Mikä on suurin murheesi tällä hetkellä?

Pelko työpaikan ja uran puolesta, Minulla ei ole mitään tukiverkkoja. Jos sairastun, olen täysin yhteiskunnan avun varassa.

työttömyys, syöpä ja muut sairaudet, onhan noita...

Ei niin mikään.  Minä vaan mennä porskutan :)

On nälkä, haluaisin jotain hyvää aamiaiseksi mutta pitäisi jaksaa pukeutua ja lähteä kauppaan joka on tuossa 100 metrin päässä.

Raha. Enpä olisi ikinä hurjan nuoruuden boheemeina vuosina arvannut... :(

Työttömyys.

Mies on vähän alamaissa. Luulen, että sillä ei oo töissä tarpeeksi järkevää tekemistä ja lisäksi painaa se, ettei ole saanut hankittua venettä tai mökkiä, mistä on pitkään haaveillut ja ikää tulee joka vuosi lisää. Lisäksi minä olen ollut ja olen vieläkin kipeänä, joten en ole paljon jaksanut kotona panostaa mihinkään (seksiin, ruokaan, siivoukseen), kunhan käyn töissä ja nukun. Tän viikkokausia jatkuneen taudin takia en voi myöskään urheilla, joten yhteiset harrastukset on nyt jäissä. 

Saanko opiskelupaikkaa tänäkään vuonna, jos en saa niin saanko töitä, edes kesäksi. Olo tuntuu myös yksinäiseltä, vaikka on paljon kavereita, mutta en kuitenkaan ole kenellekään paras ystävä eikä minulla ole ikinä ollut poikaystävää. Väkisinkin mietin, mikä minussa on vikana.

N21

Suurin murhe on lapsen masennus. Toiseksi suurin oma työ, joka on tosi stressaavaa, ja ura lopahtanut tyystin, irtisanomisuhkakin väijyy. Kolmas on toisen lapsen autismi. Neljänneksi suurin on puolison terveys. Viides on oma terveys. Kuudes on parisuhteen arkipäiväistyminen. Seitsemäs on äidin alzheimerin nopea eteneminen ja se, etten pysty pitkän välimatkan takia olemaan avuksi niin kuin haluaisin.

Tällä hetkellä huolettaa synnytys, joka käynnistetään ens viikolla (rv 38+). Pelottaa, kuinka saan synnytettyä isokokoisen (~4kg) vauvan. Kuinka hän mahtuu ulos ja kuinka pahat vauriot itse saan.

Vaarilla vakava sairaus, sisko rappiolla ja itsellä niin paljon tekemistä ettei tunnit riitä.

Katastrofaalinen työpaine, en jaksa, en osaa, en saa aikaiseksi, deadlinet paukkuu.

isoisäni on menehtynyt juuri(3kk sitten) ja siitä seurasi kova läheisien menettämisen pelko(en ole ennen menettänyt elämäni aikana ketään läheistä)... äitillä oli kuumetta hetkisitten ja itkin kotona että hän kuolee sikainfluenssaan..(kuumetta oli 4päivää eli normi flunssa) samalla pelkään myös paljon vanhempieni terveyden puolesta ylipäätään.. Koulupaikan saanti ressaa, haen oikeustieteelliseen tänä vuonna toistakertaa. Oma keho ällöttää.. ja muita syitä joita en edes halua kirjoittaa sillä av palstalla on niin tuomitsevaa porukkaa että en usko kestäväni yhtään ilkeää kommenttia jo valmiiksi vaikeasta tilanteestani... tämä vähän helpotti.

N20

100€ ruokaan torstaihin asti. 2aikuista, 4 lasta...

Suurin murheeni on masennukseni, joka tuli salakavalasti kun pienen vauvan ja leikki-ikäisen kanssa arki on ollut niin rankkaa. Eräänä päivänä vaan heräsin, ja tajusin, etten jaksa mitään. Pelkään, etten tervehdy tästä, ja kesällä pitäisi mennä töihinkin. Miten pystyn, jos en kykene liikkumaan ihmisten ilmoilla, aloitteellisuutta on nolla ja itsetuntoa ei sitäkään. Nykyinen työ ei onnistu kahden pienen äidiltä (en voi tehdä jatkuvia ylitöitä), ja luulen, että irtisanovatkin minut heti ensimmäisenä työpäivänä. Uusi työpaikka olisi siksikin pakko saada, mutta alallani on kova kilpailu ja kaikki perustuu itsevarmuuteen, sosiaalisiin verkostoihin ja pinnallisiin seikkoihin. Olen noilla työmarkkinoilla ihan nolla.

En tiedä onko masennus pahentunut koska koko perhe on sairastanut pari kuukautta putkeen. Toivon, että olo edes vähän kohenisi jos olisi jonain päivänä edes fyysisesti terve..

Toiseksi suurin murhe on pelko miehen työn puolesta (YT:t), koska se vasta tästä puuttuisi, että molemmat pian työttömiä.

Kolmas murhe liittyy äitini terveydentilaan. Sairastaa syöpää, jota ei voi parantaa. Elänyt jo 10 vuotta sen kanssa, ja tiedän hyvin, että tämäkin on jo lainattua aikaa.

Neljäs murhe: isomman lapsen henkinen kehitys, ja miten masennukseni vaikuttaa siihen.

Viiden murhe: parisuhde. Tosin tiedän, että nyt on molemmilla niin rankkaa, että emme "jaksa" erota, joten ero ei ole onneksi ajankohtainen asia.

Minun on pakko kyllä kirjottaa tänne vielä että tsemppiä meille kaikille joita elämä nyt jotenkin riepottelee! Kyllä elämä tästä vielä hyväksi muuttuu vaikka nyt tuntuukin ihan ylitsepääsemättömän kamalalta!

Yksinäisyys jolta ei tunnu olevan pakokeinoa, akne, yo-kirjoitukset.

Työttömyys, mikä tietää tällä hetkellä hieman huonompia tuloja. Onneksi on jo tiedossa uusi työ.

Olen tehnyt jo monta kuukautta putkeen epäinhimillisen pitkiä työpäiviä 7 päivää viikossa, ja vielä pitäisi jaksaa noin kuukausi tätä samaa. Sitten hieman "helpottaa", eli saan niskaani kaikki ne murheet ja hoidettavat asiat, jotka nyt jäävät rästiin kun tunnit loppuvat kesken vuorokaudesta. En ehdi käydä edes suihkussa niin usein kuin haluaisin, kun aina on tärkeämpää (työ)tekemistä. Teen tätä siksi, että aloitteleva yritykseni ei kaatuisi käynnissä olevaan kriisitilanteeseen ja voisin joskus tulevaisuudessa saada tästä palkkaakin. Tällä hetkellä elän säästöilläni, jotka ovatkin huvenneet kiitettävästi viime aikoina.

Mieheni jätti minut muutama kuukausi sitten, ja eron käsittely kuormittaa tämän työtilanteen lisäksi pahasti. Yritän pyytää välillä muita ihmisiä avukseni, mutta minulla ei ole varaa maksaa aputöistä kuin harvakseltaan, joten pääasiassa joudun tekemään kaiken yksin. Lapsia ei ole (siinä suurin syy miksi mies jätti, haluaa perheen jota ei minun kanssani usko saavansa kun niin moni raskaus päättyi keskenmenoon). Ystäviä on muutama, mutta ei aikaa pitää heihin yhteyttä. Vanhemmat asuvat kaukana eivätkä ymmärrä työstäni mitään, eivätkä elämästäni muutenkaan. Ei ole ketään kehen voisin tukeutua.

Tapasin kivan miehen sattumoisin, mutta minulla ei ole hetkeäkään aikaa tutustua häneen niin kauan kuin työtilanteeni on tämä. Ja huomaan olevani aika tarvitseva ja ripustautuvani toiseen liian helposti, koska minulla on niin rankkaa. Siis työnnän miestä kauemmaksi ja yritän vain selviytyä yksin.

Siinä nämä päällimmäiset huoleni. Eniten mielessä on se päivittäinen huoli, että on tosi vaikeaa valita mitkä töistäni jättäisin tekemättä, kun minään päivänä en ehdi kaikkea mitä pitäisi tehdä. Pelkään, että en vain kykene tekemään tarpeeksi paljon, jotta välttäisin konkurssin. Jos se konkurssi tulee, niin menetän elämäni rakkauden lisäksi myös elämäntyöni, eikä minulle jää yhtään mitään.

Teinitytön koulunkäynti. Myöhästelee, eikä kuulemma kiinnosta. Toisaalta läksyt on aina tehty, ka ok ja muuten tytöllä menee mukavasti.

Omalla kohdalla graduahdistus. Näyttää siltä, että opinnot johtavat umpikujaan ja joudun palaamaan takaisin vanhaan ammattiini, joten on vaikea motivoitua.