Miksei kukaan kertonut, että äitiys on näin rankkaa?

Aloitin vasta työt. Yhtä rankkaa oli kotona. Esikoinen niin energinen ja vaati sitten ulkoilua pari h kun mies tuli. Ei riittänyt 2h päivällä. Olin ihan rikki kotona. Nyt saan edes lounastaa rauhassa ja nähdä aikuisia! Lapset ovat tykänneet päiväkodista. Siellä liikutaan paljon 😊 1v oppi kävelemään 8kk ja on myös täynnä energiaa ja omaa tahtoa. Ovat isäänsä tulleet. Itseä välillä hirvittää. Ovat siis todella vilkkaita muihinkin lapsiin verrattuna ja hirveän motorisia. Itse opin kävelemään 14kk.. Lisäksi todella vahvatahtoisia, joten tässä perheessä kanssani samalla temmolla toimii meidän vanha koira 💗

Kai olette yövierotuksen kuitenkin jo tehneet? Jos ette niin hopi hopi unikoulua kehiin, että saisitte unta kaaliin!

En oo kokenut äitiyttä rankaksi vaikka ikää oli todella paljon saadessani ensimmäisen ja ainoan. Säästyin imettämiseltä koska maitoa ei yksinkertaisesti vaan tullut kunnolla. Olin juoksuni juossut ja keskityin vauvaan ja pidin todella pitkän loman. Laitoin vasta lähes 4 v hoitoon. On siinäkin laiska mutsi ja olin vielä työtön. Oikea luuseri. Ajattelin että ihan hyvä olla puolipvää hoidossa ja oli paljon pois päiväkodista ja olin aika aktiivinen äiti. Olen ollut työelämässä monia vuosia ja edelleen töissä. 

Meillä on vain yksi lapsi eikä missään vaiheessa ole tuntunut erityisen rankalta. Ehkä puuduttavalta jossain vaiheessa, kun olin monta vuotta kotona, mutta ei rankalta. Julistaisin kaikille tätä yhden lapsen ihanuutta, jos vain kehtaisin. Mutta en kehtaa hieroa onneani toisten naamaan. Heillä on jo se kaksi lasta tai enemmän, minkäs he sille enää mahtavat. Mutta niille, jotka eivät ole vielä toista lasta tehneet: Älkää pilatko hyvin toimivaa juttua sillä toisella lapsella!

Vierailija kirjoitti:

En oo kokenut äitiyttä rankaksi vaikka ikää oli todella paljon saadessani ensimmäisen ja ainoan. Säästyin imettämiseltä koska maitoa ei yksinkertaisesti vaan tullut kunnolla. Olin juoksuni juossut ja keskityin vauvaan ja pidin todella pitkän loman. Laitoin vasta lähes 4 v hoitoon. On siinäkin laiska mutsi ja olin vielä työtön. Oikea luuseri. Ajattelin että ihan hyvä olla puolipvää hoidossa ja oli paljon pois päiväkodista ja olin aika aktiivinen äiti. Olen ollut työelämässä monia vuosia ja edelleen töissä. 

  sain nukkua kunnon yöunia ja aamullakin välillä pitkään tai vein lapsen hoitoon ja tulin kotiin nukkumaan tunniksi pariksi . Sitten jaksoi olla hyvin lapsen kanssa kun haki hoidosta. 

Mun mielestä yhden lapsen kanssa oli nimenomaan puuduttavaa, kahden ja useamman kanssa rankempaa mutta paljon hauskempaa. Ikäero kylläkin joka välissä yli 2v. Eli omalla kokemuksella voin suositella nimenomaan yli 2v ikäeroa sisaruksille. Ja pitkää hoitovapaata. Mut muut voi kokea eri tavalla, haluta esim töihin lepäämään.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vain yksi lapsi eikä missään vaiheessa ole tuntunut erityisen rankalta. Ehkä puuduttavalta jossain vaiheessa, kun olin monta vuotta kotona, mutta ei rankalta. Julistaisin kaikille tätä yhden lapsen ihanuutta, jos vain kehtaisin. Mutta en kehtaa hieroa onneani toisten naamaan. Heillä on jo se kaksi lasta tai enemmän, minkäs he sille enää mahtavat. Mutta niille, jotka eivät ole vielä toista lasta tehneet: Älkää pilatko hyvin toimivaa juttua sillä toisella lapsella!

Meillä taasen onni täydentyi siitä toisesta lapsesta. Esikoinenkin on hurjan iloinen sisaruksesta. Ikäeroa lapsilla neljä vuotta, ja helppoa on ollut. Voisin taasen sinulle hehkuttaa tätä meidän tilannettamme, mutta eri ihmisillä on eri toiveet elämälle. Meille tämä on täydellistä. :)

Vierailija kirjoitti:

Miksi muuten sä hoidat aina öisin, jos mieskin on nuo lapset halunnut? Mä en ainakaan pystyis opiskelemaan mitään jos en sais nukkua edes välillä...

Mies ei vaan herää.. Lisäksi imetän vielä. Jos yritän herättää miestä on esikoisen huuto jo ihan tapissa ennen kuin hän edes nousee. Saan hänet nopeammin rauhoittumaan kun menen itse silittämään. Mies kyllä herää sitten aamulla tuntia aiemmin lasten kanssa.

Välillä tuntuu, ettö onko näissä lapsissa ollenkaan mua. Ovat ulkonäöltään ja luonteeltaan aivan kuin mieheni. Joko iloisia tai kiukkusia. Sellaisia nollasta sataan-tyyppejä. Voiko tämä muuttua? Mies meinasi, että tarvivat pian jonkun harrastuksen kun vilkkaus on tuota luokkaa. Viikonloput vietetään lähes kokonaan ulkona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi muuten sä hoidat aina öisin, jos mieskin on nuo lapset halunnut? Mä en ainakaan pystyis opiskelemaan mitään jos en sais nukkua edes välillä...

Mies ei vaan herää.. Lisäksi imetän vielä. Jos yritän herättää miestä on esikoisen huuto jo ihan tapissa ennen kuin hän edes nousee. Saan hänet nopeammin rauhoittumaan kun menen itse silittämään. Mies kyllä herää sitten aamulla tuntia aiemmin lasten kanssa.

Välillä tuntuu, ettö onko näissä lapsissa ollenkaan mua. Ovat ulkonäöltään ja luonteeltaan aivan kuin mieheni. Joko iloisia tai kiukkusia. Sellaisia nollasta sataan-tyyppejä. Voiko tämä muuttua? Mies meinasi, että tarvivat pian jonkun harrastuksen kun vilkkaus on tuota luokkaa. Viikonloput vietetään lähes kokonaan ulkona.

Oikeesti yksi sana: Yövierotus! Mies hoitaa unikoulun joku viikonloppu. Sinä ja esikoinen kyläilemään siksi aikaa. Jo helpottaa, kun saatte nukkua öisin!

Joo pitää aloittaa yövierotus heti tänään! Kiitos muistutuksesta.

Oon vähän liikaa lasten tahtiin menevä ja siksikin tämä on hankalaa. Esikoinen joi pulloa 1v8kk. Ja tämä nuorempi pn vielä tissillä, öisinkin. Mies sanoo välillä, että palvelen näitä lapsia liikaa 😄 Ehkä pitäisi osata sanoa useammin ei.. Ehkä yritän minimoida sitä melua. En tosiaan ole ehkä ihan vahvin luonne äidiksi..

Mun mielestä kuulostaa, että lapsesi ovat helppoja/normaaleja, miehesi hyvä, ja olette kaikki kai terveitäkin? Ei tuossa pitäisi valittamista olla, jos asiat on noin hyvin ja itse on päättänyt yhdistää elämään pienten lasten kanssa vielä opiskelut ja työn. Taisit tehdä aloituksen egobuustauksen toivossa, että kaikki tulisivat ihmettelemään miten ahkera olet kun jaksat tuon kaiken.

Työt ja opiskelut tauolle ja koira pois. Unohda kaikki ylimääräinen ja keskity perheeseesi. Mietipä, jos miehesi lähtee niin olet yksin tuon kaiken kanssa.

Lapsillani on ikäeroa 1v2kk ja kun kuopus syntyi jäin jo sairaalassa yh:ksi. Allekirjoitan, että ensimmäiset vuodet lasten kanssa ovat rankkoja. Pidin omillani kellontarkat rytmit ulkoilujen, syömisten ja nukkumisten kanssa. Tämä helpotti ja lapset nukkuivat yöt hyvin. Työt aloitin, kun kuopus oli 2v.

Nyt lapset ovat jo 11 ja 12... Pientä ikäeroa en nyt varsinaisesti kadu, koska tässä iässä ne edut voittavat ylivoimaisesti. Reissaamme yhdessä, lapsista on seuraa toisilleen kun olen töissä pitkää päivää, auttavat toisiaan läksyissä yms. Tarkoitan, että pienen ikäeron sisaruksilla on paljon yhteistä läpi elämän, ei tarvitse perheen revetä Muumimaailma vs. Lintsi.

Samaa en ehkä uudestaan tekisi, mutta se että kerran olen tuon elämänvaiheen jaksanut, niin olen tosi onnellinen siitä. Teinivaiheen kauhuja odotellessa...

Tuo nyt on jo omaa tyhmyyttä jos yli yksivuotiasta vielä imettää öisin. Pari yötä on hirveitä kun unikoulu on käynnissä mutta sitten alkaa nukkua ilman herätyksiä tai ainakin nukahtaa itsekseen takaisin.

Itsekin imetin yksivuotiaaksi asti esikoista kunnes jaksoin pitää unikoulun. Oli se jaksaminen ihan erilaista kun sai nukuttua 8 tuntia putkeen verrattuna tunnin pätkiin. Aloittakaa unikoulu jo tänään, viikonloppuna se kannattaa!

Mutta jokaiselle jolle varoittaa niin suuttuvat ja vittuilevat. Oon viime vuosina varoittanut ettei kovin montaa lasta koska vauvoina lapset on vielä halvempia mutta miten teininä - sitten itketään kun mies ei anna rahaa vaatteisiin, opiskele ensin - enpäs! Ja sitten itketään kun lapset sairastaa ja tentti pukkaa päälle, isompaa ikäeroa olen suositellut kun ei ole tukiverkkoa - isolla ikäerolla ei voi tehdä lapsia (2-3 vuotta) koska lapset eivät silloin tule koskaan kuulemma olemaan tekemisissä keskenään ja jälleen itketään. Mutta hei nyt joku siellä miettii mitä tekee niin tee niinku haluat, älä suutu mutta älä myöskään kerjää sääliä ja vittuile meille joilla on työpaikat, opiskelut suoritettu ja lapset isommalla ikäerolla. Kun mehän ei tiedetä mistään mitään.

Me oltais miehen kanssa erottu ihan satavarmasti, jos meillä olisi kaksi lasta vuoden ikäerolla. :o Lähellä oli tuon yhdenkin kanssa. Sulla on kamala kiire kaikkeen, hengähdä ja karsi. 4 kiloa? Anna olla, kyllä nyt riittää ettei paino nouse kamalasti ylöspäin. Opiskelu ja työ? Anna aikaa itsellesi ja pikkulapsiajalle. Kyllä, jotkut opiskelevat kun lapset ovat pieniä, mutta minun lähipiirissäni tämä on tarkoittanut, että lapset ovat esim. 4- ja 6- vuotiaat. Jos sinun on jotenkin pakko tehdä nämä, on sinun hankittava myös apua. Vie lapset hoitoon, pyydä jotakuta sukulaista hoitamaan... Mutta tärkein, ei sinun ole juuri nyt pakko.

Kun pieninkin on kolme, elämä ehkä hieman helpottaa. Nyt lapset ovat vielä niin kiinni ja tarvitsevia. Ei lasten kanssa helppoa ole, mutta olet myös rakentanut itsellesi kohtuuttoman tilanteen.

Ei ollut egobuustausta. En suosittele tätä kenellekään. Koulu oli lähes vuoden tauolla. Mutta oli mulla kotonakin rankkaa. Ilman töitä ja koulua. Onhan nämä terveitä, pitäisi olla onnellinen siitä. Mutta todella energisiä ja vaativia. Ehkä kaikki on. Tuntuu vaan, että kavereiden ja siskon lapset ovat paljon rauhallisempia. Nämä pysähtyvät vain nukkuessaan. Parasta on mökillä. Siellä on aita järven edessä ja saavat pyöriä jakieriä. Just nyt ei ole rahaa ostaa isoa tonttia.. Meidän pieni takapiha ei näille riitä, vaikka on ämpäreitä, härveleitä, hiekkaleluja, lumikolat molemmille... Ovat hirveän sosiaalisia. Nytkin olen ihan loppu kun miehellä ylitöitä ja on tänäänkin töissä.. Tuo koira on mun pelastus. Heti kun mies tulee lähden sen kanssa metsään.

Ei mun ongelma ole työt, koulu tai koira, oon vaan sellainen rauhaa rakastava ihminen joille tää hullun mylly tuli oikeasti yllätyksenä. Kyllä päiväkodissakin sanottiin, että meidän lapset ovat poikkeuksellisen liikunnallisia. Mielestäni se on aika laimea ilmaisu kuvaamaan näitä. Voitte arvata ettei kukaan ota poikia hoitoon... Tunniksi ehkä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut egobuustausta. En suosittele tätä kenellekään. Koulu oli lähes vuoden tauolla. Mutta oli mulla kotonakin rankkaa. Ilman töitä ja koulua. Onhan nämä terveitä, pitäisi olla onnellinen siitä. Mutta todella energisiä ja vaativia. Ehkä kaikki on. Tuntuu vaan, että kavereiden ja siskon lapset ovat paljon rauhallisempia. Nämä pysähtyvät vain nukkuessaan. Parasta on mökillä. Siellä on aita järven edessä ja saavat pyöriä jakieriä. Just nyt ei ole rahaa ostaa isoa tonttia.. Meidän pieni takapiha ei näille riitä, vaikka on ämpäreitä, härveleitä, hiekkaleluja, lumikolat molemmille... Ovat hirveän sosiaalisia. Nytkin olen ihan loppu kun miehellä ylitöitä ja on tänäänkin töissä.. Tuo koira on mun pelastus. Heti kun mies tulee lähden sen kanssa metsään.

Ei mun ongelma ole työt, koulu tai koira, oon vaan sellainen rauhaa rakastava ihminen joille tää hullun mylly tuli oikeasti yllätyksenä. Kyllä päiväkodissakin sanottiin, että meidän lapset ovat poikkeuksellisen liikunnallisia. Mielestäni se on aika laimea ilmaisu kuvaamaan näitä. Voitte arvata ettei kukaan ota poikia hoitoon... Tunniksi ehkä.

Ihan kaikella ystävyydellä, kyllä sulla taitaa voimia viedä muukin kuin lasten aktiivisuus. On varmasti iso osa sitä, mutta sun lapset on niin pieniä ja sulla niin monta rautaa tulessa, että et pysty edes kuvittelemaan mitä arki olisi ilman kaikkea tuota. Ja oikeasti, 1- ja 2-vuotiaat ovat tosi pieniä lapsia, jo puoli vuotta, vuosi tuo paljon uutta arkeen.

Vierailija kirjoitti:

Siis oikeasti välillä tekisi mieli vaihtaa paikkaa lapsettomien kavereiden kanssaa, että he näkisivät mitä elän. Ehkä pahin on se kun ei saa nukkua. Ikinä. Jos mies herää aamulla olen kuitenkin hoitanut koko yön.

Hei, älä viitsi olla alentuva. Kyllä me ihan oikeasti tiedämme, minkälaista se lapsiperhe-elämä voi olla. Vai miksi luulet, että olemme päättäneet olla hankkimatta lapsia?

Jotkut osaavat ennakoida.

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuosta syystä me jätettiin 6 vuoden ikäero lasten välille.

Näin teki myös lastentarhanopettaja tuttumme.