Lue keskustelun säännöt.
35-vuotias ikuisesti yksinkö?
19.03.2016 |
Mua ahdistaa. Täytin eilen 35 ja koko elämä on ihan jossain jumivaiheessa. Oon sinkku, ollut jo 5 vuotta (silloin ajattelin että löydän jonkun paremman miehen) ja lapseton. Haluan eniten maailmassa itselleni perheen, mutta en halua ottaa ketä tahansa miestä vaan pitää olla oikeasti tunnetta mukana. Nyt kuitenkin tuntuu että aika loppuu kesken! Hedelmällisyys laskee ja en voi saada lapsia ennen kuin löydän miehen. Ja sitä miestä ei oo missään näkyvissä. Suren tätä lapsettomuutta vaikka eihän tämä tavallaan ole lapsettomuutta kun ei ole edes yritystä päällä. Itkettää ja ahdistaa tämä tilanne. Onko muilla samanlaisia fiiliksiä?
Kommentit (97)
Olin sinkku vähän vaille 34-vuotiaaksi asti. Oli ongelmia mm. sairauksien kanssa, jotka vaikuttivat myös henkiseen jaksamiseen. Eikä tässä mitään hoikkia ja virheettömiä fitness-kaunottariakaan olla, eli markkina-arvon ei ollut niin korkealla kuin tämän palstan hienoilla mammoilla. Energia meni työssäkäynnin, muutaman läheisen ja parin harrastuksen parissa. Menee edelleenkin tosin, mutta vuosi sitten tapasin netissä todella hyvän miehen. Kaikki on mahdollista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa. Itse olen 41v ja sama tilanne. Mutta minkäs teet, olen hyväksynyt kohtaloni yksinäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Itse olen 41v ja sama tilanne. Mutta minkäs teet, olen hyväksynyt kohtaloni yksinäisenä.
Hyvä juttu. Tosiasioden myöntäminen on viisasta. Teinitytöt parkuvat ja haluavat elää ikuista nuoruutta, aikuinen nainen ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Itse olen 41v ja sama tilanne. Mutta minkäs teet, olen hyväksynyt kohtaloni yksinäisenä.
Hyvä juttu. Tosiasioden myöntäminen on viisasta. Teinitytöt parkuvat ja haluavat elää ikuista nuoruutta, aikuinen nainen ei.
Tai lisään vielä että oletko varma perusteista joiden takia olet luovuttanut? Ellet, niin sitten kannattaa vielä yrittää jos se on se mitä haluat.
Vierailija kirjoitti:
Mene yksityiselle inseminaatiohoitoon, jos todella haluat sen lapsen. Miehen ehtii löytää myöhemminkin, mutta lapsen kanssa alkaa pian olla kiire.
Onko naisen oikeus lapseen suurempi kuin lapsen oikeus isään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta; onko nyt niin, että et ollenkaan olisi alkanut parisuhteeseen vai onko lapsiperhe-elämä se juttu, joka ottaa päähän? Näin lapsettomana mietin, että ihan kiva jos löytyy samanhenkinen mies elämää lapsetonta elämää, vaikka toki yksinkin pärjään ja varmaan alkaa olla vaikeaakin sopeutua uudelleen johonkuhun, vaikka tapaisinkin uuden miehen.
Vuosikaudet sinkkuna eläminen voi olla sekin aika tylsää sitten lopulta, ne haavekuvat ovat monesti aika kaukana todellisuudesta. Joillekuille, kuten itselleni, yleensä yksin viihtyville ja puuhaileville sinkkuus on ihan validi vaihtoehto siinä missä parisuhdekin pitkän liiton jälkeen.
(huh, rouva tajusi ettei meikää oikein nappaa viihdeilta ja kotiin tultiin...aika jäätävä on ilmapiiri kun ei menty hänen tahtonsa mukaan....)
En olisi todellakaan lähtenyt mihinkään parisuhteeseen edes vaan jäänyt ikisinkuksi. Ehkä ajoittain joku muutaman kuukauden treffeilujuttu, mutta ei todellakaan saman katon alle edes. Mutta kun luuli ettei koskaan saa naista tuollaiseen hommaan. Minulla kyllä kävi aika flaksi poikamiehenä, useita naisia oli kierroksessa mutta niistä loppui aina kipinä muutamassa alle puolessa vuodessa kun pimut olisivat järjestäen halunneet "vakampaa" tai "lopetat niiden muiden tapailun" tms.
Nyt nelikymppisenä ei edes olisi tarve tuollaiselle "tapailulle" jos olisi tajunnut olla yksin. Käydä töissä, tehdä duunien jälkeen mitä huvittaa, vaikkapa lähteä vaeltamaan Lappiin tms, sen sijaan että koko ajan aikataulutettuna "hae lapsi A, vie lapsi B, käy kaupassa, muista rouvan synttärit..." - voi perkele sanon minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta; onko nyt niin, että et ollenkaan olisi alkanut parisuhteeseen vai onko lapsiperhe-elämä se juttu, joka ottaa päähän? Näin lapsettomana mietin, että ihan kiva jos löytyy samanhenkinen mies elämää lapsetonta elämää, vaikka toki yksinkin pärjään ja varmaan alkaa olla vaikeaakin sopeutua uudelleen johonkuhun, vaikka tapaisinkin uuden miehen.
Vuosikaudet sinkkuna eläminen voi olla sekin aika tylsää sitten lopulta, ne haavekuvat ovat monesti aika kaukana todellisuudesta. Joillekuille, kuten itselleni, yleensä yksin viihtyville ja puuhaileville sinkkuus on ihan validi vaihtoehto siinä missä parisuhdekin pitkän liiton jälkeen.
(huh, rouva tajusi ettei meikää oikein nappaa viihdeilta ja kotiin tultiin...aika jäätävä on ilmapiiri kun ei menty hänen tahtonsa mukaan....)
En olisi todellakaan lähtenyt mihinkään parisuhteeseen edes vaan jäänyt ikisinkuksi. Ehkä ajoittain joku muutaman kuukauden treffeilujuttu, mutta ei todellakaan saman katon alle edes. Mutta kun luuli ettei koskaan saa naista tuollaiseen hommaan. Minulla kyllä kävi aika flaksi poikamiehenä, useita naisia oli kierroksessa mutta niistä loppui aina kipinä muutamassa alle puolessa vuodessa kun pimut olisivat järjestäen halunneet "vakampaa" tai "lopetat niiden muiden tapailun" tms.
Nyt nelikymppisenä ei edes olisi tarve tuollaiselle "tapailulle" jos olisi tajunnut olla yksin. Käydä töissä, tehdä duunien jälkeen mitä huvittaa, vaikkapa lähteä vaeltamaan Lappiin tms, sen sijaan että koko ajan aikataulutettuna "hae lapsi A, vie lapsi B, käy kaupassa, muista rouvan synttärit..." - voi perkele sanon minä.
Ei käy kieltämättä kateeksi. Miksi rouvasi ei jäänyt itsekseen, ei kai sinun tarvitse olla valvomassa? :)
Itse en ole halunnut lapsia ja sitä kautta miehiä on hyvin vähän tarjolla, 40-vuotias kun olen, eikä uusioperhe kiinnosta. En ole itse aivan varma, haluanko vielä parisuhteeseen, mutta varmaankin, jos ihastun todella paljon. Olen viimeksi ihastunut kunnolla useampi vuosi sitten, vaikka tapaan paljon uusia ihmisiä, että ei kovin paljoa tarvitse pelätä. :D Sinullekin voisi käydä niin...
Minä kyllä löytäisin parin kuukauden juttuja kepeään tapailuun, mutta haluaisin jotain pidempiaikaista satunnaiseen seksiin ja ajanviettoon. Niin moni muukin. Mutta yleensä toinen alkaa seurustella, jompikumpi kyllästyy, toinen ihastuu... lista on loputon, nuo ovat omassa kaveripiirissä nähtyjä. Lyhyissä jutuissa on riesansa: parissa kuukaudessa uutta ihmistä ei opi tuntemaan nimeksikään mitä seksiin tulee, puhumattakaan yhdessä illassa, joka on täysin poissuljettu juuri siitä syystä. Jos sinulle riittää seksissä vähempi, niin varmaan olisit ihan tyytyväinen sinkkuna (olettaen, että saisit seksiä, vaikea sanoa kun en tiedä sinusta mitään).
En myöskään ihmettele, jos ap on ahdistunut, kun mieluisan seksiseurankin löytäminen on kiven alla, saati jos etsisi lapselleen isää. Minä en kehota alkamaan järkisuhteeseen, jos sellainen ei onnistu, suosittelisin ennemmin hedelmöityshoitoja, jos lapsi on ehdottoman tärkeä.
Näillä "liian nirso" -huutelijoille: keski-ikäisenä pariutuminen ei ole samanlaista kuin silloin kun itsekin ensi kertaa avioiduin parikymppisenä, vaikka moni tuntuu niin kuvittelevan. Se on PALJON vaikeampaa. Kaikki eivät edes pysty suhteeseen ilman kipinää, en minäkään, eikä kipinän tarve katso sukupuolta. Miehet etsivät sitä ihan yhtä lailla kuin naiset. Itse olen tyytyväinen rauhalliseen ja vapaaseen elämääni, mutta mielestäni on aika pösilöä syyllistää niitä, jotka eivät nauti sinkkuna olosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheenisälle vielä: miten ei olisi tarvetta tapailulle, jos olisit ollut ikisinkku? Olisit selibaatissa?
Vierailija kirjoitti:
Perheenisälle vielä: miten ei olisi tarvetta tapailulle, jos olisit ollut ikisinkku? Olisit selibaatissa?
...kun taustana on "hieman värikkäämpi" poikamieselämä jonka aikana tuli ylitettyä kynnys "kun mikään ei tunnu enää miltään", niin mitäs luulisit paljonko seksille on tarve tässä iässä. Jos olisin sinkku, todnäk joutuisin tyytymään nettipornoon oman käden kera koska en yksinkertaisesti viitsisi nähdä vaivaa saadakseni "aitoa" - josta siis aika hyvin kokemusta eri variaatioina. Eli jonkinlaisessa selibaatissa sitä tulisi varmaan oltua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheenisälle vielä: miten ei olisi tarvetta tapailulle, jos olisit ollut ikisinkku? Olisit selibaatissa?
...kun taustana on "hieman värikkäämpi" poikamieselämä jonka aikana tuli ylitettyä kynnys "kun mikään ei tunnu enää miltään", niin mitäs luulisit paljonko seksille on tarve tässä iässä. Jos olisin sinkku, todnäk joutuisin tyytymään nettipornoon oman käden kera koska en yksinkertaisesti viitsisi nähdä vaivaa saadakseni "aitoa" - josta siis aika hyvin kokemusta eri variaatioina. Eli jonkinlaisessa selibaatissa sitä tulisi varmaan oltua.
Jaa, mulla on ollut myös melkoisen värikäs elämä, enkä ole kyllästynyt vielä ollenkaan, päinvastoin. Mutta nelissäkymmenissä miehillä libido tuntuu kautta linjan laskevan, naisilla ei, oikeasti kadehdin miehiä. On sekin aika rasittavaa, että aina pitää etsiä kumppani jostain siihen hommaan, kun oma käsi ja lelut eivät riitä, ja sitten sitä onkin melkein samantien uudellen puutteessa...
Sääli etten silloin 20 vuotta sitten tavannut kaltaisiasi. Minulle olisi riittänyt kevyt tapailu "vaikka ikuiksuuksiin", ilman perhehörhöilyjä tms. Mutta kun ei, tuntui että joka ikinen nainen jonka kohtasi sanoi "sitten joskus lapsia, ei siis välttämättä sun kanssas mutta jonkun kanssa..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on 3 pitempiaikaista tuttua. Yks on törkeen nirso vaikka ulkonäkö ei anna siihen aihetta, toinen on armoton kotihiiri, on oma yrityskin ja kolmas on aina töissä .
Itse löysin mieheni nettisivuilta, samoin hyvin moni muukin ystävä. Mulla se elämäni mies löytyi tokilla treffeilla, ystäväni kävi 5 vuotta kerran vkossa treffeillä kahviloissa.
Mies ei tule kotoa hakemaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 3 pitempiaikaista tuttua. Yks on törkeen nirso vaikka ulkonäkö ei anna siihen aihetta, toinen on armoton kotihiiri, on oma yrityskin ja kolmas on aina töissä .
Itse löysin mieheni nettisivuilta, samoin hyvin moni muukin ystävä. Mulla se elämäni mies löytyi tokilla treffeilla, ystäväni kävi 5 vuotta kerran vkossa treffeillä kahviloissa.
Mies ei tule kotoa hakemaan.
Ne, joilla on ollut parempi tuuri, keksivät joskus jos minkälaisia syitä sille, että paljon deittaillut valitsee "väärin". Ei liity edelliseen kirjoittajaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse vedän ilman kumia koneiden randomien kanssa, jos miestä ei ala löytymään.. En tietenkään kerro miehille tai vaadi heiltä mitään.
Miehenä täytyy sanoa, että järjestelysi sopisi minulle.
Ap,
Sinuna perustaisin säästötilin, jota kartuttaisin esim. kolme-neljä vuotta. Jos siihen mennessä olet tavannut potentiaalisen miehen, niin hienoa, onpa pesämunaa mahdolliselle vanhempainvapaalle. Jos et ole, voit tehdä aktiivisen päätöksen: joko keinohedelmöitykseen tilin rahoilla TAI hyväksyt tilanteen ja käytät rahat itseesi.
Sinulla on koko loppuelämäsi aikaa löytää elämänkumppani, mutta vain joitain vuosia aikaa saada biologisia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on, mutta eihän niillä voi korvata puuttuvaa parisuhdetta ja/tai perhettä. Mä en tiedä onko sulla lapsia/perhettä, mutta jos on niin ajattelepa omaa elämääsi niin, että siitä puuttuisi KAIKKI mikä liittyy niihin. Millä harrastuksella tai muualla asialla sä itse sen kaiken korvaisit ja elämäsi täyttäisit?
Milloin tahansa vaihtaisin tämän keskiluokkaisen perheenisän elämän saman ikäisen (naisen kanssa jos olleen) ikisinkkumiehen elämään. Minulla ei ole ollut tämän vuoden puolella yhtään viikonloppupäivää, ettenkö olisi ollut menossa "jonkun muun ehdoilla". Tänäänkin vain 7h lasten harrastuksia ja illalla "pitää" mennä rouvan kanssa viihteelle. Mutta siitä huolimatta jo 09:00 aamulla taas lasten harradtuskuskaajaksi. Ja tällaista koko helvetin alkuvuosi.
Sitten työnantaja vielä ihmettelee kun olen väsynyt ja kuin persiisiin ammuttu karhu....
Vittu kun olisin tiennyt mihin se johtaa kun pistää hynttyyt yhteen naisen kanssa. Väliin olisi jäänyt.
Minun täytyy nyt 34-vuotiaana, täysin seksittömänä ikisinkkumiehenä sanoa, että nykyään alkaa tuntua hyvältä tämä vapaus. Toki se on vaikea pala, ettei osaa hankkia itselleen naista, mutta nyt kun kovimmat testovuodet ovat ohi, niin alkaa nähdä asioita eri tavalla. Tuntuu että olen väistänyt aika ison luodin. Yksinäisyys ei ole enää mikään pahalta tuntuva juttu, mutta kyllä silti mieluummin jonkun velanaisen kanssa yhdessä eläisin. Katsotaan sitten joskus, eihän tässä todellakaan mikään kiire ole, kun ei niitä lapsia halua hankkia. :)
Mä muuten kokeilin tätä aiemmin aina kun tutut mainitsivat jostain sinkkuystävästään. Reaktio oli aina sama: vaivaantunut ilme, vaivaantunut hiljaisuus, ja sitten selittely etten kuitenkaan kelpuuttaisi kyseistä miestä. Eli sieltä ei tullut mitään haluja auttaa. En tiedä mikä oli todellinen syy, se minkä sanoivat ääneen vai niin päin että eivät halunneet kenenkään tuttunsa joutuvan kärsimään minusta :)
-ohis