Lue keskustelun säännöt.
Aaargh! Naiset jotka elävät miehilleen
16.02.2016 |
...ovat maailman tylsintä seuraa! Olen yrittänyt ymmärtää heitä mutta nyt tuntuu etten jaksa enää välittää. Huipentuma oli illanistujaiset joissa 5h kukin vuorollaan jauhoi miehestään. Eikö teillä ole omaa elämää?! Kuvottaa kuunnella juttuja siitä kuinka ei voi lähteä ulos kun pitää olla jaskalle tehtynä ruokaa ja väsyttää herätä mutta omalle kullalle on niin mukava tehdä aamupalaa. Pidentään normaalina sitä ettei miehet osaa pyykätä, tiskata, valmistaa ruokaa tai edes valita vaatteitaan. Ja kyse ei ole pitkään aviossa olleista tutuista vaan nuorista, 25-naisista jotka ovat jo nyt jämähtäneet neljän seinän sisään. Olen itse onnellisessa suhteessa johon toisinaan kuuluu hemmottelu yms mutta tosiaankin oletan että aikuinen ihminen osaa huolehtia omista tarpeistaan! Eikä minulle ole mikään ongelma lähteä matkalle ilman miestä enkä todellakaan kysele lupia voidakseni käydä baarissa. Luulen että suuri osa näiden parisuhdefriikkien riidoista yms katoaisi jos tehtäisiin välillä omia juttuja. Ei voi miehestäkään olla kivaa kun nainen on kotona aina odottelemassa! Naurattavinta on se kun jos tällaisen naisen saa houkuteltua ulos niin puhelin on koko ajan esillä ja siitä lähtee ikävä sua -viestejä taukoamatta.
Kommentit (85)
Mutta mistä voisi puhua? Ketä kiinnostaisi sen enempää työni, jotain numeroiden näpräämistä. Tai se kun olen käynyt hiihtämässä tai marjametsässä. Ei se, että on paljon kodin ulkopuolista elämää tarkoita sitä, että se välttämättä olisi sen kiinnostavampaa. Vai pitäisikö hankkia jotain erikoisia harrastuksia? Joku täällä vasta valitti, miten rasittavia ihmisiä on maailmanmatkaajatkin. En toki itsekään jaksa ihmisten seurassa, jotka puhuu vaikka koko ajan pienistä lapsistaan, kun omani eivät ole enää pieniä. Mutta silloin voin etsiä sitten itse sopivampaa seuraa, enkä oleta heidän muuttuvan mieluisikseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en edes miehenä haluaisi että vaimoni kertoo yksityisasioistani kavereilleen! Siis onko tällaista oikeasti? M26
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen varmaan tuollainen nainen :D Tosiasia on, että mieheni ja lapsemme ovat minulle tärkeintä elämässä. Eivät he ole ainoita joista voin puhua, käymme matkoilla, osallistun luonnonsuojeluun, kodittomien auttamiseen yms. Mutta suurimmalla osalla kavereistani on ihan erilaiset kiinnostuksen kohteet.
Kaverini täällä ovat muodostuneet lähinnä miehen työkaverien vaimoista, naapureista ja muista pohjoismaalaisista. Olen luonnoltani muutenkin kotikissa, niin harvoin tapaan sinänsä uusia ihmisiä. Minua kiinnostaa historia, sodat, antropologia, lääketiede, psykologia jne. Kavereitani kiinnostaa urheilu, kauneus, kaikki mitä isolla rahalla saa ostettua, se onko Hermésin listalla vai ei, musiikkiura, leffatähdet yms. Mukavia ja ihania ihmisiä he kyllä ovat.
Ystävieni kanssa on sitten eri asia, mutta heitä on täällä vain muutama ja Suomessa ei oikeastaan enää kuin siskoni. Lontoosta yksi hyvä ystävä.
Mieluiten olisin kotona, mutta osallistun toki kavereiden illanistujaisiin, pidän niitä itse, käymme ainakin kerran viikossa lounaalla yhdessä.
Mieheni tekee niin paljon töitä, ettei meillä ole liikaa yhteistä aikaa. Hän on samanlainen kotikissa vapaa-aikanaan, urheilua lukuunottamatta. Hän kyllä osaa pestä pyykkiä, muttei saa koska on värisokea, osaa siivota ja siivoaakin. Siivooja kyllä yleensä hoitaa. Ruokaakin mies osaa itse laittaa tai käy ulkona syömässä. Mutta tosiasia on, että kun mieheni tulee vihdoin kotiin, haluan olla siellä hänen kanssaan.
Jos juttusi ovat yhtä tylsiä kuin tämä kommentti niin olet takuuvarmasti ap:n kuvailema tylsimys. Huomaatko että tekstissäsi selostat vain omaa elämääsi ja hädin tuskin sivuat keskustelun aihetta. Vähäisen älyn merkki...
:D Annoin lähinnä oman esimerkkitilanteeni kontekstiksi siitä, millaisia ihmisiä miehilleen omistuvat naiset voivat olla ja miksi. Omalla alallani esimerkit ovat oiva keino valottaa teesiä. Varmasti olenkin tylsimys, sitä en epäile tippaakaan! Onneksi mies on älykäs ;)
Kun kiinnostuksen kohteinasi ovat esim psykologia ja lääketiede niin luulisi sinunkin kuvailevasi itseäsi älykkääksi. Vai ovatko ne sellaisia kiinnostuksenkohteita, että termin tietää mutta sisältöä ei. Älykkään miehesi kirjahyllyllä käynyt vähän otsikoita selailemassa mutta opuksien lukeminen ei luonnistu? Vinkkini sinulle on että kiinnostut seuraavaksi kehityspsykologiasta ja selvität millainen kahden aikuisen välinen terve suhde on.
Viimeinen lause oli sarkasmia. Ajattelin, että vinkkaava hymiö riittäisi kertomaan sen täällä, jossa äänenpainolla ja ilmeellä ei ole merkitystä. Omasta mielestäni olen melko älykäs, mutta eikö suurin osa ihmisistä ole? Psykologiaa ja antropologiaa olen opiskellut yliopistossa.
Ei se, että haluaa viettää aikaansa aviomiehen kanssa ole millään lailla epätervettä. Elämässäni on paljon muutakin, mutta perheeni on minulle se tärkein.
Ei se että haluaa viettää aikaa miehensä kanssa, ei tosiaankaan. Mutta oletko lukenut ap:n tekstiä? Kun kirjoitat että elämässäsi on paljon muutakin et todellakaan ole hänen kuvailemansa kaltainen nainen. Kun esimerkin avulla niin pitkästi vahvistaa teesiään niin kannattaa muistaa tarkistaa ettei kirjoita aiheen ohi - ja että ylipäätään on joku teesi.
Pointti on se, ettei AP voi tietää varmaksi mitä muiden elämässä tapahtuu vain sen perusteella mistä puhuvat. Minäkin puhun kavereideni seurassa suurimmaksi osaksi varmaan miehestäni ja lapsistani. Saatan vaikuttaa sille, ettei juuri muuta elämää ole. Ei heitä kiinnosta rahankeräykseni miekkavalaiden hyväksi tai vapaaehtoistyöni asunnottomien parissa. Ei edes uusimmat antropologiset julkaisut :O Ystävien seurassa sitten jutellaan syvällisemmistä.
Jos mieheni olisi hajamielinen, varmasti muistuttelisin häntä. Minusta on kiva tehdä hänelle aamupala. Ja joo, ihan rehellisesti olen kerran käyttänyt tekosyynä miestä ja hänen (valheellista) lentonsa aikaistumista, kun kaikki muut olivat menossa Weekndin tms. keikalle.
Tätä väittelyä oli kiva seurata kunnes näin tökerösti tuli provous esille :D eikai sentään yliopistot käyneen ihmisen kaveripiirissä ole k16 festareilla käyviä teinejä ja kuvitteleeko joku että festareille voi mennä tuosta noin vaan ostamatta lippua ennakkoon :----D
Ei ollut kyse ikävä kyllä 16-vuotiaista vaan ihan kolmekymppisistä naisista... Kyseessä ei ollut festarit vaan joku pienempi keikka kaupungissa (NYC). Lippuja niissä piireissä ei tarvita ja jos tarvitaan ne saadaan. Täällä kaikki toimii suhteilla.
Ja kaveripiiristä sen verran, että täällä kaveripiirini on muodostunut lähinnä toisista pohjoismaalaisista, miehen työkavereiden vaimoista ja meidän naapureistamme. Muutamat ovat käyneet collegen, mutta suurin osa on kunnostautunut ihan muissa asioissa.
Ystävät ovat sitten asia erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Mutta mistä voisi puhua? Ketä kiinnostaisi sen enempää työni, jotain numeroiden näpräämistä. Tai se kun olen käynyt hiihtämässä tai marjametsässä. Ei se, että on paljon kodin ulkopuolista elämää tarkoita sitä, että se välttämättä olisi sen kiinnostavampaa. Vai pitäisikö hankkia jotain erikoisia harrastuksia? Joku täällä vasta valitti, miten rasittavia ihmisiä on maailmanmatkaajatkin. En toki itsekään jaksa ihmisten seurassa, jotka puhuu vaikka koko ajan pienistä lapsistaan, kun omani eivät ole enää pieniä. Mutta silloin voin etsiä sitten itse sopivampaa seuraa, enkä oleta heidän muuttuvan mieluisikseni.
Vertaa
"No mulle kuuluu ihan hyvää. Töissä sitä iänikuista numeroide räpläämistä mutta onneksi on vapaapäiviä ja pääsee rentoutumaan. Tykkään käydä tosi paljon hiihtämässä, osaatteko te muuten? Vois nimittäin käydä kimpassa! (Keskusteluun pääsee osallistumaan muutkin) "
VS.
"Tänään mun mies: blaablaablaablaablaa...."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen varmaan tuollainen nainen :D Tosiasia on, että mieheni ja lapsemme ovat minulle tärkeintä elämässä. Eivät he ole ainoita joista voin puhua, käymme matkoilla, osallistun luonnonsuojeluun, kodittomien auttamiseen yms. Mutta suurimmalla osalla kavereistani on ihan erilaiset kiinnostuksen kohteet.
Kaverini täällä ovat muodostuneet lähinnä miehen työkaverien vaimoista, naapureista ja muista pohjoismaalaisista. Olen luonnoltani muutenkin kotikissa, niin harvoin tapaan sinänsä uusia ihmisiä. Minua kiinnostaa historia, sodat, antropologia, lääketiede, psykologia jne. Kavereitani kiinnostaa urheilu, kauneus, kaikki mitä isolla rahalla saa ostettua, se onko Hermésin listalla vai ei, musiikkiura, leffatähdet yms. Mukavia ja ihania ihmisiä he kyllä ovat.
Ystävieni kanssa on sitten eri asia, mutta heitä on täällä vain muutama ja Suomessa ei oikeastaan enää kuin siskoni. Lontoosta yksi hyvä ystävä.
Mieluiten olisin kotona, mutta osallistun toki kavereiden illanistujaisiin, pidän niitä itse, käymme ainakin kerran viikossa lounaalla yhdessä.
Mieheni tekee niin paljon töitä, ettei meillä ole liikaa yhteistä aikaa. Hän on samanlainen kotikissa vapaa-aikanaan, urheilua lukuunottamatta. Hän kyllä osaa pestä pyykkiä, muttei saa koska on värisokea, osaa siivota ja siivoaakin. Siivooja kyllä yleensä hoitaa. Ruokaakin mies osaa itse laittaa tai käy ulkona syömässä. Mutta tosiasia on, että kun mieheni tulee vihdoin kotiin, haluan olla siellä hänen kanssaan.
Jos juttusi ovat yhtä tylsiä kuin tämä kommentti niin olet takuuvarmasti ap:n kuvailema tylsimys. Huomaatko että tekstissäsi selostat vain omaa elämääsi ja hädin tuskin sivuat keskustelun aihetta. Vähäisen älyn merkki...
:D Annoin lähinnä oman esimerkkitilanteeni kontekstiksi siitä, millaisia ihmisiä miehilleen omistuvat naiset voivat olla ja miksi. Omalla alallani esimerkit ovat oiva keino valottaa teesiä. Varmasti olenkin tylsimys, sitä en epäile tippaakaan! Onneksi mies on älykäs ;)
Kun kiinnostuksen kohteinasi ovat esim psykologia ja lääketiede niin luulisi sinunkin kuvailevasi itseäsi älykkääksi. Vai ovatko ne sellaisia kiinnostuksenkohteita, että termin tietää mutta sisältöä ei. Älykkään miehesi kirjahyllyllä käynyt vähän otsikoita selailemassa mutta opuksien lukeminen ei luonnistu? Vinkkini sinulle on että kiinnostut seuraavaksi kehityspsykologiasta ja selvität millainen kahden aikuisen välinen terve suhde on.
Viimeinen lause oli sarkasmia. Ajattelin, että vinkkaava hymiö riittäisi kertomaan sen täällä, jossa äänenpainolla ja ilmeellä ei ole merkitystä. Omasta mielestäni olen melko älykäs, mutta eikö suurin osa ihmisistä ole? Psykologiaa ja antropologiaa olen opiskellut yliopistossa.
Ei se, että haluaa viettää aikaansa aviomiehen kanssa ole millään lailla epätervettä. Elämässäni on paljon muutakin, mutta perheeni on minulle se tärkein.
Ei se että haluaa viettää aikaa miehensä kanssa, ei tosiaankaan. Mutta oletko lukenut ap:n tekstiä? Kun kirjoitat että elämässäsi on paljon muutakin et todellakaan ole hänen kuvailemansa kaltainen nainen. Kun esimerkin avulla niin pitkästi vahvistaa teesiään niin kannattaa muistaa tarkistaa ettei kirjoita aiheen ohi - ja että ylipäätään on joku teesi.
Pointti on se, ettei AP voi tietää varmaksi mitä muiden elämässä tapahtuu vain sen perusteella mistä puhuvat. Minäkin puhun kavereideni seurassa suurimmaksi osaksi varmaan miehestäni ja lapsistani. Saatan vaikuttaa sille, ettei juuri muuta elämää ole. Ei heitä kiinnosta rahankeräykseni miekkavalaiden hyväksi tai vapaaehtoistyöni asunnottomien parissa. Ei edes uusimmat antropologiset julkaisut :O Ystävien seurassa sitten jutellaan syvällisemmistä.
Jos mieheni olisi hajamielinen, varmasti muistuttelisin häntä. Minusta on kiva tehdä hänelle aamupala. Ja joo, ihan rehellisesti olen kerran käyttänyt tekosyynä miestä ja hänen (valheellista) lentonsa aikaistumista, kun kaikki muut olivat menossa Weekndin tms. keikalle.
Tätä väittelyä oli kiva seurata kunnes näin tökerösti tuli provous esille :D eikai sentään yliopistot käyneen ihmisen kaveripiirissä ole k16 festareilla käyviä teinejä ja kuvitteleeko joku että festareille voi mennä tuosta noin vaan ostamatta lippua ennakkoon :----D
Ei ollut kyse ikävä kyllä 16-vuotiaista vaan ihan kolmekymppisistä naisista... Kyseessä ei ollut festarit vaan joku pienempi keikka kaupungissa (NYC). Lippuja niissä piireissä ei tarvita ja jos tarvitaan ne saadaan. Täällä kaikki toimii suhteilla.
Ja kaveripiiristä sen verran, että täällä kaveripiirini on muodostunut lähinnä toisista pohjoismaalaisista, miehen työkavereiden vaimoista ja meidän naapureistamme. Muutamat ovat käyneet collegen, mutta suurin osa on kunnostautunut ihan muissa asioissa.
Ystävät ovat sitten asia erikseen.
Et ainakaan töitä taida pahemmin tehdä kun klo 10 alkaen pyörit vauvapalstalla. Kellohan on Nykissä 7h jäljessä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen varmaan tuollainen nainen :D Tosiasia on, että mieheni ja lapsemme ovat minulle tärkeintä elämässä. Eivät he ole ainoita joista voin puhua, käymme matkoilla, osallistun luonnonsuojeluun, kodittomien auttamiseen yms. Mutta suurimmalla osalla kavereistani on ihan erilaiset kiinnostuksen kohteet.
Kaverini täällä ovat muodostuneet lähinnä miehen työkaverien vaimoista, naapureista ja muista pohjoismaalaisista. Olen luonnoltani muutenkin kotikissa, niin harvoin tapaan sinänsä uusia ihmisiä. Minua kiinnostaa historia, sodat, antropologia, lääketiede, psykologia jne. Kavereitani kiinnostaa urheilu, kauneus, kaikki mitä isolla rahalla saa ostettua, se onko Hermésin listalla vai ei, musiikkiura, leffatähdet yms. Mukavia ja ihania ihmisiä he kyllä ovat.
Ystävieni kanssa on sitten eri asia, mutta heitä on täällä vain muutama ja Suomessa ei oikeastaan enää kuin siskoni. Lontoosta yksi hyvä ystävä.
Mieluiten olisin kotona, mutta osallistun toki kavereiden illanistujaisiin, pidän niitä itse, käymme ainakin kerran viikossa lounaalla yhdessä.
Mieheni tekee niin paljon töitä, ettei meillä ole liikaa yhteistä aikaa. Hän on samanlainen kotikissa vapaa-aikanaan, urheilua lukuunottamatta. Hän kyllä osaa pestä pyykkiä, muttei saa koska on värisokea, osaa siivota ja siivoaakin. Siivooja kyllä yleensä hoitaa. Ruokaakin mies osaa itse laittaa tai käy ulkona syömässä. Mutta tosiasia on, että kun mieheni tulee vihdoin kotiin, haluan olla siellä hänen kanssaan.
Jos juttusi ovat yhtä tylsiä kuin tämä kommentti niin olet takuuvarmasti ap:n kuvailema tylsimys. Huomaatko että tekstissäsi selostat vain omaa elämääsi ja hädin tuskin sivuat keskustelun aihetta. Vähäisen älyn merkki...
:D Annoin lähinnä oman esimerkkitilanteeni kontekstiksi siitä, millaisia ihmisiä miehilleen omistuvat naiset voivat olla ja miksi. Omalla alallani esimerkit ovat oiva keino valottaa teesiä. Varmasti olenkin tylsimys, sitä en epäile tippaakaan! Onneksi mies on älykäs ;)
Kun kiinnostuksen kohteinasi ovat esim psykologia ja lääketiede niin luulisi sinunkin kuvailevasi itseäsi älykkääksi. Vai ovatko ne sellaisia kiinnostuksenkohteita, että termin tietää mutta sisältöä ei. Älykkään miehesi kirjahyllyllä käynyt vähän otsikoita selailemassa mutta opuksien lukeminen ei luonnistu? Vinkkini sinulle on että kiinnostut seuraavaksi kehityspsykologiasta ja selvität millainen kahden aikuisen välinen terve suhde on.
Viimeinen lause oli sarkasmia. Ajattelin, että vinkkaava hymiö riittäisi kertomaan sen täällä, jossa äänenpainolla ja ilmeellä ei ole merkitystä. Omasta mielestäni olen melko älykäs, mutta eikö suurin osa ihmisistä ole? Psykologiaa ja antropologiaa olen opiskellut yliopistossa.
Ei se, että haluaa viettää aikaansa aviomiehen kanssa ole millään lailla epätervettä. Elämässäni on paljon muutakin, mutta perheeni on minulle se tärkein.
Ei se että haluaa viettää aikaa miehensä kanssa, ei tosiaankaan. Mutta oletko lukenut ap:n tekstiä? Kun kirjoitat että elämässäsi on paljon muutakin et todellakaan ole hänen kuvailemansa kaltainen nainen. Kun esimerkin avulla niin pitkästi vahvistaa teesiään niin kannattaa muistaa tarkistaa ettei kirjoita aiheen ohi - ja että ylipäätään on joku teesi.
Pointti on se, ettei AP voi tietää varmaksi mitä muiden elämässä tapahtuu vain sen perusteella mistä puhuvat. Minäkin puhun kavereideni seurassa suurimmaksi osaksi varmaan miehestäni ja lapsistani. Saatan vaikuttaa sille, ettei juuri muuta elämää ole. Ei heitä kiinnosta rahankeräykseni miekkavalaiden hyväksi tai vapaaehtoistyöni asunnottomien parissa. Ei edes uusimmat antropologiset julkaisut :O Ystävien seurassa sitten jutellaan syvällisemmistä.
Jos mieheni olisi hajamielinen, varmasti muistuttelisin häntä. Minusta on kiva tehdä hänelle aamupala. Ja joo, ihan rehellisesti olen kerran käyttänyt tekosyynä miestä ja hänen (valheellista) lentonsa aikaistumista, kun kaikki muut olivat menossa Weekndin tms. keikalle.
Huhhuh nyt on absurdia. Saanko kysyä miekkavalaskeräyksesi nimeä? Kiinnostaa itseänikin merieläinten suojelu. Mutta kai tiedät että Suomessa tarvitsee keräysluvan eli iha itseksesi et voi kaloja suojella.
Nojoo, jätän kaiken muun omituisuuden huomiotta mutta totean vain, että jos tutkimuksesi ovat yhtä täynnä kirjoitusvirheitä (ja hymiöitä ;)) sekä vaihtelet tutkimuksen "pointtia" yhtä tiuhaan kuin täällä kommentoidessasi, niin eivät ne kiinnostaisi minuakaan!
Pidin muutama vuosi sitten rahankeräyksen miekkavalaiden hyväksi For Freedom. Täälläkin New Yorkissakin tarvitsee siihen luvat, jotka haettiin. Miekkavalas ei muuten ole kala.
Kirjoitusvirheitä löytyy aivan varmasti! Ihmettelisin, jos ei löytyisi. En ole asunut Suomessa pitkään aikaan. Kommunikoin 90% ajasta englanniksi. Hymiöitä käytän koska tämä on keskustelua ilman äänenpainoja ja ilmeitä, eikä tieteellinen artikkeli.
En tee tutkimustyötä, olen kotona kahden pienen lapseni kanssa. Ja pointti tässä on koko ajan ollut se, ettei välttämättä voi tietää mitä ihmisen elämään sisältyy pelkästään hänen puheidensa perusteella.
Saanen kysyä mikä elämässäni tuntuu niin absurdilta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen varmaan tuollainen nainen :D Tosiasia on, että mieheni ja lapsemme ovat minulle tärkeintä elämässä. Eivät he ole ainoita joista voin puhua, käymme matkoilla, osallistun luonnonsuojeluun, kodittomien auttamiseen yms. Mutta suurimmalla osalla kavereistani on ihan erilaiset kiinnostuksen kohteet.
Kaverini täällä ovat muodostuneet lähinnä miehen työkaverien vaimoista, naapureista ja muista pohjoismaalaisista. Olen luonnoltani muutenkin kotikissa, niin harvoin tapaan sinänsä uusia ihmisiä. Minua kiinnostaa historia, sodat, antropologia, lääketiede, psykologia jne. Kavereitani kiinnostaa urheilu, kauneus, kaikki mitä isolla rahalla saa ostettua, se onko Hermésin listalla vai ei, musiikkiura, leffatähdet yms. Mukavia ja ihania ihmisiä he kyllä ovat.
Ystävieni kanssa on sitten eri asia, mutta heitä on täällä vain muutama ja Suomessa ei oikeastaan enää kuin siskoni. Lontoosta yksi hyvä ystävä.
Mieluiten olisin kotona, mutta osallistun toki kavereiden illanistujaisiin, pidän niitä itse, käymme ainakin kerran viikossa lounaalla yhdessä.
Mieheni tekee niin paljon töitä, ettei meillä ole liikaa yhteistä aikaa. Hän on samanlainen kotikissa vapaa-aikanaan, urheilua lukuunottamatta. Hän kyllä osaa pestä pyykkiä, muttei saa koska on värisokea, osaa siivota ja siivoaakin. Siivooja kyllä yleensä hoitaa. Ruokaakin mies osaa itse laittaa tai käy ulkona syömässä. Mutta tosiasia on, että kun mieheni tulee vihdoin kotiin, haluan olla siellä hänen kanssaan.
Jos juttusi ovat yhtä tylsiä kuin tämä kommentti niin olet takuuvarmasti ap:n kuvailema tylsimys. Huomaatko että tekstissäsi selostat vain omaa elämääsi ja hädin tuskin sivuat keskustelun aihetta. Vähäisen älyn merkki...
:D Annoin lähinnä oman esimerkkitilanteeni kontekstiksi siitä, millaisia ihmisiä miehilleen omistuvat naiset voivat olla ja miksi. Omalla alallani esimerkit ovat oiva keino valottaa teesiä. Varmasti olenkin tylsimys, sitä en epäile tippaakaan! Onneksi mies on älykäs ;)
Kun kiinnostuksen kohteinasi ovat esim psykologia ja lääketiede niin luulisi sinunkin kuvailevasi itseäsi älykkääksi. Vai ovatko ne sellaisia kiinnostuksenkohteita, että termin tietää mutta sisältöä ei. Älykkään miehesi kirjahyllyllä käynyt vähän otsikoita selailemassa mutta opuksien lukeminen ei luonnistu? Vinkkini sinulle on että kiinnostut seuraavaksi kehityspsykologiasta ja selvität millainen kahden aikuisen välinen terve suhde on.
Viimeinen lause oli sarkasmia. Ajattelin, että vinkkaava hymiö riittäisi kertomaan sen täällä, jossa äänenpainolla ja ilmeellä ei ole merkitystä. Omasta mielestäni olen melko älykäs, mutta eikö suurin osa ihmisistä ole? Psykologiaa ja antropologiaa olen opiskellut yliopistossa.
Ei se, että haluaa viettää aikaansa aviomiehen kanssa ole millään lailla epätervettä. Elämässäni on paljon muutakin, mutta perheeni on minulle se tärkein.
Ei se että haluaa viettää aikaa miehensä kanssa, ei tosiaankaan. Mutta oletko lukenut ap:n tekstiä? Kun kirjoitat että elämässäsi on paljon muutakin et todellakaan ole hänen kuvailemansa kaltainen nainen. Kun esimerkin avulla niin pitkästi vahvistaa teesiään niin kannattaa muistaa tarkistaa ettei kirjoita aiheen ohi - ja että ylipäätään on joku teesi.
Pointti on se, ettei AP voi tietää varmaksi mitä muiden elämässä tapahtuu vain sen perusteella mistä puhuvat. Minäkin puhun kavereideni seurassa suurimmaksi osaksi varmaan miehestäni ja lapsistani. Saatan vaikuttaa sille, ettei juuri muuta elämää ole. Ei heitä kiinnosta rahankeräykseni miekkavalaiden hyväksi tai vapaaehtoistyöni asunnottomien parissa. Ei edes uusimmat antropologiset julkaisut :O Ystävien seurassa sitten jutellaan syvällisemmistä.
Jos mieheni olisi hajamielinen, varmasti muistuttelisin häntä. Minusta on kiva tehdä hänelle aamupala. Ja joo, ihan rehellisesti olen kerran käyttänyt tekosyynä miestä ja hänen (valheellista) lentonsa aikaistumista, kun kaikki muut olivat menossa Weekndin tms. keikalle.
Tätä väittelyä oli kiva seurata kunnes näin tökerösti tuli provous esille :D eikai sentään yliopistot käyneen ihmisen kaveripiirissä ole k16 festareilla käyviä teinejä ja kuvitteleeko joku että festareille voi mennä tuosta noin vaan ostamatta lippua ennakkoon :----D
Ei ollut kyse ikävä kyllä 16-vuotiaista vaan ihan kolmekymppisistä naisista... Kyseessä ei ollut festarit vaan joku pienempi keikka kaupungissa (NYC). Lippuja niissä piireissä ei tarvita ja jos tarvitaan ne saadaan. Täällä kaikki toimii suhteilla.
Ja kaveripiiristä sen verran, että täällä kaveripiirini on muodostunut lähinnä toisista pohjoismaalaisista, miehen työkavereiden vaimoista ja meidän naapureistamme. Muutamat ovat käyneet collegen, mutta suurin osa on kunnostautunut ihan muissa asioissa.
Ystävät ovat sitten asia erikseen.
Et ainakaan töitä taida pahemmin tehdä kun klo 10 alkaen pyörit vauvapalstalla. Kellohan on Nykissä 7h jäljessä...
En. Olen kotiäiti kahdelle pienelle lapselle. Tosin kahden maan väliä seilataan miehen työn vuoksi ja nyt olemme Suomessa. Ensi viikolla takaisin kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen varmaan tuollainen nainen :D Tosiasia on, että mieheni ja lapsemme ovat minulle tärkeintä elämässä. Eivät he ole ainoita joista voin puhua, käymme matkoilla, osallistun luonnonsuojeluun, kodittomien auttamiseen yms. Mutta suurimmalla osalla kavereistani on ihan erilaiset kiinnostuksen kohteet.
Kaverini täällä ovat muodostuneet lähinnä miehen työkaverien vaimoista, naapureista ja muista pohjoismaalaisista. Olen luonnoltani muutenkin kotikissa, niin harvoin tapaan sinänsä uusia ihmisiä. Minua kiinnostaa historia, sodat, antropologia, lääketiede, psykologia jne. Kavereitani kiinnostaa urheilu, kauneus, kaikki mitä isolla rahalla saa ostettua, se onko Hermésin listalla vai ei, musiikkiura, leffatähdet yms. Mukavia ja ihania ihmisiä he kyllä ovat.
Ystävieni kanssa on sitten eri asia, mutta heitä on täällä vain muutama ja Suomessa ei oikeastaan enää kuin siskoni. Lontoosta yksi hyvä ystävä.
Mieluiten olisin kotona, mutta osallistun toki kavereiden illanistujaisiin, pidän niitä itse, käymme ainakin kerran viikossa lounaalla yhdessä.
Mieheni tekee niin paljon töitä, ettei meillä ole liikaa yhteistä aikaa. Hän on samanlainen kotikissa vapaa-aikanaan, urheilua lukuunottamatta. Hän kyllä osaa pestä pyykkiä, muttei saa koska on värisokea, osaa siivota ja siivoaakin. Siivooja kyllä yleensä hoitaa. Ruokaakin mies osaa itse laittaa tai käy ulkona syömässä. Mutta tosiasia on, että kun mieheni tulee vihdoin kotiin, haluan olla siellä hänen kanssaan.
Jos juttusi ovat yhtä tylsiä kuin tämä kommentti niin olet takuuvarmasti ap:n kuvailema tylsimys. Huomaatko että tekstissäsi selostat vain omaa elämääsi ja hädin tuskin sivuat keskustelun aihetta. Vähäisen älyn merkki...
:D Annoin lähinnä oman esimerkkitilanteeni kontekstiksi siitä, millaisia ihmisiä miehilleen omistuvat naiset voivat olla ja miksi. Omalla alallani esimerkit ovat oiva keino valottaa teesiä. Varmasti olenkin tylsimys, sitä en epäile tippaakaan! Onneksi mies on älykäs ;)
Kun kiinnostuksen kohteinasi ovat esim psykologia ja lääketiede niin luulisi sinunkin kuvailevasi itseäsi älykkääksi. Vai ovatko ne sellaisia kiinnostuksenkohteita, että termin tietää mutta sisältöä ei. Älykkään miehesi kirjahyllyllä käynyt vähän otsikoita selailemassa mutta opuksien lukeminen ei luonnistu? Vinkkini sinulle on että kiinnostut seuraavaksi kehityspsykologiasta ja selvität millainen kahden aikuisen välinen terve suhde on.
Viimeinen lause oli sarkasmia. Ajattelin, että vinkkaava hymiö riittäisi kertomaan sen täällä, jossa äänenpainolla ja ilmeellä ei ole merkitystä. Omasta mielestäni olen melko älykäs, mutta eikö suurin osa ihmisistä ole? Psykologiaa ja antropologiaa olen opiskellut yliopistossa.
Ei se, että haluaa viettää aikaansa aviomiehen kanssa ole millään lailla epätervettä. Elämässäni on paljon muutakin, mutta perheeni on minulle se tärkein.
Ei se että haluaa viettää aikaa miehensä kanssa, ei tosiaankaan. Mutta oletko lukenut ap:n tekstiä? Kun kirjoitat että elämässäsi on paljon muutakin et todellakaan ole hänen kuvailemansa kaltainen nainen. Kun esimerkin avulla niin pitkästi vahvistaa teesiään niin kannattaa muistaa tarkistaa ettei kirjoita aiheen ohi - ja että ylipäätään on joku teesi.
Pointti on se, ettei AP voi tietää varmaksi mitä muiden elämässä tapahtuu vain sen perusteella mistä puhuvat. Minäkin puhun kavereideni seurassa suurimmaksi osaksi varmaan miehestäni ja lapsistani. Saatan vaikuttaa sille, ettei juuri muuta elämää ole. Ei heitä kiinnosta rahankeräykseni miekkavalaiden hyväksi tai vapaaehtoistyöni asunnottomien parissa. Ei edes uusimmat antropologiset julkaisut :O Ystävien seurassa sitten jutellaan syvällisemmistä.
Jos mieheni olisi hajamielinen, varmasti muistuttelisin häntä. Minusta on kiva tehdä hänelle aamupala. Ja joo, ihan rehellisesti olen kerran käyttänyt tekosyynä miestä ja hänen (valheellista) lentonsa aikaistumista, kun kaikki muut olivat menossa Weekndin tms. keikalle.
Huhhuh nyt on absurdia. Saanko kysyä miekkavalaskeräyksesi nimeä? Kiinnostaa itseänikin merieläinten suojelu. Mutta kai tiedät että Suomessa tarvitsee keräysluvan eli iha itseksesi et voi kaloja suojella.
Nojoo, jätän kaiken muun omituisuuden huomiotta mutta totean vain, että jos tutkimuksesi ovat yhtä täynnä kirjoitusvirheitä (ja hymiöitä ;)) sekä vaihtelet tutkimuksen "pointtia" yhtä tiuhaan kuin täällä kommentoidessasi, niin eivät ne kiinnostaisi minuakaan!
Pidin muutama vuosi sitten rahankeräyksen miekkavalaiden hyväksi For Freedom. Täälläkin New Yorkissakin tarvitsee siihen luvat, jotka haettiin. Miekkavalas ei muuten ole kala.
Kirjoitusvirheitä löytyy aivan varmasti! Ihmettelisin, jos ei löytyisi. En ole asunut Suomessa pitkään aikaan. Kommunikoin 90% ajasta englanniksi. Hymiöitä käytän koska tämä on keskustelua ilman äänenpainoja ja ilmeitä, eikä tieteellinen artikkeli.
En tee tutkimustyötä, olen kotona kahden pienen lapseni kanssa. Ja pointti tässä on koko ajan ollut se, ettei välttämättä voi tietää mitä ihmisen elämään sisältyy pelkästään hänen puheidensa perusteella.
Saanen kysyä mikä elämässäni tuntuu niin absurdilta?
Olisiko kannattanut mainita pointtisi ensimmäisessä viestissä? Kalajuttu oli sarkasmia, tiedän varsin hyvin ettei miekkavalas ole kala.
Ja absurdia on teinimäinen kerrontasi ja kuinka pompit asioista toisiin ilman että mikään liittyy tämän ketjun aiheeseen. Elämäsi ei niinkään, tietysti voisi olettaa että new yorkissa asuva tutkijaluonnonsuojelijakotiäitiantropologiseurapiiritär olisi kiireisempi eikä pyörisi av-palstalla kuvailemassa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen varmaan tuollainen nainen :D Tosiasia on, että mieheni ja lapsemme ovat minulle tärkeintä elämässä. Eivät he ole ainoita joista voin puhua, käymme matkoilla, osallistun luonnonsuojeluun, kodittomien auttamiseen yms. Mutta suurimmalla osalla kavereistani on ihan erilaiset kiinnostuksen kohteet.
Kaverini täällä ovat muodostuneet lähinnä miehen työkaverien vaimoista, naapureista ja muista pohjoismaalaisista. Olen luonnoltani muutenkin kotikissa, niin harvoin tapaan sinänsä uusia ihmisiä. Minua kiinnostaa historia, sodat, antropologia, lääketiede, psykologia jne. Kavereitani kiinnostaa urheilu, kauneus, kaikki mitä isolla rahalla saa ostettua, se onko Hermésin listalla vai ei, musiikkiura, leffatähdet yms. Mukavia ja ihania ihmisiä he kyllä ovat.
Ystävieni kanssa on sitten eri asia, mutta heitä on täällä vain muutama ja Suomessa ei oikeastaan enää kuin siskoni. Lontoosta yksi hyvä ystävä.
Mieluiten olisin kotona, mutta osallistun toki kavereiden illanistujaisiin, pidän niitä itse, käymme ainakin kerran viikossa lounaalla yhdessä.
Mieheni tekee niin paljon töitä, ettei meillä ole liikaa yhteistä aikaa. Hän on samanlainen kotikissa vapaa-aikanaan, urheilua lukuunottamatta. Hän kyllä osaa pestä pyykkiä, muttei saa koska on värisokea, osaa siivota ja siivoaakin. Siivooja kyllä yleensä hoitaa. Ruokaakin mies osaa itse laittaa tai käy ulkona syömässä. Mutta tosiasia on, että kun mieheni tulee vihdoin kotiin, haluan olla siellä hänen kanssaan.
Jos juttusi ovat yhtä tylsiä kuin tämä kommentti niin olet takuuvarmasti ap:n kuvailema tylsimys. Huomaatko että tekstissäsi selostat vain omaa elämääsi ja hädin tuskin sivuat keskustelun aihetta. Vähäisen älyn merkki...
:D Annoin lähinnä oman esimerkkitilanteeni kontekstiksi siitä, millaisia ihmisiä miehilleen omistuvat naiset voivat olla ja miksi. Omalla alallani esimerkit ovat oiva keino valottaa teesiä. Varmasti olenkin tylsimys, sitä en epäile tippaakaan! Onneksi mies on älykäs ;)
Kun kiinnostuksen kohteinasi ovat esim psykologia ja lääketiede niin luulisi sinunkin kuvailevasi itseäsi älykkääksi. Vai ovatko ne sellaisia kiinnostuksenkohteita, että termin tietää mutta sisältöä ei. Älykkään miehesi kirjahyllyllä käynyt vähän otsikoita selailemassa mutta opuksien lukeminen ei luonnistu? Vinkkini sinulle on että kiinnostut seuraavaksi kehityspsykologiasta ja selvität millainen kahden aikuisen välinen terve suhde on.
Viimeinen lause oli sarkasmia. Ajattelin, että vinkkaava hymiö riittäisi kertomaan sen täällä, jossa äänenpainolla ja ilmeellä ei ole merkitystä. Omasta mielestäni olen melko älykäs, mutta eikö suurin osa ihmisistä ole? Psykologiaa ja antropologiaa olen opiskellut yliopistossa.
Ei se, että haluaa viettää aikaansa aviomiehen kanssa ole millään lailla epätervettä. Elämässäni on paljon muutakin, mutta perheeni on minulle se tärkein.
Ei se että haluaa viettää aikaa miehensä kanssa, ei tosiaankaan. Mutta oletko lukenut ap:n tekstiä? Kun kirjoitat että elämässäsi on paljon muutakin et todellakaan ole hänen kuvailemansa kaltainen nainen. Kun esimerkin avulla niin pitkästi vahvistaa teesiään niin kannattaa muistaa tarkistaa ettei kirjoita aiheen ohi - ja että ylipäätään on joku teesi.
Pointti on se, ettei AP voi tietää varmaksi mitä muiden elämässä tapahtuu vain sen perusteella mistä puhuvat. Minäkin puhun kavereideni seurassa suurimmaksi osaksi varmaan miehestäni ja lapsistani. Saatan vaikuttaa sille, ettei juuri muuta elämää ole. Ei heitä kiinnosta rahankeräykseni miekkavalaiden hyväksi tai vapaaehtoistyöni asunnottomien parissa. Ei edes uusimmat antropologiset julkaisut :O Ystävien seurassa sitten jutellaan syvällisemmistä.
Jos mieheni olisi hajamielinen, varmasti muistuttelisin häntä. Minusta on kiva tehdä hänelle aamupala. Ja joo, ihan rehellisesti olen kerran käyttänyt tekosyynä miestä ja hänen (valheellista) lentonsa aikaistumista, kun kaikki muut olivat menossa Weekndin tms. keikalle.
Huhhuh nyt on absurdia. Saanko kysyä miekkavalaskeräyksesi nimeä? Kiinnostaa itseänikin merieläinten suojelu. Mutta kai tiedät että Suomessa tarvitsee keräysluvan eli iha itseksesi et voi kaloja suojella.
Nojoo, jätän kaiken muun omituisuuden huomiotta mutta totean vain, että jos tutkimuksesi ovat yhtä täynnä kirjoitusvirheitä (ja hymiöitä ;)) sekä vaihtelet tutkimuksen "pointtia" yhtä tiuhaan kuin täällä kommentoidessasi, niin eivät ne kiinnostaisi minuakaan!
Pidin muutama vuosi sitten rahankeräyksen miekkavalaiden hyväksi For Freedom. Täälläkin New Yorkissakin tarvitsee siihen luvat, jotka haettiin. Miekkavalas ei muuten ole kala.
Kirjoitusvirheitä löytyy aivan varmasti! Ihmettelisin, jos ei löytyisi. En ole asunut Suomessa pitkään aikaan. Kommunikoin 90% ajasta englanniksi. Hymiöitä käytän koska tämä on keskustelua ilman äänenpainoja ja ilmeitä, eikä tieteellinen artikkeli.
En tee tutkimustyötä, olen kotona kahden pienen lapseni kanssa. Ja pointti tässä on koko ajan ollut se, ettei välttämättä voi tietää mitä ihmisen elämään sisältyy pelkästään hänen puheidensa perusteella.
Saanen kysyä mikä elämässäni tuntuu niin absurdilta?
Olisiko kannattanut mainita pointtisi ensimmäisessä viestissä? Kalajuttu oli sarkasmia, tiedän varsin hyvin ettei miekkavalas ole kala.
Ja absurdia on teinimäinen kerrontasi ja kuinka pompit asioista toisiin ilman että mikään liittyy tämän ketjun aiheeseen. Elämäsi ei niinkään, tietysti voisi olettaa että new yorkissa asuva tutkijaluonnonsuojelijakotiäitiantropologiseurapiiritär olisi kiireisempi eikä pyörisi av-palstalla kuvailemassa elämäänsä.
Lisäys: eihän sinun tarvitse kirjoitusvirheitäsi selitellä. Linkkaat vain julkaisusi tänne niin luen sen ja muutan mieltäni. Pelkkä abstraktikin riittää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen varmaan tuollainen nainen :D Tosiasia on, että mieheni ja lapsemme ovat minulle tärkeintä elämässä. Eivät he ole ainoita joista voin puhua, käymme matkoilla, osallistun luonnonsuojeluun, kodittomien auttamiseen yms. Mutta suurimmalla osalla kavereistani on ihan erilaiset kiinnostuksen kohteet.
Kaverini täällä ovat muodostuneet lähinnä miehen työkaverien vaimoista, naapureista ja muista pohjoismaalaisista. Olen luonnoltani muutenkin kotikissa, niin harvoin tapaan sinänsä uusia ihmisiä. Minua kiinnostaa historia, sodat, antropologia, lääketiede, psykologia jne. Kavereitani kiinnostaa urheilu, kauneus, kaikki mitä isolla rahalla saa ostettua, se onko Hermésin listalla vai ei, musiikkiura, leffatähdet yms. Mukavia ja ihania ihmisiä he kyllä ovat.
Ystävieni kanssa on sitten eri asia, mutta heitä on täällä vain muutama ja Suomessa ei oikeastaan enää kuin siskoni. Lontoosta yksi hyvä ystävä.
Mieluiten olisin kotona, mutta osallistun toki kavereiden illanistujaisiin, pidän niitä itse, käymme ainakin kerran viikossa lounaalla yhdessä.
Mieheni tekee niin paljon töitä, ettei meillä ole liikaa yhteistä aikaa. Hän on samanlainen kotikissa vapaa-aikanaan, urheilua lukuunottamatta. Hän kyllä osaa pestä pyykkiä, muttei saa koska on värisokea, osaa siivota ja siivoaakin. Siivooja kyllä yleensä hoitaa. Ruokaakin mies osaa itse laittaa tai käy ulkona syömässä. Mutta tosiasia on, että kun mieheni tulee vihdoin kotiin, haluan olla siellä hänen kanssaan.
Jos juttusi ovat yhtä tylsiä kuin tämä kommentti niin olet takuuvarmasti ap:n kuvailema tylsimys. Huomaatko että tekstissäsi selostat vain omaa elämääsi ja hädin tuskin sivuat keskustelun aihetta. Vähäisen älyn merkki...
:D Annoin lähinnä oman esimerkkitilanteeni kontekstiksi siitä, millaisia ihmisiä miehilleen omistuvat naiset voivat olla ja miksi. Omalla alallani esimerkit ovat oiva keino valottaa teesiä. Varmasti olenkin tylsimys, sitä en epäile tippaakaan! Onneksi mies on älykäs ;)
Kun kiinnostuksen kohteinasi ovat esim psykologia ja lääketiede niin luulisi sinunkin kuvailevasi itseäsi älykkääksi. Vai ovatko ne sellaisia kiinnostuksenkohteita, että termin tietää mutta sisältöä ei. Älykkään miehesi kirjahyllyllä käynyt vähän otsikoita selailemassa mutta opuksien lukeminen ei luonnistu? Vinkkini sinulle on että kiinnostut seuraavaksi kehityspsykologiasta ja selvität millainen kahden aikuisen välinen terve suhde on.
Viimeinen lause oli sarkasmia. Ajattelin, että vinkkaava hymiö riittäisi kertomaan sen täällä, jossa äänenpainolla ja ilmeellä ei ole merkitystä. Omasta mielestäni olen melko älykäs, mutta eikö suurin osa ihmisistä ole? Psykologiaa ja antropologiaa olen opiskellut yliopistossa.
Ei se, että haluaa viettää aikaansa aviomiehen kanssa ole millään lailla epätervettä. Elämässäni on paljon muutakin, mutta perheeni on minulle se tärkein.
Ei se että haluaa viettää aikaa miehensä kanssa, ei tosiaankaan. Mutta oletko lukenut ap:n tekstiä? Kun kirjoitat että elämässäsi on paljon muutakin et todellakaan ole hänen kuvailemansa kaltainen nainen. Kun esimerkin avulla niin pitkästi vahvistaa teesiään niin kannattaa muistaa tarkistaa ettei kirjoita aiheen ohi - ja että ylipäätään on joku teesi.
Pointti on se, ettei AP voi tietää varmaksi mitä muiden elämässä tapahtuu vain sen perusteella mistä puhuvat. Minäkin puhun kavereideni seurassa suurimmaksi osaksi varmaan miehestäni ja lapsistani. Saatan vaikuttaa sille, ettei juuri muuta elämää ole. Ei heitä kiinnosta rahankeräykseni miekkavalaiden hyväksi tai vapaaehtoistyöni asunnottomien parissa. Ei edes uusimmat antropologiset julkaisut :O Ystävien seurassa sitten jutellaan syvällisemmistä.
Jos mieheni olisi hajamielinen, varmasti muistuttelisin häntä. Minusta on kiva tehdä hänelle aamupala. Ja joo, ihan rehellisesti olen kerran käyttänyt tekosyynä miestä ja hänen (valheellista) lentonsa aikaistumista, kun kaikki muut olivat menossa Weekndin tms. keikalle.
Huhhuh nyt on absurdia. Saanko kysyä miekkavalaskeräyksesi nimeä? Kiinnostaa itseänikin merieläinten suojelu. Mutta kai tiedät että Suomessa tarvitsee keräysluvan eli iha itseksesi et voi kaloja suojella.
Nojoo, jätän kaiken muun omituisuuden huomiotta mutta totean vain, että jos tutkimuksesi ovat yhtä täynnä kirjoitusvirheitä (ja hymiöitä ;)) sekä vaihtelet tutkimuksen "pointtia" yhtä tiuhaan kuin täällä kommentoidessasi, niin eivät ne kiinnostaisi minuakaan!
Pidin muutama vuosi sitten rahankeräyksen miekkavalaiden hyväksi For Freedom. Täälläkin New Yorkissakin tarvitsee siihen luvat, jotka haettiin. Miekkavalas ei muuten ole kala.
Kirjoitusvirheitä löytyy aivan varmasti! Ihmettelisin, jos ei löytyisi. En ole asunut Suomessa pitkään aikaan. Kommunikoin 90% ajasta englanniksi. Hymiöitä käytän koska tämä on keskustelua ilman äänenpainoja ja ilmeitä, eikä tieteellinen artikkeli.
En tee tutkimustyötä, olen kotona kahden pienen lapseni kanssa. Ja pointti tässä on koko ajan ollut se, ettei välttämättä voi tietää mitä ihmisen elämään sisältyy pelkästään hänen puheidensa perusteella.
Saanen kysyä mikä elämässäni tuntuu niin absurdilta?
Olisiko kannattanut mainita pointtisi ensimmäisessä viestissä? Kalajuttu oli sarkasmia, tiedän varsin hyvin ettei miekkavalas ole kala.
Ja absurdia on teinimäinen kerrontasi ja kuinka pompit asioista toisiin ilman että mikään liittyy tämän ketjun aiheeseen. Elämäsi ei niinkään, tietysti voisi olettaa että new yorkissa asuva tutkijaluonnonsuojelijakotiäitiantropologiseurapiiritär olisi kiireisempi eikä pyörisi av-palstalla kuvailemassa elämäänsä.
En minä ole mikään tutkija, en ole työelämässä lainkaan. Enkä myöskään seurapiiritär. Luonnonsuojeluun pyrin osallistumaan ehtimiseni ja jaksamiseni mukaan. Samoin asunnottomien auttamiseen. Harrastuksia kai nekin?
Nyt ei ole mitään kiirettä. Mies tekee (luonnollisesti) töitä koneellaan ja lapset jäivät siskolleni yöksi.
No, ehkei minusta kirjailijaksi olisikaan, teinimäisen kerrontani kanssa. Onneksi ei ole intoa sille alalle. Olen mielestäni pomppinut aiheesta toiseen ihan kysymyksiin vastatakseni.
Se pointti mainittiin, ihan kirjaimellisesti, muistaakseni toisessa viestissäni.
Ja toki ymmärsin sarkasmisi, mutta täällä se todennäköisesti olisi heti tulkittu merkiksi provosta kun en tiedä ettei miekkavalas ole kala...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen varmaan tuollainen nainen :D Tosiasia on, että mieheni ja lapsemme ovat minulle tärkeintä elämässä. Eivät he ole ainoita joista voin puhua, käymme matkoilla, osallistun luonnonsuojeluun, kodittomien auttamiseen yms. Mutta suurimmalla osalla kavereistani on ihan erilaiset kiinnostuksen kohteet.
Kaverini täällä ovat muodostuneet lähinnä miehen työkaverien vaimoista, naapureista ja muista pohjoismaalaisista. Olen luonnoltani muutenkin kotikissa, niin harvoin tapaan sinänsä uusia ihmisiä. Minua kiinnostaa historia, sodat, antropologia, lääketiede, psykologia jne. Kavereitani kiinnostaa urheilu, kauneus, kaikki mitä isolla rahalla saa ostettua, se onko Hermésin listalla vai ei, musiikkiura, leffatähdet yms. Mukavia ja ihania ihmisiä he kyllä ovat.
Ystävieni kanssa on sitten eri asia, mutta heitä on täällä vain muutama ja Suomessa ei oikeastaan enää kuin siskoni. Lontoosta yksi hyvä ystävä.
Mieluiten olisin kotona, mutta osallistun toki kavereiden illanistujaisiin, pidän niitä itse, käymme ainakin kerran viikossa lounaalla yhdessä.
Mieheni tekee niin paljon töitä, ettei meillä ole liikaa yhteistä aikaa. Hän on samanlainen kotikissa vapaa-aikanaan, urheilua lukuunottamatta. Hän kyllä osaa pestä pyykkiä, muttei saa koska on värisokea, osaa siivota ja siivoaakin. Siivooja kyllä yleensä hoitaa. Ruokaakin mies osaa itse laittaa tai käy ulkona syömässä. Mutta tosiasia on, että kun mieheni tulee vihdoin kotiin, haluan olla siellä hänen kanssaan.
Jos juttusi ovat yhtä tylsiä kuin tämä kommentti niin olet takuuvarmasti ap:n kuvailema tylsimys. Huomaatko että tekstissäsi selostat vain omaa elämääsi ja hädin tuskin sivuat keskustelun aihetta. Vähäisen älyn merkki...
:D Annoin lähinnä oman esimerkkitilanteeni kontekstiksi siitä, millaisia ihmisiä miehilleen omistuvat naiset voivat olla ja miksi. Omalla alallani esimerkit ovat oiva keino valottaa teesiä. Varmasti olenkin tylsimys, sitä en epäile tippaakaan! Onneksi mies on älykäs ;)
Kun kiinnostuksen kohteinasi ovat esim psykologia ja lääketiede niin luulisi sinunkin kuvailevasi itseäsi älykkääksi. Vai ovatko ne sellaisia kiinnostuksenkohteita, että termin tietää mutta sisältöä ei. Älykkään miehesi kirjahyllyllä käynyt vähän otsikoita selailemassa mutta opuksien lukeminen ei luonnistu? Vinkkini sinulle on että kiinnostut seuraavaksi kehityspsykologiasta ja selvität millainen kahden aikuisen välinen terve suhde on.
Viimeinen lause oli sarkasmia. Ajattelin, että vinkkaava hymiö riittäisi kertomaan sen täällä, jossa äänenpainolla ja ilmeellä ei ole merkitystä. Omasta mielestäni olen melko älykäs, mutta eikö suurin osa ihmisistä ole? Psykologiaa ja antropologiaa olen opiskellut yliopistossa.
Ei se, että haluaa viettää aikaansa aviomiehen kanssa ole millään lailla epätervettä. Elämässäni on paljon muutakin, mutta perheeni on minulle se tärkein.
Ei se että haluaa viettää aikaa miehensä kanssa, ei tosiaankaan. Mutta oletko lukenut ap:n tekstiä? Kun kirjoitat että elämässäsi on paljon muutakin et todellakaan ole hänen kuvailemansa kaltainen nainen. Kun esimerkin avulla niin pitkästi vahvistaa teesiään niin kannattaa muistaa tarkistaa ettei kirjoita aiheen ohi - ja että ylipäätään on joku teesi.
Pointti on se, ettei AP voi tietää varmaksi mitä muiden elämässä tapahtuu vain sen perusteella mistä puhuvat. Minäkin puhun kavereideni seurassa suurimmaksi osaksi varmaan miehestäni ja lapsistani. Saatan vaikuttaa sille, ettei juuri muuta elämää ole. Ei heitä kiinnosta rahankeräykseni miekkavalaiden hyväksi tai vapaaehtoistyöni asunnottomien parissa. Ei edes uusimmat antropologiset julkaisut :O Ystävien seurassa sitten jutellaan syvällisemmistä.
Jos mieheni olisi hajamielinen, varmasti muistuttelisin häntä. Minusta on kiva tehdä hänelle aamupala. Ja joo, ihan rehellisesti olen kerran käyttänyt tekosyynä miestä ja hänen (valheellista) lentonsa aikaistumista, kun kaikki muut olivat menossa Weekndin tms. keikalle.
Huhhuh nyt on absurdia. Saanko kysyä miekkavalaskeräyksesi nimeä? Kiinnostaa itseänikin merieläinten suojelu. Mutta kai tiedät että Suomessa tarvitsee keräysluvan eli iha itseksesi et voi kaloja suojella.
Nojoo, jätän kaiken muun omituisuuden huomiotta mutta totean vain, että jos tutkimuksesi ovat yhtä täynnä kirjoitusvirheitä (ja hymiöitä ;)) sekä vaihtelet tutkimuksen "pointtia" yhtä tiuhaan kuin täällä kommentoidessasi, niin eivät ne kiinnostaisi minuakaan!
Pidin muutama vuosi sitten rahankeräyksen miekkavalaiden hyväksi For Freedom. Täälläkin New Yorkissakin tarvitsee siihen luvat, jotka haettiin. Miekkavalas ei muuten ole kala.
Kirjoitusvirheitä löytyy aivan varmasti! Ihmettelisin, jos ei löytyisi. En ole asunut Suomessa pitkään aikaan. Kommunikoin 90% ajasta englanniksi. Hymiöitä käytän koska tämä on keskustelua ilman äänenpainoja ja ilmeitä, eikä tieteellinen artikkeli.
En tee tutkimustyötä, olen kotona kahden pienen lapseni kanssa. Ja pointti tässä on koko ajan ollut se, ettei välttämättä voi tietää mitä ihmisen elämään sisältyy pelkästään hänen puheidensa perusteella.
Saanen kysyä mikä elämässäni tuntuu niin absurdilta?
Olisiko kannattanut mainita pointtisi ensimmäisessä viestissä? Kalajuttu oli sarkasmia, tiedän varsin hyvin ettei miekkavalas ole kala.
Ja absurdia on teinimäinen kerrontasi ja kuinka pompit asioista toisiin ilman että mikään liittyy tämän ketjun aiheeseen. Elämäsi ei niinkään, tietysti voisi olettaa että new yorkissa asuva tutkijaluonnonsuojelijakotiäitiantropologiseurapiiritär olisi kiireisempi eikä pyörisi av-palstalla kuvailemassa elämäänsä.
Lisäys: eihän sinun tarvitse kirjoitusvirheitäsi selitellä. Linkkaat vain julkaisusi tänne niin luen sen ja muutan mieltäni. Pelkkä abstraktikin riittää...
Minkä ihmeen julkaisun? Kuten sanoin, en ole työelämässä. En ole päivääkään työskennellyt opiskelemillani aloilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli kerran tällainen työkaveri. Hän oli ollut miehensä kanssa yhdessä lukioajoista saakka. Tuntui, että he olivat tehneet kaiken yhdessä. Kun me opiskelimme, kun me asuimme pääkaupunkiseudulla, kun me opiskeluaikana harrastimme keilaamista, kun me saimme opintomme päätökseen, kun me aloimme etsiä asuntoa, kun me ostimme auton, kun me kävimme siellä...
Hän ei varmaan koskaan puhunut minä-muodossa mistään asiasta. Yritin joskus kysellä hänen harrastuksistaan, mielenkiinnon kohteista, kirjoista. Vastaus oli aina me-muodossa.
Hän oli ihan herttainen ihminen, mutta maailman tylsintä seuraa.
Minä en kaipaa lähelleni ystävää kelle on vastenmielistä minulle tärkeät asiat, oli sitten mies tai työ tai mikä vaan. Miksi se on muuten juuri se mies mikä häiritsee, jos yhtä paljon puhuu harrastuksesta tai jostain muusta niin ei haittaa. Olen huomannut myös sellaisen asian, että mitä onnellisemmaksi oma elämä on muuttunut vuosien aikana, sen vähemmän minua itseäni häiritsee mikään miten muut elävät ja ovat. Puhukoot ihmiset mistä haluavat, pääasia että ovat onnellisia. Ja elämän tarkoituksena kaikkine mahdollisine riskeineen ei toinen ihminen ole pahimmasta päästä. Ehkä jopa kauneinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en kaipaa lähelleni ystävää kelle on vastenmielistä minulle tärkeät asiat, oli sitten mies tai työ tai mikä vaan. Miksi se on muuten juuri se mies mikä häiritsee, jos yhtä paljon puhuu harrastuksesta tai jostain muusta niin ei haittaa. Olen huomannut myös sellaisen asian, että mitä onnellisemmaksi oma elämä on muuttunut vuosien aikana, sen vähemmän minua itseäni häiritsee mikään miten muut elävät ja ovat. Puhukoot ihmiset mistä haluavat, pääasia että ovat onnellisia. Ja elämän tarkoituksena kaikkine mahdollisine riskeineen ei toinen ihminen ole pahimmasta päästä. Ehkä jopa kauneinta.
Juuri näin.
Keskitytään olennaiseen - ja se ei ole raha, vapaa-aika eikä viihde.
Ystäväporukassamme oli aikoinaan tuollainen nainen. Heti kun hän "pääsi" suhteeseen (ihan kuin se olisi suurikin saavutus) niin hän unohti kaikki muut puheenaiheet. Martti sitä, Martti tätä, Martti istuu, Martti makaa. Jos olkona satoi, niin kikatus kuinka kesällä harrastivat seksiä ulkona sateen ropistessa.
Tyttöjen iltaan se kultsi raahattiin aina mukaan vaikka kenenkään muun miehet ei tulleet paikalle. Tämä karsi huomattavan osan puheenaiheista pois, kun emme halunneet puhua henkilökohtaisia juttujamme tuntemattoman läsnä ollessa. Lopulta emme uskaltaneet jutella niitä edes tämän ex-ystävän kuullen kun tajusimme että kaikki juttumme kuukautiskivuista rahaongelmiin kulkeutuivat aina hänen kummpaninsa korviin, kuka se sitten sillä hetkellä sattui olemaankaan.
No, kas kummaa niin hän on pikkuhiljaa karsiutunut pois koko porukasta ja nyt emme kukaan ole olleet yhteydessä häneen kahteen vuoteen. Tämä tarkoittaa sitä, että hänellä on joku kierroksessa koska muuten hän ottaa aina yhteyttä meihin. Olimme siis varalla, jos se kultsi jättää. Enää ei onnistu.
Ymmärrän tiettyyn rajaan asti: esimerkiksi tuoreesta suhteesta innostunut höpöttää varmasti kyllästymiseen asti "mun murusta", ja useimmilla se vaihe meneekin ohi. Ja myönnetään, kyllä minäkin joskus "varmistan", onko ok mennä reissulle tai spontaanisti viettämään tyttöjen iltaa. Se on perushuomaavaisuutta, mutta ei oikeastaan edes tarkoitus "anella herralta lupaa".
... Mutta joo, pidemmän päälle on vaivaannuttavaa, jos kaikki keskustelunaiheet kimpoavat "kullan" kautta. saati kaikki tekeminen on oikeastaan ennen kaikkea kiinni siitä, saako puolisoltaan luvan, tai pärjääkö se rukka yksin. Usein nämä roolit ovat toisiaan ruokkivia, ellei parisuhde sitten kariudu ennen aikojaan: toinen taantuu entistä enemmän passattavaksi ja kontrolloitavaksi, kun taas toinen käy entistä hallitsevammaksi kanaemoksi - kun eihän tuo kertakaikkiaan vain pärjää yksin!
Aika yksitoikkoista sekin on, jos jonkun puheenaiheet liittyy pelkästään vaikka koiraan tai lapsiin. Ei tarvitse olla "mies sitä" ja "mies tätä". Yhtä tylsää olisi kuunnella pelkästään: "Meidän Roki sitä" ja "Meidän Roki tätä ja tuota". Kivaa, että ihmiseltä löytyy tärkeitä asioita, mutta välillä voisi jutella muustakin. :)
Ole kateellinen hiljaa!