Miksei kukaan kertonut, että äitiys on näin rankkaa?

No ihan varmasti kertoi. Kikkelis kokkelis, mitäs läksit, olisit lukenut kauhutarinoita perhe-elämästä av:ltä. 

Miksi et ottanut itse selvää ennen raskaaksi tulemista? Vanhemmuuden rankkuus on erittäin hyvin dokumentoitu aihe, josta on paljon tietoa saatavilla. Onko tosiaan liikaa pyydetty, että ihminen tekisi vähän taustatutkimusta elämänsä tärkeimmän päätöksen tueksi? En voi ymmärtää tällaista elämänasennetta, että mihinkään ei varauduta, mistään ei hankita tietoa, mitään ei harkita... ja mistään ei kanneta itse vastuuta.

En ymmärrä kuka tekee tuollaisella ikäerolla lapsia? :o Ei ihme että on rankkaa!

Moni on kotona tuon ajan ja mä olen ainakin huomannut sen, että mulla on niin huono iysetunto, että äitiys on paljon vaikeampaa kuin monille muille. Koitan tehdä kaiken täydellisesti, mutten pysty ja siksi mulla on rankkaa.

Hellitä nyt niitten töitten ja opiskelujen kanssa, ehdit vuoden parin päästäkin. Tuo olisi rankkaa ilman lapsiakin.

Ihan samoja ajatuksia mulla. Miksei kukaan kertonut totuutta?? Itse koen vastuukseni varoittaa kaikkia pienen lapsen vanhempia hankkimasta toista lasta, ainakaan pienellä ikäerolla! Ja rakastan kyllä lapsiani yli kaiken, mutta lapsiperheen elämän rankkuus on kyllä ollut järkytys.

Noh... miksi halusit lapset noin lähekkäin?

Olisko muiden varoittelu auttanut muka?

Ei se helpota, ongelmat vaan muuttuu. Lapsien kans aina jotain. Mulla lapset 14 ja 16... mulla oli 2 koliikkivauvaa ja tää teini-ikä ei oo mitään siihen verrattuna.

Koulussa tulee voi tulla kiusaamista ...rahaa palaa hankintoihin ja kuskataan harrastuksiin.

Että joo... elämä on valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Ihan samoja ajatuksia mulla. Miksei kukaan kertonut totuutta?? Itse koen vastuukseni varoittaa kaikkia pienen lapsen vanhempia hankkimasta toista lasta, ainakaan pienellä ikäerolla! Ja rakastan kyllä lapsiani yli kaiken, mutta lapsiperheen elämän rankkuus on kyllä ollut järkytys.

Kyllä me kerrottiin. Sä et vain kuunnellut.

No kannan vastuun toki, mutta herran jestas tämä on ihan hullua. Siis oikeasti välillä tekisi mieli vaihtaa paikkaa lapsettomien kavereiden kanssaa, että he näkisivät mitä elän. Ehkä pahin on se kun ei saa nukkua. Ikinä. Jos mies herää aamulla olen kuitenkin hoitanut koko yön.

Esikoinen oli kuin unelma, mutta muuttui 1 täytettyään melko energiseksi.

En suosittele tätä ikäeroa kenellekään. Jos ei olisi noin ihana mies oltaisi varmasti erottu.

Siis koira, kaksi pientä lasta lyhyellä ikäerolla, työ, opinnot, univelka, meteli... En jaksaisi päivääkään. Pitäisköhän sun karsia vähän tuosta jotain pois.

Myötätunto huipussaan taas täällä täydellisten ihmisten laaksossa... Ap, ajattele, että pahin on jo takanapäin! Ihan varmasti on ollut rankkaa, mutta pian helpottaa kun lapsista alkaa olla seuraa toisilleen. Ei sinun tarvitse olla kaikessa täydellinen, hellitä vähän. <3

Onneksi ei mitään vakavaa. Monella tuohon päälle lasyen sairaudet, syövät yms. Laittaa ihan uusiksi ajattelun.

Et ois uskonu, vaikka ois sanottu. Ei sitä voi kuvitella ennakkoon, ajattelee vain, että onhan muutkin selvinneet tai kuvittelee jopa, että itse on muita parempi äiti, joka opettaa kyllä lapset nukkumaan, syömään, käyttäytymään ja tottelemaan. Koska kuinka vaikeaa se voi olla? No, jos yhtää helpottaa, niin lapsesi ovat tosi väsyttävässä iässä. Myöhemmi helpottaa!

Ihanaa, että siellä kohtalotoveri! Mä kanssa sanon kaikille, ettei ikinä kakkosta tällä ikäerolla. Tosiaan esikoinen oli todella helppo sen ekan vuoden. En kuullut muita varoituksia kuin että 2 ekaa kuukautta voi olla valvomista. Ei kukaan sanonut, että älä hanki toista! Pikemminkin kyselivät "koskas seuraava?"

Miksi et ole kodinhoidontuella?

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Sain nukkua kohtalaisen hyvin koska oli oikea menetelmä käytössä lapsen kanssa.

Meillä taasen lapsiperhe-elämä on ihanan rentoa. Ikäeroa 4,5 vuotta. Se selittää.

Mutta varmasti teillä helpottaa piakkoin. Olen kuullut niiltä joilla pieni ikäero, että tuo on se rankin vaihe. Sitten kun lapset ovat omatoimisia ja pois vaipoista alkaa jo helpottaa.

Juuri tuosta syystä me jätettiin 6 vuoden ikäero lasten välille.

Vierailija kirjoitti:

Siis koira, kaksi pientä lasta lyhyellä ikäerolla, työ, opinnot, univelka, meteli... En jaksaisi päivääkään. Pitäisköhän sun karsia vähän tuosta jotain pois.

Teen töitä 8-14, haen lapset leikitään ja teen ruuan, koulua 17-19, koira, kylpy. Lapset menee nukkumaan. Teen koulujutut, siivoan ja menen vielä koiran kanssa (vuorotellaan miehen kanssa). En voi luopua mistään. Koulua enää vuosi. Pakko käydä töissä. Koira on mun pelastus 💗 Välillä jätän koko kaaoksen miehelle ja näen ystäviä, mutta se tarkoittaa sitä, että seuraavana päivänä siivoan eilisenkin sotkut.

Jos vaan saisin nukkua. Ehkä joskus.

Rauhoita elämäsi. Työt ja opiskelut tauolle, niitä ehtii tekemään kyllä ja väsyneenä ei kummastakaan tule mitään. Koirakin on monelle lapsiperheelle riippakivi, jota kiireessä vaan pissatetaan ja luontaiset vietit jää huomioimatta. Ymmärrän kyllä että perheenjäsen se on koirakin, mutta ihmisen jaksamisella on rajansa ja toisaalta koirakin ansaitsee tulla huomioiduksi.

Miksi muuten sä hoidat aina öisin, jos mieskin on nuo lapset halunnut? Mä en ainakaan pystyis opiskelemaan mitään jos en sais nukkua edes välillä...