Onko elämää 40 veenä vai odottaako
Sitä vaan kuolemaa? Ikääntyvien vanhempien tai omaa?? Jokainen päivähän on kohti loppua.
Kommentit (33)
Siinä vaiheessa kannattaa keskittyä puutarhanhoitoon. Eli elämää on, mutta se ei ole sitä samaa mitä ennen. Komeista miehistä on turha enää haaveilla.
Sinkkumies
Oikeastaan parasta aikaa tähän mennessä. Kaikki on hyvin 😊
Mä olen 27v ja mieheni 40. Kyllä, meillä on hyvin aktiivista elämää.
Olen 45 ja odotan, että elämä alkaa 8 v päästä, kun vika lapsi muuttaa pois kotoa. Alan harrastaa vaikka mitä ja olla illalla omissa menoissa vaikka kuinka myöhään! Sitten voi harrastaa vapasti seksiäkin milloin ja missä hubittaa miehen kanssa :) Sitä autuutta odotellessa menenpä tässä vetämään noita iltarutiineja ja laulamaan unilaulun.
Vierailija kirjoitti:
Olen 45 ja odotan, että elämä alkaa 8 v päästä, kun vika lapsi muuttaa pois kotoa. Alan harrastaa vaikka mitä ja olla illalla omissa menoissa vaikka kuinka myöhään! Sitten voi harrastaa vapasti seksiäkin milloin ja missä hubittaa miehen kanssa :) Sitä autuutta odotellessa menenpä tässä vetämään noita iltarutiineja ja laulamaan unilaulun.
Kerrassan käsittämätöntä. Ensin tehdään lapsia ja sitten voivotellaan kun lapsia on. Sitten voivotellaan kun lapsia ei enää ole ja elämä tuntuu tyhjältä.
Sinkkumies
Sinkkumieskin tulee varmaan kohtaa nämä tosiasiat... Kukaan ei oo kuolematon.
Ei ole elämää. Kun täytin 40 niin iski kauhea kuolemanpelko ja mikään ei tunnu enään miltään. Huoli vanhemmista ja vanemman veljen terveydetä pilaa koko elämän. Kunpa olisin tajunnut sen aikanaan kuinka huoletonta elämä oli. Vanhenen myös vuhdilla.. vielä puolitoista vuotta sitten katselin peilistä jopa ihaillen itseäni. Enään vain kauhistelen vanhenevia piirteitä. Täytän toukokuussa 46.
Mun elämä loppui siinä 25v paikkeilla, kun valmistuin koulusta ja kaverit perustivat perheitä
M41
Menin uusiin naimisiin just 40 v ja vauva syntyi seuraavana vuonna.
Ei tässä kerkii vielä ootella kuolemaan...
Aivan ihanaa elämää : )
Ei hirveesti, kyllä ainakin bileet on ohi.
Elämä on mitä parhainta nelikymppisenä. En haluaisi olla yhtään nuorempi.
Elämä alkaa eläkeiässä. Kaikki vähän alle 60-vuotiaat odottavat kovasti sitä, että pääsis jo eläkkeelle. Sitten alkaakin niin aktiivinen elämä, ettei mihinkään kerkeä. Tuntemani 65-75-vuotiaat ovat niin monessa mukana, etteivät meinaa mihinkään keretä. Sitten 80-vuotiaana palvelutalossa voi kertoa samat asiat lähipiirille uudestaan, kun ei muista, että ne asiat on kerrottu jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 45 ja odotan, että elämä alkaa 8 v päästä, kun vika lapsi muuttaa pois kotoa. Alan harrastaa vaikka mitä ja olla illalla omissa menoissa vaikka kuinka myöhään! Sitten voi harrastaa vapasti seksiäkin milloin ja missä hubittaa miehen kanssa :) Sitä autuutta odotellessa menenpä tässä vetämään noita iltarutiineja ja laulamaan unilaulun.
Kerrassan käsittämätöntä. Ensin tehdään lapsia ja sitten voivotellaan kun lapsia on. Sitten voivotellaan kun lapsia ei enää ole ja elämä tuntuu tyhjältä.
Sinkkumies
en mä mitään voivottele, kunhan totesin. Ja tämä oii kyllä varsin hyvin tiedossa jo silloin kun lapsia alettiin väsäämään
40-vuotiaana ihminen menee arkkuun makaamaan ja odottelee hiljaa kuolemaansa toiset 40 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Elämä alkaa eläkeiässä. Kaikki vähän alle 60-vuotiaat odottavat kovasti sitä, että pääsis jo eläkkeelle. Sitten alkaakin niin aktiivinen elämä, ettei mihinkään kerkeä. Tuntemani 65-75-vuotiaat ovat niin monessa mukana, etteivät meinaa mihinkään keretä. Sitten 80-vuotiaana palvelutalossa voi kertoa samat asiat lähipiirille uudestaan, kun ei muista, että ne asiat on kerrottu jo.
Mun isovanhemmat (4) ja vanhemmat kuoli kaikki 70-74 v välissä. Sitä ennen pitkä vuosien syöpää sairastaminen. Kannattaa odottaa eläkeikää....
Muistan kun ruvettiin seurustelemaan miehen kansas parikymppisinä. Hän oli silloin vakaasti sitä mieltä, että ei elämää ole 25-v jälkeen. Nyt 50-v ja tuossahan se porskuttaa, johtotehtävissä töissään, hyvä isä lapsille.
44v. olen ja ainakin täällä elämä on parasta ikinä. En ole koskaan mitään ikävaihetta inhonnut, mutta tähänastista tämä on paras. Lapset isoja, heidän kanssaan on helppo tehdä kaikkea. Matkustetaan, harrastetaan, opiskelen (aina jotain edes vähän). Elämä - se ainut - on hauskaa ja kiinnostavaa. Surra, pelätä ja valittaa voi toki aina, se on osaksi valinta. Ulkonäkö jos on ainoa elämän sisältö ja onnentuoja, voi toki olla kurjaa. Ihan minkä ikäisenä vain.
Ja bileitä on, totta hitossa, kun vaan järjestää.
Olen 38 ja mulla ei ole ollut elämää moneen vuoteen.