Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Rasittava sukuuntunkeutuja, ikisinkku, palveluttaja. Mitä tehdä tämmöisen kanssa?

Vierailija
28.02.2016 |

Onko kenelläkään muulla kokemusta tällaisesta kummasta tapauksesta? Elikkä, aikuinen sinkku, lapseton 40+ vuotias nainen (vaikkapa Tuire). Eräs sukulaiseni (sanotaan vaikka Lissu)on paras kaveri hänen kanssaan ollut aika kauan. Tämä sinkkunainen tukeutuu jotenkin tähän perheelliseen naiseen (Lissuun), ja tekee itsestään jonkulaisen "lapsen" tälle. Näin on jatkunut jo ihan liian kauan. Aina kun Tuire tarvitsee autokyytiä, ja hänen omat vanhat vanhempansa eivät ole juuri sillä hetkellä Tuiren tavoitettavissa, Lissun on riennettävä kuljettamaan Tuirea milloin minnekkin. Lissun perhe kärsii tästä jo, lapsilla on ongelmia, he tajuavat että ovat äidilleen sijalla 5 tai 6, koska Tuiren tarpeet menevät aina edelle. Eihän Lissun voimat ja aika riitä sekä oman perheen arjen pyöritämiselle, että myös aikuisen naisen juoksujen järjestämiselle yhtä aikaa.Tuire on Lissun elämässä kuin omainen vähintänkin, sukujuhlat ei onnistu ilman Tuirea. Tuire on aina läsnä, oli joulu, tai juhannus. Jokaiseen Lissun sukujuhlaan täytyy Tuiren änkääntyä. MIkään juhla ei ole tarpeeksi vähäinen, etteikö Tuire olisi kunniasijalla.Päin naamaa sanominen ei onnistu, mutta kuinka toimia? Tuire ei omaa perhettä ole onnistunut /halunnut perustaa, mutta ei osaa elää omillaankaan, eikä ilman muitten ihmisten elämää. Toki johonkin asti ymmärrän läheiset ystävyyssuhteet, mutta aikuinen nainen joka palveluuttaa itseään vielä 4-kymppisenä, alkaa jo hieman oudoksuttaa koko sukuamme. Onko muut törmänneet tälllaisin keisseihin?

Kommentit (80)

Vierailija
61/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla oli pitkään Tuiremainen ystävä. Lopulta sain riuhtaistua itseni kuviosta irti kun kasvoin henkisesti ja opin puolustamaan omia rajojani. Mutta olen siis ollut "Lissu" oman aikani.

Ystäväni osasi olla hyvin vaativa. Esimerkiksi juuri niitä autokyytejä hän tarvitsi ja minä annoin. Hän osasi nähdä asiat siten, että loukkaantui ja raivostui jos edes yritin laittaa jonkun muun tarpeita hänen edelleen (joskus oli tilanteita, joissa yritin).

Ystävyytemme aikaan koin alemmuden tunnetta ihan yleisellä tasolla itsestäni ihmisenä. En kokenut olevani arvokas. Tätä hän osasi hyödyntää - kenties alitajuisesti. En vieläkään halua uskoa hänen erityisesti punoneen minua kohtaan katalia hyväksikäyttöjuonia vaan uskon, että suhteemme kehittyi sellaiseksi kuin se oli siksi, että hänen persoonallisuudessaan oli jotain narsistisia piirteitä - hän koki omat tarpeensa tärkeämmiksi kuin minun tarpeeni eikä osannut tuntea empatiaa minua kohtaan.

Minulle hänen ystävyytensä oli addiktoivaa siksi, että samalla kun olin itse se maahanlyöty maanmatonen, huonolla itsetunnolla varustettu arvottomuutta kokeva nobody, minua jollain oudolla tavalla hiveli se, että hänenkaltaisensa ihminen halusi viettää aikaansa juuri minun kanssa. En nimittäin nähnyt häntä hyväksikäyttäjänä vaan näin hänet sellaisena millaisena narsisti ehkä itse toivookin tulevansa nähdyksi: täydellisenä.

Ystävyys palveli meidän molempien tarpeitamme ja molemmat paikkailimme sillä omia vaillejäämisiämme. Pikkuhiljaa silmäni kuitenkin aukesivat yksisuuntaisuudelle - kun minä tarvitsin apua tai palveluksia, tai kun olin pulassa, sainkin pikemmin haukkuja osakseni kuin edes toivetta avun saamisesta.

Vuosien myötä onnistuin irrottautumaan.

Tuiret ja Lissut voivat molemmat olla psyykkisesti hyvin haavottuneita henkilöitä. Kehoitan kohtelemaan armolla.

Vierailija
62/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap on nainen. Mies ei käytä ilmauksia "sukuuntunkeutuja" tai "palveluttaja". Miehelle se suku ei ole niin tärkeä, ettei siihen mahtuisi joku ulkopuolinenkin.

Ap voisi olla Lissun anoppi, joka on huolissaan siitä, että Lissu ei passaa tarpeeksi miestään (ap:n poikaa) tai lapsiaan (ap:n lapsenlapsia). Ja ehkä Lissu otti Tuiren (kutsumatta) mukaan anopin 70-vuotispäiville, ja tämä ärsyttää anoppia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko kyseessä E ja P? Pitäisin provona, jos ei meidän suvussa olisi lähes täsmälleen samanlainen parivaljakko, eli ystävykset joka paikassa yhdessä. Nämä ovat jo eläkeikäisiä, mutta homma ollut samanlaista aina. 

Olisin ikionnellinen, mikäli minulla olisi eläkeiässä hyviä ystäviä! Niin moni ystävyys on unohtunut mm. muuttojen vuoksi, joten ihailen ihmisiä, joilla on vuosikymmeniä kestäneitä ystävyyssuhteita.

Vierailija
64/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

AP: mikä on sukulaisuussuhteesi Lissuun. Tää on se keskeinen kysymys. Altistuvatko muutkin kuin Lissu perheineen Tuirelle? Jos näin ei ole, niin sitten on Lissun ja hänen perheensä oma asia toi kuvio. Sitten jos esim. Lissun sisarukset ja Lissun miehen sisarukset tahtomattaan joutuvat Tuiren kanssa perhejuhlia viettämään, niin sitten se on eri juttu ja sopimatonta käytöstä sekä Lissulta että Tuirelta.

Meidän perheen " Lissu" on 40 v miehen sisar, jolla jatkuvasti meneillään yksi tai useampiakin ja usein vaihtuvia "Tuireja". Meidän Lissu on rempseä, iloluontoinen ja vähän yksinkertainen nainen, vanhoilla päivillään otti miehen ja on yksi oma lapsi. Meidän Lissun miehellä matkatyö. Meidän Lissu ottaa usein mukaansa Tuiren meidän yhteiseen mummolaan, viikonloppuja, juhannuksia ja koulujakin on näitä Tuireja vierailuilla. Kun meidän perhe lapsineen haluaa viettää aikaa mummolassa on monesti Lissu tyttärensä ja Tuiren kanssa messissä. Näillä Tuireilla ei ole yleensä miestä, mutta saattaa Tuire olla yksinhuoltaja ja yksi lapsi on useammalla Tuirella ollut ja Tuire ottaa toki myös lapsensa mukaan meidän ja Lissun yhteiseen mummolaan ja mökille. On sitten kivabiettää juhannusta vaikka mökillä/mummolassa, kun on tuntematon Tuire lapsineen messissä. Meidän Lisdun kanssa ei voi asiasta keskustella, ei suunnittele elämäänsä, tulee ja menee miten sattuu. Ei ole tosiaan kovin fiksu, mutta ihan omillaan toimeentuleva, on appivanhempien suojeluksessa ehkä siksikin, ja sallivat hänelle paljon. Jos yrittää Lissun kanssa asiastA puhua, niin ei onnistu, itkupotkuraivarit tulee, ajattelu on sellasta rigidiä, suunnitelmia hänen vaikea muuttaa/joustaa, " minä teen niinku tykkeen"- tyyppinen tapaus on meidän Lissu. Me siedetään ja väistetään. Muutama h ennen esim. Mummolaan lähtöä kysytään puhelimessa, onko Lissulla Tuirea/Tuijaa/Riittaa mukana ja sitten sen mukaan mennään ja tehdään omat ratkaisut

REPS

Sun Lissu kyllä rulettaa: "minä teen niinku tykkeen"! Aivan!!!

Vain joku suomalainen osaisi valittaa kuten sinä. Mitä haittaa siitä on että naisella, joka olisi yksin ilman aina matkoilla olevaa miestään, on mukana joku ystävätär?

Muualla maailmassa tämä olisi täysin normaalia. Sitä katsos ei tarvitse katkaista ystävyyssuhteita kun menee avioon tai hankkii lapsia. Tämä tiedoksesi. Sinä olet varmaan feidannut kaikki kaverisi kun sait "MIEHEN" HUU! ja nyt ripustaudut sen kaulaan 24/7?

Vierailija
65/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus ihmiset löytävät sen sielunkumppanin jostain toisesta kuin omasta puolisostaan. Joskus se on rakastaja, joskus paras ystävä. Joskus ystävän ja rakastajan välinen raja on hyvin häilyvä, eikä oikein kukaan ulkopuolinen voi täysin ymmärtää mistä on kyse.

Varsinkin iäkkäämmällä polvella homoseksuaaliset suhteet ovat saattaneet olla juurikin erittäin syviä ystävyyssuhteita, eivätkä ihmiset itsekään ole välttämättä älynneet että kyse on jostain ystävyyttä suuremmasta.

Kunhan ajattelin vain tätä näkökulmaa tuoda esiin. :)

Vierailija
66/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP: mikä on sukulaisuussuhteesi Lissuun. Tää on se keskeinen kysymys. Altistuvatko muutkin kuin Lissu perheineen Tuirelle? Jos näin ei ole, niin sitten on Lissun ja hänen perheensä oma asia toi kuvio. Sitten jos esim. Lissun sisarukset ja Lissun miehen sisarukset tahtomattaan joutuvat Tuiren kanssa perhejuhlia viettämään, niin sitten se on eri juttu ja sopimatonta käytöstä sekä Lissulta että Tuirelta.

Meidän perheen " Lissu" on 40 v miehen sisar, jolla jatkuvasti meneillään yksi tai useampiakin ja usein vaihtuvia "Tuireja". Meidän Lissu on rempseä, iloluontoinen ja vähän yksinkertainen nainen, vanhoilla päivillään otti miehen ja on yksi oma lapsi. Meidän Lissun miehellä matkatyö. Meidän Lissu ottaa usein mukaansa Tuiren meidän yhteiseen mummolaan, viikonloppuja, juhannuksia ja koulujakin on näitä Tuireja vierailuilla. Kun meidän perhe lapsineen haluaa viettää aikaa mummolassa on monesti Lissu tyttärensä ja Tuiren kanssa messissä. Näillä Tuireilla ei ole yleensä miestä, mutta saattaa Tuire olla yksinhuoltaja ja yksi lapsi on useammalla Tuirella ollut ja Tuire ottaa toki myös lapsensa mukaan meidän ja Lissun yhteiseen mummolaan ja mökille. On sitten kivabiettää juhannusta vaikka mökillä/mummolassa, kun on tuntematon Tuire lapsineen messissä. Meidän Lisdun kanssa ei voi asiasta keskustella, ei suunnittele elämäänsä, tulee ja menee miten sattuu. Ei ole tosiaan kovin fiksu, mutta ihan omillaan toimeentuleva, on appivanhempien suojeluksessa ehkä siksikin, ja sallivat hänelle paljon. Jos yrittää Lissun kanssa asiastA puhua, niin ei onnistu, itkupotkuraivarit tulee, ajattelu on sellasta rigidiä, suunnitelmia hänen vaikea muuttaa/joustaa, " minä teen niinku tykkeen"- tyyppinen tapaus on meidän Lissu. Me siedetään ja väistetään. Muutama h ennen esim. Mummolaan lähtöä kysytään puhelimessa, onko Lissulla Tuirea/Tuijaa/Riittaa mukana ja sitten sen mukaan mennään ja tehdään omat ratkaisut

REPS

Sun Lissu kyllä rulettaa: "minä teen niinku tykkeen"! Aivan!!!

Vain joku suomalainen osaisi valittaa kuten sinä. Mitä haittaa siitä on että naisella, joka olisi yksin ilman aina matkoilla olevaa miestään, on mukana joku ystävätär?

Muualla maailmassa tämä olisi täysin normaalia. Sitä katsos ei tarvitse katkaista ystävyyssuhteita kun menee avioon tai hankkii lapsia. Tämä tiedoksesi. Sinä olet varmaan feidannut kaikki kaverisi kun sait "MIEHEN" HUU! ja nyt ripustaudut sen kaulaan 24/7?

Samaa ihmettelen. Kyllä kai ihmisillä voi olla ystäviä aikuisenakin?

Lapsena isäni teki aina ison numeron siitä, kun äitini sisko tuli kylään naispuolisen ystävänsä kanssa.

Isälläni ei kai varsinaisia ystäviä kovin paljon ollut. Äidin ystäviä hän myös moitti, joten eipä äiti omia ystäviään meille kovin usein sitten kutsunutkaan. Muutettuamme äiti pyysi kylään muutaman työkaverin. Isäkin oli paikalla, muttei sanonut vieraille juuri mitään. Vieraiden lähdettyä isä sitten haukkui näitä äidin työkavereita pitkään.

Ihailin sen sijaan sellaisia perheitä, joilla oli sukulaisten lisäksi myös ystäviä. Meillä kun tosiaan ei ollut.

Olisikohan ap joku isäni kaltainen ihminen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/80 |

Omien ystävien vienti sukulaisten luo on lähinnä omituista, omiin juhliin toki kusutaan ystäviä ja sukulaisia.

Vierailija
68/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaukainen sukulainen, joka saattaa olla Tuire. Olemme myös täällä Tuiren suvussa ihmetelleet, kuinka kauan Lissu jaksaa. Me Tuiren sukulaiset emme enää jaksa, varsinkin, kun kyseessä on ihminen, joka vähän ponnistelemalla saisi elämänsä ihan raiteilleen. Lissulle sympatiani, hän on hieno ihminen, mutta liian vietävissä.

Mielenkiintoista, että "kaukaisen sukulaisen" ystävyyssuhteet kiinnostavat sukuanne. Saati sitten, että niistä hyvin tietäisitte.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ikisinkut eivät ole koskaan olleet avioliitossa kuten ap:n mainitsema Tuire... 

Vierailija
70/80 |

Kuinka niin? Olen tavannut useammankin ystäväni sukulaisia (esimerkiksi vanhemmat, sisaruksia tai serkkuja). Kutsuttuna olen kylään mennyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä mistä tässä on kyse, mutta omassa suvussani olen havainnut etteivät kaikki haluaisi mihinkään tilaisuuksiin ulkopuolisia. Ulkopuolisia ovat kaikki jotka eivät ole sukua. Viimeksi kummipojan ylioppilasjuhlissa tällainen henkilö taivasteli ovikellon soidessa, että kuka sieltä nyt enää tulee. Viitaten siihen että suku oli koolla jo. Ihan kuin olisi jotenkin outoa ja väärää että vaikka yo-juhliin tulee ihmisiä, joita hän ei ole tavannut. Aiemminkin on ihmetelty ääneen kun johonkin juhliin ovat tulleet jonkun ystävät vaikka ulkomailla asumisen ajalta. Tulkitsen tämän jotenkin haluksi pitää ihmiset ominaan ja että kaikki suvun ulkopuoliset vieraat ovat paheksuttavia. Tähän liittyy myös ulkonäön ja vaatetuksen arvostelu.

Vierailija
72/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaukainen sukulainen, joka saattaa olla Tuire. Olemme myös täällä Tuiren suvussa ihmetelleet, kuinka kauan Lissu jaksaa. Me Tuiren sukulaiset emme enää jaksa, varsinkin, kun kyseessä on ihminen, joka vähän ponnistelemalla saisi elämänsä ihan raiteilleen. Lissulle sympatiani, hän on hieno ihminen, mutta liian vietävissä.

Mielenkiintoista, että "kaukaisen sukulaisen" ystävyyssuhteet kiinnostavat sukuanne. Saati sitten, että niistä hyvin tietäisitte.

Kaukainen sukulainen tarkoittaa, ettei olla kovin läheistä sukua. Maantieteellisesti voidaan asua aika lähellä. Tässä tapauksessa näin onkin. Pieni paikkakunta, kyllä täällä tiedetään yhtä sun toista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/80 |

Taas löytyi yksi hyvä syy asua pääkaupunkiseudulla!

Vierailija
74/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei katkennut avioliitto tarkoita sitä, etteikö voisi olla lesbo

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/80 |

No näin on junantuomilla, mutta jos on täältä kotoisin, niin samat pienet piirit pyörii.

Vierailija
76/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei katkennut avioliitto tarkoita sitä, etteikö voisi olla lesbo

Ei sitä kukaan ole väittänytkään. Mutta katkennut avioliitto tarkoittaa, että ei ole ikisinkku, toisin kuin otsikossa sanotaan.

Vierailija
77/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysymyksistä huolimatta ei ap kerro, että mikä hänen ja Lissun välinen sukulaisuussuhde on.

Vierailija
78/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP: mikä on sukulaisuussuhteesi Lissuun. Tää on se keskeinen kysymys. Altistuvatko muutkin kuin Lissu perheineen Tuirelle? Jos näin ei ole, niin sitten on Lissun ja hänen perheensä oma asia toi kuvio. Sitten jos esim. Lissun sisarukset ja Lissun miehen sisarukset tahtomattaan joutuvat Tuiren kanssa perhejuhlia viettämään, niin sitten se on eri juttu ja sopimatonta käytöstä sekä Lissulta että Tuirelta.

Meidän perheen " Lissu" on 40 v miehen sisar, jolla jatkuvasti meneillään yksi tai useampiakin ja usein vaihtuvia "Tuireja". Meidän Lissu on rempseä, iloluontoinen ja vähän yksinkertainen nainen, vanhoilla päivillään otti miehen ja on yksi oma lapsi. Meidän Lissun miehellä matkatyö. Meidän Lissu ottaa usein mukaansa Tuiren meidän yhteiseen mummolaan, viikonloppuja, juhannuksia ja koulujakin on näitä Tuireja vierailuilla. Kun meidän perhe lapsineen haluaa viettää aikaa mummolassa on monesti Lissu tyttärensä ja Tuiren kanssa messissä. Näillä Tuireilla ei ole yleensä miestä, mutta saattaa Tuire olla yksinhuoltaja ja yksi lapsi on useammalla Tuirella ollut ja Tuire ottaa toki myös lapsensa mukaan meidän ja Lissun yhteiseen mummolaan ja mökille. On sitten kivabiettää juhannusta vaikka mökillä/mummolassa, kun on tuntematon Tuire lapsineen messissä. Meidän Lisdun kanssa ei voi asiasta keskustella, ei suunnittele elämäänsä, tulee ja menee miten sattuu. Ei ole tosiaan kovin fiksu, mutta ihan omillaan toimeentuleva, on appivanhempien suojeluksessa ehkä siksikin, ja sallivat hänelle paljon. Jos yrittää Lissun kanssa asiastA puhua, niin ei onnistu, itkupotkuraivarit tulee, ajattelu on sellasta rigidiä, suunnitelmia hänen vaikea muuttaa/joustaa, " minä teen niinku tykkeen"- tyyppinen tapaus on meidän Lissu. Me siedetään ja väistetään. Muutama h ennen esim. Mummolaan lähtöä kysytään puhelimessa, onko Lissulla Tuirea/Tuijaa/Riittaa mukana ja sitten sen mukaan mennään ja tehdään omat ratkaisut

REPS

Sun Lissu kyllä rulettaa: "minä teen niinku tykkeen"! Aivan!!!

Kyllä, meidän suvun Lissullla tosiaan Tuire/Tuija/Ritu/Meku jne. vaihtuu monta kertaa vuodessa. Tuo " minä teen niinku tykkeen " -asenne on meidän Lissulla kaikissa ihmissuhteissa, ja nää hänen Tuirensa, jotka samantien sukunimeä perhejuhliimme tuodaan on usein myös yhtä halki-poikki-pinoon-tyyppisesti ajattelevia ja kaava on aina samanlainen tavataan, ollaan best friens forever, kaikki jaetaan ja sit tulee joku mitätön ristiriitatilannne, mieletön catfight, ja riidan jälkeen ei halua Liisu kuulla Tuirests enää ikinä, välit kerralla poikki, teen just niinku tykkeen, ja eikun uusi Pirkko lähiviikkoina on taas sydänystävä. Appivanhemmat eivät kuviosta pidä, ovat joitain Tuireja pistäneet juhannuksena pihalle, kun on käytös ollut sopimatonta, juopottelu tm. Mutta itse Lissulla ei ole mikään alkoholisti. Lissua tietenkin appivanhemmat sietää, hän on heidän tytär ja lapsenlapsen äiti. Lisssusta muutenkin ollut huolta, lissu kahnauksiin joutuu helposti, vaikea hänen sitoutua mihinkään ja tosiaan älykkyys ja looginen ajattelu ei oo hänen parhaita puoliaan ja varmaan ihan syntymästä saanut keskimääräistä huonommat avut ajattelun ja joustavan ja johdonmukaisen ajattelun suhteen. Oikeestaan itsekin ymmärrän ja hyväksyn meidän Lissun, ei varmasti härnää ketään tahallaan. Mutta joskus tosiaN toi vaihtuva naiskööri rasittaa, moni heistä varmaan hyväksikäyttääkin tavallaan Lissua ja hänen intoaan tarjota mökkiviikonloppuja yhäitikavereille lapsineen.

Vierailija
79/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaukainen sukulainen, joka saattaa olla Tuire. Olemme myös täällä Tuiren suvussa ihmetelleet, kuinka kauan Lissu jaksaa. Me Tuiren sukulaiset emme enää jaksa, varsinkin, kun kyseessä on ihminen, joka vähän ponnistelemalla saisi elämänsä ihan raiteilleen. Lissulle sympatiani, hän on hieno ihminen, mutta liian vietävissä.

Mielenkiintoista, että "kaukaisen sukulaisen" ystävyyssuhteet kiinnostavat sukuanne. Saati sitten, että niistä hyvin tietäisitte.

Kaukainen sukulainen tarkoittaa, ettei olla kovin läheistä sukua. Maantieteellisesti voidaan asua aika lähellä. Tässä tapauksessa näin onkin. Pieni paikkakunta, kyllä täällä tiedetään yhtä sun toista.

Taas löytyi yksi hyvä syy asua pääkaupunkiseudulla!

No näin on junantuomilla, mutta jos on täältä kotoisin, niin samat pienet piirit pyörii.

Jos teillä on, älä yleistä muihin.

Vierailija
80/80 |
28.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP: mikä on sukulaisuussuhteesi Lissuun. Tää on se keskeinen kysymys. Altistuvatko muutkin kuin Lissu perheineen Tuirelle? Jos näin ei ole, niin sitten on Lissun ja hänen perheensä oma asia toi kuvio. Sitten jos esim. Lissun sisarukset ja Lissun miehen sisarukset tahtomattaan joutuvat Tuiren kanssa perhejuhlia viettämään, niin sitten se on eri juttu ja sopimatonta käytöstä sekä Lissulta että Tuirelta.

Meidän perheen " Lissu" on 40 v miehen sisar, jolla jatkuvasti meneillään yksi tai useampiakin ja usein vaihtuvia "Tuireja". Meidän Lissu on rempseä, iloluontoinen ja vähän yksinkertainen nainen, vanhoilla päivillään otti miehen ja on yksi oma lapsi. Meidän Lissun miehellä matkatyö. Meidän Lissu ottaa usein mukaansa Tuiren meidän yhteiseen mummolaan, viikonloppuja, juhannuksia ja koulujakin on näitä Tuireja vierailuilla. Kun meidän perhe lapsineen haluaa viettää aikaa mummolassa on monesti Lissu tyttärensä ja Tuiren kanssa messissä. Näillä Tuireilla ei ole yleensä miestä, mutta saattaa Tuire olla yksinhuoltaja ja yksi lapsi on useammalla Tuirella ollut ja Tuire ottaa toki myös lapsensa mukaan meidän ja Lissun yhteiseen mummolaan ja mökille. On sitten kivabiettää juhannusta vaikka mökillä/mummolassa, kun on tuntematon Tuire lapsineen messissä. Meidän Lisdun kanssa ei voi asiasta keskustella, ei suunnittele elämäänsä, tulee ja menee miten sattuu. Ei ole tosiaan kovin fiksu, mutta ihan omillaan toimeentuleva, on appivanhempien suojeluksessa ehkä siksikin, ja sallivat hänelle paljon. Jos yrittää Lissun kanssa asiastA puhua, niin ei onnistu, itkupotkuraivarit tulee, ajattelu on sellasta rigidiä, suunnitelmia hänen vaikea muuttaa/joustaa, " minä teen niinku tykkeen"- tyyppinen tapaus on meidän Lissu. Me siedetään ja väistetään. Muutama h ennen esim. Mummolaan lähtöä kysytään puhelimessa, onko Lissulla Tuirea/Tuijaa/Riittaa mukana ja sitten sen mukaan mennään ja tehdään omat ratkaisut

REPS

Sun Lissu kyllä rulettaa: "minä teen niinku tykkeen"! Aivan!!!

Kyllä, meidän suvun Lissullla tosiaan Tuire/Tuija/Ritu/Meku jne. vaihtuu monta kertaa vuodessa. Tuo " minä teen niinku tykkeen " -asenne on meidän Lissulla kaikissa ihmissuhteissa, ja nää hänen Tuirensa, jotka samantien sukunimeä perhejuhliimme tuodaan on usein myös yhtä halki-poikki-pinoon-tyyppisesti ajattelevia ja kaava on aina samanlainen tavataan, ollaan best friens forever, kaikki jaetaan ja sit tulee joku mitätön ristiriitatilannne, mieletön catfight, ja riidan jälkeen ei halua Liisu kuulla Tuirests enää ikinä, välit kerralla poikki, teen just niinku tykkeen, ja eikun uusi Pirkko lähiviikkoina on taas sydänystävä. Appivanhemmat eivät kuviosta pidä, ovat joitain Tuireja pistäneet juhannuksena pihalle, kun on käytös ollut sopimatonta, juopottelu tm. Mutta itse Lissulla ei ole mikään alkoholisti. Lissua tietenkin appivanhemmat sietää, hän on heidän tytär ja lapsenlapsen äiti. Lisssusta muutenkin ollut huolta, lissu kahnauksiin joutuu helposti, vaikea hänen sitoutua mihinkään ja tosiaan älykkyys ja looginen ajattelu ei oo hänen parhaita puoliaan ja varmaan ihan syntymästä saanut keskimääräistä huonommat avut ajattelun ja joustavan ja johdonmukaisen ajattelun suhteen. Oikeestaan itsekin ymmärrän ja hyväksyn meidän Lissun, ei varmasti härnää ketään tahallaan. Mutta joskus tosiaN toi vaihtuva naiskööri rasittaa, moni heistä varmaan hyväksikäyttääkin tavallaan Lissua ja hänen intoaan tarjota mökkiviikonloppuja yhäitikavereille lapsineen.

"Lissulle" jaksamisia, mikäli veljensä vaimo on tätä lajia.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kaksi viisi