Lue keskustelun säännöt.
miesystävä ei taida pitää lapsestani
25.02.2016 |
Kerran riideltiin siitä ettei miesystäväni tunnu haluavan tehdä lapseni ja mun kanssa yhdessä mitään, ja hän otti puheeksi sen kun en ollut pariin viime kertaan tullut mukaan katsomaan hänen veljenpoikiaan, jotka asuvat 200 km päässä (näin silloin ystäviäni). Miesystävä pyytää minua mukaan vain silloin kun lapseni on isällään ja mielestäni se on hölmöä, silloin lapseni ei tutustu näihin veljenpojan lapsiin. No kuitenkin siinä riidan aikana hän sanoi inhoa katseessaan, että "miksi mun pitäis nähdä sun lastas enemmän, joka ei oo mitään sukua ees mulle, kuin mun veljen lapsia".
En ole saanut tätä mielestäni pois, olen asian ottanut puheeksi mutta mies on edelleen samaa mieltä. Lapseni ja tämä mies tulevat ihan hyvin toimeen mutta hieman etäisiä ovat. Miten te suhtautuisitte tällaiseen?
Kommentit (63)
M39 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oikeastiko te naiset kuvittelette, että teihin ihastunut mies ottaa vieraan miehen siittämän lapsen kuin omakseen vain siksi kun sinä olet niin ihan ja lapsessa on 50 % sinua? Hohhoijaa. Eiköhän sekin ole hyvä juttu jos jo pystyy suhtautumaan neutraalisti. Pitäisikö uuden miehen kirjaimellisesti adoptoida ne teidän lapset?
Voin kertoa sinulle, että monelle lapsista ollut isää läheisempi juuri isäpuoli. Isäpuoli voi olla tärkeimpiä ja rakkaimpia aikuisia, yhteiset geenit eivät välttämättä ratkaise mitään.
Riippuu aivan ihmisestä, minkä roolin hän ottaa lapsen suhteen. Itse en ottaisi lapseen hyljeksivästi ja välinpitämättömästi suhtautuvaa saman katon alle asumaan.
Meillä on juuri näin. Mies rakastui ensin minuun, sitten tutustui lapseeni ja rakastui häneenkin. Hyvin on mennyt meidän uusperheessä. Lapsi on nyt nuori aikuinen ja mieheni on hänelle se ainoa oikea isä. ( Bioisä hylkäsi taaperoikäisenä.)
Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, että oletko miten paljon pitäny lapsellesi yllä biologisen isän olemassaoloa eli siis kertonut hänestä ja sisällyttänyt teidän elämään puheissa muutenkin? Itsellä kun on vastaavanlainen kokemus "varaisänä" olemisesta.
Meillä oli vähän hankala tilanne. Pidettiin yhteyttä bioisän sukuun vaikka bioisä ei halunnut olla tekemisissä meidän kanssa. Kovasti yritettiin saada isä tapaamaan lastaan mutta ei onnistunut. Ensin lapsi kaipasi isäänsä mutta lopulta iski kova hylkäämisen tunne. Lapsi sanoikin sitten että ei halua noin kurjaa isää joka ei hänestä välitä. Hän ei edes halunnut puhua bioisästään. Joten en ole voinut pitää bioisää lapsen elämässä edes puheissa. Se oli lapsen valinta. Ymmärtääkseni lapsi suojeli siten itseään pettymyksiltä. Luojan kiitos että lapsella on kuitenkin ihana isäpuoli joka kohtelee häntä kuin omaa lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on pääasia, että lapsella on rakastat huoltajat. Ovat he sitten biologisia tai ei ja parempi lapselle ettei ole yhteydessä ollenkaa vanhempaan joka ei häntä rakasta.
Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, että oletko miten paljon pitäny lapsellesi yllä biologisen isän olemassaoloa eli siis kertonut hänestä ja sisällyttänyt teidän elämään puheissa muutenkin? Itsellä kun on vastaavanlainen kokemus "varaisänä" olemisesta.