Koirarotuja tuntevat! Mitä eroa on...

Vierailija kirjoitti:

Jestas sentään! Molemmat rodut löytyvät vinttikoiraryhmästä, eli eivät todellakaan ole laiskan treenaajan koiria! Tarvitsevat älyttömästi liikuntaa ja sellaista liikuntaa, että lapa todellakin irtoaa.

Vinttikoiraa ei kyllä treenata millään omilla lenkeillä. Sitä varten on ratatreenit ja vapaa ulkoilu.

Minulla on kolme greytä. Lenkkeilen ehkä 5 km päivässä. Muu treeni hoidetaan radalla ja vapaana. Hyvin voivia sohvaperunoita ovat.

Kyllähän noissakin roduissa on yksilökohtaisia eroja. Meidän irlanninsusikoira eli 12 -vuotiaaksi. Luuston kehityshäiriöt ovat suurimmalta osalta ruokintaperäisiä, joten niihin pystyy vaikuttamaan itse. Sydänvikoja löytyy kaikista suurimmista jäteistä, eli jos etsii sellaisen suvun jossa on pienempikokoisia yksilöitä, voi sydäntautien riskiä pienentää... Ja vatsalaukun kiertymätkin ovat 90% itse aiheutettuja. Pieniä annoksia ruokaa usein, niin vatsalaukun koko pysyy pienenä ja kiertymän riski pienenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

koiraihminen kirjoitti:

Jos haluat ison koiran, muttet jaksa treenata niin kyllä se sitten on jokin kultainen noutaja tai vastaava.

Kultainennoutajako iso koira? Ovat suurin osa polvenkorkuisia....

Kultsun säkäkorkeus on vähintään 50 cm. Lasken sen isohkoksi koiraksi.

-AP-

Ok. Mun määritelmän mukaan koira on iso kun sitä silittääkseen ei ihmisen tarvitse kumarrella.  Polvenkorkuiset noutajat ovat keskikokoisia.

Vierailija kirjoitti:

koiraihminen kirjoitti:

Jos haluat ison koiran, muttet jaksa treenata niin kyllä se sitten on jokin kultainen noutaja tai vastaava.

Kultainennoutajako iso koira? Ovat suurin osa polvenkorkuisia....

No ei kai sen mikään jättikokoinen tarvitse olla ollakseen apn:n kriteerien mukaan iso/isohko. 

Leonberg on iso ja luttana koira, itse tykkään :) äärettömän itsepäinen otus tosin, loukkaantuu ja mököttää jos kokee kohdanneensa vääryyttä. On kyllä tosin helppo myös lepytellä, ainakin tuo meidän vanha mummo (on nyt 9 vuotias). Näyttävän näköinenkin on ja meillä tulee hyvin toimeen niin kissojen kuin muidenkin koirien kanssa.

Kyllä kultainen noutaja on isohko - samaa kaliiperia kuin se skotlanninpaimenkoirakin.

Yhden sileäkarvaisen noutajan tuntevana voin kertoa vain kyseisestä koirasta; tolkuttoman kiltti koira, melkoinen höslä. Juoksee innoissaan vaikka seinää päin kun ei tajua väistää. Ei ikinä hermostunut lapsiin vaikka lapsi teki mitä tahansa. Ei provsoitunut toisesta, ärhäkämmästä koirasta vaan hyvin pärjäsivät vierailuilla puolin ja toisin. Ahne, niinkuin noutajat usein. Lyhyt keskimääräinen elinikä.

Luuston kehityshäiriöt eivät TODELLAKAAN ole pääasiassa ruokinnan aiheuttamia vaan geeniperimästä johtuvia - vai onko muka niin, että vain tiettyjen rotujen omistajat eivät osaa ruokkia koiriaan? Koko - joka on näyttelyharrastuksen yleistyessä kasvanut molemmissa otsikon roduissa reilusti - on merkittävä riskitekijä, ja kun siihen lisää ulkonäkökeskeisen jalostuksen, jossa paskaluustoisia yhdistetään seurauksista välittämättä, niin siinäpä sitä sitten ollaan. Toki ihan päin helvettiä ruokkimalla voi koiralle kasvuhäiriön kehittää, mutta ne ovat aika erityyppisiä kuin nämä perinnölliset. Ja voihan sitä lässyttää, että kiertymätkin ovat omistajien syytä, mutta jos koira olisi tolkullisen kokoinen ja rintakehästä ei olisi jalostuksella väännetty luonnonttoman syvää, niin rodun edustajat säästyisivät kiertymiltä ilman mitään sen kummempia kevätjuhlaliikkeitä ja paniikkia. Vaikka yksittäisiä korkeaan ikään ehtiviä koiria rodusta löytyisi, niin keskimääräinen elinikä kertoo paljon. Jos se on 5-6 vuotta, niin rotu on pilalla. 

Flatti on todella vilkas ja aktiivinen rotu. Myös huonohermoisia on jonkin verran. Sairauksista erittäin tyypillisiä ovat erilaiset syövät, joihin flatteja menee paljon nuorina. Myös epilepsiaa on melkoisesti eikä rotu ole luustoltakaan mikään täysin terve. 

Jos nyt nallekarhua haluaa, niin leo ja berni ovat merkittävästi terveempiä ja pitkäikäisempiä kuin nyt vaikka irlanninsusikoirat. Toki noissakin on mm. koosta johtuvia ongelmia, mutta linjat huolella valitsemalla voi löytää 9-10 -vuotiaaksi hyvinkin elävän yksilön. Nöffit ovat jo sairaampia. 

Nallemaisuus ei ole varsinainen kriteeri. Enemmän kaipaan läheisyyttä, jopa sylikoiramaisuutta (tämähän ei ole vain pikkukoirien etuoikeus ;) ).

Colliemme on tässä mielessä etäisen viileä kaveri. Ehkä siksi, että mieluummin haluaa tarkkailla koko laumaa, kuin nyhjätä vain yhden vieressä – mikä on ihan loogista paimenelle.

-AP-

Nyt mietityt vinttikoirat ja noutajat on ihan eri planeetalta käytökseltään. Eli minkälaista luonnetta ap koiralta etsii?

Noista skotlanninhirvikoirista ja irlanninsusikoirista voi sanoa että ovat sisällä sohvankoristeita ja käytökseltään yleensä suht rauhallisia. Liikunnan osalta olisi tärkeä että saavat juosta vapaana, sillä ne saa myös väsytettyä (huomioitavaa että lyhytkin pyrähdys on aika pitkä matka).

Mitä isompikokoisempi koira niin sitä lyhyempi keski-ikä tosiaan on. Irlanninsusikoirilla se oli joskus aiemmin reilu 7v. Tietenkin isossa koossa usein myös vaivat kertautuvat.

Sekarotuiset ovat mielestäni eettisesti parempia valintoja ja terveempiä kun vaan selvittää vanhempien taustat ja myyjän myös :) Sellaisen itse hankin kun on ajankohtaista.

Kääpiökoira 0-5kg (chihuahua, venäjäntoy) , pieni koira 5-20kg (shetlanninlammaskoira) , keskikokoinen koira 20-35kg (kultainennoutaja, suomenlapinkoira), iso koira 35-50kg (rotweiler, berninpaimenkoira) , jättikoira 50kg -> (leonberginkoira, irlanninsusikoira).

Toki lihava kultainennoutajauros voi painaa 40kg, kuten myös laiha ja pienikokoinen irlanninsusikoiranarttu.

Luonne saisi olla tosiaan ihmisläheinen, läheisyyttä kaipaava. Sisällä rauhallinen, ulkona ja treeneissä saa löytyä potkua. Arvostan ahneutta, koska se lisää koulutettavuutta, mutta toko-konetta ei haeta. Huumorintajua ja itsepäisyyttäkin saa olla. Leikkisyys ja tietynlainen pöhköys on ihan parasta :)

En arvosta arkuutta ja herkkyyttä. Se on yksi syy, miksi en toista collieta halua. Alustakammo ja "draamakuningattaruus" on nykyisen koiramme osalta ihan riittävä annos sitä luokkaa. Tulen rämäpäiden kanssa paremmin toimeen.

Pieniä lapsia meillä ei ole eikä tule, joten lapsiystävällisyys ei siinä mielessä ole kriteeri. Aggressiivistahan kukaan nyt ei halua joka tapauksessa.

Saa kysellä lisääkin! Tällainen auttaa selkeyttämään myös omia ajatuksia.

–AP–

Vierailija kirjoitti:

Sekarotuiset ovat mielestäni eettisesti parempia valintoja ja terveempiä kun vaan selvittää vanhempien taustat ja myyjän myös :) Sellaisen itse hankin kun on ajankohtaista.

Sekarotuisuutta en varsinaisesti sulje pois. Mutta taustatyö on usein hankalaa. Paljon on vahinkopentuja, joten taustoista ei tiedä. Jos on sekarotuinen jo monessa polvessa, niin aina vain työläämmäksi käy.

Sekarotuisessa koirassa saa "parhaimmillaan" usean rodun huonot puolet yhdessä paketissa.

-AP-

Vierailija kirjoitti:

Kääpiökoira 0-5kg (chihuahua, venäjäntoy) , pieni koira 5-20kg (shetlanninlammaskoira) , keskikokoinen koira 20-35kg (kultainennoutaja, suomenlapinkoira), iso koira 35-50kg (rotweiler, berninpaimenkoira) , jättikoira 50kg -> (leonberginkoira, irlanninsusikoira).

Toki lihava kultainennoutajauros voi painaa 40kg, kuten myös laiha ja pienikokoinen irlanninsusikoiranarttu.

Tämän määritelmän mukaan sulkisin pois vain kääpiökoirat ja pienet koirat.

-AP-

Vierailija kirjoitti:

Luuston kehityshäiriöt eivät TODELLAKAAN ole pääasiassa ruokinnan aiheuttamia vaan geeniperimästä johtuvia - vai onko muka niin, että vain tiettyjen rotujen omistajat eivät osaa ruokkia koiriaan? Koko - joka on näyttelyharrastuksen yleistyessä kasvanut molemmissa otsikon roduissa reilusti - on merkittävä riskitekijä, ja kun siihen lisää ulkonäkökeskeisen jalostuksen, jossa paskaluustoisia yhdistetään seurauksista välittämättä, niin siinäpä sitä sitten ollaan. Toki ihan päin helvettiä ruokkimalla voi koiralle kasvuhäiriön kehittää, mutta ne ovat aika erityyppisiä kuin nämä perinnölliset. Ja voihan sitä lässyttää, että kiertymätkin ovat omistajien syytä, mutta jos koira olisi tolkullisen kokoinen ja rintakehästä ei olisi jalostuksella väännetty luonnonttoman syvää, niin rodun edustajat säästyisivät kiertymiltä ilman mitään sen kummempia kevätjuhlaliikkeitä ja paniikkia. Vaikka yksittäisiä korkeaan ikään ehtiviä koiria rodusta löytyisi, niin keskimääräinen elinikä kertoo paljon. Jos se on 5-6 vuotta, niin rotu on pilalla. 

Flatti on todella vilkas ja aktiivinen rotu. Myös huonohermoisia on jonkin verran. Sairauksista erittäin tyypillisiä ovat erilaiset syövät, joihin flatteja menee paljon nuorina. Myös epilepsiaa on melkoisesti eikä rotu ole luustoltakaan mikään täysin terve. 

Jos nyt nallekarhua haluaa, niin leo ja berni ovat merkittävästi terveempiä ja pitkäikäisempiä kuin nyt vaikka irlanninsusikoirat. Toki noissakin on mm. koosta johtuvia ongelmia, mutta linjat huolella valitsemalla voi löytää 9-10 -vuotiaaksi hyvinkin elävän yksilön. Nöffit ovat jo sairaampia. 

Tässä oli kyse irlanninsusikoirasta. Irlanninsusikoirilla luustovaivat eivät ole perinnöllisiä, niin kuin monella muulla rodulla, vaan nimenomaan ruokinnalla ja vääränlaisella liikunnalla aikaansaatuja kasvuhäiriöitä. Irlanninsusikoira ei esim. kuulu Pevisaan kuten vaikkapa saksanpaimenkoira, joilla nivelvaivat ovat perinnöllisiä. Oikealla ruokinnalla TODELLAKIN voidaan välttää irlanninsusikoirien nivelvaivat.

Onko turkilla väliä? Saako olla trimmattava tai pitkä vai pitäisikö olla helppo harjaa-kerran-vuodessa  -tyyppinen? Mites riistavietti, saako sitä olla? Haluatko treenailla laiskasti jotain tiettyjä lajeja vai voitko soveltaa rodun mukaan - ymmärsin että jotain voisit kuitenkin harrastella? Meni ehkä ohi, mutta mainitsitko jo jonkun minimikoon, onko se siis flatin luokkaa vai pitäisikö mieluummin olla isompi?

Aloin miettiä muita isoja kymppiryhmäläisiä - olen ymmärtänyt että esim. unkarin- ja puolanvinttikoirista voisi löytyä aika topakoitakin yksilöitä, joilla voi hyvinkin olla vahtiviettiä ja saattaisivat kestää jonkin verran painettakin, ei siis mitään posliinipatsaita tosiaankaan, vaan "oikeita koiria". Toki vaativat kunnon juoksuttamista laakealla alueella, sekä nauttivat maasto- ja ratajuoksusta. Melko vähälukuisia rotuja, joten jotain autoimmuunijuttuja saattaa olla, en tiedä. Nämäkin kiertymäriskissä, ja tapaturmia sattuu koska vauhti on kova. Elinikä kuitenkin selvästi pidempi kuin skotilla tai irliksellä. Ymmärtääkseni sisällä ovat kuitenkin lämmöstä nauttivia kainaloisia. 

Tosi vaikeaa keksiä rotua, jossa yhdistyisi itsepäisyys ja reippaus, mutta toisaalta omistajan kyljessä nyhjääminen. Mites rodesiankoira? Ei terveydeltään mikään super, mutta ihan ok, pitää pukea pakkasilla, jaksaa liikkua, on hyvännäköinen, ei mikään miellyttämisintoisin mutta ahneita kai yleensä ovat, tykkää lämmöstä ja läheisyydestä. 

Toi kuvailu kuulostaa aika paljon meidän keeshond nartulta! Säkäkorkeus niillä on n.45-55cm ja tolla sun tarjoamalla määrällä liikuntaa pitäis keeshond pysyä kyllä ihan tyytyväisenä. Rotu on kuitenkin haukkuherkkä (seura- ja vahtikoira) ja turkki tarvitsee aikaa ja viitseliäisyyttä.

Turkista kaipaan helppohoitoisempaa kuin collien. Tuo kaulus ja nuo persvillat ovat etenkin kurakeleihin (ja vatsan sekaisuuteen) yhdistettynä "ihana" ominaisuus.

Trimmattava saa olla. Vien mieluummin silloin trimmaajalle kuin opettelen itse.

Kokoluokka keskikokoisesta jättiläiseen. Säkän minimi olisi 40 cm:n luokkaa. Koira olisi mieluummin uros kuin narttu, mutta tämä ei ole kynnyskysymys.

Harrastuksista olen avoin lähes kaikille. Vinttariratoja en kyllä tiedä täällä olevan. Haku- ja suojelutreenit ovat ehkä sellaisia poissuljettuja. Collien kanssa on treenattu agilitya, paimennusta, nose workia, tokoa ja metsäjälkeä (ja kokeiltu sitä hakua). Olen tosiaan enemmän hupisorttin harrastelija, kuin aktiivi sitoutuja ja kisaaja. Harrastusvalmius ei ole välttämättömyys. Jos jostain ominaisuudesta voin joustaa, niin juuri siitä.

Mites isovillakoirat? En kaipaa näyttelypuudelia, mutta käsittääkseni turkin voi pitää siistin lyhyehkönä ilman leijonaleikkausta?

-AP-

Vierailija kirjoitti:

Luuston kehityshäiriöt eivät TODELLAKAAN ole pääasiassa ruokinnan aiheuttamia vaan geeniperimästä johtuvia - vai onko muka niin, että vain tiettyjen rotujen omistajat eivät osaa ruokkia koiriaan? Koko - joka on näyttelyharrastuksen yleistyessä kasvanut molemmissa otsikon roduissa reilusti - on merkittävä riskitekijä, ja kun siihen lisää ulkonäkökeskeisen jalostuksen, jossa paskaluustoisia yhdistetään seurauksista välittämättä, niin siinäpä sitä sitten ollaan. Toki ihan päin helvettiä ruokkimalla voi koiralle kasvuhäiriön kehittää, mutta ne ovat aika erityyppisiä kuin nämä perinnölliset. Ja voihan sitä lässyttää, että kiertymätkin ovat omistajien syytä, mutta jos koira olisi tolkullisen kokoinen ja rintakehästä ei olisi jalostuksella väännetty luonnonttoman syvää, niin rodun edustajat säästyisivät kiertymiltä ilman mitään sen kummempia kevätjuhlaliikkeitä ja paniikkia. Vaikka yksittäisiä korkeaan ikään ehtiviä koiria rodusta löytyisi, niin keskimääräinen elinikä kertoo paljon. Jos se on 5-6 vuotta, niin rotu on pilalla. 

Flatti on todella vilkas ja aktiivinen rotu. Myös huonohermoisia on jonkin verran. Sairauksista erittäin tyypillisiä ovat erilaiset syövät, joihin flatteja menee paljon nuorina. Myös epilepsiaa on melkoisesti eikä rotu ole luustoltakaan mikään täysin terve. 

Jos nyt nallekarhua haluaa, niin leo ja berni ovat merkittävästi terveempiä ja pitkäikäisempiä kuin nyt vaikka irlanninsusikoirat. Toki noissakin on mm. koosta johtuvia ongelmia, mutta linjat huolella valitsemalla voi löytää 9-10 -vuotiaaksi hyvinkin elävän yksilön. Nöffit ovat jo sairaampia. 

Meidän bernin isomumma eli 14-vuotiaaksi ja suvussa on 12-10-vuotiaita runsaasti