Ahdistus perhetyöntekijästä

Me saatiin lapsen kroonisen sairauden myötä lähete lastenpsykiatriselle polille. En tykännyt yhtään siitä sos.työntekijästä. Tuntui vähättelevän ja holhoavan meitä, jankkasi neuvoja joista en saanut mitään irti. Psykologi oli paljon fiksumpi. Jäi ihan kammo sitä yhtä työntekijää kohtaan, onneksi tästä on aikaa jo 10 v ja sittemmin ollaan pärjätty ilman apuja. Lapseen liittyvät asiat on herkkiä ja siksi terapiasuhteen pitää olla luottamuksellinen ja toimiva. Ei kaikkien kanssa synkkaa!

Ap, totta kai voit soittaa sille ensimmäiselle henkilölle ja kertoa, että koit, ettei perhetyöntekijästä ollut apua.

Mutta mieti vähän, missä sävyssä esität asian. Tässä ketjussa et näytä ollenkaan suostuvan edes harkitsemaan, että itse voisit toimia lapsesi kanssa väärin ja jotain korjattavaa saattaa olla siinä, miten tilanteet hoidat. Olet aika aggressiivinenkin. Tietysti se on äärimmäisen väsymyksen ja turhautumisen takia ymmärrettävää, mutta jos esiinnyt tuolla lailla neuvolan suuntaan, "minussa ei ole mitään vikaa ja hermostun heti, jos joku semmoista epäileekään", niin yhteistyö ei tule todennäköisesti toimimaan muidenkaan työntekijöisen suuntaan.

On varmasti niin, että esikoisesi on erittäin mustasukkainen. Mutta mitä oikein odotit? Totta kai - vaikka kyse olisi erityislapsesta ja vaikkapa neurologisista ongelmista - äidille pyritään siinä antamaan ohjeita siitä, miten tilanteiden hoitotapaa voisi muuttaa!

Itsehän juuri HAIT apua siihen, että nykymetodisi EI TOIMI! Miksi siis sinulle ei saisi nyt ehdottaa muunlaisia toimintatapoja? Ei se ole kritiikkiä, vaan yritys ratkoa ongelmianne. Eli ihan turhaan otat asian henkilökohtaisena arvosteluna.

Mutta kuten sanottua, jos keskusteluyhteys ei toimi, se ei toimi, ja silloin voi pyytää mielipidettä joltakulta muulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma siskoni sen sijaan yritti toistuvasti tappaa minut vauvana. Se oli ongelma, joka ei todellakaan ollut vanhempieni vika. Silloin eniten apua tarvitsee se sairalloisen mustasukkainen isosisarrus.

Onko teillä mielisairauksia suvussa? Mikä on siskosi ja sinun ikäero? Miten vanhempasi valmistelivat isosiskoa sinun tuloosi? Millaiset välit teillä on nyt?

Sisaruksilla on eri perhe. On ihan mahdollista että vanhempasi tekivät siskosi kanssa karkeita virheitä joita osasivat sitten sinun kanssasi välttää.

Lapsi on kasvatuksensa ja ympäristönsä tuote: jos lapsi tekee hirveitä asioita, etsisin syytä ennemmin ympäristöstä kuin lapsesta itsestään - ellei syy ole selvästi perinnöllinen mielisairaus tms.

Ei ole suvussa mielisairauksia. Ikäeroa on alle vuosi. Tosin eihän se mitään poissulje.

Välit nykyään siskooni ovat ihan ok. Etäiset.

Itselläni on (on aina ollut) äitiini hyvin läheinen suhde. Siskollani jostain syystä ei. Äitini kuitenkin kohdellut meitä suht tasavertaisesti kaikessa. Siskoani vaan lähinnä ärsyttää kaikki äitimme sanomiset ja tekemiset (näin on ollut lapsuudesta asti). Isä on kuollut.

Totta tuo, että sisaruksilla on eri perhe. En osaa sanoa tekikö vanhempamme aikoinaan jotain väärin. Tai äitimme - isämme oli aina siskoni "puolella ", mikä taas aikaansai etäiset välit minun ja isäni välille.

Itse olen kasvattanut omat lapsemme ottaen huomioon luonne-erot. Kaikkia rakastan tasapuolisesti, mutta hieman eri tavalla. Uuden vauvan tultua taloon, ovat muut saanneet huomiotani siitä vauvasta huolimatta. Ollaan myös tehty selväksi, että uusi vauva on koko perheen, ei vain äidin (ja isän) projekti. Väkivaltaa en ole hyväksynyt lainkaan ja se on tehty heti selväksi. Muuten tunteitaan saa näyttää ja ne ovat meidän perheessä täysin sallittuja (no ok ok... en jaksa turhaa kiukuttelua koko päivää kuunnella...).

OK, kirjoitin ahdistuneessa mielentilassa vähän sekavasti ja kiivastuneesti ja edelleen en nyt aio kaikkea tähän kirjoittaa. Mä pahoitin mieleni siitä kun oikeasti olen kaikkea mahdollista koittanut tämän mustasukkaisuus tilanteen kanssa ja kun en enää muuta keksiny kun mikään tuntunut tepsivän niin otin silloin tämän vähän alle vuoden ikäisen syliin jos piti tehdä jotain ettei kävis mitään ja näin en olisi saanut toimia? Mitä sitten? Katsoa kun sisarus tönii kumoon? Siis kun tuntuu että on antanut kaikkensa ja toinen vaan katsoo että ei, just niin ei tehdä, no mitäs sitten? Tein sen minkä silloin pystyi, sen minkä osasin.

Otan mielelläni vastaan neuvoja miten tehdä. Mutta on tapoja ja tapoja sanoa asiat. Arvostelu nyt vaan tuntuu pahalta. Se on vaikea tähän kirjoittaa mutta oli niin monia asioita josta tuli vähättelemisen ja arvostelemisen tunne sen sijaan että ois sitten yhteisymmärryksessä mietitty uusia toimintatapoja. Se nyt vaan väsyneen mielessä tuntuu pahalta. Ei se auta...

Ap

Ap, ota se esikoinen mukaasi tekemään sitä asiaa. Jos se on kanssasi, ei ole tönimässä kuopusta. Lopputulos siis on se ja sama, mutta esikoinen ei koe sinun olevan kuopuksen puolella häntä vastaan.

Valitettavasti esikoisen mukaan ottaminen ei toiminut, kyllä hän siitäkin tilanteesta valittevasti löysi hetkensä työntää toinen kumoon jos pienempi tuli katsomaan ja mun keskittyminen jostain syystä herpaantu... Mutta en mä nyt välttämättä enää siihen kaipaa neuvoja koska tämä vauva on kasvanu taaperoks ja tilanne pikkuhiljaa helpottamassa...

Eli esim. jos sinun pitää mennä tyhjäämään astianpesukonetta, ota esikoinen apuriksi, anna kuopuksen leikkiä jossain näköetäisyyden päässä. Mutta sinä siis siinä touhuat ja annat tavallaan siis myös huomiota esikoiselle. Opetat samalla hänelle hyödyllisiä kotitöitä.

Jos sen sijaan menet aina se kuopus sylissäsi tekemään asioita, se näytää esikoisen silmissä siltä, että rakastat kuopusta paljon enemmän, kun pidät häntä aina sylissä. Ja että te liittoudutte häntä vastaan.

Joo, ymmärrän hyvin, että sinulla on ollut hyvät tarkoitusperät, ja tärkeintä ON tietysti varmistaa, ettei esikoinen tee mitään pahaa kuopukselle.

Mutta aina kannattaa hetki miettiä sitä, miltä asetelma vaikuttaa esikoisesta.

Kuten tuolla jo sanottiinkin monen suulla, kehua pitää ja ottaa esikoinen mukaan vauvan hoitoom soveltuvin osin, ja siis koko ajan kehuen. Itse huomasin hyväksi myös sen, että katseltiin usein esikoisen vauva-aikaisia kuvia, joista hän näki, miten HÄNTÄ oli vauvana hoidettu ja kanniskeltu samalla lailla kuin kuopusta nyt. Että vauvoja pitää hoitaa tietyllä tavalla, silloin oli esikoisen vuoro, nyt on kuopuksen, ja "ajatteles, joskus voi olla vielä lisääkin vauvoja, ja silloin sitä uutta vauvaa taas kanniskellaan ja imetetään jne."

22/25

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti esikoisen mukaan ottaminen ei toiminut, kyllä hän siitäkin tilanteesta valittevasti löysi hetkensä työntää toinen kumoon jos pienempi tuli katsomaan ja mun keskittyminen jostain syystä herpaantu... Mutta en mä nyt välttämättä enää siihen kaipaa neuvoja koska tämä vauva on kasvanu taaperoks ja tilanne pikkuhiljaa helpottamassa...

Tä? Juurihan sinä tuossa sanoit haluavasi neuvoja, ja nyt et siis haluakaan? Päätä nyt ihminen, mikä se sun ongelmasi tässä oli ja haluatko neuvoja vai et?

Hulluksihan tuollaisen valittajan kanssa tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma siskoni sen sijaan yritti toistuvasti tappaa minut vauvana. Se oli ongelma, joka ei todellakaan ollut vanhempieni vika. Silloin eniten apua tarvitsee se sairalloisen mustasukkainen isosisarrus.

Onko teillä mielisairauksia suvussa? Mikä on siskosi ja sinun ikäero? Miten vanhempasi valmistelivat isosiskoa sinun tuloosi? Millaiset välit teillä on nyt?

Sisaruksilla on eri perhe. On ihan mahdollista että vanhempasi tekivät siskosi kanssa karkeita virheitä joita osasivat sitten sinun kanssasi välttää.

Lapsi on kasvatuksensa ja ympäristönsä tuote: jos lapsi tekee hirveitä asioita, etsisin syytä ennemmin ympäristöstä kuin lapsesta itsestään - ellei syy ole selvästi perinnöllinen mielisairaus tms.

Ei ole suvussa mielisairauksia. Ikäeroa on alle vuosi. Tosin eihän se mitään poissulje.

Välit nykyään siskooni ovat ihan ok. Etäiset.

Itselläni on (on aina ollut) äitiini hyvin läheinen suhde. Siskollani jostain syystä ei. Äitini kuitenkin kohdellut meitä suht tasavertaisesti kaikessa. Siskoani vaan lähinnä ärsyttää kaikki äitimme sanomiset ja tekemiset (näin on ollut lapsuudesta asti). Isä on kuollut.

Totta tuo, että sisaruksilla on eri perhe. En osaa sanoa tekikö vanhempamme aikoinaan jotain väärin. Tai äitimme - isämme oli aina siskoni "puolella ", mikä taas aikaansai etäiset välit minun ja isäni välille.

Itse olen kasvattanut omat lapsemme ottaen huomioon luonne-erot. Kaikkia rakastan tasapuolisesti, mutta hieman eri tavalla. Uuden vauvan tultua taloon, ovat muut saanneet huomiotani siitä vauvasta huolimatta. Ollaan myös tehty selväksi, että uusi vauva on koko perheen, ei vain äidin (ja isän) projekti. Väkivaltaa en ole hyväksynyt lainkaan ja se on tehty heti selväksi. Muuten tunteitaan saa näyttää ja ne ovat meidän perheessä täysin sallittuja (no ok ok... en jaksa turhaa kiukuttelua koko päivää kuunnella...).

Alle vuoden ikäero on tosi pieni. On hiukan raju väite että vanhemmissa ei ole vikaa jos tuossa tilanteessa isosisarus käy pikkusisaruksen kimppuun - tai no, raju se väite on jos oletetaan että lapsessa se vika on. Jos ei oleteta, niin ei sitten mitään.

Mulla on siskoni kanssa vähän alle 2 vuotta ikäeroa, ja sekin tuntuu liian vähän olleen. Päällepäätteeksi isäni ja äitini ovat molemmat pikkusisaruksia, eli olen pikkusiskona saanut kummankin sympatiat ehkä helpommin kuin sisko. Meillä ainakin meno oli siten epäreilua että ikäkausiongelmat olivat aika samoja, ja isosiskon piti olla järkevä isosisko kun minua ymmärrettiin "kuuluu ikään" -tyylillä.

Eli olivatko äitisi ja isäsi iso- vai pikkusisaruksia?

Kuulostaa kyllä hyvältä toi teidän perheen meininki - mutta voi olla että jo varhainen hyvä kiintymyssyhteesi äitiisi auttaa sinua nyt tekemään hyviä ratkaisuja. Eli vaikka isosiskosi olisikin hankala ihminen, niin kyllä hänkin hiukkasen sympatiaa ansaitsisi...

Lisään nyt siis vielä, kyllä otin paljonkin eskoista mukaan mutta sekään ei valitettavasti auttanut ettei tilaisuuden tullen tekisi pienemmälle jotain. Joskus on tilanteita kun ei voi ottaa eskoista mukaan ja on pakko tehdä jokin asia, esim tarkistaa onko perunat valmiita jne. Ollaan otettu esikoinen mukaan vauvan hoitoon silloin. Ollaan näytetty miten ollaan pienemmän kans. Ollaan näytetty esikoiselle vauva valokuvia ja kerrottu hänen vauva ajoistaan. Kerrotaan päivittäin miten rakastetaan ja otetaan syliin. Kerrotaan miten ihana isosisko onkaan. En tiedä mitä me ei olla kokeiltu.

Tarkotin noilla neuvoilla etten nyt tähän menneeseen kaipaa uusia neuvoja vaan ennemmin just tähän ja nyt ja enemmän mä tässä mietin tätä tilannetta että mitä tehdä tämän perhetyöntekijä suhteen....tai suhtautua asiaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

En tiedä oikein mitä tähän kirjoittaisi kun en halua tulla mitenkään tunnistetuks... Mutta siis oli tarkoitus että saataisiin perhetyöntekijältä apua tähän tilanteeseen, mm. esikoisen mustasukkaisuuden takia, on muutenkin haasteita tämän lapsen kanssa vaikkei siis mikään erikoislapsi sinällään ole ja siis itse olen vähän tilanteeseen uupunut.

Eli siis neuvolan kautta haettiin apua ja ekaks sain jutella, en nyt tiedä hänen nimitystään, mutta sitä kautta päädyttiin tähän että perhetyöntekijä tulee käymään. Hän on siis tosi mukava ihminen ja tuntu hyvältä jutella hänen kanssaan.

No kumminkin, niinkuin arvelin esikoinen oli hyvinkin vieraskorea ja näytti lähinnä parhaat puolensa ja ilmeisesti sitten tämä perhetyöntekijä ei voi auttaa kun ei oo näkemässä näitä tilanteita. Ilmeisesti oli yrittänyt luoda tilanteita missä näkis näitä mutta ei se lapsi nyt välttämättä toimi noin vain ku tilauksesta.

Sitten oisin halunnut puhua näistä vaikeista asioista mutta joka kerran tuli lähinnä vähättelevä tunne, esim. se kuuluu ikään, hän vaikuttaa ihan normaalilta..tai arvostelua siitä miten perheenä on tapana hoitaa asioita. Mutta siis se missä keitti yli liittyi tähän mustasukkaisuus tilanteeseen:

me ollaan siis koitettu tehdä parhaamme ja yritetty sitä sun tätä, annettu huomiota ja kerrottu miten ollaan nätisti pikkusisaruksen kanssa, mutta aina vaan esikoinen on kimpussa ja siitä ollaan sanottu yli vuoden miljoona kertaa tiukasti että niin ei tehdä mitä lie teki tai oli tekemässä. Ja jos ehti tehdä jotain otettiin esikoinen tilanteesta.

Mutta siis jossain vaiheessa aloin ottamaan tämän pienemmän syliin mukaan kun piti tehdä jotain, ja näin ei ilmeisesti ois saanut tehdä? Täh? Kai mun nyt on parempi pitää toinen turvassa ennen kuin edes tapahtuu? Ja ilmeisesti sekin oli väärin istua lattialla vahtimassa ettei käy mitään, häh? Mitä mun ois pitäny tehdä? Ja että hänelle tulee nyt paha mieli että esikoinen on se paha tässä? Että anteeksi mitä.

Just haen tukea ja apua tähän koska haluan esikoisen parasta. Tämä osu ja upposi niin arkaan paikkaan että on tuntunut että tukehdun ahdistukseeni tuosta hetkestä, joka kerta on tuntunut enemmän pahalle ku hyvälle nähdä tuo perhetyöntekijä ja nyt mulle kyllä riitti. En vain tiedä miten päästä ahdistuksestani, tunteesta että olen niin yksin nyt tämän tilanteen kanssa. Tekisi vain mieli soitella sille henkilölle kenen kanssa tuli ensimmäisenä juteltua...

Lapsi voi olle tosi mustasukkainen uudelle perheenjäsenelle. Lapsi yleensä tunee silloin menettäneensä jotain. Ehkä hän on ollut sinun elämän keskipiste siihen saakka ja nyt ei  saa sinulta tarpeeksi huomiota. (tuntee ettei saa)

Siihen ei ole muuta keinoa kuin yrittää antaa hälle sitä aikaa. Mutta ei silloin kun se sitä hakee ilkeilemällä. Ensin olisi hyvä saada sinun levätä. Ottaa hieman etäisyyttä asiaan. Voisitko saada 24h vapaata lapsista ja koko perheestä. Olisit yksin ja hengähtäisit.

Sen jälkeen aloittaisit tyhjältä pöydältä. Ota isompi lapsi aina mukaan ruuanlaittoon ja pieniin kodin askareihin, kehu ja kannusta. Toimintatapa täytyy muuttaa se on selvä. Ei kaikki sillä korjaanu kokonaan mutta helpottaa perheen tilannetta ja sitä kautta myös sinun ahdinkoasi. Kyllä sinä siitä selviät, usko itseesi ja tee uusia suunnitelmia millä annat enemmän aikaa muille kuin vauvalle.

Ihan hirveää jankkausta vaan, eihän tässä ole päätä eikä häntää. Jos perhetyöntekijä alunperinkin käy teillä vanhemman lapsen takia, niin neuvoja ei täällä saa kuitenkaan antaa miten sen lapsen kanssa voisi pärjätä itse, vaan pitää antaa neuvoja miten pärjätä sen perhetyöntekijän kanssa?! Ei ole todellista.

Vierailija kirjoitti:

Ja mistä nämä alapeukut nyt mahtaa olla? Ei saa ahdistua? Puhua ahdistuksesta? Kirjoitin väärin?

Itse ainakin alapeukutan siksi, että et osaa kirjoittaa selkeitä ja helposti luettavia lauseita. Lisäksi kirjoitustyylistäsi helposti pystyy vetämään johtopäätöksiä omasta elämänhallinnastasi. Mikä taas sitten osakseen ärsyttää, että henkilö joka voi saada kahden pienen lapsen kanssa elämänsä noin solmuun, on yleensäkään hankkinut lapsia. Sitähän sää kysyit.

Joo, aikamoista logiikan puutetta näissä ap:n jutuissa. En usko että sua ap voi auttaa täällä av:lla, sori vaan. Pitäisi pystyä edes ilmaisemaan itseään jotenkin järkevästi, jotta voi syntyä jotain hedelmällistä keskustelua. Ota nyt suoraan vaan yhteyttä siihen henkilöön, jonka kanssa tunsit sitä ymmärrystä, täällä jankuttamalla ne asiat eivät ainakaan parane.

Ei kukaan ole pakottanut lukemaan tätä ja onko ihan pakko vastata jos ei oo mitään rakentavaa tai hyvää sanottavaa? Ei kaikki oo niin hyviä ilmaisemaan itseään kirjallisesti, ei se silti kerro siitä miten toimin arjessa lasten kamssa. Ei kukaan täydellinen ole.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan ole pakottanut lukemaan tätä ja onko ihan pakko vastata jos ei oo mitään rakentavaa tai hyvää sanottavaa? Ei kaikki oo niin hyviä ilmaisemaan itseään kirjallisesti, ei se silti kerro siitä miten toimin arjessa lasten kamssa. Ei kukaan täydellinen ole.

Ap

No eihän sulla selvästikään arki suju koska vanhin lapsesi on sairaalloisen mustasukkainen nuorimmaisesta mutta et kuitenkaan ole myöskään tyytyväinen siihen, että sinua kävi joku auttamassa ?

Jepjep

Vaikka joku ei osaa ilmaista itseään selvästi tai on asiasta eri mieltä niin eikö sitä silti voi olla toinen toisillemme asiallinen ja ystävällinen? Jättää vaikka sanomatta tai lukematta?

Voit kertoa ahdistuneisuutesi heille ja toivoa työntekijää josta tykkäät. Kerro asiat omalta kannaltasi, niin silloin toisen on helpompi ottaa ne vastaan. Ihmisiä nekin on, vaikka ovat koulutettu asiaan. Et menetä siinä mitään, vaan voi saada asiat sujumaan. Jos sukset menee ristiin, niin vaihdat vaikka perheneuvolaan tms.

Minua ahdisti perhetyöntekijät myös. En kokenut saavani mitään apua vaan päinvastoin. Ystäväni taas sai todellakin hyvää apua ja "ystävän" siitä työntekijästä. Eli se varmaan riippuu paljon työntekijästä. Toivo sitä kenen kanssa kemiat toimii paremmin.