Lapseton ihmettelee: miksi te lisääntyjät hankitte lapsia selvästi kelvottomien tai epäyhteensopivien kumppanien kanssa?

Kyky vanhemmuuteen selviää vasta lapsen synnyttyä. Ap voi nyt luulla olevansa erinomainen vanhempi mutta voisikin tosi paikan tullen olla itsekäs, lyhytpinnainen huutaja.

Nainen vakaasti uskoo voivansa muuttaa miehen/kyllä se mies muuttuu aikanaan, koska rakkaus... Ja paskat miehet ei muutu! Siskoni teki juuri lapsen ajatuksella, että kyllä siitä varmasti hyvä isä tulee, koska se muuttuu. Ja sitten meidän perhe on sille ykkönen. Ja yhteisestä päätöksestä siis vauvaa tehtiin. Nyt 4 kk syntymästä ja mies puhuu, että tuli ehkä hätiköityä lapsen teossa o.O tyypillä itsellään oli kiire, kun on yli 30 ja ei vielä yhtään lasta. Siskoni huomattavasti nuorempi, joten ei ollut naisen biologinen kello mikä tikitti...

Niin piti muuttua häidenkin jälkeen. Viikko ennen häitä löytyi hoitamaton klamydia. "Mutta se on voinut olla oireettomana vaikka kuinka pitkään.." Ja sanomatta lienee selvä, että ei ole muuttunut tippaakaan vauvan synnyttyä.

Itse tulin nuoruuden poikaystävälle raskaaksi vahingossa, ajattelin että homma voisi toimia ja lapsi pidettiin, vaikka tiesin hänen vikansa (mm. alko maistuu, laiska, saamaton). Menimme naimisiin ja hän skarppasikin pari vuotta ihan hyvin, tehtiin toinenkin lapsi. Raskausaikana sitten alkoi menojalkaa vipattaa, petti ja juhlimassa kävi monta kertaa viikossa. Ei hoitanut kotia, ei halunnut tehdä lasten kanssa mitään. Erohan siitä tuli.

Tavallaan tiesin koko ajan, että näin se loppuu, mutta halu uskoa oli suuri ja kun hän aidosti vaikutti muuttuneen, itsekin halusi yrittää.

Tästä jo kymmenen vuotta, nyt jo vuosia ihan erilaisessa parisuhteessa, missä luotto on 100% ja arki toimii, rakkautta riittää jne. Tavallaan kaduttaa tuo ensimmäinen liitto, mutta toisaalta vaikea katua näitä ihania lapsia <3 <3 

Olen itse ihmetellyt samaa kuin ap. Monet tämmöiset tapaukset olen todistanut. Miten se lapsen hankkimisen tarve voi sokaista ihmisen niin pahasti, ettei huomaa selviä merkkejä siitä etteo toisesta ole lapsen vanhemmaksi. Hyvin harva ihminen kuitenkaan muuttuu täysin, oli sitten kyse naisesta taikka miehestä, edes lapsen tähden.

Olen miettinyt monesti aivan samaa kuin ap. Sitten usein perustellaan myös sillä, että mies ei ollutkaan sellainen kuin kuviteltiin tai muuttui jossakin vaiheessa. Monesti tämä johtuu siitä, että se vauva pistetään aluille jo pahimmillaan alle vuoden seurustelun jälkeen, eli alun perinkään ei tunneta sitä toista ihmistä välttämättä kovinkaan hyvin niin onko ihme että toinen muuttuu seurustelun aikana.

Enkä nyt tarkoita etteikö suhde voisi onnistua vaikka lapsille olisi annettu nopeastikin lupa tulla, mutta kyllä se riski suhteen epäonnistumiselle on paljon suurempi kuin seurustelua ei ole kulunut kauaa. Kyllä sen toisen tuntee ihan eri tavalla kun on asuttu useampi vuosi saman katon alla. Yli 30-35-vuotiailla ymmärrän että ei ole biologiansa takia aikaa jäädä vuosikausia odottelemaan, mutta välillä kummastuttaa kun sellaiset juuri ja juuri 20-vuotiaat nuoret päättävät puolen vuoden seurustelun jälkeen ihan suunnitellusti tekemään lapsia. Sitten lapsen syntymän jälkeen ihmetellään kun mies ravaakin baareissa eikä kiinnosta se perhe-elämä.

Vierailija kirjoitti:

Itse tulin nuoruuden poikaystävälle raskaaksi vahingossa, ajattelin että homma voisi toimia ja lapsi pidettiin, vaikka tiesin hänen vikansa (mm. alko maistuu, laiska, saamaton). Menimme naimisiin ja hän skarppasikin pari vuotta ihan hyvin, tehtiin toinenkin lapsi. Raskausaikana sitten alkoi menojalkaa vipattaa, petti ja juhlimassa kävi monta kertaa viikossa. Ei hoitanut kotia, ei halunnut tehdä lasten kanssa mitään. Erohan siitä tuli.

Tavallaan tiesin koko ajan, että näin se loppuu, mutta halu uskoa oli suuri ja kun hän aidosti vaikutti muuttuneen, itsekin halusi yrittää.

Tästä jo kymmenen vuotta, nyt jo vuosia ihan erilaisessa parisuhteessa, missä luotto on 100% ja arki toimii, rakkautta riittää jne. Tavallaan kaduttaa tuo ensimmäinen liitto, mutta toisaalta vaikea katua näitä ihania lapsia <3 <3 

Tiedän pari vähän vastaavaa tapausta, että mies on lapsen/lasten tultua oikeasti yrittänyt aikuistua, mutta lopulta sitten helppo elämä on ajanut arjen edelle. Ei näitä oikein voi ennustaa, moni oikeasti aikuistuu siinä kohtaa, kun perhe tulee kuvioihin (eikös me kaikki olla jossain määrin vastuuttomia oltu nuorina??) ja jotkut eivät koskaan.

Samaa olen ap minäkin ihmetellyt, kerta toisensa jälkeen. Tämä ei ole mikään nuorten ongelma, vaan niidenkin jotka lisääntyvät siinä 'oikeassa iässä'. Ehkä se on jotain itsekunnioituksenkin puutetta roikkua luuserin kanssa? Minusta ei siihen koskaan olisi ollut. En myöskään ymmärrä, miten muka hyvästä puolisosta jonka tuntee läpikotaisin tulisi huono vanhempi. Tai sitten ei vaan tunneta, tai haluta tuntea.

Toki fiksuilla ja kauniilla ihmisillä on suuremmat mahdollisuusdet saada kaunista ja älykästä jälkikasvua, mutta geenit ovat arvaamattomat, tiedän muutamiakin ihan tavis pariskuntia, joilla kauniita ja menestyviä lapsia ja sitten näitä, jotka ovat kaiken saaneet kultalautaselle vanhempiensa muodossa, mutta jostain se geenilotto heitti vaan kaksi oikein tuloksen, eli eivät ulkonäön tai älyykkyytensä puolesta yllä läheskään samaan, kuin vanhempansa.

Vierailija kirjoitti:

Niin. Minulle taas lapset ovat ykkösasia. Olen jopa nuorenamiettinyt, että hommaan aivan tuntemattoman kanssa yhden illan jutusta. Katsos niin erilaisia me ihmiset olemme. Sinun mielipiteesi on sinun, minun on minun. En kaipaa miestä, vaan lapsia ja ne hankin <3 millä oikeudella täällä jaat tuomioitasi siitä, että on väärin hankkia lapsia siinä ja tässä tilanteessa, nuo ovat sinun mielipiteitäsi. Muut saavat perustaa ihan omanlaisensa perheen.

Juu eihän se lapsenteko ole niin ihanaa keinohedelmöitysprosessissa, mutta mitäs sitten jos käykin niin että saat hiv:n tai jonkun muun taudin...

Ihmisten itsekkyys jaksaa hämmästyttää!

Oma kokemukseni:

Elettiin molemmat miehen kanssa villiä ja vapaata elämää, mutta molemmat halusi asettua aloilleen ja saada lapsia.

No lapsia ei alkanut kuulua, hoidoilla sitten viimein tulin raskaaksi. Mies onkin nyt vaan muuttanut mielensä, eikä haluakaan muuttaa elämäntyyliään. Todennäköisesti ajatteli kokeilla että kyllä mä varmaan hoidan lapsen ja hän voi elää omaa elämäänsä. No ei tule tapahtumaan.

Ihmissuhteet harvoin on ihan ongelmattomia nyky(kään) päivänä. Aika paljon tapahtuu eroja, jos olet lapseton sattunut huomaamaan? Ennenaikaankin oli ongelmia, alkoholismia, väkivaltaa, miel Terv ongelmia, sotatraumoja, mies ei tehnyt kotona mitään. . Mutta nähtävästi nämä miehet eivät olleetkaan vuosikymmeniä sitten "epäkypsiä ja soveltumattomia perhe-elämään"??

Jonkun tässä elämässä pitää kantaa vastuu, ja usein se sattuu jostain syystä olemaan juuri tämä heikompi astia, eli nainen.

Onhan se vaikeaa solahtaa siihen äidin rooliin kun on ensin vuosikausia notkuttu yliopistolla suorittamassa sitä hömppä-hömppä humanistitutkintoa ja juostu illat menoissa valkkaria ryystäen. Sitten itketäänkin miestä apuun vaikka lapset yleensä hankittu naisen aloitteesta. Biologia määrää, että nainen on lasten ensisijainen hoitaja. Sitä ei mikään feminismi saa muutettua. Miksi se on naisille niin vaikea hyväksyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tulin nuoruuden poikaystävälle raskaaksi vahingossa, ajattelin että homma voisi toimia ja lapsi pidettiin, vaikka tiesin hänen vikansa (mm. alko maistuu, laiska, saamaton). Menimme naimisiin ja hän skarppasikin pari vuotta ihan hyvin, tehtiin toinenkin lapsi. Raskausaikana sitten alkoi menojalkaa vipattaa, petti ja juhlimassa kävi monta kertaa viikossa. Ei hoitanut kotia, ei halunnut tehdä lasten kanssa mitään. Erohan siitä tuli.

Tavallaan tiesin koko ajan, että näin se loppuu, mutta halu uskoa oli suuri ja kun hän aidosti vaikutti muuttuneen, itsekin halusi yrittää.

Tästä jo kymmenen vuotta, nyt jo vuosia ihan erilaisessa parisuhteessa, missä luotto on 100% ja arki toimii, rakkautta riittää jne. Tavallaan kaduttaa tuo ensimmäinen liitto, mutta toisaalta vaikea katua näitä ihania lapsia <3 <3 

Tiedän pari vähän vastaavaa tapausta, että mies on lapsen/lasten tultua oikeasti yrittänyt aikuistua, mutta lopulta sitten helppo elämä on ajanut arjen edelle. Ei näitä oikein voi ennustaa, moni oikeasti aikuistuu siinä kohtaa, kun perhe tulee kuvioihin (eikös me kaikki olla jossain määrin vastuuttomia oltu nuorina??) ja jotkut eivät koskaan.

Sori, mutta aikuistuminen ei liity mitenkään lasten hankkimiseen, niiden hoitamiseen tai vanhemmuuteen. Ihminen voi ola täysin itsenäinen, omaehtoinen aikuinen ilman, että lapset kiinnostavat silt yhtään.

Biologialla on hyvä selittää aivan kaikki moraaliton ja itsekäs toiminta.

Nainen saa ihan hyvin lisääntyä vaikka petoksella tai idiootin kanssa, koska ei voi vieteilleen mitään.

Myös pettäminen on miehille sallittua koska he eivät voi vieteilleen mitään kun biologia vaan päättää heidän puolestaan.

Eikö tuollaiset bioogiansa orjat pitäisi laittaa holhouksen alaisiksi sitten?

Miksi he saavat äänestää samalla tavalla kuin ei-biologiansa orjat?

No kun ne lapset vaan pitää jonkun kanssa hankkia jos sellaisia haluaa.

Koulutus, työuralla eteneminen vie aikaa ja naisen biologinenkello rupeaa tikittämään niin silloin täytyy vaan tyytyä siihen mitä onnistuu saamaan.

Vaikka tietäisikin että tämä mies ei ole se oikea mutta sen oikean ehtii hankkia sitten myöhemmin.

Näin on moni eronnut 30-40v nainen kertonut naistenlehdissä

Oletteko koskaan lukeneet Katherina Jonouchin kirjaa Läheinen. Se on omaelämänkerrallinen ja kertoo naisesta joka tapasi yh:na komean klubittajan Richardin ja teki tämän kanssa vielä kolme lasta lisää. Katherine on sen kaltainen kirjailija ja persoona, että häneen jopa viitataan Solsidanissa. Katherine kertoo niistä sateisista lauantaista jotka hän vietti hiekkalaatikolla Richardin maatessa krapulassa. Nykyään Richard (jonka nimi on oikeassa elämässä eri) on raitis ja edelleen Katharinen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko koskaan lukeneet Katherina Jonouchin kirjaa Läheinen. Se on omaelämänkerrallinen ja kertoo naisesta joka tapasi yh:na komean klubittajan Richardin ja teki tämän kanssa vielä kolme lasta lisää. Katherine on sen kaltainen kirjailija ja persoona, että häneen jopa viitataan Solsidanissa. Katherine kertoo niistä sateisista lauantaista jotka hän vietti hiekkalaatikolla Richardin maatessa krapulassa. Nykyään Richard (jonka nimi on oikeassa elämässä eri) on raitis ja edelleen Katharinen kanssa.

Kirja on äärimmäisen ahmittava. Katherine kirjoittaa pätkätyönä pieniä liibalaaba mainoksia ja tapaa baarissa äärimmäisen hurmaavan Richardin. Aluksi biletetään yhtä kovaa, jos K:n pojalla on lapsenvahti. Richardilla on älytön vauvakuume ja K lämpenee. Richard on kuitenki addikti. Lopussa kuviohin tulee jopa kokaiini ja R muuttuu ennakoimattomaksi ja uhkaavaksi. R ei kuitenkaan petä ja on koko ajan äärimmäisen rakastunut mutta addiktioidensa vanki. Katherine toimii nykyisin seksologina, kirjoittaa kasvatusoppaita jotka ovat lämpimiä kuin Anna Wahlgrenin. Katherine on pitkän imetyksen puolestapuhuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät löydä hyvää puolisoa, mutta haluavat kuitenkin lapsia ennen kuin vaihdevuodet iskevät. Silloin on pakko tyytyä tekemään lapsia huonommankin tyypin kanssa.

Ei kyllä ole mitään pakkoa. Voi myös todeta, että minun elämästäni tuli nyt tällainen, johon vanhemmuus ei kuulu, ja keskittyä muihin asioihin. Ellei psyykkisesti sairas (pakkomielteinen), tämä on ihan mahdollista. -ap

Tämähän on muuten asia, jota tälläkin palstalla aina tahattomasti lapsettomille hoetaan. Olen samaa mieltä ja itsekin tahattoman lapsettomuuden hyväksynyt.

Siksi koska ryhmäpaine pakottaa laumasielut todistelemaan "kelpaavansa". Lapsellista juu, mutta eipä nuo yleensä mitään maistereita olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska ryhmäpaine pakottaa laumasielut todistelemaan "kelpaavansa". Lapsellista juu, mutta eipä nuo yleensä mitään maistereita olekaan.

Lapsellinen yleistys joka ei pidä paikkaansa.

Elämä nyt ei ole täydellistä, eikä mene koskaan niin kuin on suuunnitellut, eikä ole olemassa täydellisiä miehiä, eikä täydellisiä naisia, ei täydellisiä vanhempia eikä puolisoita. Kenelläkään ei ole täydellistä lapsuutta. Niillä eväillä mennään mitä saadaan. Useimmat lapset kasvavat kaikesta huolimatta ihan hyvin pärjääviksi aikuisiksi.