Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksei kukaan kertonut, että äitiys on näin rankkaa?
11.03.2016 |
1v ja 2v. Takana elämäni rankin vuosi. Fyysisesti ja henkisesti. Osallistuva mies, mutta silti. Aivan hullun rankkaa. Kuopuksen vauvavuosi on ollut pysäyttävä. Hän on itkenyt ja on ravattu lääkärissä. En ole nukkunut kuin kaksi yötä koko vuonna (kun olen ollut pois kotoa). Esikoinen on todella vilkas ja haluaa hirveästi huomiota. Meteli on jatkuvaa. Miksei minua varoitettu? Koska helpottaa?? Yritän käydä töissä ja opiskella ja vielä on 4 kiloa tiputettavana. Kun metsässä kuljen koiran kanssa, tuntuu, että pitäisi olla kotona lasten kanssa. Kun töissä on mielessä lapset, tuntuu että olen tehoton.
Kommentit (53)
Lopeta täydellisyyden tavoittelu ja ole armollisempi itsellesi.
Kukaan joka haluaa lapsia ei usko miten rankkaa se voi olla. Kaikki uskovat selviytyvänsä. Hyvä niin, muuten lapsiluvut tippuisivat radikaalisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laitetaan viisi vuotta eteenpäin: isompi jonrepas koululainen ja kuopus eskarissa, jos laskin oikein. Osaavat syödä, pukea, ovat kaverien kanssa... Aivan toinen tilanne. Mulla vaan yks lapsi ja pari ekää vuotta uskomattoman raskasta ruoka-allergioiden ja jatkuvan hiolen takia, kun oli niin pienipainoinen. Ei neuvolasta saanut tukea, onneksi löytyi ihana ravitsemusterapeutti, jolle maksoi mielellään käynneistä. Imetys ei sujunut, syyllistin itseäni pulloruokinnasta. Silloin tämä palsta oli kuin helvetistä: kaikki touhotti imetyksestä ja kuinka se sujuu, kun vain äiti on parempi kaikissa asioissa. Voi vittu, että oli hankalaa.. Onneksi lapsi kasvoi hyvin ja allergiatkin hävisi. Tsemppiä siis!!!!
Jos elämänvalinnat aiheuttavat 6-7 vuotta tuollaista kärsimystä, jota aloittaja joutuu sietämään, sanoisin, että on tehty vääriä valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta täydellisyyden tavoittelu ja ole armollisempi itsellesi.
Kukaan joka haluaa lapsia ei usko miten rankkaa se voi olla. Kaikki uskovat selviytyvänsä. Hyvä niin, muuten lapsiluvut tippuisivat radikaalisti.
Sinusta on siis toivottavaa, että ihmset tekevät väärin perustein lapsia ja joutuvat kärsimään, kunhan lapsiluvut saadaan pidettyä korkeina? Miksi ihmeessä?
Aaahhh. <3 Kaikenlaisia virheitä olen elämän varrella tehnyt, mutta tuohon lankaan en koskaan aio mennä, prkl! Ja se tuntuu niin hyvältäääääääääääääääää!!!!!!!!!!!!!
Mukaviakin asioita voi vaan olla liikaa. Onko ihan pakko käydä töissä? Onko juuri sinun pakko olla hereillä joka yö? Ihan aina? Muistat varmaan sanonnan puolillaan olevasta lasista? Kuinka kauan jaksat pitää sitä ylhäällä käsi vaakatasossa? Minuutin? Varmaankin. Tunnin? Ehkä. Kuukauden? Tuskin. Kyse ei ole painosta tai taakasta vaan ajasta jonka joudut sitä kannattelemaan. Hellitä välillä, laske lasi alas niin jaksat taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ylikierroksilla, koita nyt järjestää sitä lepoa itsellesi tavalla tai toisella ennen kuin tulee äkkipysäys.
Mä en olisi voinut varoittaa kun mulla ei ole ollut erityisemmin rankkaa. Siis noin rankkaa. Lapset nyt 4v 3v ja 8kk. Mutta mä olen kotona enkä opiskele enkä stressaa muutamasta liikakilosta. Aloitan tuon rumban vasta vuoden päästä.
Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, me omasta tahdostamne lapsettomat todellakin olemme nähneet millaista tuo on. Minä olen myös rauhaa rakastava ja minulle on aina ollut itsestään selvää, ettei lapsia tule ainuttakaan, koska en kestäisi lapsiperhe-elämää. Tämä ei nyt sinua ap auta, mutta tämä on sitä peräänkuuluttamaasi varoittelua muille... Mutta tosiaan voisitko lopettaa ainakin tuon työnteon, jos opiskeletkin vielä? Työnteon ja opiskelun yhdistäminen on rankkaa ilman lapsiakin.
Odotapas kunnes ovat murkkuikäisiä ja tule sot valittamaan uudestaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sulla on siinä lisänä opiskelu ja työt? onx pakko hei? ja vielä 4kiloo pudotettavaa!!?? OMG!!! taidat nyt ite tehä asioista rankempaa kun ne on
Moni huippu urheilija on ollut lapsena tosi vilkas, ehkä ne lapset voi parin vuoden päästä laittaa vaikka jääkiekkokouluun missä voivat purkaa energiaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on 4 lasta pienillä ikäeroilla, mies toipuu sairaskohtauksesta (eli teen hommia tavallista enemmän) ja nautin täysillä lapsiperhe-elämästä. Monta kertaa olen pakahtumaisillaan kaikesta tästä rakkaudesta ja kiitollisuudesta. Hymy menee korvasta korvaan.
Väsynyt toki olen ollut ja välillä fyysisesti ihan loppu. Yksi vauvavuosista oli niin rankka koetus keholle parin tunnin yöunilla, että sairastuin vakavasti ja jouduin sairaalahoitoon keuhkotautien osastolle pariksi viikoksi. Toipumiseen meni 2 kk. Refluksi-vauva oli ollut sylissä lähes vuorokauden ympäri ja siinä meni selkäkin -diagnoosina välilevyn pullistuma.
Tuolloin tajusin, että positiivinen asenne ei ratkaise kaikkea. Vaikka kuinka iloitsin perheestäni ja olin umpirakastunut yökyöpeli-vauvaamme, mun keho eli omaa elämäänsä ja jossakin vaiheessa raja tuli vastaan. Keho tarvitsee lepoa, piste. Jos sitä ei itse osaa järjestää, keho ottaa kovemmat otteet käyttöön ja sitten vaikka tilttaa niin, että ihminen on pakotettu lepäämään.
Tuolloin oli myös pakko järkeistää perhe-elämää ja tehdä ratkaisuja, jotka "soti" mun aiempia periaatteita vastaan, kuten unikoulu, imetyksen lopettaminen ja sitten taapero nukkumaan isompien sisarusten kanssa samaan huoneeseen.
Nyt meillä on 4. vauva ja olen antanut yötä vasten korvikemaitoa, joka täyttää mahaa paremmin kuin rintamaito. En pysty, enkä halua samaan valvomiseen kuin nuorempana. Muuten täysimetän, mutta puolen yön aikaan vauva saa korviketta pullosta 20-40 ml ja imetyksen kera tämä on antanut mulle 4 tunnin unet keskeytyksettä. Sitten taas imetys jatkuu normaalisti. Viikonloppuisin nukun pitempään vauva kainalossa ja mies hoitaa isommat lapset. Aiemmin olisin tuntenut itseni itsekkääksi, nyt vain haluan hoitaa homman niin, että kehoni jaksaa menossa mukana.
Eli, kaiken ihanan ohella, kyllä tämä rankkaakin on. Joillekin se on rankkaa henkisesti, joillekin fyysisesti. Ja joillakin on täyspotti molempia haasteita.
Mulle perhe-elämä on ollut unelmien täyttymys ja tunnen olevani elämässä kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Parisuhdekin on onnellinen. Silti en voi väittää, etteikö tämä olisi vaativa tapa elää. Itse en vain halua mitään muuta tapaa elää. Inhosin olla sinkku ja elämä ilman lapsia tuntui tyhjemmältä. Rankkaa oli myös töiden ja opintojen yhdistäminen -silloinkin yöunet jäi pariin tuntiin. Nyt palkintona on kuitenkin ihan mieletön fiilis, kun saan seurata lasteni kasvua.
Tsemppiä kaikille äideille!
Alue: Aihe vapaa
Laitetaan viisi vuotta eteenpäin: isompi jonrepas koululainen ja kuopus eskarissa, jos laskin oikein. Osaavat syödä, pukea, ovat kaverien kanssa... Aivan toinen tilanne. Mulla vaan yks lapsi ja pari ekää vuotta uskomattoman raskasta ruoka-allergioiden ja jatkuvan hiolen takia, kun oli niin pienipainoinen. Ei neuvolasta saanut tukea, onneksi löytyi ihana ravitsemusterapeutti, jolle maksoi mielellään käynneistä. Imetys ei sujunut, syyllistin itseäni pulloruokinnasta. Silloin tämä palsta oli kuin helvetistä: kaikki touhotti imetyksestä ja kuinka se sujuu, kun vain äiti on parempi kaikissa asioissa. Voi vittu, että oli hankalaa.. Onneksi lapsi kasvoi hyvin ja allergiatkin hävisi. Tsemppiä siis!!!!