Nykyiset 50-65 vuotiaat on ihan kauheita

Nää farkut on ihan hirveet bägit, mutta buudi näyttää ihan sika isolta ! ( belffies )

Niin mikä sen stögen nimi on niinku 4real ?

Nuoriso suomessa 2016 puhuu näin :D

Vierailija kirjoitti:

Nää farkut on ihan hirveet bägit, mutta buudi näyttää ihan sika isolta ! ( belffies )

Niin mikä sen stögen nimi on niinku 4real ?

Nuoriso suomessa 2016 puhuu näin :D

Miten tämä liittyy vanhempien ihmisten käytökseen?

millasiakohan ton ikäluokan edustajat on sitten vanhana? :'D

Hmm...Missähän törmäisit fiksuun ja mukavaan 50-65 -vuotiaaseen immeiseen? Mulla oli 20-vuotiaana samanlaisia kokemuksia silloisista 50-65 -vuotiaista ja ne oli monasti aivan täysiä mul**uja. Nyt olen itse yli 50 ja yhä olen se jota jonossa tönitään ja tyyliin heitetään grilliruokapaperitollolla päähän, jos kävelen nakkarin ohi tms. Nyt ne mulkerot ovat vaan tätä omaa ikäryhmää.

Koskahan itse voisi muuttua yhtä idiootiksi muiden lyttäjäksi ja tönijäksi? Olen yrittänyt, mutta empatiani vaan laittaa niin hanttiin, etten pysty kohtelemaan toisia huonosti. Nooh, ehkä vielä opin tämän maailman tavat ja jyrään muut kumoon. Sitä odotellessa otan lisää kahvia. ;)

Mä sijoitun aika lailla ikähaitarin puoliväliin mutta en tunnista tuosta itseäni. Baareissa en ole juossut teini-iän jälkeen muutamaa työillanviettoa lukuunottamatta.

Köyhän stadilaisen duunariperheen lapsena menin kesätöihin (tekemään juuri samoja paskahommia kuin omat lapseni 10 -15 vuotta sitten) 15 vuotiaana tienaamaan vaaterahoja itselleni. Siihen saakka 1 farkut per vuosi oli huippujuttu.

19v lukiolaisena tapasin mieheni ja vuotta myöhemmin menimme naimisiin - kaksi rahatonta selvisi paremmin kuin yksi persaukinen (ilman mitään asumis tms sossutukia) joten yhdistimme vähäiset rahamme ja perustimme perheen. Tuo ensimmäisen vuosi yksiössä oli tiukka - päivää kohti oli 1/2 ranskanleipä, 1/2 litraa maitoa ja verilettuja puolukkahillon kanssa. Niitä ei ole tullut syötyä sen jälkeen. Joskus vanhemmat ostivat meille voipaketin ja keittokinkkua ja silloin meillä oli juhlat:D Onneksi saimme käydä vanhempien luona syömässä kerran viikossa. Eipä ollut paino-ongelmia...

Koska opiskeluun ei ollut varaa ajattelimme että teemme lapset nuorina ja jonain päivänä jos tilanne paranee pääsemme opiskelemaan ja matkustelemaan. Sain ensimmäiset lapseni 21v ja 23v ikäisenä.

Onni tosin oli töiden suhteen puolellamme, molemmilla oli jonkinlainen työpaikka heti lukion jälkeen. Tulot oli pienet mutta selvisimme. Välillä mies oli työtön ja lama-ajan pahimmissa melskeissä näimme lähes nälkää.

Vasta 30+ 3. lapsen jälkeen lähdin opiskelemaan. Elämä alkoi helpottamaan mutta tiukka elämä jätti jälkensä ja erosimme laman loppuvaiheessa. 3 vuotta sinnittelin yksinhuoltajana (ilman sosiaalitukea, vain asumistuen sain) kunnes tapasin nykyisen mieheni ja pääsimme vihdon elämään ns normaalia elämää.

Jos joku nykynuori (omien lasteni ikäluokasta, he eivät sellaiseen itse alentuisi) tulee sanomaan että olen saanut kaiken helpolla ja miten kehtaan nyt vaatia jotain: enköhän mä olen työ- ja verorahapanokseni antanut tälle yhteiskunnalle! En vieläkään pidä meteliä itsestäni mutta en enää anna kenenkään hyppiä nenilleni vaan sanon - aiheesta!

Vierailija kirjoitti:

Alkaako tuossa iässä jokin kateus kenties jäytämään vai mikä ihme siinä on? 

No niin, niinpä tietysti. Sille sun isolle mahalle oli varmaan kateellinen. Ei helvetti.

Omista epäonnistumisista on ymmärrettävästi mukavaa syyttää vanhempia ja näiden ikäluokkaa.

Meistä monet opiskelivat velkarahalla ja työtä tekemällä, emme saaneet yhteiskunnalta tukia juopotteluun tai leipäjonosta leipää. Kukaan meistä ei todellakaan olisi kehdannut viedä avustuksia tarvitsevammilta. 

Kirjoittajan vertailukohdat:

- yksi tönivä ikämies (kirjoittajan suosimassa) kapakassa

- oma äiti

Kaksi (2) henkilöä.

Suosittelen jatkossa, että kirjoittaja juo vähemmän alkoholia ja arvostaa äitiään, vaikka tämä onkin kirjoittajan mielestä käsittämättömän typerä. Sanat kannattaa muuten hakkauttaa tulevaisuudessa vaikkapa äidin hautakiveen, koska nykyisin ei juuri nakuteta kiviin apteekkari- tai valtiomies-tekstejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tämän päivän nuoret ei ole näitä "tänne heti kaikki"- tyyppejä?

Itse tämän päivän nuorena koen oloni lannistetyksi. Käytännössä jos en pääse korkeakouluun niin elämä oli tässä. Vaikka pääsisin korkeakouluun, en voi opiskella mitä haluaisin koska en työllisty. En pääse siis toteuttamaan itseäni ja omia kiinnostuksenkohteita työn kautta, se jo yksistään masentaa.

No, sen voisin vielä hyväksyä. Mutta kun ei se tulevaisuus "hyvillä" ja edes jokseenkaan kiinnostavilla aloillakaan (esim. Sosiaalityö, kasvatustiede) ole varma. Ja kaikki kun ei voi olla niitä lääkäreitäkään.

Duunarina näkisin tulevaisuutni yhdssä ja samassa, puuduttavassa työssä lopun ikääni, ja ajatus itkettää. Ei mitään etenemismahdollisuuksia. En halua elää äitini ja isäni elämää.

Kaiken hyvän lisäksi, jatkuvat yt:t, vähennetään, leikataan, supistetaan, uudistetaan ja kokoajan näyttää toivottovammalta. Sen tiedän jo etten tule koskaan pääsemään eläkkeelle. Hyvä jos saan omaa asuntoa hankittua.

Mistä toivoa ja motivaatiota nykyajan nuorille?

Ero meidän vanhojen ja teidän välillä on juuri tämä. Emme koskaan joutaneet ajattelemaan, että voimmeko toteuttaa itseämme töissä. Töihin mentiin siksi, että saa elätettyä itsensä, on se kivaa sitten tai ei. Työtä ei ajateltu juttuna, missä voi toteuttaa itseään ja elämä on pilalla, jos se ei ole kivaa. 

Töitä tehtiin siksi, että saa palkkaa. Ihan sama, mitä työtä se oli, kunhan sai itsensä elätettyä

Totta. Se on vaikeaa saada sitä kivaa, omaa asuntoa ja muuta, jos ei ole valmis tekemään töitä muualla, kuin mukavissa ammateissa, missä voi olla luova ja toteuttaa itseään ja pitää työpäivät hauskaa. Aikuistuminen on kovaa, jos sen tajuaa vasta kolmikymppisenä

Kyllähän mä jo sanoinkin etten pääse sitä hommaa tekemään mitä haluaisin, ja sen on ok. Mutta kun tuo työtilanne ei niillä hyvillä aloillakaan ole kmmoinen, ja kaikista ei ole lääkäreiksi. Minusta ei ainakaan ole, ei riitä älli tai mielenkiinto. Nouseva trendi on pätkää, pätkää ja pätkää. Joustoa, leikkaamista, kilpailuttamista. Tokihan tässä voisi kouluttautua vaikka lähihoitajaksi, mutta vilkaiseppa ammattibarometria. Heitä alkaa jo nyt olla liikaa. Lisäksi kovin fyysinen työ on mulle fyysisistä rajoituksista johtuen mahdotonta. Tämähän tietystmi teille ei kelpaa syyksi olla hakeutumatta putkimieheksi, mutta järkeäkö sinnekkään olisi mennä mennä saikuttelemaan ja valittamaan et kun mä en nyt vaan voi tehsä tuota kun mulla on vaan yksi käsi.

Seli seli, kyllä se on niiiiiiin vaikeaa.

Tosi on, että teistä nuoristakin pärjää ne, jotka ovat valmiita tekemään töitä tulevaisuuden eteen. Ja teidän ikäluokasta niillä, jotka ei ole koko ajan valittaneet, että en mää voi ja mää en haluu ja ei musta oo kyllä tekeen, alan heti saikuttaan, on ne kivat isot kodit ja muut vehkeet ja hyvä elämä.

Rannalle jää ruikuttamaan ja kadehtimaan parempiosaisia just nää "mää en kyllä voi tehdä, kun mullon rajoituksia ja mää haluun heti vakkaripaikan ja mää alan kyllä sit saikuttaan, jos on liian raskasta ja miksi kaikki muut ikäluokat on päässeet helpommalla, kun me, kun mää en kyllä ainakaan ala, ellen saa kaikkea kivaa ja mukavaa

Siis jos tiedän että fyysiset, rakenteelliset viat estää mua toimimasta tietyillä aloilla niin siltikä mun sinne pitäisi tunkea? Kun se on fakta ettei mun kehoni kestä fyysistä työtä!

Ja kylläm olettaisi että se määräaikaisuus loppuisi edes joskus. Mut hei, ei.. Säkin oot koko elämäs ollut pätkätöissä, ja se oli sulle se paras vaihtoehto. Juu juu.

Nuorella ihmisellä ei kunto tai psyyke kestä töitä. Tuosta voi olla jo huolissaan.

Vierailija kirjoitti:

No jaa. Kuulun parjaamaasi ikäluokkaan.

Muutin 15 vuotiaana toiselle paikkakunnalle lukioon.  Olin köyhästä kodista ja lukioaika oli todella tiukkaa, että sain kirjat. Ruokaa ei aina ollut.

Lukion jälkeen oli pakko mennä töihin, kun ei ollut varaa lähteä opiskelemaan. Tein ns. harjoittelupaikkoja, missä palkka oli 70% minimipalkasta. Silti joutui tekeään esim. yövuoroja kouluttamattomana ihmisenä yksin. Asuin erään perheen ylimääräisessä huoneessa alivuokralaisena. Ruokaa en saanut tehdä huoneessa ja kylpyhuonetta sain käyttää kaksi kertaa viikossa.

Lähdettyäni opiskelemaan, oli pakko heti ottaa opintolainaa. Silti vuokran ja kirjojen jälkeen oli niin tiukilla välillä, että sunnuntaina oksetti, kun oli niin nälkä ja odotti maanantain kouluruokaa. Asuin silloin 4 huoneen solussa, missä jokaisessa huoneessa asui 2 tyttöä. Eli meitä asui 8 tyttöä samassa opiskelijakämpässä.

Valmistuttuani tein yhden ja kahden päivän sairauslomituksia kolme vuotta. Eli olin puhelimen ääressä koko ajan (silloin lankapuhelin, ei ollut kännykkää kantaa matkassa) ja päivystin, että saisi seuraavalle päivälle töitä.

Kolmen vuoden jälkeen sain ekan äitiyslomituksen.

Jos tämä tekee minusta kauhean ikäluokkani edustajan ja maailmanomistajan, niin enpä sille voi mitään. Tuossa välissä olen tienannut rahaa keräämällä käpyjä, taimenistutuksessa, siivoamalla, mansikoita poimimalla yms. Näitäkään töitä ei kovin helpolla saanut.

90-luvun lamasta selvisin aika kivuitta.Mitä nyt lomarahoja ei maksettu muutamaan vuoteen, vaan pakotettiin ratkaisuun, että sai 4 vapaapäivää siitä, kun antoi lomarahat työnantajalle. Porukkaa potkittiin todella rajusti ulos. Itse sain paikkani pitää, kun lupasin joustaa ja tehdä kahta työvuoroa peräkkäin niin, että sitä ei merkitä laillisesti työvuorolistaan, eli menetin ilta-ja pyhäkorvauksia sillä ja joskus jopa ihan peruspalkkaakin. Mutta työpaikka säilyi laman yli tällä, että paiskoin hommia ilmaiseksi.

Näin helpolla me olemme päässeet.

Tässä ketjussa mietitään enemmänkin sitä miten me 50 -65- vuotiaat käyttäydymme nykyään, ei sitä millainen menneisyytemme on ollut. Minusta näitä ap:n kuvailemia tyyppejä tosiaan löytyy, mutta toivottavasti ovat vähemmistössä ja itse ainakin pyrin käyttäytymään kaikkia ihmisiä arvostaen ikään, sukupuoleen jne katsomatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkaako tuossa iässä jokin kateus kenties jäytämään vai mikä ihme siinä on? 

No niin, niinpä tietysti. Sille sun isolle mahalle oli varmaan kateellinen. Ei helvetti.

Mahalle? No en nyt sanoisi, ehkä nuoruudelle? Viisikymppisethän eivät tahdo enää saada edes hirveän hyvin töitä jos huonosti käy. Lehdet täynnä tätä valitusta? Kolmekymppisenä eletään niitä ruuhkavuosia. Kun ne yhtäkkiä loppuu, moni voi tuntea jäävänsä ehkä tyhjän päälle kun lapset lentää pesästä ja ollaankin yhtäkkiä kaksin sen miehen kanssa? Nämä on vain arvailuja. 

Vierailija kirjoitti:

Ovat kunnon maailmanomistajia. Tähän törmää joka paikassa, aina ovat vaatimassa erioikeuksia ja joskus jopa niin törkeästi että oikeasti pahoittaa mielensä. Eräänkin kerran olin ravintolassa, jossa naisten vessa oli rikki. Seinällä oli lappu jossa ohjeistettiin käyttämään joko miesten vessaa tai kskikrroksessa sijaitsevaa invavessaa. No, kun olin jo siellä alhaalla niin muutaman naisen kanssa jonotettiin sitten sinne miesten vessaan. Kunnes tuli n. 60-v maailmanomistaja paikalle, tönäisi tahallaan jokaista jonossa ollutta naista ja käveli jonon etummaiseksi. Kun tytöt tää on MIESTEN VESSA, hän menee ensin ja me voidaan vaikka kusta purkkiin. Siis niin törkeä ihminen!

Ja näitä riittää tuossa ikäluokassa.

Naisilla tää tuntuu ilmenevän niin että mennään paikkaan ja vaaditaan kaikkimullehetinyt! Kun mä ihan nopeesti nyt tästä vaan...!

Lisäksi näillä on ihan ihme kuvitelmia siitä miten töitä saa. Oma äitini, ko. ikäluokan ylpeä edustaja, jaksaa aina jakaa mulle ja sisaruksilleni vinkkejä työnhakuun. Juuri kauppiksesta valmistunut siskoni voisi kuulemma vaan soittaa vanhalle yläasteelleen ja mennä sijaiseksi. Sille ei mitenkään mahtunut päähän että ne sijaiset on yleensä nykyään niitä opeopiskelijoita. Veli tietysti voisi mennä vaikka paperitehtaalle, kun siellähän ne kouluttaa.. Niin justiin. Ja äiti niiiin häpeää kun lapset tekee sellaisia töitä kuin myyjä kun se open sijainen vaan olis parempi.

Toi porukka elää niiiiin omassa maailmassaan, ne ei oikeasti tajua millainen paikka tämä maailmanon meille nuoremmille ihmisille. Mulla ja sisarillani kaikki vielä suht hyvin, ollaan saatu aina ok-töitä ja hyvät koulupaikat. Vanhempien vähäisestä tuesta huolimatta on tienattu kesätöistä niistä paskaduuneista ja voidaan elää ihan ok-elämää vaikka opiskellaan. Ja meidän onnistumisen perusteella heidän mielestään opintotuen voisi suurin piirtein poistaa kokonaan. Mä en kestä.....

Voi sentään. Ikäviä ihmisiä on kaikissa ikäryhmissä. Sillä erolla, että vanhemmat ovat joskus olleet nuoria, nuoret eivät vielä vanhempia.

Älä yleistä noin suurta ikäluokkaa noiden huonojen kokemustesi takia.

Kylläpä täällä viisikymppiset kiivaasti puolustelee, ei me, ei ikinä! Katsokaapas nyt vain ympärillenne. Kyllä teitä on. Aivan samalla tavalla kuin muissakin ikäryhmissä, itsekkäitä ihmisiä kyllä riittää. 

50 vuotias on nyt vielä verrattain nuori, esim paljon työikää jäljellä, mutta ymmärrän kyllä sen, että vanhemmat ihmiset alkavat oikeasti väsyä elämään, siis tähän yhteiskuntaan, asioiden hoitoon jne. Ovat joutuneet tekemään sitä vuosikymmeniä, ja hommat vaan monimutkaistuvat, ajat tiukkenevat jne.

Vaikkei huono käytös ole hyväksyttävää tietenkään, niin ymmärrän kyllä myös, että vanhempia voi vituttaa joskus ja kovaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkaako tuossa iässä jokin kateus kenties jäytämään vai mikä ihme siinä on? 

No niin, niinpä tietysti. Sille sun isolle mahalle oli varmaan kateellinen. Ei helvetti.

Mahalle? No en nyt sanoisi, ehkä nuoruudelle? Viisikymppisethän eivät tahdo enää saada edes hirveän hyvin töitä jos huonosti käy. Lehdet täynnä tätä valitusta? Kolmekymppisenä eletään niitä ruuhkavuosia. Kun ne yhtäkkiä loppuu, moni voi tuntea jäävänsä ehkä tyhjän päälle kun lapset lentää pesästä ja ollaankin yhtäkkiä kaksin sen miehen kanssa? Nämä on vain arvailuja. 

50 v. tietävät, että kukaan ei ole ikuisesti nuori, kaikki vanhenevat.

Monella 50 v. on vielä lapsia kotona ja siihen päälle vielä ikääntyvät omat vanhemmat js heidän huolensa.

Kun olin 30 v. vietin vielä kovin huoletonta aikaa ruuhkavuosista ei tietoakaan.

Työpaikallani on monta fiksua, empaattista, hauskaa eikä edes kovin pahannäköistä viisikymppistä. Päättelen tästä, että kaikki tuonikäiset eivät ole mulkeroita.