Lapseton ihmettelee: miksi te lisääntyjät hankitte lapsia selvästi kelvottomien tai epäyhteensopivien kumppanien kanssa?

Koska ihminen muuttuu matkan varrella.

21vuotta yhdessä.

Nykyään kiukkuinen äijä.

5v. oltiin yhdessä ennen kuin eka lapsi syntyi. Ollaan vieläkin yhdessä mutta eroa miettinyt jo kauan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtälailla se mies jää suhteeseen ja suostuu jälkikasvun hankkimiseen.

J

Mitä sitten? Kysymys oli, miksi ihmeessä menette lisääntymään.

Aloituksen perusteella näytät kuvittelevan, että nainen tekisi yksin päätöksen asiasta ja ongelma koskisi pääasiassa vain naisia, mikä ei ole lainkaan totta.

Tuo on täysin oma tulkintasi asiasta. Sitä paitsi ei kai kukaan voi pakottaa naista lisääntymään, joten eiköhän nainen saa ottaakin vastuun päätöksestään omalta osaltaan. On täysin merkityksetöntä, moniko siihen on sekaantunut.

Lapsen saaminen ja haluaminen ei ole rakkauden kanssa mitenkään sidoksissa. Sitäpaitsi, rakkaus on hyvinkin katoavaista (toisin kuin lapsi), nyt voi olla tilanne, että halutaan olla yhdessä koko elämä jne., mutta sitten kun se pieni taapero itkee nilkoissa illasta toiseen, mieli voi muuttua. Ja usein se on miehen mieli, joka muuttuu. Mitä siinä voi äiti tehdä?

Huonojakin suhteita on niin hirveän monenlaisia, ihmisillä on varmasti hyvin erilaisia motiiveja.

Oma parisuhteeni alkoi mennä pieleen vasta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Mieheni oli aina ollut rento, suurpiirteinen ja erittäin intohimoisesti omiin harrastuksiinsa suhtautuva, mikä ei ollut koskaan vaivannut minua mitenkään - ei ollut käynyt mielessäkään että mies todella ei yhtään aikoisi muuttaa mitään tapojaan lapsen syntymän myötä. Ei aikoisi mitenkään lisätä vaivannäköään perheen ja kodin hyväksi, ei tippaakaan tinkiä harrastuksiinsa käyttämästään ajasta jne. Yhdessä haluttu lapsi olikin sitten ihan minun projektini, samoin yhteinen kotimme ja kaikki sen kotityöt. Miestä ei tuntunut minun jaksamiseni kiinnostavan tipan tippaa.

Olimme koko ajan halunneet kaksi lasta, mutta siinä vaiheessa kun toisen yrittämisen aika tuli, suhde oli jo aika huonossa kunnossa. Minä pidin miestäni itsekkäänä ja vastuuttomana, hän minua nalkuttavana ja ikävänä. Tietysti oli paljon kaikenlaista hyvääkin, mutta huonoa oli niin paljon että mietin kyllä onko järkeä enää tehdä lisää lapsia tämän miehen kanssa. Se ei kuitenkaan käytännössä tuntunut ihan niin yksiselitteiseltä: emme olleet siinä vaiheessa vielä mitenkään valmiita eroamaan (varsinkaan kun KAIKKIALLA toitotetaan että pikkulapsiaika on rankkaa parisuhteelle, eikä kenenkään alle 3-vuotiaan vanhemman pitäisi erota, koska se on niin poikkeuksellinen aika elämässä ettei sen perusteella voi tehdä mitään johtopäätöksiä), mutta jos olisimme päättäneet olla yrittämättä toista lasta siksi ettei se joutuisi kokemaan vanhempien avioeroa, siitä olisi varmaan kyllä ero sitten tullutkin... Ja kun joka tapauksessa elettiin sitä perhe-elämää niin toinen menisi vähän siinä samassa.

Lopulta sitten erottiin, kun kävi selväksi etteivät meidän parisuhteen ongelmat rajoittuneet aikaan jolloin meillä oli alle 3-vuotiaita lapsia. En yksinkertaisesti voi kunnioittaa ex-miestäni enää ollenkaan enkä halua olla hänen kanssaan. Onneksi siitä epäonnistuneesta avioliitosta jäi kuitenkin kaksi ihanaa lasta - jokaisen huonon päivän ja vuoden arvoinen lopputulos kaikesta huolimatta.

Vaikka mies pettikin esikoisensa äitiä mennen, tullen ja palatessa ja lopulta, lapsen ollessa alle 2-vuotias, jätti perheensä, niin sehän johtui vain siitä, ettei nainen ollut hänelle se oikea! Eikä muuten ollut hänelle oikea sekään, jonka kanssa hän esikoisensa äitiä petti ja jonka kanssa vielä seurusteli minut tavatessaan... Minun kanssani kaikki tulee olemaan toisin. Pulla on jo pyöräytetty.

"Hoh hoijaa, mutta se lapsi oli vain näköjään pakko saada" on näköjään siis sittenkin oikea kommentti.

Minulla on aina ollut sellainen sisäinen malli, että ensin seurustellaan, sitten vakiinnutaan yhteen, ja kun keskinäinen suhde ja luottamus on varmasti vakaalla pohjalla, voidaan yrittää lapsen hankkimista (jos kummatkin vanhemmuutta täydestä sydämestään haluavat). En tiennyt, että näin monen mielestä on ihan okei hankkia lapsia huonoon suhteeseen vain siksi, että haluaa kovasti lapsia. -ap

Nostan vielä. -ap

En tiedä. Vieras ilmiö kaveripiirissäni. Miksi toiset alistuu yksinäisyyteen ja epätoivoon? En tiedä sitäkään. Toiset kuvittelevat ehkä voivansa muuttaa miestä, toiset kuvittelevat olevansa niin arvottomia, että ansaitsevat olla yksin. Kai siinä jotain päässä viiraa.

Niin. Minulle taas lapset ovat ykkösasia. Olen jopa nuorenamiettinyt, että hommaan aivan tuntemattoman kanssa yhden illan jutusta. Katsos niin erilaisia me ihmiset olemme. Sinun mielipiteesi on sinun, minun on minun. En kaipaa miestä, vaan lapsia ja ne hankin <3 millä oikeudella täällä jaat tuomioitasi siitä, että on väärin hankkia lapsia siinä ja tässä tilanteessa, nuo ovat sinun mielipiteitäsi. Muut saavat perustaa ihan omanlaisensa perheen.

Niin. Minulle taas lapset ovat ykkösasia. Olen jopa nuorenamiettinyt, että hommaan aivan tuntemattoman kanssa yhden illan jutusta. Katsos niin erilaisia me ihmiset olemme. Sinun mielipiteesi on sinun, minun on minun. En kaipaa miestä, vaan lapsia ja ne hankin <3 millä oikeudella täällä jaat tuomioitasi siitä, että on väärin hankkia lapsia siinä ja tässä tilanteessa, nuo ovat sinun mielipiteitäsi. Muut saavat perustaa ihan omanlaisensa perheen.

Kamalaa tuollainen "mutkun MÄÄÄ haluun sen vauvelin niin sen teen <3" -ajattelutapa. Joo, kaikilla on ns. oikeus lisääntyä, mutta eikö kukaan oikeasti mieti sen LAPSEN oikeuksia? Oikeuksia hyvään ja tasapainoiseen perheeseen. Ei se ongelma ole yksinään se, että valitsette huonon puolison, sillä pahimmillaan valitsette lapselle huonon vanhemman! Ihan sama kuinka vahingollista se lapselle on, mutkun av-mamma tahtoi sen rakkautensa (lue: pakkomielteensä) hedelmän niin se on tärkeintä, joo'o. Kyllä huomaa, että itsekkyys puhuu. Miettikää asioita välillä sen lapsenkin kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Mies aviomiehenä pisteissä 4-10 niin annan 4. Hyvät geenit lapsi sai. Kiitos. 

 isyydestä annan 8-9 pisteet

Ajatteletteko te ollenkaan niitä lasten tunteita, kun lisäännytte vain koska itse haluatte saada lapsen? En sano etteikö yh:kin voisi onnistua antamaan lapselle hyvää lapsuutta, mutta kyllä se vaikeaa on.

Olen itse yh:n lapsi, jonka isästä on ollut aikalailla harmia ja riesaa. Monesti olen miettinyt miksi äitini teki lapsia hänen kanssaan, vaikka ongelmat olivat tiedossa jo ennen syntymääni. Kuinka paljon murheettomampaa elämäni olisi ollut, jos isäni olisi ollut "kunnollinen". Ja vaikka elämäni nyt kolmikymppisenä onkin ihan mukavaa, ei minua haittaisi vaikken koskaan olisi syntynytkään. Enhän minä sitä tietäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies aviomiehenä pisteissä 4-10 niin annan 4. Hyvät geenit lapsi sai. Kiitos. 

 isyydestä annan 8-9 pisteet

 erottu on aikoja sitten ja eroamisesta annan 10 pistettä. 

Biologia on varmistanut että ihminen lisääntyy tekemällä osasta liian typeriä kyseenalaistamaan tai ajattelemaan mitään. Tämä tosin on vain tälläinen kuiva fakta tähän väliin.

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa tuollainen "mutkun MÄÄÄ haluun sen vauvelin niin sen teen <3" -ajattelutapa. Joo, kaikilla on ns. oikeus lisääntyä, mutta eikö kukaan oikeasti mieti sen LAPSEN oikeuksia? Oikeuksia hyvään ja tasapainoiseen perheeseen. Ei se ongelma ole yksinään se, että valitsette huonon puolison, sillä pahimmillaan valitsette lapselle huonon vanhemman! Ihan sama kuinka vahingollista se lapselle on, mutkun av-mamma tahtoi sen rakkautensa (lue: pakkomielteensä) hedelmän niin se on tärkeintä, joo'o. Kyllä huomaa, että itsekkyys puhuu. Miettikää asioita välillä sen lapsenkin kannalta.

Luuletko oikeasti, että tästä maailmasta tulisi ikinä sellainen, tai edes Suomesta, että kaikilla lapsilla olisi täydelliset vanhemmat? Eihän semmonen ole edes realistinen ajatus.

Naisten kyllä kannattaisi etsiä kunnollinen ja moraalinen mies, tosin naisen itsensäkin pitäisi olla saman veroinen. Jos ei löydy, kannattaa olla ilman. Nykyään on jopa suotavaa olla hankkimatta lapsia, koska ihmisiä on yllin kyllin. Ei sinkun elämä hullumpaa ole, voi tehdä just niin kuin itse lystää.

Vierailija kirjoitti:

Luuletko oikeasti, että tästä maailmasta tulisi ikinä sellainen, tai edes Suomesta, että kaikilla lapsilla olisi täydelliset vanhemmat? Eihän semmonen ole edes realistinen ajatus.

Miten tämä oikeuttaa sen, että itse tarjoaa lapselle rikkinäisen kodin? Sinun huono parisuhteesi on kuitenkin lastesi huono perhe. -ap

Biologiaa. Ne, joilla on huonoimmat resurssit kasvatukseen ja jälkejäisten aseman turvaamiseen, lisääntyvät kaikkein eniten, koska pienemmällä osalla on mahdollisuus selviytyä niihin, joilla on hyvät resurssit. Ne, joilla on hyvät resurssit, usein lisääntyvät vähän ja panostavat jälkeläisten "laatuun". Kyseessä on siis erilaiset lisääntymistrategiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletko oikeasti, että tästä maailmasta tulisi ikinä sellainen, tai edes Suomesta, että kaikilla lapsilla olisi täydelliset vanhemmat? Eihän semmonen ole edes realistinen ajatus.

Miten tämä oikeuttaa sen, että itse tarjoaa lapselle rikkinäisen kodin? Sinun huono parisuhteesi on kuitenkin lastesi huono perhe. -ap

Monesti pariskunnat menevät yhteen nuorina ja aikuistuvat vasta kunnolla liiton aikana. Silloin puhkeavat vasta ne sairaudet tai persoonallisuuden tai impulssikontrollin häiriöt, jotka pikkuhiljaa sitten tuhoavat suhteen.