Eikö tällaisessa tilanteessa kannata vain tappaa itsensä?
Olen kolmikymppinen. Ei ole mitään koulutusta, alempi korkeakoulututkinto on vähää vaille kesken. Tiedän kuitenkin etten voi sairauksien takia koskaan tehdä mitään työtä. Tiedän myös etten voi koskaan saada parisuhdetta tai perhettä.
Kommentit (26)
No jos kuvittelee työn olevan koko elämä, niin silloin kannattaa tappaa itsensä. Kyllä.
No ei kannata tappaa itseään. Mut voi olla, että kannattaa ryhtyä tavoittelemaan jotwin muuta kuin ammattia ja parisuhdetta. Ensin vaikka parempaa oloa.
Mikä sellainen sairaus on, ettei voi tehdä MITÄÄN työtä? Pystyt kuitenkin kirjoittamaan. Älyllinen tasosi riittää opiskeluun eli ilmeisesti puhut mielenterveysongelmista?
Vierailija kirjoitti:
No jos kuvittelee työn olevan koko elämä, niin silloin kannattaa tappaa itsensä. Kyllä.
Olihan tuossa mainintaa muustakin elämästä. Uskotko tosiaan että työkyvyttömyyseläkeläisen yksineläjän elämä on hienoa? Masentavaa tyhjää turhaa junnaamista se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos kuvittelee työn olevan koko elämä, niin silloin kannattaa tappaa itsensä. Kyllä.
Olihan tuossa mainintaa muustakin elämästä. Uskotko tosiaan että työkyvyttömyyseläkeläisen yksineläjän elämä on hienoa? Masentavaa tyhjää turhaa junnaamista se on.
Mistäpä sitä tietää. Osa eläkeläisistä ja työttömistä ovat hyvinkin aktiivisia ja positiivisia ihmisiä. Surullista että joku 8-16h orjatyö pistetään elämänlaadun mittariksi kun niillä yhteiskunnan tuillakin ihan oikeasti voi elää onnellista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Mikä sellainen sairaus on, ettei voi tehdä MITÄÄN työtä? Pystyt kuitenkin kirjoittamaan. Älyllinen tasosi riittää opiskeluun eli ilmeisesti puhut mielenterveysongelmista?
Fyysiset sairaudetko vaikuttaa älyyn niin ettei voi opiskella?
Ongelmat voivat tuntua epätoivoiselta ja hallitsemattomalta möykyltä, mutta jos ne pilkkoo pieniin osiin, niin tilanne ei näytä enää niin mahdottomalta!
Ensimmäisenä voisit selvittää, mitä vaaditaan että saat tutkinnon suoritettua. Jos kerran suurin osa on tehty, niin pystyt kyllä suorittamaan loputkin! Keskeneräinen työ painaa epäonnistumisena, mutta loppuun saattaminen antaa sellaisen positiivisen sysäyksen eteenpäin, että muutkin asiat alkavat järjestyä. Älä luovuta! :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos kuvittelee työn olevan koko elämä, niin silloin kannattaa tappaa itsensä. Kyllä.
Olihan tuossa mainintaa muustakin elämästä. Uskotko tosiaan että työkyvyttömyyseläkeläisen yksineläjän elämä on hienoa? Masentavaa tyhjää turhaa junnaamista se on.
Mistäpä sitä tietää. Osa eläkeläisistä ja työttömistä ovat hyvinkin aktiivisia ja positiivisia ihmisiä. Surullista että joku 8-16h orjatyö pistetään elämänlaadun mittariksi kun niillä yhteiskunnan tuillakin ihan oikeasti voi elää onnellista elämää.
Joo on kyllä. En vaan jaksaisi sellaista elämää. Mieluiten tekisin osa-aikatyötä tai jotain keikkahommia. Voiko jostain vapaaehtoistyöstä saada riittävästi sisältöä jos elämä muuten on yksinäistä ja tyhjää?
Se sairaus on ms-tauti. Ei vaikuta älylliseen suoriutumiseen vaikkei käsittääkseni ole mt-ongelma.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Se sairaus on ms-tauti. Ei vaikuta älylliseen suoriutumiseen vaikkei käsittääkseni ole mt-ongelma.
Ap
Minun tuntemani ms-potilaat ovat parisuhteessa ja heillä on lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmikymppinen. Ei ole mitään koulutusta, alempi korkeakoulututkinto on vähää vaille kesken. Tiedän kuitenkin etten voi sairauksien takia koskaan tehdä mitään työtä. Tiedän myös etten voi koskaan saada parisuhdetta tai perhettä.
Höh, no munkin pitäis varmaan sitten tappaa itseni, koska minulla ei ole mitään PERUSKOULUN jälkeistä koulutusta (aikuislukio kesken!). Olen 33 vuotta ja pysyvällä työkyvyttömyyseläkkeellä. Eikä parisuhdetta saati "lähi"ystäviä juurikaan.
Pää pystyyn ap :)
Vierailija kirjoitti:
Se sairaus on ms-tauti. Ei vaikuta älylliseen suoriutumiseen vaikkei käsittääkseni ole mt-ongelma.
Ap
38 vuotiaalla siskollani todettiin ms. muistaakseni n. 30 kieppeillä. On naimisissa ja työssä josta tykkää. Lapsia ei ole, koska ovat päättäneet olla niitä hankkimatta. Ihan onnellinen ihminen tällähetkellä. ei ms ole mikään itsarin paikka, ei alkuunkaan. Tietenkin terveen ihmisen on vaikea keksiä mikä olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sellainen sairaus on, ettei voi tehdä MITÄÄN työtä? Pystyt kuitenkin kirjoittamaan. Älyllinen tasosi riittää opiskeluun eli ilmeisesti puhut mielenterveysongelmista?
Fyysiset sairaudetko vaikuttaa älyyn niin ettei voi opiskella?
No ei tietenkään, mutta voivat rajoittaa esim. siten, ettei pääse ollenkaan liikkumaan työpaikalle. Miten sinä nyt tämän näin käänsit?
Jotta ei pysty tekemään MITÄÄN työtä täytyy esim. olla vaikeasti kehitysvammainen älyllisesti ja näin ei selvästikään ole.
Jos nyt ensin liityt vaikka ms-liiton toimintaan, joka on hyvin aktiivista. Ja hankit itsesi psykiatrille. Luuletko, ettei ms-miehiä ole? Mistä tiedät, missä rakastut? En mä ainakaan olis voinut olla rakastumatta mieheeni, vaikka hänellä olisi ms. Tiedän työni lähes neliraajahalvaantuneita, jotka tekevät vertaistyötä, kirjoittavat kirjoja, kiertävät kouluja opettamassa sairaudestaan jne. Tietysti voi luovuttaa, mutta kuollaan kuitenkin, niin miksei katsois kortteja loppuun asti. Mut valinta on sun, niinhän se on.
Parisuhteen ja perheen voi saada. Minäkin tunnen ms-tapauksia, joilla on em. asiat vaikka ovatkin eläkkeellä. Ja jos sulla on vielä motoriikka suht kunnossa niin suosittelen ottaan kaiken liikkumisen vapaudesta irti vielä miten voit. Kaikkein tärkein asia on asenne.
Se on ihan sun oma päätös. Sun pitää itse tajuta oma arvosi, eikä hakea hyväksyntää av-palstalta.
Onko ms-diagnoosi miten tuore? Kannattaa hommata keskusteluapua ja ihan ehdottomasti vertaistukea. Ja hankkia harrastuksia ja/tai vapaaehtoistyötä tai muuta kivaa tekemistä mahdollisuuksien mukaan. Työ ja perhe eivät ole mikään ihmisarvon mittari tai onnellisuuden edellytys. On muitakin asioita jotka voivat tehdä elämästä mielekästä.
Mistä voit tietää? Olet elänyt vain 30 vuotta elämästäsi.