en kestä miehen syömisääniä

Mulla on sama, en kestä kenenkään syömisääniä. Olen suosiolla lopettanut syömästä yhdessä, ja siirryn eri huoneeseen, jos joku muu syö. Tätä ominaisuutta ei vaan näköjään voi muuttaa, vaikka haluaisi. En myöskään kutsu ihmisiä illalliselle siitä syystä, kavereerataan muissa merkeissä.

PS. Todella hienoissa juhlissa on usein joku pieni orkesteri soittamassa ruokailun ajan, epäilemättä tästä syystä.

Heh, luulin että olen ainoa. On se kumma juttu. Inhoan syömisääniä sydämeni pohjasta. Miehelle aina joskus huomautan, mutta loukkaantuu, niin en aina viitsi. Aikojen kuluessa olen päätellyt että ei tee sitä tahallaan, jotenkin vain suun motoriikka on hänellä sellainen, että vaikka suu on kiinni, niin kuuluu aivan järkyttävä mussutus, riippuen vähän ruokalajista. En kyllä siedä kenenkään muunkaan maiskuttelua, joten hämmästykseni oli suuri, kun oma lapsi opetteli syömään, eikä hänen mussutuksensa häirinnyt yhtään. Siis ei tullut lainkaan sitä tunnetta, missä yhdistyy syvä ärtymys ja puistatus. Ihmeellistä. Olen nyt kuitenkin opettanut lapselle hyvät ruokailutavat, eikä hänellä ole isänsä vaivaa esiintynyt.

Vierailija kirjoitti:

Sulla on misofonia :)

Mun miehellä on tämä. Sitä ärsyttää pieninkin syömisääni, huutaa ja mulkoilee mua kuin hullu. Tekee samaa myös lapsille. Ikinä mä en ole onnistunut syömään niin etteikö se miestä häiritse. Ketään muuta mun syömiseni ei häiritse, en mussuta enkä muutenkaan aiheuta outoja ääniä syödessäni. Tämän on monet ulkopuoliset todistaneet. Välillä tästä tulee oikein kunnon yhteenottojakin, yleensä niiden jälkeen mies hillitsee itseään hetken. Jollain tasolla ymmärrän miestä, mutta helvetti soikoon, meillä muillakin on tunteet ja meillä on oikeus syödä kotonamme. Ilman että joku mulkoilee tai irvistelee tai lähtee mielenosoituksellisesti ovet paukkuen pois huoneesta. Käyttäytyy siis kuin pikkulapsi. Olen sanonut miehelle, että jos homma alkaa taas mennä yli ja lapset ei saa elää kotonaan rauhassa niin mä otan ja muutan niiden kanssa muualle. Ongelma on miehen, hänen on se hoidettava. Me muut emme kertakaikkiaan voi lopettaa syömistä. Siitä lähtee ääntä ja siihen on miehenkin vaan sopeuduttava. Jos hän ei meidän kanssa voi elää normaalia elämää niin sitten me muutamme pois.

Sen kyllä sanoan että tuolalisen ihmisen kanssa on äärettömän hankala elää. Pakostakin huomaa tarkkailevansa itseään ja syömistään. Yrittää syödä niin hiljaa kuin mahdollista ettei häiritse. Mutta eihän se mitään auta. Niin hiljaa et vaan voi syödä, etteikö sua mulkoilla ja sulle tuhista raivoissaan.

Minulla on kanssa syömisääniin liittyvä misofonia. Ei tämäkään kivaa ole, mutta olen yrittänyt siedättää itseäni, sillä erityisesti purkanlossuttajia on todella paljon. Ne äänet voivat aiheuttaa meissä tätä sairastavissa jopa suoranaista raivoa ja pahimmassa vaiheessa pelkäsin, että rupean joku kerta todella räyhäämään eräälle ventovieraalle lossuttajalle.

En kestäisi, jos minun täytyisi omassa kodissani kuunnella lossutusta. Varsinkin väsyneenä se on todella vaikeaa. Ratkaisuna joutuisin varmaan elämän tulpat korvissa, musiikki soiden tai eri huoneessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on misofonia :)

Mun miehellä on tämä. Sitä ärsyttää pieninkin syömisääni, huutaa ja mulkoilee mua kuin hullu. Tekee samaa myös lapsille. Ikinä mä en ole onnistunut syömään niin etteikö se miestä häiritse. Ketään muuta mun syömiseni ei häiritse, en mussuta enkä muutenkaan aiheuta outoja ääniä syödessäni. Tämän on monet ulkopuoliset todistaneet. Välillä tästä tulee oikein kunnon yhteenottojakin, yleensä niiden jälkeen mies hillitsee itseään hetken. Jollain tasolla ymmärrän miestä, mutta helvetti soikoon, meillä muillakin on tunteet ja meillä on oikeus syödä kotonamme. Ilman että joku mulkoilee tai irvistelee tai lähtee mielenosoituksellisesti ovet paukkuen pois huoneesta. Käyttäytyy siis kuin pikkulapsi. Olen sanonut miehelle, että jos homma alkaa taas mennä yli ja lapset ei saa elää kotonaan rauhassa niin mä otan ja muutan niiden kanssa muualle. Ongelma on miehen, hänen on se hoidettava. Me muut emme kertakaikkiaan voi lopettaa syömistä. Siitä lähtee ääntä ja siihen on miehenkin vaan sopeuduttava. Jos hän ei meidän kanssa voi elää normaalia elämää niin sitten me muutamme pois.

Sen kyllä sanoan että tuolalisen ihmisen kanssa on äärettömän hankala elää. Pakostakin huomaa tarkkailevansa itseään ja syömistään. Yrittää syödä niin hiljaa kuin mahdollista ettei häiritse. Mutta eihän se mitään auta. Niin hiljaa et vaan voi syödä, etteikö sua mulkoilla ja sulle tuhista raivoissaan.

Millaisella volyymillä miehesi itse syö?

Mites oma lääkitykses?

Vierailija kirjoitti:

onneksi mun mies ei ole ainut, jonka syöminen kuulostaa juuri tuolta loiskutukselta ja lotinalta:)

Hermo tosiaankin menee välillä sitä lotinaa kuunnellessa, varsinkin kun syö kananmunaa lotina erityisen ärsyttävän kuuloista.

Lotinaa sullo housuissas.

Oi kyllä. Mies mässyttää vielä usein suu auki ja näen miten se ruokamössö pyörii siellä. Väittää minua vain yliherkäksi ja valittajaksi, mutta kyllä tuo jo alkaa olla perus käytöstapoja. Kotonansa ei koskaan syöty saman pöydän ääressä tai käyty missään muuallakaan syömässä, niin tainnut jäädä oppimatta siististi syöminen. Eikä auta sanominen, on niin pinttynyt tapa. Puhuu myös ruoka suussa. Hyi helvetin helvetti, sanon minä. 

Mä niin samaistun tohon sun juttuun. Täytyy myöntää että exäni syömisäänet, järkyttävän kokoiset annokset, kastikkeiden peittämät huulet, kippojen kolistelu lusikalla ja se mieletön syömisnopeus - ihan kuin kaikki ruoka olisi juuri tällä hetkellä loppunut maapallolta - vei minut AINA sellaisen angstin partaalle, että en enää kestänyt katsella, saatikka istua samassa pöydässä. Hän on selkeästi syntynyt syödäkseen ja minä syön elääkseni:)

Vaihtoon, sanon minä, pahemmaksi vaan menee.

Vierailija kirjoitti:

Mä niin samaistun tohon sun juttuun. Täytyy myöntää että exäni syömisäänet, järkyttävän kokoiset annokset, kastikkeiden peittämät huulet, kippojen kolistelu lusikalla ja se mieletön syömisnopeus - ihan kuin kaikki ruoka olisi juuri tällä hetkellä loppunut maapallolta - vei minut AINA sellaisen angstin partaalle, että en enää kestänyt katsella, saatikka istua samassa pöydässä. Hän on selkeästi syntynyt syödäkseen ja minä syön elääkseni:)

Vaihtoon, sanon minä, pahemmaksi vaan menee.

just se nopeaa ahmiminen, sen päälle iso röyhtäsy. Ja suupielistä roikkuu kastikkeet ja kaikki, sanon sille aina että pyyhi suu välillä, sanoo vaan että pyyhin sen lopuksi, ei jaksa kuulemma joka välissä! Ei nyt kuitenkaan erota tämän takia, moni muu asia hyvin. Ois vähän noloa sanoa syyksi ettei kestänyt miehen ruokailutapoja.

No, mulla tää oli vaan piste iin päälle. Mut joo, ihan puistattaa vieläkin kun muistelee menneitä. Kyllä rauhassa syöminen ja ruoasta nauttiminen vaan on Ihanaa:)

Näkee että tänne on pesiytyny kaikki syömishäiriöiset.

Vierailija kirjoitti:

Näkee että tänne on pesiytyny kaikki syömishäiriöiset.

Pikemminkin syömisäänihäiriöiset

Ah vertaistukea!

Tosin mun mies ei loiskuta vaan mässyttää. Usein vieläpä suu auki. Silloin kun ääni menee sietokynnyksen yli, alan itsekin tahallani mässyttämään jolloin mies tajuaa ja lopettaa. Sillä kertaa. Unohtaa asian seuraavaan ruokailuun mennessä. Huoh. Mutta huonoja puolia on kai meissä kaikissa. Kai.

Murk,mursk, rouskis,,,mmhh ..ämh.rousk,rousk ähhh,glumps, röh glups...PRÖÖT!! ohhoh..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkee että tänne on pesiytyny kaikki syömishäiriöiset.

Pikemminkin syömisäänihäiriöiset

Tai sitten se on niiiiii-iin yleistä.

Onneksi, kai...ymmärrän mikä meitä häiritsee 😡

Mies alkoi aluksi vähentää syömisääniä, kun aloin ohjata lapsia samasta asiasta. Kun pureskelet, suu kiinni. Kun syöt, et puhu. Mässyttää ja ryystää ei saa jne. Ei mennyt kauaa, kun esikoinen keksi kysyä: miksi isi sitten saa? Ja minä siihen, että vastaapa itse, kun kysytään. Siihen loppui.

Mulla oli kämppis joka mässytti täysin estoitta. Kerran hänen veli oli meillä käymässä ja kuuntelin stereolähetyksenä mässyttämistä ja ruoka suussa puhumista. Missä kotikasvatus. Meillä jos olisi maiskuttanut olisi tullut tukkapölly.