Auttakaa avutonta löytämään poikaystävä!

Vedä kännit ja poikaa joku baarista

Vierailija kirjoitti:

Vedä kännit ja poikaa joku baarista

"Pokaa" siis

No onko tuo nyt mikään ihme kun osaa miehistä katsoo niin tulee sellain olo että mieluummin on sinkku...ite oon 19 ja neitsyt koska en mä oo tavannut ketään josta oisin ollu kiinnostunut.no yhen kyl yläasteella mut ei siitä mitään tullut..ja olen enkelinkasvoinen ja hoikka..Yksi syy on varmaan se että vaikutan jotenkin lapselliselta useimmiten.ei mun mielestä poikaystävää voi etsiä,se vain tapahtuu esim.matkalla tai työelämässä.ihme ettei mua viel oo tuomittu.ja suomi ei kyl oo mikää helppo maa miehiä metsästää.

Eihän sinun ensisijainen ongelmasi ole poikaystävän puute vaan yksinäisyys. Jos löytäisit ystäviä, jotka hyväksyisivät sinut omana itsenäsi, voisi poikaystäväkin löytyä siinä sivussa. Itse menin tuttavan mukana roolipelaamaan ja löysin yllättäen samanhenkisiä "outoja otuksia" jotka ottivat minut ystäväpiiriinsä. Sitä kautta löytyi myös mies.

Oon joskus miettinyt mistä mun peräkammarinpoika veljelle sais kunnollisen tyttöystävän. Siinä ois kunnollinen mies jollekkin. Käy töissä tykkää lapsista ja tulee niiden kanssa hyvin toimeen (meidän sisarusten lasten kanssa siis), on kiltti ja hyvätapainen sellainen iso nallekarhu.

Ei polta eikä käytä alkoholia, no saattaa yhden oluen juoda jos joskus jossain ravintolassa ollaa syömässä eli muutaman kerran vuodessa.

Mutta on siis myös sosiaalisilta taidoiltaan hieman kömpelö, tai sellainen arka/ujo. Ei hirveästi juttele tuntemattomille.

Mutta ois varmaati ihana puoliso ja perheen isä. Mutta mistäpä hänelle löytäisi ihanan puolison, kun ei koskaan missään käy, paitsi töissä.

Joskus ollaa äidin kanssa vitsailtu, että laitetaan joku netti ilmoitus, mutta ei kait sitä oikeasti voi toisen puolesta tehdä :).

Vierailija kirjoitti:

Vau... tuo aloitusviesti voisi yhtä hyvin olla minun kirjoittamani. Ainoastaan tuo kohta "sinkkuna melkein viisi vuotta" ei päde minuun, sillä olen ollut aina sinkku. Voisikohan meistä tulla ystäviä? :) 

N19

Kiitos mutta luulen että olen niin tylsä ja sosiaalisesti kömpelö että et kestäisi seurassani viittä minuuttia kauempaa. :/ -AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, toisin kuin toi yks väittää niin sä et ole surkimus! Ainakaan kertomasi perusteella. Mä olen vähän samanlainen kuin sä, paitsi että en oo ikinä seurustellut ja mua ei ole kiusattu, ja kavereita löytyy muutama niin etten tunne oloani yksinäiseksi. Mutt siis oon yhtälailla epävarma ja sosiaalisesti kömpelö, hävettää välillä mitä noloo oon sanonut tai että oon jääny tuppisuuksi.

Tosissaan, mistä sitä löytäis jonkun? Ja miten helvetissä osaisin olla rento?? Koulussa jos joku tulee juttelee nii ynähän vaan jotain. Muutama viikko sitten käytännössä pakenin paikalta, kun yks tuttu mies tuli juttelee.

Kiitos viestistäsi. Minullakin on muutama kaveri mutta tunnen itseni yksinäiseksi heidänkin seurassaan ja välillä tuntuu että he ovat kavereitani vain säälistä. Minulla on sama ongelma miesten kanssa että menen ihan jäihin jos joku tulee juttelemaan tai vaikka pyytää treffeille. -AP

Hmmm... Aloitukseen kirjoitit:

"Minulla ei ole kavereita eikä perhettä eikä oikeastaan edes ketään tuttua. Voin olla jopa kuukausia täysin puhumatta jos kaupan kassan moikkaamista ei lasketa. Häpeän itseäni ja tätä tilannetta"

Kerroit aloituksessa olevasi myös eristäytynyt ja käyväsi terapeutilla. Vähän aikaa tästä kerrot kuitenkin olevasi liikunnallinen, terveelliset elämäntavat omaava ja pidät itsestäsi huolta. Ok, sulla on siis urheiluharrastaukset, kavereita ja miehet lähestyy treffikutsujen kanssa, mutta torjut heidät yms. Teit aloituksen saadaksesi sääliä ja huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vau... tuo aloitusviesti voisi yhtä hyvin olla minun kirjoittamani. Ainoastaan tuo kohta "sinkkuna melkein viisi vuotta" ei päde minuun, sillä olen ollut aina sinkku. Voisikohan meistä tulla ystäviä? :) 

N19

Kiitos mutta luulen että olen niin tylsä ja sosiaalisesti kömpelö että et kestäisi seurassani viittä minuuttia kauempaa. :/ -AP

Meillä on näköjään täysin samanlainen ajattelutapa, sillä noin minäkin ajattelen itsestäni. Tietenkään meidän ei ole pakko tutustua, jos ajatus tuntuu sinusta liian ahdistavalta. Ehkä riittää, että nyt tiedät, että et ole ainut :) <3

N19

Mihinköhän Naispelko22 on muuten kadonnut? 👀

Roadwalker kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, toisin kuin toi yks väittää niin sä et ole surkimus! Ainakaan kertomasi perusteella. Mä olen vähän samanlainen kuin sä, paitsi että en oo ikinä seurustellut ja mua ei ole kiusattu, ja kavereita löytyy muutama niin etten tunne oloani yksinäiseksi. Mutt siis oon yhtälailla epävarma ja sosiaalisesti kömpelö, hävettää välillä mitä noloo oon sanonut tai että oon jääny tuppisuuksi.

Tosissaan, mistä sitä löytäis jonkun? Ja miten helvetissä osaisin olla rento?? Koulussa jos joku tulee juttelee nii ynähän vaan jotain. Muutama viikko sitten käytännössä pakenin paikalta, kun yks tuttu mies tuli juttelee.

Kiitos viestistäsi. Minullakin on muutama kaveri mutta tunnen itseni yksinäiseksi heidänkin seurassaan ja välillä tuntuu että he ovat kavereitani vain säälistä. Minulla on sama ongelma miesten kanssa että menen ihan jäihin jos joku tulee juttelemaan tai vaikka pyytää treffeille. -AP

Hmmm... Aloitukseen kirjoitit:

"Minulla ei ole kavereita eikä perhettä eikä oikeastaan edes ketään tuttua. Voin olla jopa kuukausia täysin puhumatta jos kaupan kassan moikkaamista ei lasketa. Häpeän itseäni ja tätä tilannetta"

Kerroit aloituksessa olevasi myös eristäytynyt ja käyväsi terapeutilla. Vähän aikaa tästä kerrot kuitenkin olevasi liikunnallinen, terveelliset elämäntavat omaava ja pidät itsestäsi huolta. Ok, sulla on siis urheiluharrastaukset, kavereita ja miehet lähestyy treffikutsujen kanssa, mutta torjut heidät yms. Teit aloituksen saadaksesi sääliä ja huomiota.

Eli ihan tyypillinne nainen. Turha uskoa mitään mitä sanoo. Samoin tuo "tavallinen" mies joka kelpais on joku 10% parhaista miehistä mitä löytyy ja 90% on surkimuksia hänelle.

_Dahlia_ kirjoitti:

Selvä :)

Tämä on varmaan tosi kulunut lause, mutta kukaan ei ole seppä syntyessään, myöskään sosiaalisissa taidoissa. Harjoittele lisää ihmisten kanssa olemista, aloita vaikka ihan pienistä asioista - kulje julkisilla, istu ikkunapaikalle ja sano, että sinun pitäisi jäädä tällä pysäkillä. Tai kysy joltain kelloa, ihan mitä tahansa. Harrasta small talkia tuntemattomien ihmisten kanssa, et voi menettää mitään. Kun olet rohkaistunut vähän, mene rohkeasti juttelemaan ihmisten kanssa vaikka sinne Tinderiin tai muuhun chattiin. Opettele keksimään puheenaiheita, joista voit jutella monenlaisten ihmisten kanssa, ja keskustelu pysyy käynnissä! Jokainen onnistuminen antaa sinulle rohkeutta sosiaalisiin tilanteisiin, jotka alkavat joka kerran jälkeen mennä sujuvammin :) siitä vaan uuteen harrastusporukkaan tai kurssille tai johonkin!

Sanoit, että sinusta tuntuu että olet liian outo ja erilainen, ja ihmiset eivät sen takia pidä sinusta. Mieti, mikä tekee sinusta ''oudon ja erilaisen''? Ulkonäkö, käytös, mielipiteet, pukeutuminen? Oletko ylpeä näistä ominaisuuksistasi (ovatko ne identiteetin määrittäjiä, ''tavaramerkkejä''?) vai haluaisitko muuttaa niitä? Voit joko etsiä omanlaistasi seuraa, tai alkaa hakea uudenlaista identiteettiä, ja sitten etsiä sen mukaisia ihmisiä. Kerro vähän näistä ominaisuuksistasi - mistä pidät itsessäsi, mistä et? Neuvon parhaani mukaan :)

Kiitos neuvoistasi, pelkään että olen vain häiriöksi jos alan juttelemaan ihmisille tai kysyn kelloa.

Monet ovat luonnehtineet minua kylmäksi ja jopa tunteettomaksi, en siis kykene pukemaan tunteita sanoiksi tai jakamaan niitä muiden kanssa. Lisäksi minulla on resting bitch face eli näytän koko ajan koppavalta, tämä yhdistettynä neuroottiseen perfektionismiin ulkonäköni suhteen antaa varmaan monille vaikutelman että olen ylimielinen ihminen. En pidä small-talkista ja jos minulla ei ole mitään sanottavaa olen mieluummin hiljaa.

Myönnän että olen melko itsekeskeinen ihminen mutta kai siitä voi jotenkin opetella eroon? Haluaisin olla hyvä kaveri ja kertoa ihmisille että välitän heistä mutta se aiheuttaa jostain syystä häpeää minussa. Olen myös kauhea pessimisti.

Minulla on myös aika traaginen elämäntarina ja olenkin tämän asuinpaikkani yksi kuumimpa juorun aiheita. Monilla ihmisillä on tämän takia ennakkoasenteita minua kohtaan ja se tekee ihmisiin tutustumisesta vaikeaa. On vaikea puolustaa itseään tai korjata joku väärä tieto tai huhu kun se kaikki pahanpuhuminen tapahtuu selän takana. -AP

Vierailija kirjoitti:

Oon joskus miettinyt mistä mun peräkammarinpoika veljelle sais kunnollisen tyttöystävän. Siinä ois kunnollinen mies jollekkin. Käy töissä tykkää lapsista ja tulee niiden kanssa hyvin toimeen (meidän sisarusten lasten kanssa siis), on kiltti ja hyvätapainen sellainen iso nallekarhu.

Ei polta eikä käytä alkoholia, no saattaa yhden oluen juoda jos joskus jossain ravintolassa ollaa syömässä eli muutaman kerran vuodessa.

Mutta on siis myös sosiaalisilta taidoiltaan hieman kömpelö, tai sellainen arka/ujo. Ei hirveästi juttele tuntemattomille.

Mutta ois varmaati ihana puoliso ja perheen isä. Mutta mistäpä hänelle löytäisi ihanan puolison, kun ei koskaan missään käy, paitsi töissä.

Joskus ollaa äidin kanssa vitsailtu, että laitetaan joku netti ilmoitus, mutta ei kait sitä oikeasti voi toisen puolesta tehdä :).

Mistä päin hän on ja minkä ikäinen? :)

T: sinkkunainen joka etsii kuvailemasi kaltaista miestä

Roadwalker kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, toisin kuin toi yks väittää niin sä et ole surkimus! Ainakaan kertomasi perusteella. Mä olen vähän samanlainen kuin sä, paitsi että en oo ikinä seurustellut ja mua ei ole kiusattu, ja kavereita löytyy muutama niin etten tunne oloani yksinäiseksi. Mutt siis oon yhtälailla epävarma ja sosiaalisesti kömpelö, hävettää välillä mitä noloo oon sanonut tai että oon jääny tuppisuuksi.

Tosissaan, mistä sitä löytäis jonkun? Ja miten helvetissä osaisin olla rento?? Koulussa jos joku tulee juttelee nii ynähän vaan jotain. Muutama viikko sitten käytännössä pakenin paikalta, kun yks tuttu mies tuli juttelee.

Kiitos viestistäsi. Minullakin on muutama kaveri mutta tunnen itseni yksinäiseksi heidänkin seurassaan ja välillä tuntuu että he ovat kavereitani vain säälistä. Minulla on sama ongelma miesten kanssa että menen ihan jäihin jos joku tulee juttelemaan tai vaikka pyytää treffeille. -AP

Hmmm... Aloitukseen kirjoitit:

"Minulla ei ole kavereita eikä perhettä eikä oikeastaan edes ketään tuttua. Voin olla jopa kuukausia täysin puhumatta jos kaupan kassan moikkaamista ei lasketa. Häpeän itseäni ja tätä tilannetta"

Kerroit aloituksessa olevasi myös eristäytynyt ja käyväsi terapeutilla. Vähän aikaa tästä kerrot kuitenkin olevasi liikunnallinen, terveelliset elämäntavat omaava ja pidät itsestäsi huolta. Ok, sulla on siis urheiluharrastaukset, kavereita ja miehet lähestyy treffikutsujen kanssa, mutta torjut heidät yms. Teit aloituksen saadaksesi sääliä ja huomiota.

En käy enää terapeutilla ja kavereitani näen ehkä kerran joka toinen kuukausi jos silloinkaan. Ei yksinolo sulje pois sitä että pitäisi huolta itsestään. En käy salilla, mutta lenkkeilen ja pyöräilen paljon sekä teen lihaskuntoharjoituksia kotonani.

En ole koskaan käynyt treffeillä koska pelkään sitä tilannetta. Pelkään että teen jotain noloa tai että käteni alkavat tärisemään. -AP

Yliopistolta tavalla tai toisella. Siellä on kaltaisiasi poikia vaikka kuinka paljon. Älä kuitenkaan odota aloitetta vaan tee se itse...