Te jotka ollette olleet ainoita lapsia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei mistä te tiedätte että se, että voisitte ottaa huomioon toisia paremmin tai että on vaikea jakaa omastaan johtuu nimenomaan siitä ettei teillä ole sisaruksia? Kun tunnen useitakin töykeitä ihmisiä, joilla on monta sisarusta. Eivätkä he taatusti ajattele että voisivat ottaa toisia paremmin huomioon.

Ei kukaan ole vastannut tähän. Kiinnostaisi tietää..

Miksi oletat, että ainoiden lapsien luonteenpiirteisiin aikuisena kuuluisi mainitsemasi piirteet? Itse olen ainakin liian kiltti, autan liian helposti, pyytelen liikaa anteeksi, mietin koko ajan mitä muut minusta ajattelevat. En osaa taistella omastani kun koskaan ei ole tarvinnut.

Olisin kaivannut sitä taistelukaveria lapsena.

No en oletakaan. Tuolla etusivulla vain aika moni on vastannut näin ja sitä ihmettelin, kun oma kokemukseni yksin kasvaneista on ihan toinen, yleensä olleet hyvinkin toisia huomioivia ja sosiaalisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei mistä te tiedätte että se, että voisitte ottaa huomioon toisia paremmin tai että on vaikea jakaa omastaan johtuu nimenomaan siitä ettei teillä ole sisaruksia? Kun tunnen useitakin töykeitä ihmisiä, joilla on monta sisarusta. Eivätkä he taatusti ajattele että voisivat ottaa toisia paremmin huomioon.

Ei kukaan ole vastannut tähän. Kiinnostaisi tietää..

Aika hyvän kysyit nyt kun aloin miettimään. Olen vain aina olettanut että nämä ovat tyypillisiä piirteitä joillekin ainoille lapsille, koska lapsena ei ole joutunut jakamaan leluja, vaatteita ym sisarusten kanssa vaan kaikki on ollut omaa. Parhaalla ystävälläni on kaksi siskoa ja hän jakaa mielellään omastaan, emännöi illanistujaisia ja on hyvin ulospäinsuuntautunut. Itsekin olen sosiaalinen ja tulen toimeen ihmisten kanssa, mutta paljon tarkempi omastani; on kyse sitten tavaroista tai omasta tilasta.

-5

Yksinäistä. Varsinkin nyt kun vanhemmat vanhenevat, eikä ole ketään kenen kanssa jakaa vastuuta ja huolta.

Lapsuutta lukuunottamatta elämäni on mennyt kohtuullisen hyvin ja tunnen olevani nyt kolmekymppisenä onnellisempi kuin koskaan.

Äitini synnytti minut 16-vuotiaana ja jäin hänen ainoaksi lapsekseen - hyvä niin, sillä äitini ei ollut kykenevä edes yhden lapsen huoltajaksi. Muistikuvani lapsuudesta painottuvat siihen, kun olin 7-8 vuoden ikäinen, eikä äitini ollut koskaan kotona vaan päivittäin paikallisessa pubissa. Teininä sain liikkua vapaasti missä tahansa, milloin tahansa. Äitiä ei kiinnostanut.

Nykyään olen rakastava ja rajat asettava kahden lapsen äiti. Pyrin tarjoamaan lapsilleni ensisijaisesti sitä, mitä en omassa lapsuudessani saanut - rakkautta ja huolenpitoa.