Koirarotuja tuntevat! Mitä eroa on...

Metsävietistä piti sanoa vielä, että olisi kiva ulkoiluttaa irrallaan edes joskus jossakin. Asun omakotitaloalueella, joten täällä pidän koiran aina kiinni. Mutta collien kanssa teen metsäreissuja, joissa saa edetä vapaana. Hän ei irtaudu laumasta (paimen kun on) ja tulee luokse kyllä käskystä.

Metsäviettisen kanssa taitaa olla toisin? Mutta miten sitten vinttaria ulkoilutetaan vapaana? Koirapuistot vaikuttavat niin kovin pieniltä siihen tarkoitukseen.

-AP–

En kyllä usko, että irliksen lonkka- tai selkäviat ovat sen enempää ruokinnasta johtuvia kuin millään muullakaan rodulla tai esimerkiksi luonnossa elävillä susilla (geenipooli kapeutui Ruotissa -> lonkkaviat susilla lisääntyivät vaikka söivät sitä mitä muutkin sudet). Etujalkojen vääntyminen on ruokintaan liittyvää, se on totta. 

Vaan kun rodun tausta on se mikä on - elvytetty muutamasta yksilöstä ja sillä on useampia perinnöllisiä sairauksia (maksashuntti, kardiomyopatia, syövät) ja lisäksi rakenteen aiheuttamat ongelmat (lonkka- ja selkäviat, alttius kiertymiin), niin kyllä surkean matala keskimääräinen elinikä on ihan muiden kuin pennunomistajien syytä. Jalostuksella on haettu isompia, syvärintaisempia ja massavampia näyttelymenestyjiä terveydestä välittämättä. Minä katsoin muuten koiranetin kuolinsyytilastot 2005-2016. Keskimääräinen elinikä oli järkyttävät 4v 11kk. Tuosta listasta en löytänyt nopealla vilkaisulla yhtään yli 10-vuotiaaksi elänyttä, vanhuuteenkin kuolleet olivat kaikki alle 10-vuotiaita. 

Toki kaikkien jättirotujen ongelma on lyhyt elinikä. Onko oikea ratkaisu kohauttaa olkiaan ja todeta, että näin se vaan on, vai kenties jättää ne jättirotuiset ottamatta ja luoda painetta roturisteytyksille ja rodun keskimääräisen koon pienentämiselle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuston kehityshäiriöt eivät TODELLAKAAN ole pääasiassa ruokinnan aiheuttamia vaan geeniperimästä johtuvia - vai onko muka niin, että vain tiettyjen rotujen omistajat eivät osaa ruokkia koiriaan? Koko - joka on näyttelyharrastuksen yleistyessä kasvanut molemmissa otsikon roduissa reilusti - on merkittävä riskitekijä, ja kun siihen lisää ulkonäkökeskeisen jalostuksen, jossa paskaluustoisia yhdistetään seurauksista välittämättä, niin siinäpä sitä sitten ollaan. Toki ihan päin helvettiä ruokkimalla voi koiralle kasvuhäiriön kehittää, mutta ne ovat aika erityyppisiä kuin nämä perinnölliset. Ja voihan sitä lässyttää, että kiertymätkin ovat omistajien syytä, mutta jos koira olisi tolkullisen kokoinen ja rintakehästä ei olisi jalostuksella väännetty luonnonttoman syvää, niin rodun edustajat säästyisivät kiertymiltä ilman mitään sen kummempia kevätjuhlaliikkeitä ja paniikkia. Vaikka yksittäisiä korkeaan ikään ehtiviä koiria rodusta löytyisi, niin keskimääräinen elinikä kertoo paljon. Jos se on 5-6 vuotta, niin rotu on pilalla. 

Flatti on todella vilkas ja aktiivinen rotu. Myös huonohermoisia on jonkin verran. Sairauksista erittäin tyypillisiä ovat erilaiset syövät, joihin flatteja menee paljon nuorina. Myös epilepsiaa on melkoisesti eikä rotu ole luustoltakaan mikään täysin terve. 

Jos nyt nallekarhua haluaa, niin leo ja berni ovat merkittävästi terveempiä ja pitkäikäisempiä kuin nyt vaikka irlanninsusikoirat. Toki noissakin on mm. koosta johtuvia ongelmia, mutta linjat huolella valitsemalla voi löytää 9-10 -vuotiaaksi hyvinkin elävän yksilön. Nöffit ovat jo sairaampia. 

Tässä oli kyse irlanninsusikoirasta. Irlanninsusikoirilla luustovaivat eivät ole perinnöllisiä, niin kuin monella muulla rodulla, vaan nimenomaan ruokinnalla ja vääränlaisella liikunnalla aikaansaatuja kasvuhäiriöitä. Irlanninsusikoira ei esim. kuulu Pevisaan kuten vaikkapa saksanpaimenkoira, joilla nivelvaivat ovat perinnöllisiä. Oikealla ruokinnalla TODELLAKIN voidaan välttää irlanninsusikoirien nivelvaivat.

Kaikilla isoilla/jättiroduilla kasvukauden ruokintaan kannattaa pistää todella huomiota. Ruokien ravintoarvot ovat tärkeitä ja kasvu pitää pitää maltillisena. Bernin kokoisessa koirassa kilo viikossa on vielä ok ja sekin alkaa olla jo syöttöpossun kasvutahdin luokkaa. 

Tässä ketjussa suositeltiin mieluummin ottamaan berniä ja leonbergiä, kun ovat terveempiä ja pitkäikäisempiä. Erot eivät kuitenkaan ole mielestäni kovin merkittäviä, tässä keskiarvo kuoliniät:

Irlanninsusikoira 6v 0kk

Skotlanninhirvikoira 6 v 11kk

Berninpaimenkoira 7v 2kk

Leonberginkoira 7v 5kk

Vanhuuteen irlanninsusikoira kuolee keskimäärin 9v 2kk iässä, skotti 10v 7kk, berni 11v 0kk ja leo 10v 0kk iässä. Mutta näissä tilastoissa on mukana todellakin vain omistajien ilmoittamat kuolemat,

Isovillakoiran turkin voi hyvin pitää lyhenä, mutta kannattaa muistaa, että vähänkään pidemmäksi kasvaneena villakoiran turkki kaipaa säännöllistä pesua ja harjausta. Nylkkyturkkinen villis on syytä pukea kovemmille pakkasille. Varsin liikkuvia ja aktiivisia nämäkin ovat, ja riistaviettiä voi olla paljonkin. Ovat myös todella älykkäitä ja omaa tahtoakin voi löytyä reilusti. 

Näyttelyjalostuksesta ovat kärsineet villiksetkin - naurettavan turkkipaljouden lisäksi jalostuksella on haettu todella suoraa etuosaa, joka voi altistaa lihasjumeille ja kuormittaa selkää. Yleisesti ottaen luustotilanne on ihan siedettävä ja koirat ovat aika pitkäikäisiä. En osaa läheisyydentarpeesta sanoa, mutta seurallisia kyllä ovat!

Iso villakoira on kyllä ihan hyvä vaihtoehto. Eivät tarvitse mitään älytöntä liikuntaa pysyäkseen järjissään, ja tykkäävät nyhjätä kainalossa ja ovat rauhallisia sisätiloissa. Mutta ulkona taas voidaan riekkua ja mennä eikä meinata. Olen tavannut vähän arempiakin yksilöitä, mutta pääsääntöisesti sosiaalisia ja reippaita ovat olleet ne mitä itse tiedän. Fiksu koira, oppii helposti ja miellyttämishaluinen. Suosittelen tutustumista. Ja turkin tosiaan pystyy pitämään lyhyehkönä! Mikä parasta, koirasta ei putoa karvaa :D Itse mietin vakavastikkin iso villakoiran laittoa aikanaan, mutta päädyin kuitenkin sileäkarvaiseen noutajaan. Mutta tämä vaatii kyllä joka päivä vähän jotain aktiviteettia tai turhautuu ja elo sisällä on tällöin haasteellista.

Vierailija kirjoitti:

Onko sileäkarvaisista noutajista kokemusta? Ymmärtääkseni ovat aika vilkkaita.

-AP-

Flatti on samaa aikaa maailman valloittavin, mutta myös todella haastava rotu. Oma flattini on kaikille ystävällinen ja iloinen koira ja niin varma lasten kanssa, kuin koira vaan ikinä voi olla, mutta se tekemisen ja liikunnan tarve on valtava ja myös kouluttaminen voi olla melko haastavaa. Omalla koirallani on ainakin melko olematon keskittymiskyky, vaikka toisaalta miellyttämishalukin on suuri. Sopii siis aktiiviselle ihmiselle, joka haluaa harrastaa koiran kanssa jotakin ja mielestäni kokemusta kouluttamisesta pitäisi olla jo ennestään. Kyseistä rotua pitää myös tassusta pitäen opettaa tarvittaessa myös rauhoittumaan. Terveenä meidän flatti on pysynyt koko ajan.

Jos nyt vähän kerron vielä esimerkkiä huonoista puolista. Meidän flatilla alkaa vintissä viheltämään jo parin passiivisen päivän jälkeen. Eli jos olet vaikka sairaana, etkä pääse tavalliseen tapaan harrastamaan ja liikkumaan, niin koira alkaa käyttäytymään todella levottomasti.. Tyyliin seinä-lattia-katto-eteen-pakki-ympäri-paikallaanteputusta-koirsepyöriinäinnäinnäin. Vaikka normaalisti sisällä vain makoilee ja ottaa rennosti.

No kyllähän nuo erot eliniässä ovat prosentuaalisesti todella isoja - koiran iässä vuosi on pitkä aika. Ja tosiaan riippuu myös siitä mitä tilastoa katsoo. V. 05-16 tilastossa irliksen keski-ikä jää alle 5 vuoden eikä yksikään koira ole elänyt yli 10-vuotiaaksi. 

Mutta voihan sitä aina sulkea silmänsä ja jatkaa tuota sairaiden rotujen harrastajien ikuista mantraa, että "onhan niillä muillakin, kyllä ne muutkin". Sen sijaan, että ymmärtäisi sen ihan oman rodun olevan eläinsuojelullisesti hyvin kyseenalainen ja vaativan todella ratkaisevia muutoksia jalostuksessa, jotta rodun kasvattaminen olisi eettisesti mitenkään perusteltavaa. 

Heh! Kuulostaa siltä, että myös flatin voi poissulkea. Energisyys on ihan jees ominaisuus, mutta jotain rajaa. Vähän samaa olen tuuminut novascotiannoutajista. Näkemäni yksilöt ovat olleet todella aktiivisia – jos kohta hurjan kilttejä ja ystävällisiäkin.

–AP–

koiraihminen kirjoitti:

Kyllä kultainen noutaja on isohko - samaa kaliiperia kuin se skotlanninpaimenkoirakin.

Kultaistennoutajien rotujärjestön nettisivuilla sanotaan näin: Kultainennoutaja on keskikokoinen, älykäs, miellyttämisenhaluinen ja toiminnanhaluinen koira.

Mistä näitä tilastoja eliniästä löytyy? Olisi kiinnostavaa katsoa.

Minulla on kolme enemmän tai vähemmän sekarotuista pikkukoiraa, ja isot rodut eivät ole ollenkaan tuttuja. Järkyttävää, että jonkun koirarodun keskimääräinen elinikä voi olla vain viisi vuotta!

Isovillakoirasta että meillä oli ja hurjan kiltti, mutta hieman karkailuun taipuvainen. Todella kiintynyt perheeseensä. SEURALLINEN, mutta ei ihan sylikoira kuitenkaan. Ja äärimmäisen älykäs.

Vierailija kirjoitti:

Mistä näitä tilastoja eliniästä löytyy? Olisi kiinnostavaa katsoa.

Minulla on kolme enemmän tai vähemmän sekarotuista pikkukoiraa, ja isot rodut eivät ole ollenkaan tuttuja. Järkyttävää, että jonkun koirarodun keskimääräinen elinikä voi olla vain viisi vuotta!

Kennelliiton koiranet -palvelusta. Googleta. Tuonne voi kuolinsyitä ja ikiä ilmoittaa vain kennelliiton jäsenet, joten tilasto ei ole kovin kattava. Meillä esim. minä omistan koirat, mutta mies on kennelliiton jäsen, joten meidän koirat eivät noissa tilastoissa näy.

Hupsankeikkaa... Katsoin koiranetistä oman koirani rotuisten kuolinsyytilastoja, ja kun tietoja ei rajaa vuosittain vain ottaa kaikki huomioon, rodun eliniäksi näytetään 5v 2kk. Kyseessä perusterve paimenkoirarotu. Voisiko olla niin, että tuonne ilmoitetaan enemmän sairauksiin kuolleita, kuin vanhuuteen kuolleita...

Jättiroduissa kannattaa ottaa huomioon myös tuo hidas aikuistuminen. Koira on kakara noin pari vuotiaaksi asti. Ja ruokinnalla voidaan ehkäistä niitä luustovikoja jättiroduilla, kun pidetään kasvu maltillisena(koira mieluiten selkeästi hoikkana) kasvuaikana ja syötetään sitä laadukasta ruokaa. Suuri osa noista kasvuhäiriöistä jättikoirilla johtuu siitä, että kasvu tapahtuu liian nopeasti. Jättejä pitää muuten passata pentuaikana, eivät saisi juuri portaita kiivetä, ainakaan säännöllisesti. Sekin kannattaa huomioida, jos asuu kerrostalossa, jossa ei ole hissiä, ne kun on pienenäkin aika painavia;)

Jämtlanninpystykorva? On metsästyskoira, mutta on näitä myös seurakoirana. Riistavietti kun ei periinny kaikille. Pihalla irtipitäminen ei tosin onnistu eli vaatii juoksunarun tai häkin pihalla ulkoilua varten. Turkki on helppohoitoinen. Todella seurallisia ja tulevat vaikka syliin jos vain annetaan. Ainakin oma jämpti "tulee iholle" aina kun voi. Nojailee, tulee syliin tai muuten vain kylkeen kiinni. Tarmokkaita, mutta rauhallisia. Perinnöllisiä sairauksia ei ole juurikaan. Ulkotarhassa vahtimisviettiä eli haukkuu oudot pihalla liikkujat. Sisällä ei hauku koskaan(edes ovikelloa/ vieraita). Eivät välttämättä ole penaalin terävimpiä kyniä, mutta oppivat kyllä kun jaksaa yrittää. Muihin metsästyskoiriin verrattuna ovat erittäin sosiaalisia ja agressiiviset yksilöt ovat harvassa.

Entäs tanskandoggi? Kykenee niin löhösohvaperunaksi kuin lenkkikaveriksi. Luonteeltaan leppoisia, näin yleistäen. Myös vähän hölmöjä, ja olisivat oikein mielellään sylikoirana :D Ei toki terveimpiä rotuja, mutta suku vaikuttaa paljon. Hoito äärimmäisen helppoa, kynsienleikkuu, ei harjausta, pesutkin aika harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sileäkarvaisista noutajista kokemusta? Ymmärtääkseni ovat aika vilkkaita.

-AP-

Flatti on samaa aikaa maailman valloittavin, mutta myös todella haastava rotu. Oma flattini on kaikille ystävällinen ja iloinen koira ja niin varma lasten kanssa, kuin koira vaan ikinä voi olla, mutta se tekemisen ja liikunnan tarve on valtava ja myös kouluttaminen voi olla melko haastavaa. Omalla koirallani on ainakin melko olematon keskittymiskyky, vaikka toisaalta miellyttämishalukin on suuri. Sopii siis aktiiviselle ihmiselle, joka haluaa harrastaa koiran kanssa jotakin ja mielestäni kokemusta kouluttamisesta pitäisi olla jo ennestään. Kyseistä rotua pitää myös tassusta pitäen opettaa tarvittaessa myös rauhoittumaan. Terveenä meidän flatti on pysynyt koko ajan.

Jos nyt vähän kerron vielä esimerkkiä huonoista puolista. Meidän flatilla alkaa vintissä viheltämään jo parin passiivisen päivän jälkeen. Eli jos olet vaikka sairaana, etkä pääse tavalliseen tapaan harrastamaan ja liikkumaan, niin koira alkaa käyttäytymään todella levottomasti.. Tyyliin seinä-lattia-katto-eteen-pakki-ympäri-paikallaanteputusta-koirsepyöriinäinnäinnäin. Vaikka normaalisti sisällä vain makoilee ja ottaa rennosti.

Pahoittelen, että tungen täältä sivusta ketjuun, mutta kysyisin pari asiaa.

Itse haaveilin flatistä, mutta päädyimme sprinkkuun pienemmän koon vuoksi. Seuraava koira voisi ollakin sileäkarvainen noutaja, kun koolla ei ole enää niin väliä. Osaisiko joku asiasta tietävä verratta englanninspringerspanielin ja sileäkarvaisen noutajan ominaisuuksia keskenään? En ole kokenut sprinkkua niin kamalan energiseksi ja hankalaksi, vaikka niin usein pelotellaan. Mietin vain, että vaatiko flatti sprinkkuun verrattuna huomattavasti enemmän aktiviteettia?

Minäkin rohkenen tunkea, kun on asiallista porukkaa linjoilla.

Millaiseen perheeseen sopii snautseri?

Vierailija kirjoitti:

Metsävietistä piti sanoa vielä, että olisi kiva ulkoiluttaa irrallaan edes joskus jossakin. Asun omakotitaloalueella, joten täällä pidän koiran aina kiinni. Mutta collien kanssa teen metsäreissuja, joissa saa edetä vapaana. Hän ei irtaudu laumasta (paimen kun on) ja tulee luokse kyllä käskystä.

Metsäviettisen kanssa taitaa olla toisin? Mutta miten sitten vinttaria ulkoilutetaan vapaana? Koirapuistot vaikuttavat niin kovin pieniltä siihen tarkoitukseen.

-AP–

Siihen on vinttarien kanssa hyvä suunnistaa syrjäiseen metsään, pellolle tai järven jäälle. Metsästysviettisenä ja ei niin miellyttämisen haluisena niitä saa välillä huhuilla jonkin aikaa ennen kuin suvaitsevat ilmestyä.

Moni irlanninsusikoiran ja skotlanninhirvikoiran omistaja asuukin maalla.