetkenä olen sanonut ihan asiallisesti ja perustellusti, että olen huolissani hänen käytöksestään silloin raivoamisen aikana sekä olen sanonut, että se jatkuva solvaaminen tuntuu todella pahalta.

Mutta mies ei suostu sellaiseen. Hänellä ei ole omasta mielestään ongelmaa, vaan mä olen rasittava ja huono ja ärsyttävä, joten hänen on "pakko" raivota tai tönäistä jne. Toisaalta hän sanoo, että häneĺlä vain on niin hankala ja raivokas luonne ja että psyykenlääkkeet tekisivät hänet liian flegmaattiseksi tai passiiviseksi.

Olen itsekin miettinyt, että eron myötä voisi jossain vaiheessa ehkä sitten kohdata oikeasti mukavankin miehen. Se tuo toki hieman rohkeutta siihen eroamiseen. Toisaalta myös olisi mukavaa, jos mieheni minun sijaani sitten myöskin löytäisi sellaisen mieluisensa naisen, jota ei koko ajan tarvitsisi solvata ja haukkua tai kiusata. t. Ap

ei vittu sä oot tyhmä akka

Tuosta on vielä helppo lähteä kun ei ole lapsia. Usko pois, lähde vielä kun voit. Itse olen jäänyt paskaan suhteeseen koska en jaksa enää aloittaa täysin alusta . Ja lapset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein alan uskoa tuota miesvihajankkaajaa, sillä tuntuu mahdottomalta, että kukaan kuuntelisi ja katselisi yhtä kertaa enempää tuollaista miestä.

Siis tämä on totta, enkä vihaa miehiä lainkaan (noh, ehkä tuota aviomiestäni usein, mutta en vihaa miehiä kategorisesti). Ja mun mieheni on paljon törkeämpi kuin olen tässä kuvaillut, mutta nyt teki mieli pureutua tähän solvaamisjuttuun, kun ihan oikeasti ihmettelen, miksi joku ihminem käyttäytyisi siten. Mies itse sanoo, että olen niin "hankala ja rasittava p*skahousu", mutta ei perustele tarkemmin. No se mun hankaluun voi tulla siitä, kun mun mielestä mies voisi käyttäytyä vähän fiksummin kaiken kaikkiaan.

Äsken menin suihkuun ja mies näki mut alasti, niin hän tuli kyyryssä pällistelemään mua siihen ja vain tuijotti hetken. Hetken päästä hän sanoi, että "mites toi sun maha, kun se näyttää niin oudolta - aiotko tehdä sille jotakin, kun meidän pitäisi tehdä se lapsi". Mä olin ihan että wtf. Siis olen hoikka, mutta mulle tehtiin taannoin leikkaus, josta on pieni arpi vatsassa ja miehen mielestä se on jotenkin todella vastenmielinen ja ällö ja hän huomauttaa siitä jok'ikinen kerta, kun näkee sen. Olen alkanut epäillä, että mun miehellä on joku syndrooma tai kehitysvaurio sen lisäksi, että hänellä (oikeasti!) saattaa olla persoonallisuushäiriö. Hän käyttäytyy niin pirun oudosti, vaikka olen häneen jo kovin tottunutkin.

Siis mies on päästään kipeä, mutta niin olet sinäkin jos tuohon jäät vielä lapsia pukkaamaan. Mitä sinä siitä välität että mitä mies susta sanoo? Lähde kävelemään sieltä. Tässäkin vain jankkaat että mies sitä ja tätä. Ota se oma elämäsi omiin käsiisi ja tee asialle jotain. Suomessa kenenkään ei ole pakko tuollaista kuunnella.

Mun äitini sanoo tästä liitostani samalla tavalla tai siis että miksi pohdiskelen mieheni sanomisia yhtään. Ja että mun vain kannattaisi jättää koko tyyppi taakseni. Mutta mua vaan jotenkin pelottaa ja angstaa tämä tilanne. En oo kovin rohkea tekemään tällaisia päätöksiä ja mies on lytännyt mun itsetuntoni ja rohkeuteni pohjamutiin myös. Sanon välillä miehelleni, että olen mäkin ihminen ja että mulla on tunteet, mutta hän ei vain tajua ja mä taas oon jotenkin jumissa tässä tilanteessa. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja jos kerron asiasta kavereille tai vaikka äidilleni, niin he vain ehdottavat eroamista asap. Alan toisaalta olla turtunut niihin haukkumisiin ja yleensä sanon, että "niin oonkin vanha ja ruma kanttura - mitä sitten?". Tai saatan myös kysyä perusteluja siihin, miksi hän sanoo niin. En jotenkin halua mennä sellaiseen, että haukkuisin takaisin, kun se on jotenkin niin vastenmielistä ja ihmisarvoa loukkaavaa juttua. Ja tosiaan en tajua, miksi mies ulkoistaa kaikki kotityöt minulle? Hänellä on oma makuuhuoneensa, jossa nukkuu ja jossa hänellä on vaatekaappinsa, niin suihkusta tullessaan hän huutaa, että "no niin, hae mulle alushousut ja -paita!", vaikka tasan tietää, missä niitä on. Hitsit, en vain jaksa tällaista. :S

Sulla taitaa olla tarve olla tärkeä ja samalla surkea ja teet itsestäsi tuossa marttyyria.

Jos sinulla vielä on itsetuntoa, niin lähde menemään. Ja jos sinulla ei enää ole itsetuntoa, niin löhde jo menemään. Turvakoti on paras. Sinä et tunnu itse ymmärtävän tuon tilanteesi vakavuutta.

Ihan kuin haluaisit näyttää tuttavilleen pitkää nenää, että kyllähän sinä pärjäät. Mutta kyllä sinä pärjäät ilman lannistamistakin.

Mies on sekaisin jostain syytä. Se Eino sinun syysi eikä se ole sinun häpeäsi. Joskus ihminen tekee virhearviointeja. Et voinut tietää tuota naimisiin mennessäsi.

Turhasta häpeästä pääseminen saattaa olla se sinun haastesi ja ratkaisusi. Sitten uskallat mennä ja olettaa, että sinua kohdellaan hyvin.

Olet muuten todella oikeassa. Tai siis mun tietty ylpeyteni ei myöskään anna periksi erota. Ja välttelen voimakkaasti häpeän tunnetta...pelkään tulla tuttujen silmissä "nolatuksi" eroamalla. Kun siis ne tietyt pahanilkiset tyypit pääsisi vahingoniloisesti naureskelemaan mulle.

Toisaalta mä ihan vilpittömästi luulin tuntevani mieheni naimisiin mennessämme. Olimme tuolloin olleet yhdessä melkein 2,5 vuotta ja kuitenkin ihan aikuisia, joten ajattelin, että tunnen hänet. Mutta katin kontit. :( Mies tosiaan muuttui kamalaksi melko pian naimisiinmenon jälkeen; ilmeisesti alkoi tietty tsemppaaminen hävitä, kun olin "nalkissa".

Myöskin mulla on tarve olla tärkeä, hyödyllinen ja auttaa joskus jopa marttyyriuteen saakka, mikä on osaltaan ajanut mut tähän tilanteeseen myös. T. Ap