Lapsi todisti raakaa perheväkivaltaa kyläillessään, apua!
Ekaluokkalainen lapseni oli tänään kyläilemässä ystävänsä luona. Nyt illalla poika vaikutti mietteliäältä, oli hieman pelokkaan ja hätäisen oloinen. Kyselin sitten, että mikä pojalla on mielensä päällä (ajattelin että kyse on esim. koulussa tulevasta uinnista joka poikaa jännittää kun ei vielä osaa uida), jolloin kertoi että kaverinsa isä oli käynyt kaverin äidin kimppuun kyläilyn aikana. Lapset olivat leikkineet keittiön lattialla kun olohuoneessa istuva isä oli jostakin raivostunut perheen äidille, kaatanut/heittänyt tämän lattialle ja alkanut potkia tätä päähän. Kaveri itse ei ollut tähän juuri reagoinut, poikaani tämä toki hämmensi ja pelotti. Tilanne oli nopeasti ohi, jonka jälkeen perheen äiti oli pyytänyt poikaani lähtemään kotiin.
Poikani oli kovin huolissaan että meneekö hänen kaverinsa tai kaverin äiti taivaaseen, jos perheen isä tappaa jomman kumman. Koetin rauhoitella että kukaan ei mene taivaaseen ja kerroin auttavani perhettä parhaani mukaan.
Perheen äiti vaikuttaa vähän aralta mutta on todella mukava ja vastuuntuntoisen oloinen, jonka vuoksi en haluaisi tehdä ensimmäisenä lasua vaan saada äidin pois suhteesta lapsineen. Miten voisin ottaa asian esille tai mennä juttelemaan? Vai onko ainoa keino tehdä ls-ilmo? :(
Kommentit (112)
Alla olevasta linkistä voi lukea lisätietoa juurikin tästä tärkeästä aiheesta (kiitos ja hatunnosto keskustelun aloittajalle) eli aiheesta "Lapset perheväkivallan todistajina"
Surku sitä pientä poikaa, joka on joutunut tuollaista todistamaan ja ilmeisesti joutuu tulevaisuudessakin todistamaan, koska äiti ei älyä/uskalla lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Ai lasu isästä? Ootte te kans. Lasua ei tehdä vanhemmista vaan lapsesta.
Ihanko totta! Oot sä kans..
Meinaatko että jos soitat sossuun ja sanot olevasi huolissaan perheen tilanteesta jossa isä väkivaltainen niin sossusta sanotaan että sori ei oteta ilmoitusta vastaan kun kuulostaa siltä että isästä tehdään ilmoitusta eikä lapsesta?
Hitto mitä saivartelua..
No, sanoiko lasu, että ei me mitään voida tehdä?
Tositarinoita lööppien takaa meiltä kotisuomesta, aiheena lapsi perheväkivallan keskellä, heille jotka kieltävät asian täysin tai sanovat ettei tällaista tapahdu tai jotka tulkitsevat tämän kaltaisten asioiden keskustelun sisältävän aina provokatiivisen tarkoitusperän :
"Kolmevuotias lapsi joutui toistuvasti näkemään, kuinka isä hakkasi äitiä.
Äitiin kohdistunut väkivalta alkoi kesällä 2009 miehen avokämmenellä läpsimisellä, käsiksi käymisellä ja kuristamisella.
Kerta toisensa jälkeen väkivalta paheni. Mies löi vaimoaan nyrkillä päähän, kaatoi lattiaan, repi hiuksista. Kerran mies hyökkäsi suihkussa olleen vaimonsa kimppuun, alkoi repiä häntä ja lopulta löi häntä otsallaan voimakkaasti päähän. Välillä mies hakkasi vaimon päätä seinään, löi nyrkillä takaraivoon, kuristi hengenvaarallisesti kaulasta, potki eri puolille vartaloa.
Uhri sokissa
Vaimoon kohdistuneita vakavia väkivallanpurkauksia oli kaikkiaan toistakymmentä runsaan vuoden aikana. Vaimo yritti turhaan paeta miestään - tämä sai hänet aina kiinni. 3-vuotias lapsi joutui usein todistamaan pahoinpitelyjä.
Kun perhehelvetti vihdoin päätyi poliisitutkintaan, isän taustalta paljastui neljän vuoden takainen seksuaalinen hyväksikäyttö. Poliisilla oli rekistereissään pimeä raiskaus syksyltä 2006."
Lähde http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012090816046758_uu.shtml
"Kolme lasta joka koululuokasta kasvaa väkivaltaisessa kodissa"
"Isässä on kaksi puolta. Se joka kertoo hauskoja juttuja ja ymmärtää aina. Ja se joka potki äitiä mahaan, kun äiti oli raskaana, niin että hän sai keskenmenon. Isältä piti piilottaa haulikko vaatehuoneeseen. Muistan, kuinka suurilta poliisit näyttivät eteisessä"
"17 prosenttia lapsista on seurannut vierestä, kun äitiä satutetaan kotona. Se on yhtä kuin 190 000 alaikäistä - kolme lasta jokaisesta koululuokasta."
Lähde http://www.iltalehti.fi/perhevakivalta/200605074471583_pv.shtml
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä... Soittelin perheeseen tänään ja kyselin kuulumisia, kerroin tietäväni tapahtuneesta (tai, kysyin että onko tällaista välikohtausta sattunut). Perheenäiti kuulosti aika pelokkaalta ja aralta kun mainitsin aiheeni. Ehdotin turvakotia ja meille tulemista, mutta oli ehdottomasti sitä mieltä ettei halua ja että kaikki on hyvin. :(
Ls-ilmoitus on kuitenkin nyt tehty.
Moi ap, saat täältä näköjään sen verran sekavia neuvoja että ehkä parempi suhtautua tän palstan kommentteihin pienellä varauksella. Olet toiminut ihan oikein, paras mahdollinen tapa auttaa on se että tarjoat hienovaraisesti perheen äidille apua, tarjoat että vaikka lapsi saa tulla teille leikkimään tai muuta. Lapselle on hyvä tarjota myös toisenlaista, normaalia elämää jossa kukaan ei lyö ketään. Mutta muista olla varovainen. Jos perheen isä saa tietää yhteydenotoista voi olla piru merrassa.
Äidiltä on ihan turha odottaa eroa yhdessä yössä, sen päätöksen kypsyminen voi kestää monia vuosia, hänellä on selvästi hyvä syy pelätä miestään. Jos mies saa kuulla että viranomaisille on tehty ilmoitus, voi olla että äiti saa senkin maksaa nahoissaan, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Kysyitkö lapseltasi, että mistä tämä sai alkunsa? Voihan olla kyseessä sekin, että tämä kaverin äiti on nalkuttanut miehelleen ja suututtanut hänet tarkoituksella niin pahoin, että saa turpaansa, jolloin voi esittää lapsensa kaverin nähden marttyyria. On monia naisia, jotka saavat tämänkaltaisesta toiminnasta tyydytystä. Kaverin äidin mielisairaus ei ole tässä lainkaan poissuljettu asia, eikä lasta pidä rankaista hänen äitinsä terveydentilasta lastensuojeluilmoituksella.
Ootko tosissas? Eli susta on ihan ok potkia toista päähän jos ärsyttää?

Kyllä on monilla naisilla sellainen piirre, että he tarkoituksella ärsyttävät miehensä raivon valtaan, mistä seuraa pahoinpitely. Tämän pahoinpitelyn hakeminen on tietoista ja jälkeenpäin nainen alkaa hysteerisesti itkeä huomiota hakeakseen. Etkö sinä ole koskaan törmännyt tällaisiin naisiin?

Sä olet sairas.

Mutta niin totta.
Vierailija kirjoitti:
Ekaluokkalainen lapseni oli tänään kyläilemässä ystävänsä luona. Nyt illalla poika vaikutti mietteliäältä, oli hieman pelokkaan ja hätäisen oloinen. Kyselin sitten, että mikä pojalla on mielensä päällä (ajattelin että kyse on esim. koulussa tulevasta uinnista joka poikaa jännittää kun ei vielä osaa uida), jolloin kertoi että kaverinsa isä oli käynyt kaverin äidin kimppuun kyläilyn aikana. Lapset olivat leikkineet keittiön lattialla kun olohuoneessa istuva isä oli jostakin raivostunut perheen äidille, kaatanut/heittänyt tämän lattialle ja alkanut potkia tätä päähän. Kaveri itse ei ollut tähän juuri reagoinut, poikaani tämä toki hämmensi ja pelotti. Tilanne oli nopeasti ohi, jonka jälkeen perheen äiti oli pyytänyt poikaani lähtemään kotiin.
Poikani oli kovin huolissaan että meneekö hänen kaverinsa tai kaverin äiti taivaaseen, jos perheen isä tappaa jomman kumman. Koetin rauhoitella että kukaan ei mene taivaaseen ja kerroin auttavani perhettä parhaani mukaan.
Perheen äiti vaikuttaa vähän aralta mutta on todella mukava ja vastuuntuntoisen oloinen, jonka vuoksi en haluaisi tehdä ensimmäisenä lasua vaan saada äidin pois suhteesta lapsineen. Miten voisin ottaa asian esille tai mennä juttelemaan? Vai onko ainoa keino tehdä ls-ilmo? :(
Ilman muuta ls, ri, pl ja vielä niinku tl, koska vehje
BDSM-suhde?