Lue keskustelun säännöt.
miesystävä ei taida pitää lapsestani
25.02.2016 |
Kerran riideltiin siitä ettei miesystäväni tunnu haluavan tehdä lapseni ja mun kanssa yhdessä mitään, ja hän otti puheeksi sen kun en ollut pariin viime kertaan tullut mukaan katsomaan hänen veljenpoikiaan, jotka asuvat 200 km päässä (näin silloin ystäviäni). Miesystävä pyytää minua mukaan vain silloin kun lapseni on isällään ja mielestäni se on hölmöä, silloin lapseni ei tutustu näihin veljenpojan lapsiin. No kuitenkin siinä riidan aikana hän sanoi inhoa katseessaan, että "miksi mun pitäis nähdä sun lastas enemmän, joka ei oo mitään sukua ees mulle, kuin mun veljen lapsia".
En ole saanut tätä mielestäni pois, olen asian ottanut puheeksi mutta mies on edelleen samaa mieltä. Lapseni ja tämä mies tulevat ihan hyvin toimeen mutta hieman etäisiä ovat. Miten te suhtautuisitte tällaiseen?
Kommentit (63)
Ei toisen lasta tarvitse hoitaa tai viihdyttää, saatika rakastaa, vaikka asuisi saman katon alla. Mutta kunnioittavasti pitää lasta kohdella.
Onneksi minun mieheni ymmärsi ja hyväksyi sen, kun sanoin, että äitipuoleksi minusta ei ole. Eli mies hoitaa ja viihdyttää itse lapsensa, silloin kun tulevat. Tämä toimii hyvin, kunhan molemmat hyväksyvät toistensa toimintatavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei lupaa hyvää. Olen ollut suhteessa, jossa mies oli etäinen tyttäreeni ja sellaisena halusi pysyäkin, vaikka olikin yhdessä ihan kohtelias ja asiallinen ja alusi puhui ummet ja lammet kuinka haluaa tulla hyväksi isäpuoleksi. Välit eivät lämmenneet koskaan, koska mies halusi pitää etäisyyden. Alussa luulin että asiallisuus riittää, mutta tein sen virheen että otin miehen saman katon alle, eikä siitä mitään tullut. Tuntui että mulla oli kaksi keskenään aivan vierasta asunnossani, kukaan ei oikein osannut olla kuin kotonaan (nämä kaksi vierastivat ja minä yritin luovia siinä välissä). Eivät ikinä edes riidelleet, ei ollut sellaista tuttuutta ja luottoa heidän välillään. Mitään eivät yrittäneet kahdestaan tehdä (ts. mies ei yrittänyt, eihän se lapsen vastuulla ole). Tilanne kävi liian raskaaksi ja priorisoin luonnollisesti tyttäreni, erosin miehestä (asiassa oli ehdottomasti paljon muutakin!) ja johan on taas kotoisaa.
En todellakaan ota enää uutta miestä saman katon alle ainakaan niin kauan kuin tytär kotona asuu, meillä on tosi mukavaa kahdestaan ja seurustelusuhteet saavat pysyä seurusteluna ilman avoliittoa.
Mielenkiintoista, ja sai miettimään omaa lapsuuttani. Minä ja isäpuoleni emme olleet puheväleissä. Ventovieraathan eivät puhu toisilleen. Välttelin häntä ja kävin nopeasti jääkaapilla aina silloin, kun hän oli käymässä jossain. Mitähän tuollainen tekee lapsen itsetunnolle?
Äitini ei ilmeisesti nähnyt asiassa mitään ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oikeastiko te naiset kuvittelette, että teihin ihastunut mies ottaa vieraan miehen siittämän lapsen kuin omakseen vain siksi kun sinä olet niin ihan ja lapsessa on 50 % sinua? Hohhoijaa. Eiköhän sekin ole hyvä juttu jos jo pystyy suhtautumaan neutraalisti. Pitäisikö uuden miehen kirjaimellisesti adoptoida ne teidän lapset?
No jos haluaa naisen niin pitäisi kyllä suhtautua tuon neutraalin ja adoption välistä. Muuten sitten odottelisin, että lapsi on aikuinen ja alkaisin vasta sitten pariutua uudelleen, mutta sekin tuntuu teitä miehiä harmittavan, että naiset poistuvat markkinoilta elelemään yksikseen tai siis lapsineen.
Aivan näin, eikä nyt ainakaan niin, että alkaa jakaa "oman puolensa" ja naisen lapsia ihan eri kasteihin.
Kyllä, jos seurustelemaan alkaa naisen kanssa kenellä on lapsi, kuuluu lapsikin huomioda perheenjäsenenä joka otetaan mukaan avosylin. Muuten voi mies jatkaa matkaansa ihan omastakin aloitteesta, jos huomaa ettei pysty siihen.
Hyvä päätös ap. Meillä oli tuota samaa, että lapsesta kommentoitiin (minulle, ei onneksi lapsen kuullen) aina vähän negatiiviseen sävyyn, tyyliin "mitä se nyt taas on tehnyt", vaikka on kyseessä aivan kiltti, vauhdikas tyttö, joka ei ikinä puhunut rumasti miehelle, haastanut tai kyseenalaistanut mitään hänen tekemisiään tai sanomisiaan. Ei edes ollessamme kahden kesken, toisin kuin mies, joka siis minulle kyllä moitti lasta. Ei se siitä sen lämpimämmäksi muutu, alussa sentään oli yritystä ja tuota lupailua, mutta niitä lupauksia ei koskaan lunastettu...
Ja tuolle yhdelle kysyjälle - ei, miehen ei todellakaan olisi tarvinnut ottaa tyttöä mitenkään omakseen, hänellä on jo oma isänsä. Jonkunlaista lämpöä soisi silti kahden ihmisen välille syntyvän, kun saman katon alla asutaan, ja nimenomaan aikuisen aloitteesta. Edes yritystä siihen suuntaan, viedä joskus jätskille, hakea koulusta tms. Mutta ei, kun hyvin selvästi halusi irtisanoutua kaikesta lapseen liittyvästä. Eihän minunkaan kanssani ole mikään pakko olla, mutta myöskään minusta ei voi valita osia kuin rusinoita pullasta. Jos mitään yritystä ei ole, niin ratkaisuni on hyvin helppo, ei minunkaan ole mikään pakko olla miehen kanssa, joka suhtautuu pieneen lapseen niin nuivasti.
- Ensimmäinen vastaaja
Joo-o ei tosta kyl mitään tule. Itse olen etäsuhteessa miehen kanssa joka todella usein kun tulee luokseni erikseen vielä painottaa että onhan lapset siellä.
Kyllä parisuhde "lapsellisen" kanssa tarkoittaa sitä että hyväksyy koko paketin. Tosin välillä pitää panostaa kahdestaan olemiseenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedetäänkö kaikki taustat? Jos mies on soittanut veljelleen ensin ja sen veli oli sitä mieltä että ehkä vielä ei ole oikea aika tutustuttaa lapsia toisiinsa? !
Koska tekin olet vasta tapailleet niin lyhyen aikaa.
Helposti vedetään vääriä johtopäätöksiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lupaa hyvää. Olen ollut suhteessa, jossa mies oli etäinen tyttäreeni ja sellaisena halusi pysyäkin, vaikka olikin yhdessä ihan kohtelias ja asiallinen ja alusi puhui ummet ja lammet kuinka haluaa tulla hyväksi isäpuoleksi. Välit eivät lämmenneet koskaan, koska mies halusi pitää etäisyyden. Alussa luulin että asiallisuus riittää, mutta tein sen virheen että otin miehen saman katon alle, eikä siitä mitään tullut. Tuntui että mulla oli kaksi keskenään aivan vierasta asunnossani, kukaan ei oikein osannut olla kuin kotonaan (nämä kaksi vierastivat ja minä yritin luovia siinä välissä). Eivät ikinä edes riidelleet, ei ollut sellaista tuttuutta ja luottoa heidän välillään. Mitään eivät yrittäneet kahdestaan tehdä (ts. mies ei yrittänyt, eihän se lapsen vastuulla ole). Tilanne kävi liian raskaaksi ja priorisoin luonnollisesti tyttäreni, erosin miehestä (asiassa oli ehdottomasti paljon muutakin!) ja johan on taas kotoisaa.
En todellakaan ota enää uutta miestä saman katon alle ainakaan niin kauan kuin tytär kotona asuu, meillä on tosi mukavaa kahdestaan ja seurustelusuhteet saavat pysyä seurusteluna ilman avoliittoa.
Mielenkiintoista, ja sai miettimään omaa lapsuuttani. Minä ja isäpuoleni emme olleet puheväleissä. Ventovieraathan eivät puhu toisilleen. Välttelin häntä ja kävin nopeasti jääkaapilla aina silloin, kun hän oli käymässä jossain. Mitähän tuollainen tekee lapsen itsetunnolle?
Äitini ei ilmeisesti nähnyt asiassa mitään ongelmaa.
Kuulostaa kyllä surulliselta. :( Kävin itse lapsena erään kaverin luona, jolla juuri tuollainen isäpuoli-suhde, piti aina varoa ettei ärsytetä miestä liikaa, eikä siinä tuntunut olevan mitään hyvää tai lämmintä. Ihmeteltiin miksi sen äiti oli sen kanssa... No se oli kai tämmöinen tyypillinen isäpuoli-rooli, jossa haluttiin kyllä se nainen mut ikävä kyllä sen kanssa tuli myös nämä häiriötekijät, joita piti sietää. Miten rento tunnelma sinnekin laskeutui kun isäpuoli lähti töihin, koko talo ikään kuin vapautui jostain raskaasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teidän kannattaa kyllä AP erota, mutta en silti kyllä näe miehen toiminnassa mitään väärää. Vai onko hän luvannut kohdella lasta kuin omaansa ja alkaa isäpuoleksi?
Itsekään en juurikaan puolison lapsesta perusta (kuten en muistakaan lapsista), mutta siskontyttö on minulle täysin eri asia, hänen kanssaan jaksan ja haluan viettää aikaa. Onneksi olen nainen ja puolisoni on mies, joten hänen lastansa näkee harvemmin kun asuu toisella puolen Suomea. Käyn siis usein tapaamassa siskontyttöä, mutta miehen lapsen kanssa en juurikaan vietä aikaa, koska kuvittelisin että tämä haluaa olla isänsä seurassa kahdestaan silloin harvoin kun näkevät.Koskaan en ole luvannut tai halunnut äitipuoleksi alkaa ja miehelle tämän järjestely sopii oikein hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Ei toisen lasta tarvitse hoitaa tai viihdyttää, saatika rakastaa, vaikka asuisi saman katon alla. Mutta kunnioittavasti pitää lasta kohdella.
Onneksi minun mieheni ymmärsi ja hyväksyi sen, kun sanoin, että äitipuoleksi minusta ei ole. Eli mies hoitaa ja viihdyttää itse lapsensa, silloin kun tulevat. Tämä toimii hyvin, kunhan molemmat hyväksyvät toistensa toimintatavat.
Veikkaan, että laspi/lapset ovat vain joka toinen vkl luonanne? Se on pikkasen eri asia kuin, jos lapset asuisivat teillä. Mutta etkö siis halua tehdä esim. mitään kivaa yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lupaa hyvää. Olen ollut suhteessa, jossa mies oli etäinen tyttäreeni ja sellaisena halusi pysyäkin, vaikka olikin yhdessä ihan kohtelias ja asiallinen ja alusi puhui ummet ja lammet kuinka haluaa tulla hyväksi isäpuoleksi. Välit eivät lämmenneet koskaan, koska mies halusi pitää etäisyyden. Alussa luulin että asiallisuus riittää, mutta tein sen virheen että otin miehen saman katon alle, eikä siitä mitään tullut. Tuntui että mulla oli kaksi keskenään aivan vierasta asunnossani, kukaan ei oikein osannut olla kuin kotonaan (nämä kaksi vierastivat ja minä yritin luovia siinä välissä). Eivät ikinä edes riidelleet, ei ollut sellaista tuttuutta ja luottoa heidän välillään. Mitään eivät yrittäneet kahdestaan tehdä (ts. mies ei yrittänyt, eihän se lapsen vastuulla ole). Tilanne kävi liian raskaaksi ja priorisoin luonnollisesti tyttäreni, erosin miehestä (asiassa oli ehdottomasti paljon muutakin!) ja johan on taas kotoisaa.
En todellakaan ota enää uutta miestä saman katon alle ainakaan niin kauan kuin tytär kotona asuu, meillä on tosi mukavaa kahdestaan ja seurustelusuhteet saavat pysyä seurusteluna ilman avoliittoa.
Mielenkiintoista, ja sai miettimään omaa lapsuuttani. Minä ja isäpuoleni emme olleet puheväleissä. Ventovieraathan eivät puhu toisilleen. Välttelin häntä ja kävin nopeasti jääkaapilla aina silloin, kun hän oli käymässä jossain. Mitähän tuollainen tekee lapsen itsetunnolle?
Äitini ei ilmeisesti nähnyt asiassa mitään ongelmaa.
Kuulostaa kyllä surulliselta. :( Kävin itse lapsena erään kaverin luona, jolla juuri tuollainen isäpuoli-suhde, piti aina varoa ettei ärsytetä miestä liikaa, eikä siinä tuntunut olevan mitään hyvää tai lämmintä. Ihmeteltiin miksi sen äiti oli sen kanssa... No se oli kai tämmöinen tyypillinen isäpuoli-rooli, jossa haluttiin kyllä se nainen mut ikävä kyllä sen kanssa tuli myös nämä häiriötekijät, joita piti sietää. Miten rento tunnelma sinnekin laskeutui kun isäpuoli lähti töihin, koko talo ikään kuin vapautui jostain raskaasta.
Meillä oli juuri samanlaista. t. 21
Vierailija kirjoitti:
Teidän kannattaa kyllä AP erota, mutta en silti kyllä näe miehen toiminnassa mitään väärää. Vai onko hän luvannut kohdella lasta kuin omaansa ja alkaa isäpuoleksi?
Itsekään en juurikaan puolison lapsesta perusta (kuten en muistakaan lapsista), mutta siskontyttö on minulle täysin eri asia, hänen kanssaan jaksan ja haluan viettää aikaa. Onneksi olen nainen ja puolisoni on mies, joten hänen lastansa näkee harvemmin kun asuu toisella puolen Suomea. Käyn siis usein tapaamassa siskontyttöä, mutta miehen lapsen kanssa en juurikaan vietä aikaa, koska kuvittelisin että tämä haluaa olla isänsä seurassa kahdestaan silloin harvoin kun näkevät.Koskaan en ole luvannut tai halunnut äitipuoleksi alkaa ja miehelle tämän järjestely sopii oikein hyvin.
Ei ole varsinaisesti mitään luvannut, mutta suhteemme alussa otti paljon enemmän huomioon lastani mm. tehtiin yhdessä asioita ja tekivät välillä kahdestaankin jotain. Antoi siis täysin erilaisen kuvan alussa. -av
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teidän kannattaa kyllä AP erota, mutta en silti kyllä näe miehen toiminnassa mitään väärää. Vai onko hän luvannut kohdella lasta kuin omaansa ja alkaa isäpuoleksi?
Itsekään en juurikaan puolison lapsesta perusta (kuten en muistakaan lapsista), mutta siskontyttö on minulle täysin eri asia, hänen kanssaan jaksan ja haluan viettää aikaa. Onneksi olen nainen ja puolisoni on mies, joten hänen lastansa näkee harvemmin kun asuu toisella puolen Suomea. Käyn siis usein tapaamassa siskontyttöä, mutta miehen lapsen kanssa en juurikaan vietä aikaa, koska kuvittelisin että tämä haluaa olla isänsä seurassa kahdestaan silloin harvoin kun näkevät.Koskaan en ole luvannut tai halunnut äitipuoleksi alkaa ja miehelle tämän järjestely sopii oikein hyvin.
Ei ole varsinaisesti mitään luvannut, mutta suhteemme alussa otti paljon enemmän huomioon lastani mm. tehtiin yhdessä asioita ja tekivät välillä kahdestaankin jotain. Antoi siis täysin erilaisen kuvan alussa. -av
En tiedä onko sama asia kun meillä, mutta minäkin alkuun yritin keksiä meille kaikille jotain mukavaa tekemistä, Korkeasaarireissuja sun muuta, mutta lapsi ei koskaan halunnut tehdä mitään ja hänellä oli koko ajan tylsää joka paikassa. Halusi pelamaan pleikkaa ja kertoi jotain pelejä mistä pitää, seuraavaa kertaa varten hankin sitten pelejä, mutta nekään eivät sittenkään olleet hauskaa tekemistä.
Tästä sitten päättelin, että tuskin on tekemisestä kiinni että lapsi valittelee, vaan siitä että haluaa tehdä isänsä kanssa kahdestaan jotain ja tämän jälkeen en ole suunnnitellut mitään enkä osallistunut heidän menoihinsa kun korkeintaan autonkuljettajana. En tiedä onko heillä nyt sen hauskempaa vai ei, mutta ainakin poika saa viettää aikaa isänsä kanssa ilman häiriötekijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Siis oikeastiko te naiset kuvittelette, että teihin ihastunut mies ottaa vieraan miehen siittämän lapsen kuin omakseen vain siksi kun sinä olet niin ihan ja lapsessa on 50 % sinua? Hohhoijaa. Eiköhän sekin ole hyvä juttu jos jo pystyy suhtautumaan neutraalisti. Pitäisikö uuden miehen kirjaimellisesti adoptoida ne teidän lapset?
Voin kertoa sinulle, että monelle lapsista ollut isää läheisempi juuri isäpuoli. Isäpuoli voi olla tärkeimpiä ja rakkaimpia aikuisia, yhteiset geenit eivät välttämättä ratkaise mitään.
Riippuu aivan ihmisestä, minkä roolin hän ottaa lapsen suhteen. Itse en ottaisi lapseen hyljeksivästi ja välinpitämättömästi suhtautuvaa saman katon alle asumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedetäänkö kaikki taustat? Jos mies on soittanut veljelleen ensin ja sen veli oli sitä mieltä että ehkä vielä ei ole oikea aika tutustuttaa lapsia toisiinsa? !
Koska tekin olet vasta tapailleet niin lyhyen aikaa.
Helposti vedetään vääriä johtopäätöksiä
Suhteen alussa käytiin yhdessä kaikki heilläkin ja kävivät myös meillä. Ja miehen veljen perheen kanssa tullaan tosi hyvin toimeen niin minä kuin lapsenikin. Pyrin ottamaan kaikki asiat kyllä huomioon ja toisen näkökannan, sen takia vielä tätä asiaa täälläkin pohdin. -av
Vierailija kirjoitti:
Ja tuolle yhdelle kysyjälle - ei, miehen ei todellakaan olisi tarvinnut ottaa tyttöä mitenkään omakseen, hänellä on jo oma isänsä. Jonkunlaista lämpöä soisi silti kahden ihmisen välille syntyvän, kun saman katon alla asutaan, ja nimenomaan aikuisen aloitteesta. Edes yritystä siihen suuntaan, viedä joskus jätskille, hakea koulusta tms. Mutta ei, kun hyvin selvästi halusi irtisanoutua kaikesta lapseen liittyvästä.
Huh, sulla on ihan erilainen käsitys "lämpimästä" ihmissuhteesta, tai siis minun korvaan kuulostat vaativan todella paljon! Ei siis riitä että toiselle on kohtelias ja tavallisissa kohtaamisissa neutraali, pitäisi vielä oma-aloitteisesti hoksata hakea koulusta tai viedä jonnekin jätskille?! Mies on varmaan samaa ajatusmaailmaa kanssani, sillä minusta nuo on asioita jotka eivät todellakaan kuulu isä(/äiti)puolelle, vaan ovat sitä ns. oikean vanhemman vanhemmuutta. Jos niidenkään; ei meillä vanhemmat ikinä hakeneet koulusta saatika vieneet jätskille, eikä mulle tulisi mieleenkään tehdä noin lapsipuolelle. (Jos siis sellainen olisi, ei ole eikä tule juuri siksi että ilmeisesti en todellakaan osaisi täyttää niitä hyvän äitipuolen moninaisia vaatimuksia.)
Vierailija kirjoitti:
Siis oikeastiko te naiset kuvittelette, että teihin ihastunut mies ottaa vieraan miehen siittämän lapsen kuin omakseen vain siksi kun sinä olet niin ihan ja lapsessa on 50 % sinua? Hohhoijaa. Eiköhän sekin ole hyvä juttu jos jo pystyy suhtautumaan neutraalisti. Pitäisikö uuden miehen kirjaimellisesti adoptoida ne teidän lapset?
En tiedä pitäisikö, mutta mä halusin ja onneksi myös sain adoptoida nuo meidän kaksi vanhinta lasta jotka ovat vaimon edellisestä liitosta. Omilta nuo tuntuu siinä missä nuoremmatkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teidän kannattaa kyllä AP erota, mutta en silti kyllä näe miehen toiminnassa mitään väärää. Vai onko hän luvannut kohdella lasta kuin omaansa ja alkaa isäpuoleksi?
Itsekään en juurikaan puolison lapsesta perusta (kuten en muistakaan lapsista), mutta siskontyttö on minulle täysin eri asia, hänen kanssaan jaksan ja haluan viettää aikaa. Onneksi olen nainen ja puolisoni on mies, joten hänen lastansa näkee harvemmin kun asuu toisella puolen Suomea. Käyn siis usein tapaamassa siskontyttöä, mutta miehen lapsen kanssa en juurikaan vietä aikaa, koska kuvittelisin että tämä haluaa olla isänsä seurassa kahdestaan silloin harvoin kun näkevät.Koskaan en ole luvannut tai halunnut äitipuoleksi alkaa ja miehelle tämän järjestely sopii oikein hyvin.
Ei ole varsinaisesti mitään luvannut, mutta suhteemme alussa otti paljon enemmän huomioon lastani mm. tehtiin yhdessä asioita ja tekivät välillä kahdestaankin jotain. Antoi siis täysin erilaisen kuvan alussa. -av
En tiedä onko sama asia kun meillä, mutta minäkin alkuun yritin keksiä meille kaikille jotain mukavaa tekemistä, Korkeasaarireissuja sun muuta, mutta lapsi ei koskaan halunnut tehdä mitään ja hänellä oli koko ajan tylsää joka paikassa. Halusi pelamaan pleikkaa ja kertoi jotain pelejä mistä pitää, seuraavaa kertaa varten hankin sitten pelejä, mutta nekään eivät sittenkään olleet hauskaa tekemistä.
Tästä sitten päättelin, että tuskin on tekemisestä kiinni että lapsi valittelee, vaan siitä että haluaa tehdä isänsä kanssa kahdestaan jotain ja tämän jälkeen en ole suunnnitellut mitään enkä osallistunut heidän menoihinsa kun korkeintaan autonkuljettajana. En tiedä onko heillä nyt sen hauskempaa vai ei, mutta ainakin poika saa viettää aikaa isänsä kanssa ilman häiriötekijöitä.
Kuulostaa kurjalta tilanteelta. Mutta lapsi siis on joka toinen vkl teillä? Olisikohan lapsella ollut pelkoa että jää ulkopuoliseksi ihan vain sen takia että isällä on uusi naisystävä vaikka teitkin ehkä kaikkesi jotta teillä olisi yhdessä kivaa.
Meillä alussa lapsi kyllä myös kiukkuili näissä reissuissa mutta kivaakin oli. En usko, että ongelmat johtuvat näistä parista kiukusta. Mies muutenkin puhuu negatiivisesti lapsestani (kun ollaan kahden kesken). -av
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lupaa hyvää. Olen ollut suhteessa, jossa mies oli etäinen tyttäreeni ja sellaisena halusi pysyäkin, vaikka olikin yhdessä ihan kohtelias ja asiallinen ja alusi puhui ummet ja lammet kuinka haluaa tulla hyväksi isäpuoleksi. Välit eivät lämmenneet koskaan, koska mies halusi pitää etäisyyden. Alussa luulin että asiallisuus riittää, mutta tein sen virheen että otin miehen saman katon alle, eikä siitä mitään tullut. Tuntui että mulla oli kaksi keskenään aivan vierasta asunnossani, kukaan ei oikein osannut olla kuin kotonaan (nämä kaksi vierastivat ja minä yritin luovia siinä välissä). Eivät ikinä edes riidelleet, ei ollut sellaista tuttuutta ja luottoa heidän välillään. Mitään eivät yrittäneet kahdestaan tehdä (ts. mies ei yrittänyt, eihän se lapsen vastuulla ole). Tilanne kävi liian raskaaksi ja priorisoin luonnollisesti tyttäreni, erosin miehestä (asiassa oli ehdottomasti paljon muutakin!) ja johan on taas kotoisaa.
En todellakaan ota enää uutta miestä saman katon alle ainakaan niin kauan kuin tytär kotona asuu, meillä on tosi mukavaa kahdestaan ja seurustelusuhteet saavat pysyä seurusteluna ilman avoliittoa.
Mielenkiintoista, ja sai miettimään omaa lapsuuttani. Minä ja isäpuoleni emme olleet puheväleissä. Ventovieraathan eivät puhu toisilleen. Välttelin häntä ja kävin nopeasti jääkaapilla aina silloin, kun hän oli käymässä jossain. Mitähän tuollainen tekee lapsen itsetunnolle?
Äitini ei ilmeisesti nähnyt asiassa mitään ongelmaa.
Kuulostaa kyllä surulliselta. :( Kävin itse lapsena erään kaverin luona, jolla juuri tuollainen isäpuoli-suhde, piti aina varoa ettei ärsytetä miestä liikaa, eikä siinä tuntunut olevan mitään hyvää tai lämmintä. Ihmeteltiin miksi sen äiti oli sen kanssa... No se oli kai tämmöinen tyypillinen isäpuoli-rooli, jossa haluttiin kyllä se nainen mut ikävä kyllä sen kanssa tuli myös nämä häiriötekijät, joita piti sietää. Miten rento tunnelma sinnekin laskeutui kun isäpuoli lähti töihin, koko talo ikään kuin vapautui jostain raskaasta.
Minulla ihan oman isän oli tuollaista, että ei se ole aina vain uusperheen ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teidän kannattaa kyllä AP erota, mutta en silti kyllä näe miehen toiminnassa mitään väärää. Vai onko hän luvannut kohdella lasta kuin omaansa ja alkaa isäpuoleksi?
Itsekään en juurikaan puolison lapsesta perusta (kuten en muistakaan lapsista), mutta siskontyttö on minulle täysin eri asia, hänen kanssaan jaksan ja haluan viettää aikaa. Onneksi olen nainen ja puolisoni on mies, joten hänen lastansa näkee harvemmin kun asuu toisella puolen Suomea. Käyn siis usein tapaamassa siskontyttöä, mutta miehen lapsen kanssa en juurikaan vietä aikaa, koska kuvittelisin että tämä haluaa olla isänsä seurassa kahdestaan silloin harvoin kun näkevät.Koskaan en ole luvannut tai halunnut äitipuoleksi alkaa ja miehelle tämän järjestely sopii oikein hyvin.
Ei ole varsinaisesti mitään luvannut, mutta suhteemme alussa otti paljon enemmän huomioon lastani mm. tehtiin yhdessä asioita ja tekivät välillä kahdestaankin jotain. Antoi siis täysin erilaisen kuvan alussa. -av
En tiedä onko sama asia kun meillä, mutta minäkin alkuun yritin keksiä meille kaikille jotain mukavaa tekemistä, Korkeasaarireissuja sun muuta, mutta lapsi ei koskaan halunnut tehdä mitään ja hänellä oli koko ajan tylsää joka paikassa. Halusi pelamaan pleikkaa ja kertoi jotain pelejä mistä pitää, seuraavaa kertaa varten hankin sitten pelejä, mutta nekään eivät sittenkään olleet hauskaa tekemistä.
Tästä sitten päättelin, että tuskin on tekemisestä kiinni että lapsi valittelee, vaan siitä että haluaa tehdä isänsä kanssa kahdestaan jotain ja tämän jälkeen en ole suunnnitellut mitään enkä osallistunut heidän menoihinsa kun korkeintaan autonkuljettajana. En tiedä onko heillä nyt sen hauskempaa vai ei, mutta ainakin poika saa viettää aikaa isänsä kanssa ilman häiriötekijöitä.
Kuulostaa kurjalta tilanteelta. Mutta lapsi siis on joka toinen vkl teillä? Olisikohan lapsella ollut pelkoa että jää ulkopuoliseksi ihan vain sen takia että isällä on uusi naisystävä vaikka teitkin ehkä kaikkesi jotta teillä olisi yhdessä kivaa.
Meillä alussa lapsi kyllä myös kiukkuili näissä reissuissa mutta kivaakin oli. En usko, että ongelmat johtuvat näistä parista kiukusta. Mies muutenkin puhuu negatiivisesti lapsestani (kun ollaan kahden kesken). -av
Hän käy vain muutaman kerran vuodessa, siksi yritinkin tehdä oloa mahdollisimman mukavaksi ja keksiä hauskaa tekemistä, kun joutui vieraan ihmisen luo kauaksi omasta kodistaan. Olen kuitenkin normaaliälyinen ihminen, eli kyselen lapselta kuulumisia, vitsailen hänen kanssaan, yritän kiinnostua uusimmista peleistä ja elokuvista mistä tykkää, yritän tehdä mieluista ruokaa (ei kuitenkaan koskaan pidä ruoistani vaikka kuinka yritän), vaikka en niin hänen vierailuistaan välitäkään. Mutta jos vaatimuksena tosiaan olisi se, että minä alkaisin oma-aloitteisesti poikaa raahamaan johonkin jäätelölle, niin siihen vedän rajan. Hänellä on kaksi biologista vanhempaa ja oikea isäpuoli, minä en muidenkaan ei-sukulaislasten kanssa kaveeraa ja hengaa vapaa-ajallani, niin en katso sitä velvollisuudeksi tässäkään tapauksessa.
Hyvä, että toimit lapsesi edun mukaan. Minä jouduin elämään minua hylkivän isäpuolen kanssa ja se on vaikuttanut koko elämääni: huono itsetunto, aina varuillaan, tunne, että olen ei-toivottu, aina pitää varmistella saanko olla olemassa jne.
Se, ettet pakota lastasi elämään tuon miehen kanssa osoittaa suurinta äidinrakkautta. Kunpa minun äitini olisi toiminut samoin.