Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miltä tuntuu olla masentunut?
17.02.2016 |
Täällä joku aloitti keskustelun siitä miten on ihastunut masentuneeseen henkilöön. Sen innoittamana mulla tuli mieleen, että miltä se tuntuu kun on masentuntu? Siis oikeasti niin masentunut, että sen takia pitää jäädä sairauslomalle?
Itse en ole ikinä sairastanut tätä tautia, mutta muutama ei niin läheinen ystäväni on, joten haluaisin ymmärtää enemmän siitä, miltä ihmisestä silloin oikeasti tuntuu?
Kommentit (23)
Painted black kirjoitti:
Mustan metallisessa maailmassa on kuiluja, joita pitkin kuljet kauppoihin ja työpaikalle. Niitten ulkopuolella ei ole mitään.
Olet paska, haiset pahalle, olet ruma ja läski. Olet pettänyt jokaisen ikinä tapaamasi ihmisen ja he ovat pettäneet sinut koska elämä toimii oikeasti sillä tavalla. Kaikki mitä yrität epäonnistuu ja mitä enemmän yrität sen pahemmin tulet epäonnistumaan koska elämä oikeasti toimii sillä tavalla. Jokainen ratkaisuyritys pahentaa tilannettasi. Mitään ratkaisua ei tosiasiassa ole. Olet labyrintissä, jossa ei ole ulospääsyä ja mitä nopeammin tajuat myöntää sen sitä nopeammin olisi helpottuu edes vähän.
Toivo on todellinen ja pahin vihollinen ja se on olemassa vain siksi, että sinua voisi kiduttaa sinua lisää. Ainoa turvapaikka on olla välittämättä mistään - antaa kaiken sulaa tasaiseen harmauteen, jossa sinusta tulee lopulta sokea ja kuuro sekä kykenemätön muistamaan mitään. Itsemurhan ajatteleminen antaa toivoa, josta tiedät ettei se ole valhetta.
Sulla on kirjallisia lahjoja. Oletko jo kirjoittanut kirjan. Jos et, kirjoita ihmeessä!
- ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Painted black kirjoitti:
Mustan metallisessa maailmassa on kuiluja, joita pitkin kuljet kauppoihin ja työpaikalle. Niitten ulkopuolella ei ole mitään.
Olet paska, haiset pahalle, olet ruma ja läski. Olet pettänyt jokaisen ikinä tapaamasi ihmisen ja he ovat pettäneet sinut koska elämä toimii oikeasti sillä tavalla. Kaikki mitä yrität epäonnistuu ja mitä enemmän yrität sen pahemmin tulet epäonnistumaan koska elämä oikeasti toimii sillä tavalla. Jokainen ratkaisuyritys pahentaa tilannettasi. Mitään ratkaisua ei tosiasiassa ole. Olet labyrintissä, jossa ei ole ulospääsyä ja mitä nopeammin tajuat myöntää sen sitä nopeammin olisi helpottuu edes vähän.
Toivo on todellinen ja pahin vihollinen ja se on olemassa vain siksi, että sinua voisi kiduttaa sinua lisää. Ainoa turvapaikka on olla välittämättä mistään - antaa kaiken sulaa tasaiseen harmauteen, jossa sinusta tulee lopulta sokea ja kuuro sekä kykenemätön muistamaan mitään. Itsemurhan ajatteleminen antaa toivoa, josta tiedät ettei se ole valhetta.
Sulla on kirjallisia lahjoja. Oletko jo kirjoittanut kirjan. Jos et, kirjoita ihmeessä!
- ohis
Minä asuin tuolla 5 vuotta. Sitä on helppo kuvailla.
Painted black kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Painted black kirjoitti:
Mustan metallisessa maailmassa on kuiluja, joita pitkin kuljet kauppoihin ja työpaikalle. Niitten ulkopuolella ei ole mitään.
Olet paska, haiset pahalle, olet ruma ja läski. Olet pettänyt jokaisen ikinä tapaamasi ihmisen ja he ovat pettäneet sinut koska elämä toimii oikeasti sillä tavalla. Kaikki mitä yrität epäonnistuu ja mitä enemmän yrität sen pahemmin tulet epäonnistumaan koska elämä oikeasti toimii sillä tavalla. Jokainen ratkaisuyritys pahentaa tilannettasi. Mitään ratkaisua ei tosiasiassa ole. Olet labyrintissä, jossa ei ole ulospääsyä ja mitä nopeammin tajuat myöntää sen sitä nopeammin olisi helpottuu edes vähän.
Toivo on todellinen ja pahin vihollinen ja se on olemassa vain siksi, että sinua voisi kiduttaa sinua lisää. Ainoa turvapaikka on olla välittämättä mistään - antaa kaiken sulaa tasaiseen harmauteen, jossa sinusta tulee lopulta sokea ja kuuro sekä kykenemätön muistamaan mitään. Itsemurhan ajatteleminen antaa toivoa, josta tiedät ettei se ole valhetta.
Sulla on kirjallisia lahjoja. Oletko jo kirjoittanut kirjan. Jos et, kirjoita ihmeessä!
- ohis
Minä asuin tuolla 5 vuotta. Sitä on helppo kuvailla.
Mikä paransi sinut? Samaan jamaan taidan olla menossa..
Ei miltään. Sehän siinä onkin, kun mikään ei tunnu miltään etkä jaksa mitään eikä millään ole yhtään mitään väliä.
En tunnista itseäni ollenkaan kakkosvastauksesta. Ei minua masentuneena kiinnostanut miltä näytän, koska muilla ihmisillä ja heidän mielipiteillään ei ollut mitään merkitystä ja miksi omallani olisi ollut? En todellakaan jaksanut "yrittää ja ratkaista". Lääkkeiden avulla pysyin sen verran toimintakykyisenä, että sain raahauduttua töihin ja maksettua vuokran (sähköt katkesivat kahteen kertaan kun en jaksanut maksaa laskua) ja siten onnistuin pitämään katon pään päällä, vaikka häätö oli pariin kertaan tosi lähellä. Muita laskuja en sitten jaksanutkaan maksaa, niitä makselen nyt vielä vuosien ajan ulosottoon.
Kirjoitin mainitsemaasi ketjuun, tunnistat varmaan kirjoitukseni sieltä, olen se keskivaikeasti masentunut.
Vaikka elämässä ja saavutuksissa ei olisi mitään vikaa, kaikki tuntuu harmaalta ja merkityksettömältä. Voi ottaa itseä niskasta kiinni ja saada asioita hoidettua mutta mikään ei silti tunnu miltään, vain harmautta ja mustuutta. Ihmisten luomat järjestelmät tuntuvat turhilta ja typeriltä. Haluaisi vajota jonnekin tiedottomuuteen, siitä haaveilee kuin ihanasta uneen vajoamisesta raskaan päivän jälkeen.
Tällä hetkellä en ole masentunut, ja olen siitä iloinen. Olo on kevyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko kyseessä masennus ja ahditus mutta ole on sellainen kuin 100 kyykäärmettä olisi purrut kiinni ihoon ja mielenvoimalla voit kestää ehkä hetkittäin sitä osaa mikä on tarttunut käteen, mutta se vie kaiken voiman, samalla ne muut sattuu. Olo on kuin kuumeinen kun ei saa nukuttua, sydän hakkaa liian lujaa. Rekan alla ajamisesta ei pysty ajattelemaan mitään muuta kuin että sitten kipu loppuisi. Ei silloin näe mitään muutakuin hyvää siinä ettei läheisten tarvitsisi katsella tälläistä ihmistä, lapsetkin pärjäisi paremmin ja kai se isä voisi niille löytää uuden äitipuolen. Masennus on todella itsekäs sairaus, siinä kääntyy vain sisäänpäin eikä silloin näe omaa osaansa muiden vieressä.
Tuossa on pieni osa miltä se musta tuntuu, nyt tietenkään en voi noin pahoin kun täällä lueskelen ja kirjoittelen ja koskaan en ole sairaslomalla ollut tai lääkkeitä syönyt. Olot menee ohi aikanaan, ja tulee sitten taas takaisin. Mitä noita sairastuneiden päiväkirjoja lukee niin eipä hirveästi poikkea hoidossa olevista.
Painted black kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Painted black kirjoitti:
Mustan metallisessa maailmassa on kuiluja, joita pitkin kuljet kauppoihin ja työpaikalle. Niitten ulkopuolella ei ole mitään.
Olet paska, haiset pahalle, olet ruma ja läski. Olet pettänyt jokaisen ikinä tapaamasi ihmisen ja he ovat pettäneet sinut koska elämä toimii oikeasti sillä tavalla. Kaikki mitä yrität epäonnistuu ja mitä enemmän yrität sen pahemmin tulet epäonnistumaan koska elämä oikeasti toimii sillä tavalla. Jokainen ratkaisuyritys pahentaa tilannettasi. Mitään ratkaisua ei tosiasiassa ole. Olet labyrintissä, jossa ei ole ulospääsyä ja mitä nopeammin tajuat myöntää sen sitä nopeammin olisi helpottuu edes vähän.
Toivo on todellinen ja pahin vihollinen ja se on olemassa vain siksi, että sinua voisi kiduttaa sinua lisää. Ainoa turvapaikka on olla välittämättä mistään - antaa kaiken sulaa tasaiseen harmauteen, jossa sinusta tulee lopulta sokea ja kuuro sekä kykenemätön muistamaan mitään. Itsemurhan ajatteleminen antaa toivoa, josta tiedät ettei se ole valhetta.
Sulla on kirjallisia lahjoja. Oletko jo kirjoittanut kirjan. Jos et, kirjoita ihmeessä!
- ohis
Minä asuin tuolla 5 vuotta. Sitä on helppo kuvailla.
Usko pois. Sulla on erityinen lahja. Sellainen, mitä ei monella ole. Kuvailun lahja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se tuntuu esimerkiksi siltä, että olet ulkona kylmässä vesisateessa pimeällä, liian vähissä vaatteissa. Tuijotat eteesi tiedostaen, että kroppasi huutaa ruokaa, mutta et jaksa liikuttaa edes kättäsi. Jatkat siinä vesisateessa seisomista päivästä ja viikosta toiseen. Alat muuttua patsaaksi, jota muut tönivät ja tuuppivat, ja jonka päällä varikset istuvat. Sinä vain tuijotat eteesi ja sinulla on paha olo.
Normaalissa arjessa saa mielihyvää kun saa pyykit koneeseen ja ripustettua, tai hoidettua jonkun vastaavan pakollisen työn, masentuneena se ei muuta mielialaa eikä tunnu miltään.
Normaalissa arjessa apeuden voi karkoittaa liikunnalla. Masentuneena liikunta ei tuota mielihyvää.
Normaali ihminen on joskus pettynyt itseensä mutta tietää etteivät asiat ole niin kovin huonosti. Masentuneena kaikki vastoinkäymiset tuntuvat rangaistukselta siitä, että on niin huono ja epäonnistunut ihminen.
Normaalissa arjessa jaksaa alakuloisuuden tai huonot päivät, kun tietää että ne menevät kyllä ohi. Masentuneena kauheat päivät seuraavat toisiaan ja on mahdotonta uskoa niiden koskaan päättyvän.
Tiivistyksenä: masennus on ahdistusta, huonoa oloa ja "mustaa" elämää, mutta myös kyvyttömyyttä tuntea mielihyvää niistä asioista jotka normaalisti ovat ilahduttaneet. Jälkimmäinen on ensimmäistä monin verroin kamalampi tunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla oli toive sairastumisesta yhessä vaiheessa, kun kärsin lievästä masennuksesta.yhessä vaiheessa myös rankaisin itseäni syömättömyydellä.
Vierailija kirjoitti:
Painted black kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Painted black kirjoitti:
Mustan metallisessa maailmassa on kuiluja, joita pitkin kuljet kauppoihin ja työpaikalle. Niitten ulkopuolella ei ole mitään.
Olet paska, haiset pahalle, olet ruma ja läski. Olet pettänyt jokaisen ikinä tapaamasi ihmisen ja he ovat pettäneet sinut koska elämä toimii oikeasti sillä tavalla. Kaikki mitä yrität epäonnistuu ja mitä enemmän yrität sen pahemmin tulet epäonnistumaan koska elämä oikeasti toimii sillä tavalla. Jokainen ratkaisuyritys pahentaa tilannettasi. Mitään ratkaisua ei tosiasiassa ole. Olet labyrintissä, jossa ei ole ulospääsyä ja mitä nopeammin tajuat myöntää sen sitä nopeammin olisi helpottuu edes vähän.
Toivo on todellinen ja pahin vihollinen ja se on olemassa vain siksi, että sinua voisi kiduttaa sinua lisää. Ainoa turvapaikka on olla välittämättä mistään - antaa kaiken sulaa tasaiseen harmauteen, jossa sinusta tulee lopulta sokea ja kuuro sekä kykenemätön muistamaan mitään. Itsemurhan ajatteleminen antaa toivoa, josta tiedät ettei se ole valhetta.
Sulla on kirjallisia lahjoja. Oletko jo kirjoittanut kirjan. Jos et, kirjoita ihmeessä!
- ohis
Minä asuin tuolla 5 vuotta. Sitä on helppo kuvailla.
Mikä paransi sinut? Samaan jamaan taidan olla menossa..
Paha sanoa. Hoidin tilannettani kovin huonosti eli alkoholilla ja unilääkkeillä.
Voi kuulostaa tolkuttoman typerältä, mutta yhtenä aamuna herätessäni totesin olevani lopullisen kyllästynyt hakkaamaan itseäni. Tajusin etten enää jaksa sitä, enkä jaksa enää kuunnella yhtäkään omista mantroistani. Ne olivat alkaneet maistua puulta. Päätin sallia itselleni vailla mitään syyllisyyttä jokaisen mieliteon mitä mieleeni vain suinkin juolahtaa. Muu maailma ja sen ihmiset saisivat minun puolestani painua v*ttuun. Jos elämä kerran on paskaa, niin miksi en sitten ryve siinä paskassa kuin kunnon sika ainakin?
Tällä uudella "sikavaihteella" meni noin vuosi. Aloin liikkua ulkona, tavat ihmisiä ja unilääkkeet jäivät pois. Sisäinen todellisuuteni oli kuitenkin kaikkea muuta kuin aivan tasapainoinen. Minusta oli masentuneen sijaan tullut elämää vihaava kyynikko ja itsetuhoinen hedonisti.
Sitä aikaa elämässäni kuvaa parhaiten "Behind blue eyes":
No one knows what it's like
To be the bad man
To be the sad man
Behind blue eyes
-
And no one knows
What it's like to be hated
To be faded to telling only lies
-
But my dreams they aren't as empty
As my conscious seems to be
I have hours, only lonely
My love is vengeance
That's never free
-
No one knows what it's like
To feel these feelings
Like I do, and I blame you!
-
No one bites back as hard
On their anger
None of my pain woe
Can show through
-
But my dreams they aren't as empty
As my conscious seems to be
I have hours, only lonely
My love is vengeance
That's never free
-
No one knows what it's like
To be mistreated, to be defeated
Behind blue eyes
-
No one know how to say
That they're sorry and don't worry
I'm not telling lies
-
But my dreams they aren't as empty
As my conscious seems to be
I have hours, only lonely
My love is vengeance
That's never free
-
No one knows what it's like
To be the bad man, to be the sad man
Behind blue eyes
-
Aloin kuitenkin pikkuhiljaa välittämään vaikka sellaiset tunteet herättivät minussa ensin raivoisaa vihaa ja halveksuntaa. En voinut välttyä uuden toimintani kautta altistumasta ihmiskontakteille ja rankka masennuskausi oli tuonut kaiken sen kyynisyyden alle huomaamattani suurta sympatiaa jokaista elävää olentoa kohden.
Nykyään elän onnellisessa avioliitossa ja minulla on lapsia. Maailmaan en luota vieläkään ja välillä mieliala saattaa lyödä hyvinkin pohjaan, mutta minulla on perspektiiviä aikaan jolloin asiat olivat oikeasti huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatus ei kulje ja kaikki tuntuu sumuiselta. Et muista onko viimeisimmästä suihkusta kolme päivää vai kaksi viikkoa. Oot jatkuvasti väsynyt, nukuitpa sitten miten paljon tahansa. Itsetunto on niin pohjamudissa, ettet halua poistua kotoa tai tehdä mitään. Tiedostat kyllä että on tiettyjä asioita jotka täytyy tehdä, mutta voimia ei ole. Elät jatkuvassa häpeässä ja huonommuuden tunteessa kun näet miten muut ihmiset etenevät elämässään eivätkä anna pienten vastoinkäymisten nujertaa itseään. Kaverit kyllästyvät kun et yksinkertaisesti jaksa pitää yhteyttä ja vastaat viesteihin monta päivää myöhässä. Itsemurhan ajattelusta tulee jokapäiväistä ja lohduttavaa.
Painted black kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Painted black kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Painted black kirjoitti:
Mustan metallisessa maailmassa on kuiluja, joita pitkin kuljet kauppoihin ja työpaikalle. Niitten ulkopuolella ei ole mitään.
Olet paska, haiset pahalle, olet ruma ja läski. Olet pettänyt jokaisen ikinä tapaamasi ihmisen ja he ovat pettäneet sinut koska elämä toimii oikeasti sillä tavalla. Kaikki mitä yrität epäonnistuu ja mitä enemmän yrität sen pahemmin tulet epäonnistumaan koska elämä oikeasti toimii sillä tavalla. Jokainen ratkaisuyritys pahentaa tilannettasi. Mitään ratkaisua ei tosiasiassa ole. Olet labyrintissä, jossa ei ole ulospääsyä ja mitä nopeammin tajuat myöntää sen sitä nopeammin olisi helpottuu edes vähän.
Toivo on todellinen ja pahin vihollinen ja se on olemassa vain siksi, että sinua voisi kiduttaa sinua lisää. Ainoa turvapaikka on olla välittämättä mistään - antaa kaiken sulaa tasaiseen harmauteen, jossa sinusta tulee lopulta sokea ja kuuro sekä kykenemätön muistamaan mitään. Itsemurhan ajatteleminen antaa toivoa, josta tiedät ettei se ole valhetta.
Sulla on kirjallisia lahjoja. Oletko jo kirjoittanut kirjan. Jos et, kirjoita ihmeessä!
- ohis
Minä asuin tuolla 5 vuotta. Sitä on helppo kuvailla.
Mikä paransi sinut? Samaan jamaan taidan olla menossa..
Paha sanoa. Hoidin tilannettani kovin huonosti eli alkoholilla ja unilääkkeillä.
Voi kuulostaa tolkuttoman typerältä, mutta yhtenä aamuna herätessäni totesin olevani lopullisen kyllästynyt hakkaamaan itseäni. Tajusin etten enää jaksa sitä, enkä jaksa enää kuunnella yhtäkään omista mantroistani. Ne olivat alkaneet maistua puulta. Päätin sallia itselleni vailla mitään syyllisyyttä jokaisen mieliteon mitä mieleeni vain suinkin juolahtaa. Muu maailma ja sen ihmiset saisivat minun puolestani painua v*ttuun. Jos elämä kerran on paskaa, niin miksi en sitten ryve siinä paskassa kuin kunnon sika ainakin?
Tällä uudella "sikavaihteella" meni noin vuosi. Aloin liikkua ulkona, tavat ihmisiä ja unilääkkeet jäivät pois. Sisäinen todellisuuteni oli kuitenkin kaikkea muuta kuin aivan tasapainoinen. Minusta oli masentuneen sijaan tullut elämää vihaava kyynikko ja itsetuhoinen hedonisti.
Sitä aikaa elämässäni kuvaa parhaiten "Behind blue eyes":
No one knows what it's like
To be the bad man
To be the sad man
Behind blue eyes
-
And no one knows
What it's like to be hated
To be faded to telling only lies
-
But my dreams they aren't as empty
As my conscious seems to be
I have hours, only lonely
My love is vengeance
That's never free
-
No one knows what it's like
To feel these feelings
Like I do, and I blame you!
-
No one bites back as hard
On their anger
None of my pain woe
Can show through
-
But my dreams they aren't as empty
As my conscious seems to be
I have hours, only lonely
My love is vengeance
That's never free
-
No one knows what it's like
To be mistreated, to be defeated
Behind blue eyes
-
No one know how to say
That they're sorry and don't worry
I'm not telling lies
-
But my dreams they aren't as empty
As my conscious seems to be
I have hours, only lonely
My love is vengeance
That's never free
-
No one knows what it's like
To be the bad man, to be the sad man
Behind blue eyes-
Aloin kuitenkin pikkuhiljaa välittämään vaikka sellaiset tunteet herättivät minussa ensin raivoisaa vihaa ja halveksuntaa. En voinut välttyä uuden toimintani kautta altistumasta ihmiskontakteille ja rankka masennuskausi oli tuonut kaiken sen kyynisyyden alle huomaamattani suurta sympatiaa jokaista elävää olentoa kohden.
Nykyään elän onnellisessa avioliitossa ja minulla on lapsia. Maailmaan en luota vieläkään ja välillä mieliala saattaa lyödä hyvinkin pohjaan, mutta minulla on perspektiiviä aikaan jolloin asiat olivat oikeasti huonosti.
Pelko minua ei varmaankaan jätä koskaan täysin. Sen pelko, että olinkin oikeassa tuon mustat 5 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen aina masentuneenakin jaksanut huolehtia hygieniasta, enkä koskaan rupsahda vaikka voisin huonosti. Mutta olotilani on sellainen... tasaisen harmaa, en naura spontaanisti, välttelen ihmisiä, olen yksin vaikka se ahdistaa (enemmän ahdistaa seurassa, koska takaraivossa jyskyttää todellisuus.) Tällä hetkellä olen masentunut erosta, jota ei koskaan pitänyt tulla. Luotin tuhatprosenttisesti ja suhteesta tuli ihan erityinen fiilis (aiempaa kokemusta siis on, eli pystyn vertailemaan.)
Masentuneena pidän jatkuvasti radion ja/tai tv:n päällä ja kuuntelen musiikkia, koska en kestä ihmisten seuraa enkä myöskään hiljaisuutta. Välillä (harvoin) itken. Itken muuten todellatodella harvoin pahaa oloa, lähinnä itken ilosta, liikutuksesta ja menkkojen takia. Outoa...
No mutta sellaiselta se tuntuu, ahdistavalta ja keskittyminen hyvin vaikeaa.
Kaikki pienetkin asiat tuntuu valtavan työläiltä. Sen seurauksena isommat asiat tuntuu ihan mahdottomilta, kun jo pyykin laittaminen koneeseenkin on valtavasti energiaa vaativa ponnistus. Missään ei ole järkeä eikä mieltä. Suurin toive on saada nukkua.
Vierailija kirjoitti:
Normaalissa arjessa saa mielihyvää kun saa pyykit koneeseen ja ripustettua, tai hoidettua jonkun vastaavan pakollisen työn, masentuneena se ei muuta mielialaa eikä tunnu miltään.
Normaalissa arjessa apeuden voi karkoittaa liikunnalla. Masentuneena liikunta ei tuota mielihyvää.
Normaali ihminen on joskus pettynyt itseensä mutta tietää etteivät asiat ole niin kovin huonosti. Masentuneena kaikki vastoinkäymiset tuntuvat rangaistukselta siitä, että on niin huono ja epäonnistunut ihminen.
Normaalissa arjessa jaksaa alakuloisuuden tai huonot päivät, kun tietää että ne menevät kyllä ohi. Masentuneena kauheat päivät seuraavat toisiaan ja on mahdotonta uskoa niiden koskaan päättyvän.
Tiivistyksenä: masennus on ahdistusta, huonoa oloa ja "mustaa" elämää, mutta myös kyvyttömyyttä tuntea mielihyvää niistä asioista jotka normaalisti ovat ilahduttaneet. Jälkimmäinen on ensimmäistä monin verroin kamalampi tunne.
Mun mielestä tämä ei kuvaa masennusta, vaan ihan tavallista elämää. Tuolta minusta tuntuu aina - tai siis isolta osalta mikäään ei tunnu miltään. Lääkäri sanoi minua masentuneeksi vasta sitten kun tuon LISÄKSI en saanut otetta mistään: mitään ei saanut tehtyä, vaikka tiesin, että olisi pitänyt ryhdistäytyä ja hoitaa asioita. Kirjastokirjat jäivät uusimatta kun sakkosaldo kasvoi yli kympppiin - ja sen setviminen olisi ollut liian hankalaa kun kirjasto oli toisella puolen kaupunkiakin. Puolen vuoden päästä kirjastosta tuli 1500 euron lasku. Tätä rataa. Kun kädet muuttui painaviksi, enkä jaksanut ottaa kiinni esineistä enää. Kun olin niin väsynyt, että pyörrytti, mutta en silti saanut unta öisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalissa arjessa saa mielihyvää kun saa pyykit koneeseen ja ripustettua, tai hoidettua jonkun vastaavan pakollisen työn, masentuneena se ei muuta mielialaa eikä tunnu miltään.
Normaalissa arjessa apeuden voi karkoittaa liikunnalla. Masentuneena liikunta ei tuota mielihyvää.
Normaali ihminen on joskus pettynyt itseensä mutta tietää etteivät asiat ole niin kovin huonosti. Masentuneena kaikki vastoinkäymiset tuntuvat rangaistukselta siitä, että on niin huono ja epäonnistunut ihminen.
Normaalissa arjessa jaksaa alakuloisuuden tai huonot päivät, kun tietää että ne menevät kyllä ohi. Masentuneena kauheat päivät seuraavat toisiaan ja on mahdotonta uskoa niiden koskaan päättyvän.
Tiivistyksenä: masennus on ahdistusta, huonoa oloa ja "mustaa" elämää, mutta myös kyvyttömyyttä tuntea mielihyvää niistä asioista jotka normaalisti ovat ilahduttaneet. Jälkimmäinen on ensimmäistä monin verroin kamalampi tunne.
Mun mielestä tämä ei kuvaa masennusta, vaan ihan tavallista elämää. Tuolta minusta tuntuu aina - tai siis isolta osalta mikäään ei tunnu miltään. Lääkäri sanoi minua masentuneeksi vasta sitten kun tuon LISÄKSI en saanut otetta mistään: mitään ei saanut tehtyä, vaikka tiesin, että olisi pitänyt ryhdistäytyä ja hoitaa asioita. Kirjastokirjat jäivät uusimatta kun sakkosaldo kasvoi yli kympppiin - ja sen setviminen olisi ollut liian hankalaa kun kirjasto oli toisella puolen kaupunkiakin. Puolen vuoden päästä kirjastosta tuli 1500 euron lasku. Tätä rataa. Kun kädet muuttui painaviksi, enkä jaksanut ottaa kiinni esineistä enää. Kun olin niin väsynyt, että pyörrytti, mutta en silti saanut unta öisin.
Ap kysyi miltä masennus tuntuu, ei mitä masennus tarkoittaa käytännössä. Käytännössä kykemättömyys tuntea mielihyvää mistään ja koko elämän valtaava masennus aiheuttavat sen, että elämä valuu hukkaan sängynpohjalla maatessa.
Näillä esimerkeillä koitin vain havainnollistaa tilannetta. Terveenä esim. pyykinpesusta saa sen verran hyvää mieltä että jaksaa tehdä seuraavan homman. Masentuneena on aivan sama tekeekö mitään, elämä on toivotonta.
Mielestäni on väärin, että masentuneita pidetään automaattisesti itsekkäinä. Kyllä masentunut voi hyvinkin ajatella läheisiään kaikessa kurjuudessaankin. Usein juuri ne läheiset ovat se oljenkorsi, joka saa masentuneen pysymään jotenkuten kasassa, tai näin ainakin itselläni. Muutama vuosi sitten mietin tosissani itsemurhaa. Seisoin rautatieasemalla ja itkin. Asema oli täynnä, mutta kukaan vieras ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, vaikka varmasti näkivät. Mietin, että jos kävelen jonkin matkaa siihen suuntaan mistä juna on hetken päästä tulossa ja sitten hyppään, niin kukaan ei siinä vaiheessa enää ehdi juosta auttamaan ja pääsen kurjasta elämästäni. Sillä hetkellä olin kuin sumussa, enkä pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin sitä valtavaa helpotusta joka siitä seuraisi...
Mutta sitten tuli mieleen perheeni ja kaikki ne junassa olevat ihmiset, että miten se vaikuttaisi heihin. En pystynyt enää tekemään sitä, vaan junan alle menemisen sijaan nousin junaan sen saapuessa. Masennus on sairaus, ja siitä voi aiheutua tällainen hetkellinen psykoosi, jonka aikana ei vain pysty ajattelemaan niitä muita ihmisiä tai yhtään mitään. Mielestäni se ei ole itsekkyyttä. En ole vieläkään päässyt irti masennuksesta, mutta en pysty tekemään itsemurhaa juuri läheisteni takia. Usein tulee sellainen tunne, että haluaisin kadota jälkiä jättämättä. Varmaan tekisinkin sen jos pystyisin pyyhkimään itseni läheisteni mielistä. Mutta kun en pysty, niin pitää vain sinnitellä ja pyrkiä tekemään jokaisesta päivästä paras mahdollinen.
Masennuksessa on kausia, jolloin pienistä asioista voi saada hetkellistä iloa. Mutta kuitenkin pään päällä tuntuu leijuvan pysyvä musta pilvi. Elämässäni on sellainen asia, jonka haluaisin muuttaa, mutta en tiedä miten se onnistuu. En tiedä pääseekö masennuksesta koskaan lopullisesti eroon, vai seuraako tuo musta pilvi minua ikuisesti. En halua olla masentunut. Ei kukaan varmasti halua. Itsesäälissä rypeminen on kurjaa ja vaikuttaa kyllä masentuneen läheisiinkin, mutta ei masentunut sitä tarkoituksella tee.
Alue: Aihe vapaa
Mustan metallisessa maailmassa on kuiluja, joita pitkin kuljet kauppoihin ja työpaikalle. Niitten ulkopuolella ei ole mitään.
Olet paska, haiset pahalle, olet ruma ja läski. Olet pettänyt jokaisen ikinä tapaamasi ihmisen ja he ovat pettäneet sinut koska elämä toimii oikeasti sillä tavalla. Kaikki mitä yrität epäonnistuu ja mitä enemmän yrität sen pahemmin tulet epäonnistumaan koska elämä oikeasti toimii sillä tavalla. Jokainen ratkaisuyritys pahentaa tilannettasi. Mitään ratkaisua ei tosiasiassa ole. Olet labyrintissä, jossa ei ole ulospääsyä ja mitä nopeammin tajuat myöntää sen sitä nopeammin olisi helpottuu edes vähän.
Toivo on todellinen ja pahin vihollinen ja se on olemassa vain siksi, että sinua voisi kiduttaa sinua lisää. Ainoa turvapaikka on olla välittämättä mistään - antaa kaiken sulaa tasaiseen harmauteen, jossa sinusta tulee lopulta sokea ja kuuro sekä kykenemätön muistamaan mitään. Itsemurhan ajatteleminen antaa toivoa, josta tiedät ettei se ole valhetta.