Lue keskustelun säännöt.
Nykyiset 50-65 vuotiaat on ihan kauheita
10.03.2016 |
Ovat kunnon maailmanomistajia. Tähän törmää joka paikassa, aina ovat vaatimassa erioikeuksia ja joskus jopa niin törkeästi että oikeasti pahoittaa mielensä. Eräänkin kerran olin ravintolassa, jossa naisten vessa oli rikki. Seinällä oli lappu jossa ohjeistettiin käyttämään joko miesten vessaa tai kskikrroksessa sijaitsevaa invavessaa. No, kun olin jo siellä alhaalla niin muutaman naisen kanssa jonotettiin sitten sinne miesten vessaan. Kunnes tuli n. 60-v maailmanomistaja paikalle, tönäisi tahallaan jokaista jonossa ollutta naista ja käveli jonon etummaiseksi. Kun tytöt tää on MIESTEN VESSA, hän menee ensin ja me voidaan vaikka kusta purkkiin. Siis niin törkeä ihminen!
Ja näitä riittää tuossa ikäluokassa.
Naisilla tää tuntuu ilmenevän niin että mennään paikkaan ja vaaditaan kaikkimullehetinyt! Kun mä ihan nopeesti nyt tästä vaan...!
Lisäksi näillä on ihan ihme kuvitelmia siitä miten töitä saa. Oma äitini, ko. ikäluokan ylpeä edustaja, jaksaa aina jakaa mulle ja sisaruksilleni vinkkejä työnhakuun. Juuri kauppiksesta valmistunut siskoni voisi kuulemma vaan soittaa vanhalle yläasteelleen ja mennä sijaiseksi. Sille ei mitenkään mahtunut päähän että ne sijaiset on yleensä nykyään niitä opeopiskelijoita. Veli tietysti voisi mennä vaikka paperitehtaalle, kun siellähän ne kouluttaa.. Niin justiin. Ja äiti niiiin häpeää kun lapset tekee sellaisia töitä kuin myyjä kun se open sijainen vaan olis parempi.
Toi porukka elää niiiiin omassa maailmassaan, ne ei oikeasti tajua millainen paikka tämä maailmanon meille nuoremmille ihmisille. Mulla ja sisarillani kaikki vielä suht hyvin, ollaan saatu aina ok-töitä ja hyvät koulupaikat. Vanhempien vähäisestä tuesta huolimatta on tienattu kesätöistä niistä paskaduuneista ja voidaan elää ihan ok-elämää vaikka opiskellaan. Ja meidän onnistumisen perusteella heidän mielestään opintotuen voisi suurin piirtein poistaa kokonaan. Mä en kestä.....
Kommentit (55)
Ihmiset jakaantuvat tässä kahtia. Toisista tulee vanhemmiten rentoja kun taas toisista yltiömulkkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noh, poikani tekee kyllä paljon sijaisuuksia yläasteella ja lukioissakin. On valtio-opin opiskelija. Suhteet ja aktiivisuus on merkittävämpää kuin opiskeluala näissä lyhyissä sijaisuuksissa.
En muutenkaan löydä kirjoituksessasi mitään yhtymäkohtaa todellisuuden kanssa.
-54N
Ja tämän päivän nuoret ei ole näitä "tänne heti kaikki"- tyyppejä?
Onneksi olen 49v, niin en ole kauhea. Aika tarkkaan määrittelit 15 vuoden haitarilla, ketkä on kauheita. Siis nykyisin. Sinä varmaan tiedät, millaisia ennen 50-65 vuotiaat ovat olleet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noh, poikani tekee kyllä paljon sijaisuuksia yläasteella ja lukioissakin. On valtio-opin opiskelija. Suhteet ja aktiivisuus on merkittävämpää kuin opiskeluala näissä lyhyissä sijaisuuksissa.
En muutenkaan löydä kirjoituksessasi mitään yhtymäkohtaa todellisuuden kanssa.
-54N
Etpä tietysi löydä. Joku merkonomi tekemässä sijaisuuksia on pikkuisen eri juttu kuin valtio-opin opiskelija, eikös?
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olen 49v, niin en ole kauhea. Aika tarkkaan määrittelit 15 vuoden haitarilla, ketkä on kauheita. Siis nykyisin. Sinä varmaan tiedät, millaisia ennen 50-65 vuotiaat ovat olleet
Mäkin! Puoli vuotta vielä ja sitten muutun mulkkumaailmanomistajaksi ja käyn vessoissa ihmisiä tönimässä. Jännäääää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa, itse olen 45v ja mieheni täytti juuri 60. En kyllä tunnista mitään tuosta kirjoituksestasi, paitsi että sattuu olemaan 350 ihmisen johtaja työssään, mutta osaa kyllä käytöstavat. En lähtisi yleistämään, että kaikki naiset on tuollaisia baareissa ravaajia...itse kun en käy baareissa enää :)
Vierailija kirjoitti:
Ja tämän päivän nuoret ei ole näitä "tänne heti kaikki"- tyyppejä?
Itse tämän päivän nuorena koen oloni lannistetyksi. Käytännössä jos en pääse korkeakouluun niin elämä oli tässä. Vaikka pääsisin korkeakouluun, en voi opiskella mitä haluaisin koska en työllisty. En pääse siis toteuttamaan itseäni ja omia kiinnostuksenkohteita työn kautta, se jo yksistään masentaa.
No, sen voisin vielä hyväksyä. Mutta kun ei se tulevaisuus "hyvillä" ja edes jokseenkaan kiinnostavilla aloillakaan (esim. Sosiaalityö, kasvatustiede) ole varma. Ja kaikki kun ei voi olla niitä lääkäreitäkään.
Duunarina näkisin tulevaisuutni yhdssä ja samassa, puuduttavassa työssä lopun ikääni, ja ajatus itkettää. Ei mitään etenemismahdollisuuksia. En halua elää äitini ja isäni elämää.
Kaiken hyvän lisäksi, jatkuvat yt:t, vähennetään, leikataan, supistetaan, uudistetaan ja kokoajan näyttää toivottovammalta. Sen tiedän jo etten tule koskaan pääsemään eläkkeelle. Hyvä jos saan omaa asuntoa hankittua.
Mistä toivoa ja motivaatiota nykyajan nuorille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, poikani tekee kyllä paljon sijaisuuksia yläasteella ja lukioissakin. On valtio-opin opiskelija. Suhteet ja aktiivisuus on merkittävämpää kuin opiskeluala näissä lyhyissä sijaisuuksissa.
En muutenkaan löydä kirjoituksessasi mitään yhtymäkohtaa todellisuuden kanssa.
-54N
Etpä tietysi löydä. Joku merkonomi tekemässä sijaisuuksia on pikkuisen eri juttu kuin valtio-opin opiskelija, eikös?
Ajattelin, että kauppis on kauppakorkeakoulu. Meillä tavataan puhua niin, "pyrkiä kauppikseen" on ilman muuta pyrkimistä kauppakorkeakouluun. Näin täällä Helsingissä.
Onko kauppaopistoja vielä olemassa? Eikös ne ole ammattikorkeita nykyään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämän päivän nuoret ei ole näitä "tänne heti kaikki"- tyyppejä?
Itse tämän päivän nuorena koen oloni lannistetyksi. Käytännössä jos en pääse korkeakouluun niin elämä oli tässä. Vaikka pääsisin korkeakouluun, en voi opiskella mitä haluaisin koska en työllisty. En pääse siis toteuttamaan itseäni ja omia kiinnostuksenkohteita työn kautta, se jo yksistään masentaa.
No, sen voisin vielä hyväksyä. Mutta kun ei se tulevaisuus "hyvillä" ja edes jokseenkaan kiinnostavilla aloillakaan (esim. Sosiaalityö, kasvatustiede) ole varma. Ja kaikki kun ei voi olla niitä lääkäreitäkään.
Duunarina näkisin tulevaisuutni yhdssä ja samassa, puuduttavassa työssä lopun ikääni, ja ajatus itkettää. Ei mitään etenemismahdollisuuksia. En halua elää äitini ja isäni elämää.Kaiken hyvän lisäksi, jatkuvat yt:t, vähennetään, leikataan, supistetaan, uudistetaan ja kokoajan näyttää toivottovammalta. Sen tiedän jo etten tule koskaan pääsemään eläkkeelle. Hyvä jos saan omaa asuntoa hankittua.
Mistä toivoa ja motivaatiota nykyajan nuorille?
Mitä puuduttavaa duunarityössä on? Jos vaikka luet putkimieheksi niin siinä jokainen päivä on erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jaa. Kuulun parjaamaasi ikäluokkaan.
Muutin 15 vuotiaana toiselle paikkakunnalle lukioon. Olin köyhästä kodista ja lukioaika oli todella tiukkaa, että sain kirjat. Ruokaa ei aina ollut.
Lukion jälkeen oli pakko mennä töihin, kun ei ollut varaa lähteä opiskelemaan. Tein ns. harjoittelupaikkoja, missä palkka oli 70% minimipalkasta. Silti joutui tekeään esim. yövuoroja kouluttamattomana ihmisenä yksin. Asuin erään perheen ylimääräisessä huoneessa alivuokralaisena. Ruokaa en saanut tehdä huoneessa ja kylpyhuonetta sain käyttää kaksi kertaa viikossa.
Lähdettyäni opiskelemaan, oli pakko heti ottaa opintolainaa. Silti vuokran ja kirjojen jälkeen oli niin tiukilla välillä, että sunnuntaina oksetti, kun oli niin nälkä ja odotti maanantain kouluruokaa. Asuin silloin 4 huoneen solussa, missä jokaisessa huoneessa asui 2 tyttöä. Eli meitä asui 8 tyttöä samassa opiskelijakämpässä.
Valmistuttuani tein yhden ja kahden päivän sairauslomituksia kolme vuotta. Eli olin puhelimen ääressä koko ajan (silloin lankapuhelin, ei ollut kännykkää kantaa matkassa) ja päivystin, että saisi seuraavalle päivälle töitä.
Kolmen vuoden jälkeen sain ekan äitiyslomituksen.
Jos tämä tekee minusta kauhean ikäluokkani edustajan ja maailmanomistajan, niin enpä sille voi mitään. Tuossa välissä olen tienannut rahaa keräämällä käpyjä, taimenistutuksessa, siivoamalla, mansikoita poimimalla yms. Näitäkään töitä ei kovin helpolla saanut.
90-luvun lamasta selvisin aika kivuitta.Mitä nyt lomarahoja ei maksettu muutamaan vuoteen, vaan pakotettiin ratkaisuun, että sai 4 vapaapäivää siitä, kun antoi lomarahat työnantajalle. Porukkaa potkittiin todella rajusti ulos. Itse sain paikkani pitää, kun lupasin joustaa ja tehdä kahta työvuoroa peräkkäin niin, että sitä ei merkitä laillisesti työvuorolistaan, eli menetin ilta-ja pyhäkorvauksia sillä ja joskus jopa ihan peruspalkkaakin. Mutta työpaikka säilyi laman yli tällä, että paiskoin hommia ilmaiseksi.
Näin helpolla me olemme päässeet.
Oikeesti, AP.Sun äiti ja yksi sekopää baarin vessajonossa, mahdollisesti umpikännissä, ja sinä luokittelet sen perusteella koko ikäluokan. Onnea vaan sinne yliopistoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh, olipa tämä taas yhden typerän ihmisen typerä teksti, mutta mahtuuhan maailman niitä. Sinusta tulisi oiva hesarin toimittaja muuten. Yritä hei sinne!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämän päivän nuoret ei ole näitä "tänne heti kaikki"- tyyppejä?
Itse tämän päivän nuorena koen oloni lannistetyksi. Käytännössä jos en pääse korkeakouluun niin elämä oli tässä. Vaikka pääsisin korkeakouluun, en voi opiskella mitä haluaisin koska en työllisty. En pääse siis toteuttamaan itseäni ja omia kiinnostuksenkohteita työn kautta, se jo yksistään masentaa.
No, sen voisin vielä hyväksyä. Mutta kun ei se tulevaisuus "hyvillä" ja edes jokseenkaan kiinnostavilla aloillakaan (esim. Sosiaalityö, kasvatustiede) ole varma. Ja kaikki kun ei voi olla niitä lääkäreitäkään.
Duunarina näkisin tulevaisuutni yhdssä ja samassa, puuduttavassa työssä lopun ikääni, ja ajatus itkettää. Ei mitään etenemismahdollisuuksia. En halua elää äitini ja isäni elämää.Kaiken hyvän lisäksi, jatkuvat yt:t, vähennetään, leikataan, supistetaan, uudistetaan ja kokoajan näyttää toivottovammalta. Sen tiedän jo etten tule koskaan pääsemään eläkkeelle. Hyvä jos saan omaa asuntoa hankittua.
Mistä toivoa ja motivaatiota nykyajan nuorille?
Ero meidän vanhojen ja teidän välillä on juuri tämä. Emme koskaan joutaneet ajattelemaan, että voimmeko toteuttaa itseämme töissä. Töihin mentiin siksi, että saa elätettyä itsensä, on se kivaa sitten tai ei. Työtä ei ajateltu juttuna, missä voi toteuttaa itseään ja elämä on pilalla, jos se ei ole kivaa.
Töitä tehtiin siksi, että saa palkkaa. Ihan sama, mitä työtä se oli, kunhan sai itsensä elätettyä
Olen 52 vee, ja ymmärrän, mitä tarkoitat.
Mutta tietenkään ei pidä yleistää. Itse olen ihan ajatellut tätä asiaa. En missään ja milloinkaan halua olla törkimysmummeli. Kerran kaupan kassalla näin vanhan naisen, joka olemuksellaan ihan säteili hyvää tahtoa ja ystävällisyyttä. Puhui kauniisti kassalle olematta ylimakea. Jäin ihan katsomaan tätä rouvaa, hän oli jotenkin valovoimainen.
Ja ihan tietoisesti aion ikääntyessäni muistaa tämän. Ikä sinänsa ei tuo erityisoikeuksia, eikä syytä olla epäkohtelias ja epäkunnioittava nuoria ihmisiä kohtaan. Päin vastoin, iän tuoman viisauden ja elämänkokemuksen kautta pitäisi nuoria kunnioittaa ja ymmärtää enemmän nuoruutta (ja hulluutta).
Itse olen monesti ihan liikuttunut, kun näen nuorison lorvivan kauppakeskuksissa tai nuoria vanhempia pikkulapsineen.
Ja tuo opintotukiasia on törkeää. Kun itse olin opiskelija, kesätöitä oli, ja kesätyöt oli itsestäänselvyys. Niillä pötki pitkälle, sai ostettua omalla rahalla omppuviinit ja meikit. Mutta itselläni toki oli opintolainainaa, ilman sitä opiskelu ja itsenäinen asuminen olisi ollut mahdotonta. Itse en enää muista, miten paljon silloin saatiin opintorahaa. On unohtunut. Silti olen sitä mieltä, että opiskelua tulee tukea.
Häh? Ei kyse ollut baarista vaan ruokaravintolasta.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämän päivän nuoret ei ole näitä "tänne heti kaikki"- tyyppejä?
Itse tämän päivän nuorena koen oloni lannistetyksi. Käytännössä jos en pääse korkeakouluun niin elämä oli tässä. Vaikka pääsisin korkeakouluun, en voi opiskella mitä haluaisin koska en työllisty. En pääse siis toteuttamaan itseäni ja omia kiinnostuksenkohteita työn kautta, se jo yksistään masentaa.
No, sen voisin vielä hyväksyä. Mutta kun ei se tulevaisuus "hyvillä" ja edes jokseenkaan kiinnostavilla aloillakaan (esim. Sosiaalityö, kasvatustiede) ole varma. Ja kaikki kun ei voi olla niitä lääkäreitäkään.
Duunarina näkisin tulevaisuutni yhdssä ja samassa, puuduttavassa työssä lopun ikääni, ja ajatus itkettää. Ei mitään etenemismahdollisuuksia. En halua elää äitini ja isäni elämää.Kaiken hyvän lisäksi, jatkuvat yt:t, vähennetään, leikataan, supistetaan, uudistetaan ja kokoajan näyttää toivottovammalta. Sen tiedän jo etten tule koskaan pääsemään eläkkeelle. Hyvä jos saan omaa asuntoa hankittua.
Mistä toivoa ja motivaatiota nykyajan nuorille?Ero meidän vanhojen ja teidän välillä on juuri tämä. Emme koskaan joutaneet ajattelemaan, että voimmeko toteuttaa itseämme töissä. Töihin mentiin siksi, että saa elätettyä itsensä, on se kivaa sitten tai ei. Työtä ei ajateltu juttuna, missä voi toteuttaa itseään ja elämä on pilalla, jos se ei ole kivaa.
Töitä tehtiin siksi, että saa palkkaa. Ihan sama, mitä työtä se oli, kunhan sai itsensä elätettyä
Totta. Se on vaikeaa saada sitä kivaa, omaa asuntoa ja muuta, jos ei ole valmis tekemään töitä muualla, kuin mukavissa ammateissa, missä voi olla luova ja toteuttaa itseään ja pitää työpäivät hauskaa. Aikuistuminen on kovaa, jos sen tajuaa vasta kolmikymppisenä
Ehkä tuo on nuoren näkemys 50-60 vuotiaista, mutta se ei todellakaan ole 50-60 vuotiaiden näkemys maailmasta. Huolestuttavaa kuinka kaukana joidenkin näkemys on todellisuudesta.
Mä kestän...