Lue keskustelun säännöt.
En pääse erosta yli
12.03.2016 |
Erosta jo kaksi vuotta aikaa, silti kaipaan ja ikävöin edelleen joka päivä. Taas viime yönä harhailin unessa entisessä kotikaupungissani toiveissa törmätä mieheen. Oikeasti muutin sieltä heti pois, enkä ole uskaltanut käydä siellä kertaakaan, koska pelkään täydellistä romahtamista, jos oikeasti näkisin miehen.
Suhde oli vaikea, sellainen tarkertuva riippuvuussuhde, joka rikkoi minut täysin. Järjellä ymmärrän, että ero oli hyvä asia. Silti en vaan tunnu pääsevän eteenpäin, en osaa kiinnostua kenestäkään, tuntuu että olen kai jo masentumassakin. Kaikki keinot käytetty, myös ammattiapu.
Kohtalotovereita? Neuvoja?
Kommentit (25)
Tämä voi kuulostaa hullulta neuvolta, mutta mikäli on pienintäkään mahdollisuutta päästä uudestaan tekemisiin miehen kanssa niin tee se. Itsesi takia. Kerron oman kokemukseni jotenkuten tiivistettynä: Tapasin tuntemattoman miehen muutama vuosi sitten >> mies ihastui >> teki sen selväksi >> minä en voi sanoa samaa >> olimme yhteyksissä kuitenkin >> halusin vain katsoa sen homman... kunnes laitoin poikki. Aikaa kului, aloin yhtäkkiä haikailemaan miehen perään. Siitä ei tullut loppua millään ja lopulta otin yhteyttä (en tajua miten edes uskalsin, olen ujo XD) ja päädyimme "yhteen." Emme varsinaisesti seurustelleet, mutta hyvin lähellä se oli. Sitten vain huomasin, että mies aiheutti samoja fiiliksiä kuin silloin ennenkin. Ei mitään erityisen positiivisia siis... Lopulta se juttu lopoui (onneksi!) ja nyt tiedän, etten enää ikinä haksahda siihen mieheen.
Amen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole sama ihminen kuin erotessamme, enkä haluaisi palata löysään hirteen. En vaan ole tavannut ketään, jonka kanssa mikään tuntuisi miltään, joka kiinnostaisi,koskettaisi minua samalla tavalla. En ymmärrä niitä ihmisiä, jolle tupsahtelee sopivia tyyppejä joka viikko, minulle niin käy kerran vuosikymmenessä.
Mies ei kai rakastanut minua, ei ainakaan loppuaikoina enää osannut sanoa haluaako olla yhdessä vai ei, joten päätin suhteen. En kadu päätöstä, tiedän että tein kaiken minkä voin, ja ehkä vähän enemmänkin.
Olen todellakin elänyt täyttä elämää, antanut itselleni aikaa surra ja vaikka mitä, silti olen tässä jamassa. En itsekään pidä tätä normaalina, siksi kyselenkin neuvoa.
Karmea tarina sinulla, 9 : (
Sinua kiinnosti ja kosketti ihminen joka ei halunnut sitoutua. Mietipä tuota. Miksi noin, haluatko alitajuisesti toistaa jotain lapsuuden traumaa? Mikä tuossa ihmisessä oikeasti kosketti?
En usko mihinkään yhteen ainoaan oikeaan unelmien ihmiseen. vaan monestikin se sopiva tupsahtaa vastaan kun on itse valmis sellaisen vastaanottamaan. Varmaan jonkinlainen itsensäpohtiminen, joko terapiassa tai kirjoja lukemalla auttaisi sinua tajuamaan paremmin itseäsi ja tarpeitasi. SE onni kun ei kävele vastaan toisen ihmisen muodossa, se pitäisi löytää kuitenkin oman pään sisältä, toinen vain tukee (tai vähentää) tuota onnea.
Olen samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa.
Lisäksi minulle tuli tunne että et kerta kaikkiaan uskalla alitajuisesti päästää ketään miestä niin lähelle että rakastuisit. Varsinkin tuo miten luonnehdit itseäsi, kovaksi ja pärjääväksi tyypiksi, herättää epäilyksen siitä että sinulla on käytössä suojamekanismeja.
En halua ottaa enää yhteyttä mieheen. Loppuaika suhteessa oli sitä, että minä yritin, toivoin ja rakastin ja mies vetäytyi. Annoin selvästi ymmärtää, että olisin halunnut jatkaa ja syventää suhdetta ja että toivoisin miehen ottavan yhteyttä, jos mieli muuttuisi. Yhteydenottoa ei ole tullut.
Suojamekanismeja varmasti on, mutta rakastumaan olen mielestäni kykenevä. Rakastan edelleen tätä miestä todella paljon, vaikka emme ole olleet missään tekemisissä kahteen vuoteen. Näin yksi ilta tähdenlennon ja ensimmäinen spontaani ajatukseni oli että tulisipa hän takaisin.
Säälittävää ja epätoivoista. Tiedän.
ap
up