Lue keskustelun säännöt.
G: Hei nelikymppiset! Minkälainen elämäntilanne? Miten suhde voi? Oletko tyytyväinen?
16.02.2016 |
Eli 40 täyttäneiden eloa, iloa ja ihmetystä. Olisi kiva lukea, miten koette elämänne nyt keski-ikäiseksi kypsyttyänne 😉
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
E kirjoitti:
Ei kai tässä vielä keski-iässä olla? Ikää on 40v, esikoinen on 22, viimeistelee opintojaan yliopistossa eräässä isossa Euroopan yliopistossa. Kuopus 19v asuu Australiassa. Asumme ulkomailla, talo on maksettu ja omalla yrityksellä menee hyvin, se työllistää 40 henkeä. Tänä vuonna tarkoitus lähteä miehen kanssa (suhdetta takana 25v) maailmanympärysmatkalle. Lapset tulevat tapaamaan meitä sinne tänne matkan aikana. Vuoden verran kierretään maailmaa. Ihan mukavasti tässä menee, "keski-ikäisenä".
No nyt kuulostaa oikeasti hyvältä!
Onnea!
Annatte inspiraatiota rikkaalle elämälle! :)
En halua antaa inspiraatiota rikkaalle elämälle, vaan toivoa nuorille pareille :) Vaikka saa lapset nuorena ja tapaa elämänsä rakkauden teini-ikäisenä ei se ole mikään huono juttu niinkuin nykypäivänä annetaan ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan parasta aikaa! Olemme 41-vuotiaita, yhdessä 21 vuotta, ainoa lapsi on jo lukiolainen. Vakiviroissa kummatkin heti valmistumisesta lähtien. Taloustilanne on todella hyvä, isompaa velkaa ei enää ole. Matkustaneet olemme aina paljon perheen kesken, nyt viime vuosina usein myös kahdestaan ja se on aivan ihanaa! Parisuhde ja seksielämä on nyt ehkä huipussaan, hiljaisempienkin aikojen jälkeen.
Ihania satuja teillä nelikymppiset, kaikki on kuin pitää olla vasta viisikymppisillä, elätte jo nyt kuin monta vuotta vanhemmat.Ankeelta kuulostaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihania satuja teillä nelikymppiset, kaikki on kuin pitää olla vasta viisikymppisillä, elätte jo nyt kuin monta vuotta vanhemmat.Ankeelta kuulostaa.
Terveisin kateellinen ja katkera.
Vierailija kirjoitti:
Ihania satuja teillä nelikymppiset, kaikki on kuin pitää olla vasta viisikymppisillä, elätte jo nyt kuin monta vuotta vanhemmat.Ankeelta kuulostaa.
Kerropa miten eri-ikäisten ihmisten "pitää elää". Ilmeisesti sinä sen määrittelet, vai?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairaseläkkeellä. Asunnot ja kesämökki maksettu. Mies tekee hanttihommia. jotenkuten pärjätään. Velkaa eikä osamaksuja ole. Omat vanhemmat täytyy hoitaa seuraavaksi kun lapset aikuistuvat. Itsensäkin kun saisi kuntoon. Parisuhde ok. Ystäviä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä suurituloisena, keski-ikäisenä on rankkaa. Hummeripäivällisillä otetaan nykyään paljon selfieitä, ja olen joutunut ottamaan ensimmäiset botoksit ettei lasten tarvitse hävetä vanhempiaan somessa. Golfkentällä tepastellessa saa onneksi liikuntaa ja raitista ilmaa. Jatkuvat viininmaistajaiset ja muut kissanristiäiset rasittavat maksaa. En tiedä kuinka selviän tästä rankasta ajanjaksosta.
N44
Tavallisia duunareita ollaan, kituutetaan vuodesta toiseen. 2 aikuista poikaa jotka asuvat vielä kotona ja yksi iltatähti. Suhde on kuitenkin hyvä, toistemme parhaita ystäviä ollaan, vielä kun keksisi yhteisen harrastuksen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
40+ mies ja kyllähän se elämä aikalailla loppuu tossa 40 jälkeen. Tylsää. Tuntuu vähän siltä, että kaikki on koettu ja nähty ja nyt vaan sitten saman toistoa. Mulla oli ihan viehkeä 20v tyttöystäväkin, mutta en vaan jaksanut sitäkään. Paneminenkin on sitä samaa, ihan ok puuhaa, mut eihän siitä mitään jää käteen, biologinen pakko, luonnon suuri kusetus.
Kyllä mä suosittelen nautimaan elämästä nuorena. Itsellä olisi nyt rahaa vaikka muille jakaa, mutta edes ryyppääminen, joka ennen oli hauskaa puuhaa, ei sekään kiinnosta.
Ja ennen kuin joku apina tulee lässyttämään että osta jotain tai matkusta, niin eipä noi asiat mitään tyydytystä tuo. Ainoa mistä on iloa elämässä on lapsen kanssa ajan viettäminen, mut niitäkin voisi olla useampi. Enää en taida jaksaa alkaa tekemään.
Vierailija kirjoitti:
40+ mies ja kyllähän se elämä aikalailla loppuu tossa 40 jälkeen. Tylsää. Tuntuu vähän siltä, että kaikki on koettu ja nähty ja nyt vaan sitten saman toistoa. Mulla oli ihan viehkeä 20v tyttöystäväkin, mutta en vaan jaksanut sitäkään. Paneminenkin on sitä samaa, ihan ok puuhaa, mut eihän siitä mitään jää käteen, biologinen pakko, luonnon suuri kusetus.
Kyllä mä suosittelen nautimaan elämästä nuorena. Itsellä olisi nyt rahaa vaikka muille jakaa, mutta edes ryyppääminen, joka ennen oli hauskaa puuhaa, ei sekään kiinnosta.
Ja ennen kuin joku apina tulee lässyttämään että osta jotain tai matkusta, niin eipä noi asiat mitään tyydytystä tuo. Ainoa mistä on iloa elämässä on lapsen kanssa ajan viettäminen, mut niitäkin voisi olla useampi. Enää en taida jaksaa alkaa tekemään.
Sulta puuttuu projekti, johon suhtautua intohimolla. Kokeile vaikka opiskella uutta alaa tai hanki se uusi lapsi. Freesaa kummasti mieltä. Muuten sulle jää käteen sporttaus, kaljan lipitys tai uraputki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
40+ mies ja kyllähän se elämä aikalailla loppuu tossa 40 jälkeen. Tylsää. Tuntuu vähän siltä, että kaikki on koettu ja nähty ja nyt vaan sitten saman toistoa. Mulla oli ihan viehkeä 20v tyttöystäväkin, mutta en vaan jaksanut sitäkään. Paneminenkin on sitä samaa, ihan ok puuhaa, mut eihän siitä mitään jää käteen, biologinen pakko, luonnon suuri kusetus.
Kyllä mä suosittelen nautimaan elämästä nuorena. Itsellä olisi nyt rahaa vaikka muille jakaa, mutta edes ryyppääminen, joka ennen oli hauskaa puuhaa, ei sekään kiinnosta.
Ja ennen kuin joku apina tulee lässyttämään että osta jotain tai matkusta, niin eipä noi asiat mitään tyydytystä tuo. Ainoa mistä on iloa elämässä on lapsen kanssa ajan viettäminen, mut niitäkin voisi olla useampi. Enää en taida jaksaa alkaa tekemään.
Pää jäi vetävän käteen? Moottoripyörän ostit varmaan 10 vuotta sitten?
48v naimisissa 2 nuorta aikuista lasta, velaton asunto. Äiti tarvitsee jo paljon apua ja kummasti minä olen se joka auttaa vaikka lapsia on paljon ja samalla paikkakunnalla. Koko muun elämän alleen peittävä huoli on kun toinen lapsi on pahasti päihdeongelmainen kaikkine oheisongelmineen ja vauvoineen. Ajattelen joka päivä että teen lopun tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
48v naimisissa 2 nuorta aikuista lasta, velaton asunto. Äiti tarvitsee jo paljon apua ja kummasti minä olen se joka auttaa vaikka lapsia on paljon ja samalla paikkakunnalla. Koko muun elämän alleen peittävä huoli on kun toinen lapsi on pahasti päihdeongelmainen kaikkine oheisongelmineen ja vauvoineen. Ajattelen joka päivä että teen lopun tästä.
Vaivoineen.
Vierailija kirjoitti:
Velat maksettu, hyvä työpaikka, ihana mies, fikstu lapset, koirakin sertifikaatin juuri voittanut, ja mikä parasta: miehet katselevat minua, missä vain kuljen. Silmäpeliä, flirttiä, lähestymisyrityksiä. Olen niin timmissä kunnossa nyt, paremmassa kuin konsanaan. Ja kun on rahaa laittaa ulkonäköönsä niin mikäs tässä on ollessa. Ja kaunis olen toki ollut aina :) Elämä hymyilee.
Jotenkin säälittävää kun pitää 40v+ ikäisenä vielä korostaa, että on niin timmissä kunnossa ja flirttiä tulee. Fakta on kuitenkin, että rupsahtanut ämmä ja alfaurokset katselee 20v typyjä. :)
Ja mikä toi koiran sertifikaatti :D joku doglady taas yrittää buustaa egoaan.
Just täytin 42 vuotta ja enimmän aikaa on sellainen olo, että ei jaksa eikä halua :( Siis mitään.
Ulkoisesti kaikki on suht ok, eli asutaan mukavasti sopivan suuressa, uudehkossa kodissa (josta hitokseen velkaa...), mulla on hyvä työ, hyviä harrastuksia, lapsilla menee koulussa kivasti, tavataan ystäviä, ollaan ihan kivan näköisiä (jos saa vähän itseään ja lapsiaan kehua!) ja sosiaalisia ihmisiä jne.
Mutta mutta. Olen tolkuttoman, loputtoman uupunut. Lisäksi lähimmäisen sairaus painaa minua niin, että olen alkanut pelätä kuolemaa. Omaa ja läheisten. Ajatukset kuolemassa ovat läsnä kaiken aikaa ja veikkaan että oma terveyskin on alkanut siitä kärsiä (ainakin kroppa oireilee pahasti). Mulla ei olis varaa kuolla, koska lapsilla ei käytännössä ole toista vanhempaa kun isäänsä ei isyys kiinnosta eikä sillä ole lapsiin oikein mitään suhdetta. Jos lapset joutuvat sille, heidän elämästään tulee kurjaa.
Toisen lapsen pitkäaikaissauraus rajoittaa sitä, ettei kenelle tahansa voi lapsia laittaa hoitoon jos itse tästä sairastun ja joudun esim. pidempiaikaiseen sairaalahoitoon tai menen huonoon kuntoon enkä pysty huolehtimaan lapsista. Sekin pelottaa - lähes yhtä paljon kuin että potkaisisin tyhjää tuosta vaan.
Olen kohta 40 v. Lapset ovat 6 v ja 9 v. Nuorin siis vasta menossa eskariin.
Talo on velaton ja saman miehen kanssa ollu 13 vuotta.
Olen työtön, mies hyväpalkkaisessa työssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40+ mies ja kyllähän se elämä aikalailla loppuu tossa 40 jälkeen. Tylsää. Tuntuu vähän siltä, että kaikki on koettu ja nähty ja nyt vaan sitten saman toistoa. Mulla oli ihan viehkeä
Sulta puuttuu projekti, johon suhtautua intohimolla. Kokeile vaikka opiskella uutta alaa tai hanki se uusi lapsi. Freesaa kummasti mieltä. Muuten sulle jää käteen sporttaus, kaljan lipitys tai uraputki.
Se on totta, että intohimo puuttuu, mutta toistaalta kaikki "projektit" on enemmän tai vähemmän turhaa illuusiota. On tässä jotain harrastuksia ja töissäkin voi käydä jos siltä tuntuu, mutta eipä niillä enää ole mitään merkitystä. Kyllä ihmisen elämä loppuu 40v tietämille, ja sen jälkeen se on sellaista hiileen puhaltamista, että vähän lämmittäisi. Moni varmaan sitten elää menetettyä nuoruutta tai vasta vanhana on varaa tehdä asioita.
Ei kyllä enää jaksa lapsiakaan alkaa tekemään, lähinnä ei oikein kiinnosta sitoutua kehenkään naiseen, sen verran ikäviä tapauksia liikenteessä.
Ehkä voisi muuttaa ulkomaille asumaan, ainakin olisi paremmat säät ja Suomi on miehelle jotenkin vihanmielinen paikka asua.
Minulla alkoi elämä kuusikymppisenä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :-)
Ihan mukavaa, lapset ovat päiväkodissa ja koulussa, molemmilla vanhemmilla työpaikat, tosin omassa palkassa ei hurraamista. Tämä työ ei tule kantamaan eläkeikään asti, enkä uutta tule alalta saamaan, joten ammatinvaihto on vielä kertaalleen edessä. Amk ja maisterintutkinnot on, ehkä tämä viimeinen olisi sitten joku duunariammatti.
Säästetään kovasti että joskus pystyisimme ostamaan oman asunnon, sitten kun pienempikin asunto riittää osan lapsista muutettua omaan kotiin, ehkä noin kymmenen vuoden päästä. Haluamme jatkossakin asua Helsingissä tai Espoossa. Olen 45-vuotias.