G: Hei nelikymppiset! Minkälainen elämäntilanne? Miten suhde voi? Oletko tyytyväinen?

Minä aloitin elämän sekoittamisen nelikymppisenä.. muutto uudelle paikkakunnalle, uusi työ ja sitten ero miehestä. Jäin lapsilauman kanssa yksin. 

Nyt terveys reistaillut ja paljon kokeneena 46 aloittamassa uuden ammatin opiskelua ja joka päivä tuo tullessaan uusia haasteita. Talous on sellaista tasaista nitkuttelua, mutta tarkalla menolla pärjää. 

Uusi suhde on ollut kohta vuoden kuvioissa ja se on ihanaa..jotain ihanaa kaiken tämän mylläkän keskellä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

40+ mies ja kyllähän se elämä aikalailla loppuu tossa 40 jälkeen. Tylsää. Tuntuu vähän siltä, että kaikki on koettu ja nähty ja nyt vaan sitten saman toistoa.  Mulla oli ihan viehkeä  

Sulta puuttuu projekti, johon suhtautua intohimolla. Kokeile vaikka opiskella uutta alaa tai hanki se uusi lapsi. Freesaa kummasti mieltä. Muuten sulle jää käteen sporttaus, kaljan lipitys tai uraputki. 

Se on totta, että intohimo puuttuu, mutta toistaalta kaikki "projektit" on enemmän tai vähemmän turhaa illuusiota. On tässä jotain harrastuksia ja töissäkin voi käydä jos siltä tuntuu, mutta eipä niillä enää ole mitään merkitystä. Kyllä ihmisen elämä loppuu 40v tietämille, ja sen jälkeen se on sellaista hiileen puhaltamista, että vähän lämmittäisi. Moni varmaan sitten elää menetettyä nuoruutta tai vasta vanhana on varaa tehdä asioita. 

Ei kyllä enää jaksa lapsiakaan alkaa tekemään, lähinnä ei oikein kiinnosta sitoutua kehenkään naiseen, sen verran ikäviä tapauksia liikenteessä. 

Ehkä voisi muuttaa ulkomaille asumaan, ainakin olisi paremmat säät ja Suomi on miehelle jotenkin vihanmielinen paikka asua. 

Höpsistä, joida masennus ensin alta pois ja katso tilanne uusiksi. Minä aloitin nelikymppisenä uuden elämän. Aloin opiskelemaan uutta ammattia mikä todella kiinnostaa ja sen lapsenkin vielä tekaisin. Ja elämä on täynnä mielenkiintoisia asioita. Totta, jos olisin jatkanut bissenvetoa ja tylsää duunia se elämä varmaan näyttäisi samalta kuin sinulla nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 41 v, ei miestä eikä lapsia. Mukavaa, rentoa elämää nyt kun ei enää ole haluakaan puolison löytämiseen. Jossain 35-38 v. oli vaikeaa kun oli pakkomielteinen halu vielä löytää mies ja saada lapsi. Mutta kun ei löytynyt niin ei, ja siihen oli vaan sopeuduttava. Nyt on taas elämä hyvää kun olen tämän asian mielessäni hyväksynyt.

Ihan sama juttu täällä :) Ja on niin ihanaa, kun on oppinut elämään ihan omannäköistä elämää, jota ei muiden normit ja odotukset enää rajoita, muokkaa tai painosta. N 42 

Täytän keväällä 42 vuotta, mies pari vuotta vanhempi ja lapset ihania fiksuja koululaisia. Miehen kanssa ollaan oltu pian 20 vuotta yhdessä ja vaikka välillä rähistään, niin ei meitä taida mikään erottaa. Kymmenisen vuotta sitten rakensimme oman talon, molemmat olemme mieluisissa työpaikoissa ja asuntolainat on maksettu jo vuosia sitten. Kaiken kaikkiaan menee oikein mukavasti ja leppoisasti.

Ihan onnellinen olen. Itseni kanssa sinut aivan eri tavalla kuin aiemmin. Tuntuu, että joka vuosikymmen vaan paranee :) Hyvä työ jossa viihdyn, rakkaita ystäviä, vapaus tulla ja mennä, kun olen sinkku nykyään. Omaisuutta en ole koskaan kaivannut eikä sitä ole, mikä lisää vapauden tunnetta. Ainoa mikä tuo huolta, on ikääntyvät vanhemmat, kokoajan on jotain kremppaa, ja aika paljon tarvitsevat apua. Toisaalta olemme läheisiä, joten ihan mielelläni annan takaisin nyt sen tuen mitä aikoinaan itse sain :) 

Ikää 45. Lapset teini-iässä. Vakituinen työpaikka, jonka vaihtaminen tosin vakavassa harkinnassa.

Viime vuosina olen kohdannut niin suuria pettymyksiä ihmissuhteissa (rakkaus, ystävät, työkaverit), että lasten muuttaessa omilleen olen varmaan pääasiassa yksin.

Kaiken p**kan keskellä olen kuitenkin lopettanut sitkun - elämän ja alkanut toteuttaa pitkäaikaisia unelmiani.

up. Näitä on kiva kuulla!

Ikää 39 v eli en ihan vielä nelikymppinen, mutta kerronpa nyt kuitenkin. Lapset 10 ja 13, ihan ok avioliitto, hyväpalkkainen ja kiinnostava työ. Upea koti, laina on maksettu tulevan kymmenen vuoden sisällä. Ihania ystäviä! Matkustan paljon, maailma on auki. Ei vielä huolta omista vanhemmista, isovanhempiakin vielä elossa. Terveyskin ihan ok ja kuntoilun makuun pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni puoli vuotta sitten. Olen kiitollinen elämälle.

44 v., vuosi erosta, lapset päiväkodissa ja peruskoulussa. Ihan hyvä työpaikka, ok tulot, joilla saa maksettua eläkeikään yltävää asuntolainaa entisestä yhteisestä kodista. Eron jälkimainingit eivät ole vielä kokonaan laskeutuneet, miehen paljastuminen pettäjäksi oli kova pala. Eiköhän tässä kuitenkin ihan hyvin selvitä. Kovasti toivon vielä joskus löytäväni hyvän ja kivan miehen. Fyysisesti olo ok, taidan olla paremmassa kunnossa kuin 10 v. sitten. Ystäviä on paljon, monta tosi hyvää. Heistä, lapsistani ja läheisestä suvusta olen tosi kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

40+ mies ja kyllähän se elämä aikalailla loppuu tossa 40 jälkeen. Tylsää. Tuntuu vähän siltä, että kaikki on koettu ja nähty ja nyt vaan sitten saman toistoa.  Mulla oli ihan viehkeä  

Sulta puuttuu projekti, johon suhtautua intohimolla. Kokeile vaikka opiskella uutta alaa tai hanki se uusi lapsi. Freesaa kummasti mieltä. Muuten sulle jää käteen sporttaus, kaljan lipitys tai uraputki. 

Se on totta, että intohimo puuttuu, mutta toistaalta kaikki "projektit" on enemmän tai vähemmän turhaa illuusiota. On tässä jotain harrastuksia ja töissäkin voi käydä jos siltä tuntuu, mutta eipä niillä enää ole mitään merkitystä. Kyllä ihmisen elämä loppuu 40v tietämille, ja sen jälkeen se on sellaista hiileen puhaltamista, että vähän lämmittäisi. Moni varmaan sitten elää menetettyä nuoruutta tai vasta vanhana on varaa tehdä asioita. 

Ei kyllä enää jaksa lapsiakaan alkaa tekemään, lähinnä ei oikein kiinnosta sitoutua kehenkään naiseen, sen verran ikäviä tapauksia liikenteessä. 

Ehkä voisi muuttaa ulkomaille asumaan, ainakin olisi paremmat säät ja Suomi on miehelle jotenkin vihanmielinen paikka asua. 

Minusta tässä vaastauksessa on suurta viisautta, vaikka se on alapeukkuja saanutkin. Kyllä elämän kuuluu jossain keski-iän tienoilla muuttua, ja usein on viisasta se hyväksyä, eikä yrittää takertua nuoruuden arvoihin ja nuoruuden elämäntapaan. Sellaista takertumista on juuri intohimoisten projektien etsiminen, uuden perheen perustaminen ja muu koohotus.

Sen sijaan luonnollinen kehitys useimmilla on, että elämä alkaa suuntautua ulkoisesta elämästä eli niistä projekteista ja perheistä ja urasta sisäiseen elämään, henkiseen tai jopa hengelliseen elämään. Murrosvaihe ulkoisesta sisäiseen on usein tosi tuskainen kyllä, koska tosiaan, kaikki mistä ennen sai ilonsa menettää merkityksensä ja nautittavuutensa, mutta mitään uuttakaan ei ole vielä tilalla. Mutta kun sen vaan käy läpi juoksematta pakoon ja yrittämättä täyttää tyhjää tilaa, tai "hoitaa masennusta", niin eräänä päivänä voi huomata tavallisessa pienessä arjessa jotain sellaista syvyyttä ja tyydyttävyyttä, jota ei koskaan ole kokenut mistään.

45-vuotias nainen, naimisissa ihanan miehen kanssa n. 16 vuotta tähän mennessä. Ei merkittävämpiä karikoita koskaan. Molemmat akateemisia ja vakityössä. Pitkälti maksettu asunto nätillä alueella pk-seudulla. Terveinäkin on saatu olla. Parasta kaikessa on meidän teini, jolla sujuu elämänsä kaikki osa-alueet ihan käsittämättömän hyvin.

Kylläpä kuulostan ärsyttävältä :-).

Unelmia on meidän perheellä vielä vaikka kuinka, vaikka kaikki tärkein on jo saavutettu.

Olen 40-vuotias ja kouluttaudun uuteen ammattiin. Koulutuksen päättyessä parin kuukauden päästä ei ole mitään työtä tiedossa enkä ole koskaan ollut työttömänä. Se ahdistaa. Lapset ovat isoja ja miehen kanssa oltu yhdessä 20 vuotta, matkusteltu ja on ollut mukavaa paitsi nyt kun mies on löytänyt crossfitin ja joogan.

Hänellä menee harrastuksissaan todella lujaa eikä yhtään ajatusta suoda enää perheelle joka on vaikeimmassa tilanteessa koskaan.

Tukea ja auttamishalua ei löydy vaimolle eikä opiskelevalle lapselle, vaikka apua pyydetään sitä ei anneta.

Ulkopuolisille ihmisille harrastusten parissa riittää kauniita sanoja ja ystävällisyyttä.

Oli yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia mutta ei taida olla enää.

Tuntuu että elämä on kaatumassa tähän.

Ap taas tässä

Näitä on tosi kiva lukea. Omaa suhdettani mietin vielä, että ehkä aloitan pienen erkaantumisen miehestäni, ei siis eromielessä vaan omien unelmien toteuttamisessa. Mies ei ole mikään matkustajaihminen, mutta lasten ollessa pieniä olen onnistunut vänkäämään hänet reissuille mukaan. Nyt ajattelin lopettaa tämän ja reissata itse tai lasten kanssa.

Ehkä hänellä muutamassa vuodessa kipinä syttyy taas matkailuunkin, kun en " vänkää" häntä mukaan vaan tulkoon jos tulee...

Ei töitä, ei lapsia, ei suhdetta, ei koulutusta, ei asuntoa, ei varallisuutta.

Ei intohimoa.

Ei tulevaisuutta.

Hidas kulku kohti loppua.

42 v, lapset koululaisia, itse on voinut panostaa pikkulapsivaiheen jälkeen enemmän itseensä ja uraansa ja täytyy sanoa, että nautin joka hetkestä. Työni on haastavaa ja välillä turhankin kiireistä, mutta pidän siitä, että minulla on lopultakin kunnolla vastuuta ja sen mukainen palkka ja asema työpaikalla. Fyysisesti olen paremmassa kunnossa kuin vuosikausiin. Olen löytänyt oman, naisellisen tyylini ja vaikka ikä näkyy, niin itsevarmuus kompensoi. Saan miehiltä paljon positiivista huomiota. Tiedän kyllä, etten tästä enää nuorru, joten nautin, kun vielä voin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

40+ mies ja kyllähän se elämä aikalailla loppuu tossa 40 jälkeen. Tylsää. Tuntuu vähän siltä, että kaikki on koettu ja nähty ja nyt vaan sitten saman toistoa.  Mulla oli ihan viehkeä  

Sulta puuttuu projekti, johon suhtautua intohimolla. Kokeile vaikka opiskella uutta alaa tai hanki se uusi lapsi. Freesaa kummasti mieltä. Muuten sulle jää käteen sporttaus, kaljan lipitys tai uraputki. 

Se on totta, että intohimo puuttuu, mutta toistaalta kaikki "projektit" on enemmän tai vähemmän turhaa illuusiota. On tässä jotain harrastuksia ja töissäkin voi käydä jos siltä tuntuu, mutta eipä niillä enää ole mitään merkitystä. Kyllä ihmisen elämä loppuu 40v tietämille, ja sen jälkeen se on sellaista hiileen puhaltamista, että vähän lämmittäisi. Moni varmaan sitten elää menetettyä nuoruutta tai vasta vanhana on varaa tehdä asioita. 

Ei kyllä enää jaksa lapsiakaan alkaa tekemään, lähinnä ei oikein kiinnosta sitoutua kehenkään naiseen, sen verran ikäviä tapauksia liikenteessä. 

Ehkä voisi muuttaa ulkomaille asumaan, ainakin olisi paremmat säät ja Suomi on miehelle jotenkin vihanmielinen paikka asua. 

Minusta tässä vaastauksessa on suurta viisautta, vaikka se on alapeukkuja saanutkin. Kyllä elämän kuuluu jossain keski-iän tienoilla muuttua, ja usein on viisasta se hyväksyä, eikä yrittää takertua nuoruuden arvoihin ja nuoruuden elämäntapaan. Sellaista takertumista on juuri intohimoisten projektien etsiminen, uuden perheen perustaminen ja muu koohotus.

Sen sijaan luonnollinen kehitys useimmilla on, että elämä alkaa suuntautua ulkoisesta elämästä eli niistä projekteista ja perheistä ja urasta sisäiseen elämään, henkiseen tai jopa hengelliseen elämään. Murrosvaihe ulkoisesta sisäiseen on usein tosi tuskainen kyllä, koska tosiaan, kaikki mistä ennen sai ilonsa menettää merkityksensä ja nautittavuutensa, mutta mitään uuttakaan ei ole vielä tilalla. Mutta kun sen vaan käy läpi juoksematta pakoon ja yrittämättä täyttää tyhjää tilaa, tai "hoitaa masennusta", niin eräänä päivänä voi huomata tavallisessa pienessä arjessa jotain sellaista syvyyttä ja tyydyttävyyttä, jota ei koskaan ole kokenut mistään.

Tämä oli jotenkin lohdullinen mulle. Olen 46 ja vanhat "tavoitteelliset koohotukset" ei tunnu enää sen arvoisilta, että viitsis moista. Tilalla on tyhjyys ja odotan... jotain, toisaalta pelkään masentuvani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun elämäni on ihan mukavaa, lapset aikuisia, talo lähes velaton ja rahaa mukavasti. Avioliitto edelleen kunnossa. Ihanaa kun voi matkustella, mennä ja tulla niinkuin huvittaa. Siinä mielessä nyt on vielä kivempaa kuin nuorena, koska rahatilanne on huomattavasti parempi. N49

49? Sä olet kyllä jo viisikymppinen, jos tuo oli ikäsi...

Niin? Olen yli neljäkymmentä. So? Jotain muuta tajunnan täräyttävää kommenttia?

Kommentteja pyydettiin nelikymppisiltä, ei viisi- tai kuusikymppisiltä. Ja sä olet viisikymppinen, et enää nelikymppinen.

N39

Ei miestä, ei lapsia, ei omaisuutta. En näitä enää haikaile, omaisuutta ehkä mahdollisuus vielä hankkia. Mies ja lapset eivät taida enää onnistua. En asu Suomessa. Stressaava työ, mutta vakaa ja suht hyvä palkka. Tasapaksu elämä, itsetunto selkeästi romahtanut iän myötä. Hyvä kunto, kun on aikaa urheilla. N41

Lähemmäss 50 kuin 40, uusi koulutus ja työ uudella alalla. Tuttujen vakavat sairastumiset ovat vaikuttaneet siten, että ymmärrän elämän rajallisuuden uudella tavalla ja sen, että monet tärkeät valinnat on jo tehty, eikä niitä voi muuttaa. Lapsiluku on täynnä esimerkiksi. Samoin tietty vauraustaso ja eläketaso ja sitä kautta elämäntapa alkaa olla vakiintunut sellaiseksi, ettei voi enää haikailla tiettyjä asioita. Jotkut asiat jäävät tässä elämässä saavuttamatta, esim, vanha nätti omakotitalo ja kesämökki (ellei muuta jonnekin paljon kauemmaksi). Paljon hyvää ja unelmia joita tavoitella, paljon luopumista ja tiettyjen asioiden muuttumista mahdottomaksi. Nuoruus ja aikuisuus on eletty ja jotkut asiat jäänyt kokematta. Jotain hienoja asioita koettu, esim mieleinen koulutus, lapsi ja asumista ulkomailla sekä hyvä mies. Terveyden haavoittuvuus uudella tavalla läsnä, aiemmin omaan toimintakykyyn ei ole tarvinnut kiinnittää huomiota. Monenlaista, hyvää ja haikeaa, oma elämäntarina ja minäkuva on vahvistunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun elämäni on ihan mukavaa, lapset aikuisia, talo lähes velaton ja rahaa mukavasti. Avioliitto edelleen kunnossa. Ihanaa kun voi matkustella, mennä ja tulla niinkuin huvittaa. Siinä mielessä nyt on vielä kivempaa kuin nuorena, koska rahatilanne on huomattavasti parempi. N49

49? Sä olet kyllä jo viisikymppinen, jos tuo oli ikäsi...

Niin? Olen yli neljäkymmentä. So? Jotain muuta tajunnan täräyttävää kommenttia?

Kommentteja pyydettiin nelikymppisiltä, ei viisi- tai kuusikymppisiltä. Ja sä olet viisikymppinen, et enää nelikymppinen.

N39

Luepa aloitus uudestaan.