miesystävä ei taida pitää lapsestani

Kenkää vaan =(

Olisi niin paljon tästä asiaa eikä kaikkea voi tähän kirjoittaa mutta kerran mies ( itse ehdotti) jäi lapseni kanssa yhdeksi illaksi/yöksi kahdestaan kun menin laivalle ystävän synttäreille. Kaikki oli menny muuten hyvin, paitsi mies oli vain lukenut kirjaa koko illan huoneessa ja lapsi oli katellut piirrettyjä olkkarissa. Mies ei edes ollut jutellut lapselleni mitään kun lapselta kysyin mitä olivat tehneet. Ja mies sanoi tämän jälkeen ettei enää ikinä jää lapsenvahdiksi lapselleni. Vaikka en mitään negatiivista sanonut tästä illasta miehelle ennen sitä, eikä lapseni ollut kiukutellut eikä mitään ollut tapahtunut. Ei kuulemma vaan ole hänen asiansa jäädä lapseni kanssa. No enhän itse edes sitä häneltä pyytänyt vaan varmistelin vielä ja sanoin että saan kyllä toisenkin hoitajan jos hänelle ei sovi. Riitahan siitä tietysti tuli ja ero oli lähelle, tällaisten jälkeen aina vain ero ollut lähempänä ja suhde väljähtäny aika pinnalliseks. Ei ole enää luottoa mieheen ollut. Että sokeasti oon vaan uskonut muutoksen tulevan vielä parempaan.. toiseen suuntaan ollaan kuitenkin menty. Ja toivon nyt vaan pysyvän vahvana ero päätöksessäni. -av

Vierailija kirjoitti:

Olisi niin paljon tästä asiaa eikä kaikkea voi tähän kirjoittaa mutta kerran mies ( itse ehdotti) jäi lapseni kanssa yhdeksi illaksi/yöksi kahdestaan kun menin laivalle ystävän synttäreille. Kaikki oli menny muuten hyvin, paitsi mies oli vain lukenut kirjaa koko illan huoneessa ja lapsi oli katellut piirrettyjä olkkarissa. Mies ei edes ollut jutellut lapselleni mitään kun lapselta kysyin mitä olivat tehneet. Ja mies sanoi tämän jälkeen ettei enää ikinä jää lapsenvahdiksi lapselleni. Vaikka en mitään negatiivista sanonut tästä illasta miehelle ennen sitä, eikä lapseni ollut kiukutellut eikä mitään ollut tapahtunut. Ei kuulemma vaan ole hänen asiansa jäädä lapseni kanssa. No enhän itse edes sitä häneltä pyytänyt vaan varmistelin vielä ja sanoin että saan kyllä toisenkin hoitajan jos hänelle ei sovi. Riitahan siitä tietysti tuli ja ero oli lähelle, tällaisten jälkeen aina vain ero ollut lähempänä ja suhde väljähtäny aika pinnalliseks. Ei ole enää luottoa mieheen ollut. Että sokeasti oon vaan uskonut muutoksen tulevan vielä parempaan.. toiseen suuntaan ollaan kuitenkin menty. Ja toivon nyt vaan pysyvän vahvana ero päätöksessäni. -av

En siis odota että mies olisi lapsenvahti lapselleni, vaan tämä poukkoilu on ihan järjetöntä.

Miehen vanhemmat ovat moneen kertaan ehdottaneet, että lapseni jäisi heille viettämään aikaa mutta mies ei ole sitä halunnut. Ihan kuin hän ei haluaisi, että hänen vanhempansa/sukulaiset tutustuisivat lapseeni. Lapseni on siis normaali mukava ja empaattinen lapsi vaikkakin myös itsepäinen osaa olla. En usko että lapsen luonteesta johtuu nämä asiat, ei tietenkään. -av

Vierailija kirjoitti:

Lapseni on siis normaali mukava ja empaattinen lapsi vaikkakin myös itsepäinen osaa olla. En usko että lapsen luonteesta johtuu nämä asiat, ei tietenkään. -av

Ehkä mies vaan ei ole yleisesti ottaes lapsirakas? Jos ei tykkää lapsista, ei tykkää "normaalista ja mukavastakaan" lapsesta. Etenkin, kun esim se "itsepäisyys" voi epälapsirakkaalle näyttäytyä aika eriluokan asiana kuin sulle, lapsen äidille. Miehen mielestä lapsi voi olla hirveä, kuriton jukuripää. Kumpikaan ei ole sinänsä väärässä, tulkintanne samasta käytöksestä vain eroaa. Onhan näitä nähty, että äidin mielestä lapset oli vaikka kylässä tosi kiltisti, ja kyläpaikan emäntä vannoo että ei ikinä enää päästä ovestaan sisään niitä kamalia, riehuvia, kirkuvia ipanoita.

Mun isäpuoli oli mulle kuin oma isä (vaikka hyvät välit mulla on biologiseenkin isääni, jolla on ollut lapsuuteni ajan yhteishuoltajuus äitini kanssa ja hänenkin luonaan saanut aina vapaasti olla) ja suhtautunut muhun aina asiallisesti, mutta myös kasvattajana ja rajojen asettaja ja on mulle samalla tapaa rakas ihminen kuin äiti ja isäkin. En koe myöskään, että olisi kohdellut minua ja pikkuveljeäni (omaa biologista lastaan) mitenkään eri tavalla, sellainen fiksu, kypsä ja hyväsydäminen ihminen. Ovat äidin kanssa edelleen yhdessä (minä lähes kolmikymppinen omillani elävä) ja veli teini-ikäinen.

Että älkää te yh-vanhemmat luopuko toivosta, kyllä teidän elämäänne löytyy vielä kumppani, joka osaa olla rakastava ja vastuullinen vanhempi myös nykyiselle lapsellenne. Keskenkasvuiset ja itsekkäät miehet, jotka eivät sellaiseen suostu, voivat olla muutenkin paskoja kumppaneita, että sellaiset kannattaa lempata aikuistumaan.

Tiedän lähipiiristä myös esimerkkejä, jossa vanhemman uusi puoliso on kohdellut lasta paskasti ja nämä kantaneet vielä aikuisiälle ongelmina, joten asettakaa lapsenne etu etusijalle uutta kumppania valitessanne!

Kyllä niitä fiksujakin kumppaniehdokkaita löytyy, jossei jää sen ensimmäisen kusipään kanssa junnaamaan.

Ja tämä koskee tasapuolisesti sekä miehiä, että naisia. Lapsia ja lapsettomia.

Jos puolisoaan todella rakastaa niin pitäisi myös tämän jälkeläisiin suhtautua välittäen, arvostaen ja pikku hiljaa voi muodostua hyvä toimiva uusperhe. Se on ihan omasta asenteesta kiinni.

Jotkut vaan ovat tosi saitoja ja itsekkäitä ja ap:n mies kuulostaa sellaiselta. Hän kokee tuhlaavansa resurssejaan ap:n eksän jälkeläiseen, jos hän on lapsen kanssa samaan tapaan kuin verisukulaistensa. 

Minulla oli joskus vuosia sitten eksä, joka jopa pihtasi seksiä sen vuoksi, että nautin siitä ja se olisi sitten ollut häneltä pois, jos olisin saanut 'liikaa'. Oli toki pihi kaikilla muillakin tavoilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni on siis normaali mukava ja empaattinen lapsi vaikkakin myös itsepäinen osaa olla. En usko että lapsen luonteesta johtuu nämä asiat, ei tietenkään. -av

Ehkä mies vaan ei ole yleisesti ottaes lapsirakas? Jos ei tykkää lapsista, ei tykkää "normaalista ja mukavastakaan" lapsesta. Etenkin, kun esim se "itsepäisyys" voi epälapsirakkaalle näyttäytyä aika eriluokan asiana kuin sulle, lapsen äidille. Miehen mielestä lapsi voi olla hirveä, kuriton jukuripää. Kumpikaan ei ole sinänsä väärässä, tulkintanne samasta käytöksestä vain eroaa. Onhan näitä nähty, että äidin mielestä lapset oli vaikka kylässä tosi kiltisti, ja kyläpaikan emäntä vannoo että ei ikinä enää päästä ovestaan sisään niitä kamalia, riehuvia, kirkuvia ipanoita.

Hehe tottahan tuo on, ymmärrän pointtisi ja mies ei olekkaan kovin lapsirakas, paitsi veljensä lapsia kohtaan. Ja ihan hänen oma asiansa tästä lähtien onkin.

Lapseni on kuitenkin melko rauahallinen..

Noh, jokatapauksessa olen valmis elämään ilman miestä seuraavat kymmenen vuotta jos se niin on parhaaksi minulle ja lapselleni. -av

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei toisen lasta tarvitse hoitaa tai viihdyttää, saatika rakastaa, vaikka asuisi saman katon alla. Mutta kunnioittavasti pitää lasta kohdella.

Onneksi minun mieheni ymmärsi ja hyväksyi sen, kun sanoin, että äitipuoleksi minusta ei ole. Eli mies hoitaa ja viihdyttää itse lapsensa, silloin kun tulevat. Tämä toimii hyvin, kunhan molemmat hyväksyvät toistensa toimintatavat.

Veikkaan, että laspi/lapset ovat vain joka toinen vkl luonanne? Se on pikkasen eri asia kuin, jos lapset asuisivat teillä. Mutta etkö siis halua tehdä esim. mitään kivaa yhdessä? 

Juu, lapset eivät asu täällä, se on eri juttu. Voin lähteä kaveriksi lintsille tms, ja autan jostarvitaan, mutta yhtään vastuuta en heistä ota.

Minulla on teini-ikäiset lapset. Sanoin miehelle jo heti alkuun, että en halua elää toista lapsiperhe-elämää. Jos mies olisi halunnut vuoroviikkoisäksi, niin hän olisi saanut vuokrata oman asunnon vierestä.

Olemme siis naimisissa, tapaamisemme oli sellainen, että molemmat tiesivät, että tämä on nyt tässä. Pelkäsin alkuun, että lapsista tulee erottava tekijä, ja siksi sanoin miehelle miljoona kertaa, ettei minusta ole äitipuoleksi ja haluan paljon omaa aikaa. Mies hyväksyi tämän. Ja minä hyväksyn hänen lapsensa.

Meillä homma menee niin että mies ja mun ipana tulee todella hyvin toimeen, ja miestä ei saman ikäiset veljen lapset kauheasti nappaa.

En ihan ymmärrä tuota itse: mulle siskon tytär on maailman toisiks tärkein lapsi omani jälkeen, ja oli tietysti tärkein ennen kuin omaa oli. Minun ja ipanan kannalta tietysti parempi näin.

Mies on hemmetin lojaali omaa kotiväkeä kohtaan, eli myös minua. Taisi tulla todellinen aarre löydettyä :)

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vaan ovat tosi saitoja ja itsekkäitä ja ap:n mies kuulostaa sellaiselta. Hän kokee tuhlaavansa resurssejaan ap:n eksän jälkeläiseen, jos hän on lapsen kanssa samaan tapaan kuin verisukulaistensa. 

Minulla oli joskus vuosia sitten eksä, joka jopa pihtasi seksiä sen vuoksi, että nautin siitä ja se olisi sitten ollut häneltä pois, jos olisin saanut 'liikaa'. Oli toki pihi kaikilla muillakin tavoilla. 

Taitaa pitää aika paikkaansa, kuulostaa meinaa tutulta. Mistäköhän johtuu tällainen..

Olen muuten kokoaika kirjoittanut -av :D siis -ap tietenkin eli alkuperäinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni on siis normaali mukava ja empaattinen lapsi vaikkakin myös itsepäinen osaa olla. En usko että lapsen luonteesta johtuu nämä asiat, ei tietenkään. -av

Ehkä mies vaan ei ole yleisesti ottaes lapsirakas? Jos ei tykkää lapsista, ei tykkää "normaalista ja mukavastakaan" lapsesta. Etenkin, kun esim se "itsepäisyys" voi epälapsirakkaalle näyttäytyä aika eriluokan asiana kuin sulle, lapsen äidille. Miehen mielestä lapsi voi olla hirveä, kuriton jukuripää. Kumpikaan ei ole sinänsä väärässä, tulkintanne samasta käytöksestä vain eroaa. Onhan näitä nähty, että äidin mielestä lapset oli vaikka kylässä tosi kiltisti, ja kyläpaikan emäntä vannoo että ei ikinä enää päästä ovestaan sisään niitä kamalia, riehuvia, kirkuvia ipanoita.

 

Hehe tottahan tuo on, ymmärrän pointtisi ja mies ei olekkaan kovin lapsirakas, paitsi veljensä lapsia kohtaan. Ja ihan hänen oma asiansa tästä lähtien onkin.

Lapseni on kuitenkin melko rauahallinen..

Noh, jokatapauksessa olen valmis elämään ilman miestä seuraavat kymmenen vuotta jos se niin on parhaaksi minulle ja lapselleni. -av

Näin epälapsirakkaana ihmisenä voin kyllä sanoa, että koskaan en ole tavannut lasta josta tykkäisin. Ei siihen auta lapsen väitetty rauhallisuus tai muut ominaisuudet, en vaan tykkää. Mutta minä olenkin hoksannut pysyä erossa lapsellisista miehistä.

Toivottavasti tuo tuleva exäsikin jatkossa ymmärtää saman - ehkä hän alussa itsekin luuli että pystyy olemaan lapsen kanssa ja tykästymään siihen, ja yritti kovasti (johon viittaa se, että alussa hän oli lapsen kanssa enemmän). Sitten käytännössä vaan huomasi että ei, ei vaan tykkää lapsesta, ja varmaan alkoi stressata häntä itseäänkin. Vaikeahan tuota on myöntää että hei, mä muutes en vaan tykkää sun  lapsesta, ja toivon että en näkisi sitä ikinä... 

Vierailija kirjoitti:

Meillä homma menee niin että mies ja mun ipana tulee todella hyvin toimeen, ja miestä ei saman ikäiset veljen lapset kauheasti nappaa.

En ihan ymmärrä tuota itse: mulle siskon tytär on maailman toisiks tärkein lapsi omani jälkeen, ja oli tietysti tärkein ennen kuin omaa oli. Minun ja ipanan kannalta tietysti parempi näin.

Mies on hemmetin lojaali omaa kotiväkeä kohtaan, eli myös minua. Taisi tulla todellinen aarre löydettyä :)

Kuulostaa hyvältä mieheltä kuitenkin ja paljon helpommin se suhde noin päin toimii uskoisin ;) 

-ap

Suurin osa miehistä kuuluu varmaan tähän samaan luokkaan mihin minäkin. Eli eivät erityisesti pidä lapsista, ELLEIVÄT ne sitten ole lähisukua. Omien lapsien vuoksi ollaan valmiita vaikka kuolemaan, ja sisarustenkin lapset aiheuttavat vahvan kiintymyssuhteen. Mutta sitten taas joku vieraan miehen siittämä lapsi omissa nurkissa.. ei, ei ei, se ei vaan käy. Eläinyhteiskunnissahan uros usein tappaa nämä lapset ja tekee omat tilalle. En ihmettele yhtään kun ihmisilläkin vieraan miehen lapsi yleensä aiheuttaa negatiivisin reaktion.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni on siis normaali mukava ja empaattinen lapsi vaikkakin myös itsepäinen osaa olla. En usko että lapsen luonteesta johtuu nämä asiat, ei tietenkään. -av

Ehkä mies vaan ei ole yleisesti ottaes lapsirakas? Jos ei tykkää lapsista, ei tykkää "normaalista ja mukavastakaan" lapsesta. Etenkin, kun esim se "itsepäisyys" voi epälapsirakkaalle näyttäytyä aika eriluokan asiana kuin sulle, lapsen äidille. Miehen mielestä lapsi voi olla hirveä, kuriton jukuripää. Kumpikaan ei ole sinänsä väärässä, tulkintanne samasta käytöksestä vain eroaa. Onhan näitä nähty, että äidin mielestä lapset oli vaikka kylässä tosi kiltisti, ja kyläpaikan emäntä vannoo että ei ikinä enää päästä ovestaan sisään niitä kamalia, riehuvia, kirkuvia ipanoita.

 

Hehe tottahan tuo on, ymmärrän pointtisi ja mies ei olekkaan kovin lapsirakas, paitsi veljensä lapsia kohtaan. Ja ihan hänen oma asiansa tästä lähtien onkin.

Lapseni on kuitenkin melko rauahallinen..

Noh, jokatapauksessa olen valmis elämään ilman miestä seuraavat kymmenen vuotta jos se niin on parhaaksi minulle ja lapselleni. -av

Näin epälapsirakkaana ihmisenä voin kyllä sanoa, että koskaan en ole tavannut lasta josta tykkäisin. Ei siihen auta lapsen väitetty rauhallisuus tai muut ominaisuudet, en vaan tykkää. Mutta minä olenkin hoksannut pysyä erossa lapsellisista miehistä.

Toivottavasti tuo tuleva exäsikin jatkossa ymmärtää saman - ehkä hän alussa itsekin luuli että pystyy olemaan lapsen kanssa ja tykästymään siihen, ja yritti kovasti (johon viittaa se, että alussa hän oli lapsen kanssa enemmän). Sitten käytännössä vaan huomasi että ei, ei vaan tykkää lapsesta, ja varmaan alkoi stressata häntä itseäänkin. Vaikeahan tuota on myöntää että hei, mä muutes en vaan tykkää sun  lapsesta, ja toivon että en näkisi sitä ikinä... 

Voi olla että näin on käynyt ja toivon, että tämäkin mies ymmärtäisin sen jo nyt meidän kanssa, että ei hänen kannata seurustella naisen kanssa kenellä on lapsia. Mutta kun hän ei itse halua erota.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa miehistä kuuluu varmaan tähän samaan luokkaan mihin minäkin. Eli eivät erityisesti pidä lapsista, ELLEIVÄT ne sitten ole lähisukua. Omien lapsien vuoksi ollaan valmiita vaikka kuolemaan, ja sisarustenkin lapset aiheuttavat vahvan kiintymyssuhteen. Mutta sitten taas joku vieraan miehen siittämä lapsi omissa nurkissa.. ei, ei ei, se ei vaan käy. Eläinyhteiskunnissahan uros usein tappaa nämä lapset ja tekee omat tilalle. En ihmettele yhtään kun ihmisilläkin vieraan miehen lapsi yleensä aiheuttaa negatiivisin reaktion.

Saavat olla ihan vapaasti tällasia. Kunhan tajuaavat pysysä kaukana naisista keillä on lapsia! Meinaan ainakin itse pysyä kaukana tuollaisista miehistä lapseni kanssa.

MIEHESI PITÄÄ LIIKAAKIN LAPSESTASI, NIILLÄ ON TAATUSTI SUTINAA

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis oikeastiko te naiset kuvittelette, että teihin ihastunut mies ottaa vieraan miehen siittämän lapsen kuin omakseen vain siksi kun sinä olet niin ihan ja lapsessa on 50 % sinua? Hohhoijaa. Eiköhän sekin ole hyvä juttu jos jo pystyy suhtautumaan neutraalisti. Pitäisikö uuden miehen kirjaimellisesti adoptoida ne teidän lapset?

Voin kertoa sinulle, että monelle lapsista ollut isää läheisempi juuri isäpuoli. Isäpuoli voi olla tärkeimpiä ja rakkaimpia aikuisia, yhteiset geenit eivät välttämättä ratkaise mitään.

Riippuu aivan ihmisestä, minkä roolin hän ottaa lapsen suhteen. Itse en ottaisi lapseen hyljeksivästi ja välinpitämättömästi suhtautuvaa saman katon alle asumaan.

Meillä on juuri näin. Mies rakastui ensin minuun, sitten tutustui lapseeni ja rakastui häneenkin. Hyvin on mennyt meidän uusperheessä. Lapsi on nyt nuori aikuinen ja mieheni on hänelle se ainoa oikea isä. ( Bioisä hylkäsi taaperoikäisenä.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni on siis normaali mukava ja empaattinen lapsi vaikkakin myös itsepäinen osaa olla. En usko että lapsen luonteesta johtuu nämä asiat, ei tietenkään. -av

Ehkä mies vaan ei ole yleisesti ottaes lapsirakas? Jos ei tykkää lapsista, ei tykkää "normaalista ja mukavastakaan" lapsesta. Etenkin, kun esim se "itsepäisyys" voi epälapsirakkaalle näyttäytyä aika eriluokan asiana kuin sulle, lapsen äidille. Miehen mielestä lapsi voi olla hirveä, kuriton jukuripää. Kumpikaan ei ole sinänsä väärässä, tulkintanne samasta käytöksestä vain eroaa. Onhan näitä nähty, että äidin mielestä lapset oli vaikka kylässä tosi kiltisti, ja kyläpaikan emäntä vannoo että ei ikinä enää päästä ovestaan sisään niitä kamalia, riehuvia, kirkuvia ipanoita.

 

Hehe tottahan tuo on, ymmärrän pointtisi ja mies ei olekkaan kovin lapsirakas, paitsi veljensä lapsia kohtaan. Ja ihan hänen oma asiansa tästä lähtien onkin.

Lapseni on kuitenkin melko rauahallinen..

Noh, jokatapauksessa olen valmis elämään ilman miestä seuraavat kymmenen vuotta jos se niin on parhaaksi minulle ja lapselleni. -av

Näin epälapsirakkaana ihmisenä voin kyllä sanoa, että koskaan en ole tavannut lasta josta tykkäisin. Ei siihen auta lapsen väitetty rauhallisuus tai muut ominaisuudet, en vaan tykkää. Mutta minä olenkin hoksannut pysyä erossa lapsellisista miehistä.

Toivottavasti tuo tuleva exäsikin jatkossa ymmärtää saman - ehkä hän alussa itsekin luuli että pystyy olemaan lapsen kanssa ja tykästymään siihen, ja yritti kovasti (johon viittaa se, että alussa hän oli lapsen kanssa enemmän). Sitten käytännössä vaan huomasi että ei, ei vaan tykkää lapsesta, ja varmaan alkoi stressata häntä itseäänkin. Vaikeahan tuota on myöntää että hei, mä muutes en vaan tykkää sun  lapsesta, ja toivon että en näkisi sitä ikinä... 

Voi olla että näin on käynyt ja toivon, että tämäkin mies ymmärtäisin sen jo nyt meidän kanssa, että ei hänen kannata seurustella naisen kanssa kenellä on lapsia. Mutta kun hän ei itse halua erota.

-ap

Hän ei todennäköisesti kärsi lapsen olemassaolosta niin paljon, että se kumoaisi suhteen hyvät puolet. Se on hänen näkemyksenä, jossa ei lapsen parasta oteta huomioon. Ja miksi ottaisikaan, jos ei lapsesta juuri välitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lupaa hyvää. Olen ollut suhteessa, jossa mies oli etäinen tyttäreeni ja sellaisena halusi pysyäkin, vaikka olikin yhdessä ihan kohtelias ja asiallinen ja alusi puhui ummet ja lammet kuinka haluaa tulla hyväksi isäpuoleksi. Välit eivät lämmenneet koskaan, koska mies halusi pitää etäisyyden. Alussa luulin että asiallisuus riittää, mutta tein sen virheen että otin miehen saman katon alle, eikä siitä mitään tullut. Tuntui että mulla oli kaksi keskenään aivan vierasta asunnossani, kukaan ei oikein osannut olla kuin kotonaan (nämä kaksi vierastivat ja minä yritin luovia siinä välissä). Eivät ikinä edes riidelleet, ei ollut sellaista tuttuutta ja luottoa heidän välillään. Mitään eivät yrittäneet kahdestaan tehdä (ts. mies ei yrittänyt, eihän se lapsen vastuulla ole). Tilanne kävi liian raskaaksi ja priorisoin luonnollisesti tyttäreni, erosin miehestä (asiassa oli ehdottomasti paljon muutakin!) ja johan on taas kotoisaa. 

En todellakaan ota enää uutta miestä saman katon alle ainakaan niin kauan kuin tytär kotona asuu, meillä on tosi mukavaa kahdestaan ja seurustelusuhteet saavat pysyä seurusteluna ilman avoliittoa.

Mielenkiintoista, ja sai miettimään omaa lapsuuttani. Minä ja isäpuoleni emme olleet puheväleissä. Ventovieraathan eivät puhu toisilleen. Välttelin häntä ja kävin nopeasti jääkaapilla aina silloin, kun hän oli käymässä jossain. Mitähän tuollainen tekee lapsen itsetunnolle?

Äitini ei ilmeisesti nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Mulla tuli tosi kova ahdistus, kun piti olla varpaillaan omassa kotona ja isäpuolen ollessa talossa pienessä huoneessa. Jopa kehonrakennus harrastukseni oli isäpuolelle ongelma, ilmeisesti aiheutti kateutta, koska pystyin keräämään lihasmassaa todella nopeasti (2kg joka kuukausi). Isäpuoleni, äitini ja pikkuveljeni matkustelivat ulkomailla ja minut jätettiin aina yksin kotiin (kuulemma olisin pilannut nämä heidän matkat). Syrjiminen ja sättiminen paheni kotona, ajauduin huumeiden pariin ja kaduille pyörimään pahojen poikien kanssa = kiltistä urheilija pojasta tuli dopefiend. Nyt päässyt eroon huumeiden maailmasta ja elän terveellistä elämää, muisto syrjimisestä ja vihasta omassa kotona kuitenkin pysyy mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä homma menee niin että mies ja mun ipana tulee todella hyvin toimeen, ja miestä ei saman ikäiset veljen lapset kauheasti nappaa.

En ihan ymmärrä tuota itse: mulle siskon tytär on maailman toisiks tärkein lapsi omani jälkeen, ja oli tietysti tärkein ennen kuin omaa oli. Minun ja ipanan kannalta tietysti parempi näin.

Mies on hemmetin lojaali omaa kotiväkeä kohtaan, eli myös minua. Taisi tulla todellinen aarre löydettyä :)

Minä olen myös tällainen mies. Olen pitänyt puolison lapsia kuin ominani. Minusta siinä ei ole mitään järkeä, jos ei tule toisen lasten kanssa toimeen tai ei edes halua yrittää tulla.