Monella lapsella ei ole nykyisin enää mitään varsinaisia harrastuksia

Mun lapsella on vain yksi harrastus ja tuntuu, että siitä yhestä illasta on ihan tarpeeksi/liikaa stressiä sille. On semmoinen poika, joka kaipaa kotiaikaa ja hermostuu ilman sitä. Tykkää olla koneella kyllä, mutta myös ulkoilee kavereiden kanssa ja tykkää potkia palloa pihalla myös yksinään ja mun kanssa.

Mä en oo ikinä välittäny harrastamisesta. Lapsena kävin 4H-kerhossa ja sinne meneminenkin oli aina pakkopullaa. Osa mun kavereista oli kateellisia, kun mun ei ikinä tarvinnut mennä viulutunnille. Jotkut vihas viulua mutta pakko oli soittaa kun vanhemmat pakottivat. Olen kuitenkin pärjännyt hyvin elämässä, mulla on perhe ja hyvä työ. Olen kysynyt haluavatko omat lapset harrastaa eivätkä ole halunneet (8- ja 5-vuotiaat) joten en ole pakottanut. Uimassa käydään usein, pojat leikkii omalla pihalla omia leikkejään. Jos joku pitää meitä huono-osaisina tämän takia, siitä vaan. Perheen viime kuun bruttotulot oli 11 000 e, joten ei ole rahastakaan kiinni. En vain halua pakottaa lapsia tekemään asioita mitä ei ole pakko. Harrastus on hyvä jos se lähtee lapsen omasta halusta mutta harrastus vain siksi, että sellainen on pakko olla, on minusta ihan typerä ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Mä en oo ikinä välittäny harrastamisesta. Lapsena kävin 4H-kerhossa ja sinne meneminenkin oli aina pakkopullaa. Osa mun kavereista oli kateellisia, kun mun ei ikinä tarvinnut mennä viulutunnille. Jotkut vihas viulua mutta pakko oli soittaa kun vanhemmat pakottivat. Olen kuitenkin pärjännyt hyvin elämässä, mulla on perhe ja hyvä työ. Olen kysynyt haluavatko omat lapset harrastaa eivätkä ole halunneet (8- ja 5-vuotiaat) joten en ole pakottanut. Uimassa käydään usein, pojat leikkii omalla pihalla omia leikkejään. Jos joku pitää meitä huono-osaisina tämän takia, siitä vaan. Perheen viime kuun bruttotulot oli 11 000 e, joten ei ole rahastakaan kiinni. En vain halua pakottaa lapsia tekemään asioita mitä ei ole pakko. Harrastus on hyvä jos se lähtee lapsen omasta halusta mutta harrastus vain siksi, että sellainen on pakko olla, on minusta ihan typerä ajatus.

En minäkään kannata pakkopullana työnnettyä harrastusta joka illalle, mutta mistä lapsen mieltymyksiä ja lahjoja voisi tietää, jos he eivät pääse edes kokeilemaan tai tutustumaan. Lapdsi on täysin vanhempansa varassa tässä asiassa. Osasta harrastuksia voi tulla vakavampaakin ja viedä ammattiin asti mutta suurin osa haluaa harrastaa omaksi ilokseen. Ketjussa tulee mieleen on off asento liukukytkimen sijaan. Ei harrasteta mitään ns. muodollista tai järjestettyä, kun se vie niin paljon aikaa ja stressaavaa. Niin kuvitellaan jo etukäteen. Toiset taas kuskaavat 7 päivää viikossa kieli vyön alla. On olemassa ei kilpailullisia harrastuksia ja harrasteryhmiä, joissa kilparyhmät erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsella on vain yksi harrastus ja tuntuu, että siitä yhestä illasta on ihan tarpeeksi/liikaa stressiä sille. On semmoinen poika, joka kaipaa kotiaikaa ja hermostuu ilman sitä. Tykkää olla koneella kyllä, mutta myös ulkoilee kavereiden kanssa ja tykkää potkia palloa pihalla myös yksinään ja mun kanssa.

Mikä voi olla noin stressaavaa harrastusta keran viikossa?

Herkälle add-lapselle voisi tehdä hyvää esim. ratsastus tavallisella tai terapiapollella. Tai ihan mikä vaan harrastus, jossa voi kokea onnistumisia.

Ihan hirveää jos mut, introvertin ja kömpelön lapsen olis tungettu johonkin tuollaisiin harrastuksiin. Ei kaikki lapset halua samaa ja ole samanlaisia ja se on hyväksyttävä, eikä väheksyttävä niitä "piirtämisiä, lukemisia ja pelikoneilua"! Trendinä en tuota kyllä pidä, kyllä täällä ainakin ne harrastaa jalkapalloa ketkä haluavat, toiset pesäpalloa, toiset jääkiekkoa, toiset taas jotain ihan muuta eli keltään ei varmastikaan ole harrastusta kielletty, eriasia sitten se jos ei perheellä ole varaa kamalasti noita kalliimpia joukkuelajeja tms. Harrastaa.

Onhan se sääli, jos lapsi ei pääse haluamaansa harrastukseen, koska perheellä ei ole varaa. Näin on lapsen kaverilla, jota joskus kuskaamme tekojäälle luistelemaan. On taitava jääkiekossa mutta perheessä on 7 muuta lasta, joten mitään harrastuksia ei tosiaan voida kustantaa. Kyllähän he yhdessä urheilevat, käyvät pyöräilemässä ja hiihtämässä perheen voimin, mutta ei se oikein jääkiekosta haaveilevalle pojalle ole mitään unelman elämistä.

Minua on myös alkanut ärsyttää nämä lapset, jotka iltaisin leikkivät kirkonrotta, laskevat mäkeä ja puuhailevat aikuisten silmiltä suojassa, kun aikuisista on niin mukavaa, että lapset puuhailevat keskenään. Asun koulun kentän lähellä, ja siellä nuo 8-12-vuoltiaat pyörivät kiusaten pienempiä, syljeskellen ohimeneviä autoja, tyhjentävät pyöränkumia niiltä, jotka ovat koulun salissa harrastamassa jne. Jatkuvaa huutelua ja möykkäämistä ohikulkijoille. Tunnen osan porukasta ja olen vanhemmilleenkin asiasta ilmoittanut, mutta sain kuulla muualta, että olen inhottava kyylä, jota huvittaa arvostella toisten lapsia ja että tapahtuma-aikaan olivat yhden lapsen pihassa leikkimässä kymmentä tikkua laudalla. En siis puutu enää kakaroiden huonoon käytökseen muuten kuin jos ovat tyhjentämässä oman lapseni pyöränkumia. Osaavat kyllä luikkia muualle, kun näkevät, että tulen paikalle. Kyseessä on ihan hyvätuloisten vanhempien lapsia, jotka vain osaavat valehdella vanhemmilleen, jotka eivät edes halua nähdä totuutta, koska se vaatisi heiltä jotakin kasvattavaa otetta.

Omat alakoululaiseni tapaavat kavereita päivällä ja harrastavat iltaisin. Jos illalla on vapaata, niin kutsuvat kavereita kylään tai lähden kuskaamaan tekojäälle luistelemaan tai uimahallille. Ei alakoululaisen tarvitse viettää tuntikausia teillä tietämättömillä, vaikka kuinka se vanhemmasta oli aikanaan mukavaa. Ajat ovat toiset ja sen majan rakentamisen ohella ne lapset ehtivät varastaa naapurin polttopuut ja myllätä toisen naapurin kukkamaan ja juoksennella yläkoululaisten mopon perässä kerjäämässä tupakkaa ja viinaa.

Ja jokainen vanhempi kiistää nyt tiukasti, että kyse olisi hänen lapsestaan. Ikkunasta näkee, että ovat leikkineet koko ajan sitä hemmetin kirkonrottaa, ihan viisi tuntia putkeen.