Lue keskustelun säännöt.
Mies sanoi todella pahasti raskauden jälkeisestä vartalosta
15.02.2016 |
Vauvamme on nyt vuoden ikäinen. Löysin eilen taas sivuhistorian täydeltä teinipornoa. Miehellä on aikaa vetää käteen esim. keskellä yötä klo 3 tai silla sekunnilla kun suljetaan ovi vauvan kanssa, mutta seksiä mun kanssani ei halua lähellekään samalla tavallla. Meille tuli siitä riita. Lopulta rauhotuttiin ja istuttiin keskustelemaan avoimesti.
Noh, mies sanoi suoraan, etten äitinä enää kiihota. Että rinnat ovat rupsahtaneet ja painoa liikaa, ettei seksi tunnu enää samalta. Kuitenkin kuulemma "rakastaa" minua. On hyvä isä. Osallistuu kotitöihin. Korosti sitä, että minun pitäisi olla kiitollinen hänen tekemisistään ja epävarmuuteni pilaa suhteemme. Piti siis ihan luonnollisena sitä, että äitiyden jälkeen ei vaimo enää haluta. Sanoi myös, että töissä on joku nainen, kuka muistuttaa mua "ennen kuin muutuin äidiksi". Kertoi avoimesti, että pientä ihastusta ilmassa muttei mitään olla tehty.
En oikein tiedä miten tästä eteenpäin. Eilinen meni hervottomaksi itkuksi. Tänään on ontto olo.
Pitääkö minun olla vain kiitollinen miehestäni ja niellä totuus?
Kommentit (539)
Ihan näin ketjua lukematta, miehesi on ihan oikeassa. Ei se raskauden jälkeinen vartalo mikään kaunis ole. Sinua se ei varmasti haittaa, kun olet lapsen sieltä kehostasi ulos pullauttanut, mutta mies ei selvästikään ole ok asian kanssa. En nyt sano että pitäisi laihduttaa ja jumpata jos ei jaksa, mutta silloin ei voi pahoittaa mieltään jos on toisen mielestä ruma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Öö? Mitä? Naiseus on kriisissä ja NAISET äimän käkenä? Luuletko sä oikeasti saatanan taukki, että naisille tulee YLLÄTYKSENÄ miltä normaali nainen näyttää? Tai miten media muokkaa naisvartaloa? Mitä tarkkaan ottaen se apn "relaxaaminen" tässä auttaa ku se on mies joka ulisee ulkonäöstä eikä ap itse? Tekeekö oikeastu noin tiukkaa katsoa sinne peiliin ja tajuta, että vika on nyt toisessa sukupuolessa kuin naisissa? Olisko ihan hyvä teillä miehillä vaan relax ja lopettaa kumitissien kuolaaminen?
Vierailija kirjoitti:
Yhteenveto: naisena oleminen ja naiseus ylipäänsä on syvässä kriisissä. Naisparat on ihan äimän käkenä kaupallisuuden ja somen puristuksessa! Mutta relax, te nyt olette mitä olette, ettekä muuksi muutu, helpottiko?
Vierailija kirjoitti:
Ihan näin ketjua lukematta, miehesi on ihan oikeassa. Ei se raskauden jälkeinen vartalo mikään kaunis ole. Sinua se ei varmasti haittaa, kun olet lapsen sieltä kehostasi ulos pullauttanut, mutta mies ei selvästikään ole ok asian kanssa. En nyt sano että pitäisi laihduttaa ja jumpata jos ei jaksa, mutta silloin ei voi pahoittaa mieltään jos on toisen mielestä ruma.
Ok. Eli kun vaimo synnyttää yhteisen lapsen, aviomiehellä on sen jälkeen oikeus haukkua. Ja sen kuulemisesta ei saa pahoittaa mieltään.
On se kumma, että Suomessa on niin paljon avioeroja. Suomalaiset miehet kun on niin suoraselkäisen "rehellisiä." :) Paitsi silloin, kun se rehellisyys loukkaa itseä.
Vierailija kirjoitti:
Öö? Mitä? Naiseus on kriisissä ja NAISET äimän käkenä? Luuletko sä oikeasti saatanan taukki, että naisille tulee YLLÄTYKSENÄ miltä normaali nainen näyttää? Tai miten media muokkaa naisvartaloa? Mitä tarkkaan ottaen se apn "relaxaaminen" tässä auttaa ku se on mies joka ulisee ulkonäöstä eikä ap itse? Tekeekö oikeastu noin tiukkaa katsoa sinne peiliin ja tajuta, että vika on nyt toisessa sukupuolessa kuin naisissa? Olisko ihan hyvä teillä miehillä vaan relax ja lopettaa kumitissien kuolaaminen?
Vierailija kirjoitti:
Yhteenveto: naisena oleminen ja naiseus ylipäänsä on syvässä kriisissä. Naisparat on ihan äimän käkenä kaupallisuuden ja somen puristuksessa! Mutta relax, te nyt olette mitä olette, ettekä muuksi muutu, helpottiko?
Kalikka voi kalahtaa, mutta koeta kestää! Ehkä huomenna paistaa aurinko sullekin ;)
Vierailija kirjoitti:
Ihan näin ketjua lukematta, miehesi on ihan oikeassa. Ei se raskauden jälkeinen vartalo mikään kaunis ole. Sinua se ei varmasti haittaa, kun olet lapsen sieltä kehostasi ulos pullauttanut, mutta mies ei selvästikään ole ok asian kanssa. En nyt sano että pitäisi laihduttaa ja jumpata jos ei jaksa, mutta silloin ei voi pahoittaa mieltään jos on toisen mielestä ruma.
Erinomaisen hyvä vinkki parisuhteessa sanoa toista rumaksi. Kummasti se vaan jää korvien väliin kaivertamaan ja muistuu mieleen, kun pitäisi puolison edessä vähentää vaatteita. Saa siinä toinen ihmetellä, että mikä kun puolisolle ei enää seksi maistu.
Toinen vinkki: kaikkea ei kannata sanoa ääneen. Tässä ei ole kyse pettämisestä tai valehtelemisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan näin ketjua lukematta, miehesi on ihan oikeassa. Ei se raskauden jälkeinen vartalo mikään kaunis ole. Sinua se ei varmasti haittaa, kun olet lapsen sieltä kehostasi ulos pullauttanut, mutta mies ei selvästikään ole ok asian kanssa. En nyt sano että pitäisi laihduttaa ja jumpata jos ei jaksa, mutta silloin ei voi pahoittaa mieltään jos on toisen mielestä ruma.
Sinulle sattuu työtapaturma ja menetät muutaman sormen tai syöpäleikkauksen jälkeen ihollesi jää isot arvet ja kemoterapian jälkeen lähtee hiukset. Puoliso sanoo rumaksi, niin ethän siitä voi mieltäsi pahoittaa, mitä sitä tosiasioita kieltämään.
Moi kaikki,
Kiitos viesteistä. Olen lukenut suurimman osan mutta en millään jaksa nyt vastata edes niihin mihin haluaisin. Sanon vaan, että useat on olleet ihania ja rohkaisevia. Kiitos siitä rakkaat naiset!
Kuitenkin, me sitten illalla keskusteltiin lisää. Tällä kertaa pidin väkisin kyyneleet poissa ja äänen tasaisena, vaikka sattui ehkä jopa enemmänkin kun eilen. Ihan vaan jo siksi, että kaduttaa kun huudettiin niin että vauva on samassa talossa.
Miehen mielestä mä pilasin eilen keskustelumahdollisuuden olemalla liian tunteellinen ja yliregoin jne.. Kun kysyin suoraan, eikö usko muhun sattuvan, että ei pidä mua haluttavana sanoi, ettei se ole pois hänen rakkaudestaan (?). Joo niin kiva, sillähän tavalla rakastetaan siskoja ja mummuja ja äitejä. Mä ajattelin, että avioparin välillä seksuaalinen vetovoima on se ehkä jopa tärkein liima. Niin kuitenkin miehen mielestä koko meidän suhteen ja mun "henk koht ongelmien" (eli synnytyksen jälkeisen masennuksen) syy on siinä, että mulla on huono itsetunto. Niin siis n. 4-6 kuukautta suurinpiirtein synnytyksen jälkeen mulla oli todella, todella rankka vaihe elämässäni. Rankin mitä ikinä olen kokenut. Mulla oli karmeita pelkotiloja (pelkäsin hysteerisesti, että vauva kuolee nukkuessaan ja kaikkea muutakin vielä absurdimpaa) ja tuntui, että tein kaiken mitä vaan voi tehdä väärin, olin vääränlainen, elämä on pilalla ja minä maailman huonoin äiti.. Hain ja sain rohkeasti apua, mistä olen vieläkin ylpeä. Nyt olo on jo huomattavasti parempi, mutta en voi kyllä sanoa, että masennus on voitettu. Ikävä kyllä.
Koen, ettei mies ollut tuona aikana (eikä oikeastaan vielä nytkään) tarpeeksi tukenani. Hän kyllä hoiti vauvaa ja teki kotitöitä, mutta sellainen oikea tuki tuntui ehkä puuttuvan. Jotenkin aistin, että itsekseen mies piti mun käytöstä tarpeettomana sekoiluna ja jopa halveksi sitä. Oli selkeästi sellanen asennne, että pitäisi vaan ryhdistäytyä. On sanomattakin selvää, ettei toi helpottanut hirveästi meidän välejä.
Mies puhui koko raskauden/puhuu edelleen siitä, miten tärkeää on pudottaa kilot. Olen siis 165cm/72 kg. Erityisesti alkuaikana, kun nukkumattomuus oli vielä pahempaa saatoin oikeasti romahtaa, kun mies tuntui olevan kaikkein huolestunein siitä, miksi olen syönyt sitä tai tätä tai miksi täällä on tämä pussi kaapissa ja oletko käynyt lenkillä vauvan kanssa. Totuus on se, että minulla ON huono itsetunto. Mä en vaan oikein ymmärrä, minkälainen itsetunto pitää olla, että ottaa hymyillen tiedon vastaan kuinka sun aviomies pitää sua lösähtäneenä, rumana ja yhtä haluttavana kuin teidän olohuoneen sohva. Miksi mies edes harrastaa välillä seksiä kanssani?
Mä ehdotin pariterapiaa, mies tyrmäsi idean ehdottomasti ja piti sitä typeränä. Eniten ehkä koko keskustelussa loukkasi se, kun yritin ehdottaa jos tekisin jotain uutta niin jos se sytyttäisi miestä. Ehdotin,e että ostaisin jonkun kauniin alusasun missä mulla olisi hyvä olo.. niin mies vaan nauro. Sattui kyllä sydämmeen.
Tää tilanne ei oo kyllä yhtään hyvä. Olen niin väsynyt ja sekava olo, ettei tässä tekstissä ole varmaan päätä tai häntää. Anteeksi siitä.
Kuitenkin niin tuntuu niin pahalta, kun kysyin että miksi olet sitten tälläsen ruman säkin kanssa. Eroa ja mee vaikka sen lapsettoman kauniin timmin työkaverisi luokse. Niin mies vaan hokee miten ei ikinä "voisi tehdä mulle tai lapselle niin" ja rakastaa mua. Mies on tosi kova sanomaan tota, että rakastaan. Se on omituista, koska suoraan sanottuna musta ei tunnu lainkaan siltä usein. Tai silleen, jotenki noi meidän riidat loppuu aina siihen, miten mies on se järkevä ja looginen (tää tekee mut hulluksi. On sellanen "ole nyt järkevä"-asenne, vaikka olisi sanonut kuinka törkeitä tai typeriä ja mä vastaan samalla mitalla) ja parempi ihminen omasta mielestään ja kaikki vika on mussa. Ilmeisesti myös se laihdutus olisi maaginen ratkaisu kaikkeen. Ilmeisesti mun rakastaminen on vaa´an numerosta kiinni.
Totuus on se, etten pysty nyt laihduttamaan. En pysty. Se ei ole edes siitä, etten haluaisi. En pysty. Mulla menee kaikki voimat, että saan vauvan, itseni, arjen ja oman mieleni kasassa pitämiseen. Mä ihailen vilpittömästi niitä äitejä, jotka pinkasee vaunulenkkejä rikkonaisilla yöunilla ja raikkaana, mutta ajatus jostain vaunulenkistä on yhtä mahdollinen kuin että juoksisin maratonin.
Mä en nyt pysty jäsentelemään ajatuksiani sen enempää. Halusinv aan tulla kertomaan meidän tilanteen. Tuolla joku kirjoitti todella hyvin, että vauvan jälkeen on voimaton. Mä en koe ikinä olleeni näin voimaton ja haavoittuva kuin nykyään vauvan saannin jälkeen. Ennen olisin luultavasti lähtenyt ovet paukkuen. Nyt en vaan jotenkin kykene. Pahimmassa masennussuossa harkitsin jopa uskontojuttuja, mikä kertonee tilanteen vakavuuden. No joo, ei tässä muuta. Lähdetään tänää varmaan vauvan kanssa vanhemmilleni yöksi..
-Minna
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mun pitäisi tiivistää tunteeni miestä kohtaan, niin jollain tavalla olen menettänyt kunnioituksen kaiken sen pornopakkomielteen ja käytöksen takia. Jollain tavalla mies jopa ällöttää mua. EHkä silti rakastan? En tiedä. ON kamalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sun tilanteessa menisin vaikka pienelle kylpylä reissulle 2 yöksi esim.yksin tai ystävän kanssa ja veisin lapsen mummolaan hoitoon siksi aikaa.miettisit asiaa sit kun olet saanut kunnon unet ja rentoutunut osaat arvioida tilanteen uudeleen. Että erottako vai olla edelleen yhdessä ei se minusta ole normaalia, että mies haukkuu ulkonäköäsi ja ei enää halua sinua epäilen että syy voisi olla vaan se työpaikan akka mihin ihastunut. Mene oikeasti johonkin rentoutumaan oman mielenterveytesi kamnalta
Haukkuu ulkonäköä? Jos mun mies alkaisi näkyvästi lihomaan niin kyllä todellakin sanoisin siitä eikä se olisi haukkumista.
Jos miehesi lihoisi koska hänen kehonsa on viimeiset yhdeksän kuukautta luonut uutta elämää, puskenut sen ulos lantiostaan ja sen jälkeen oman kehonsa maidolla tätä uutta elämää ruokkinut, sanoisitko silloinkin? Kokisitko oman seksuaalisen tyydytyksesi optimoinnin juuri sen hetken tärkeimmäksi asiaksi?
Muuten vaan lihominen nyt taitaa kumminkin olla ihan pikkuisen eri asia.
Vaikka tottakai tässä kohtaa tietty olisi hyvä tietää kuinka paljon ap:n paino nyt lopulta on noussut...
Mikä ihmeen syy raskaus on lihota, varsinkaan pysyvästi? Ja tietenkään vauva-aikana ei seksi ole tärkeä juttu/ensimmäisenä mielessä. Mutta jos parisuhdetta meinaa ylläpitää niin kyllä asiaa kannattaa jossain vaiheessa alkaa vähän miettimään. Eikös ap:n lapsi ole jo vuoden vai muistanko ihan väärin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moi kaikki,
Kiitos viesteistä. Olen lukenut suurimman osan mutta en millään jaksa nyt vastata edes niihin mihin haluaisin. Sanon vaan, että useat on olleet ihania ja rohkaisevia. Kiitos siitä rakkaat naiset!
Kuitenkin, me sitten illalla keskusteltiin lisää. Tällä kertaa pidin väkisin kyyneleet poissa ja äänen tasaisena, vaikka sattui ehkä jopa enemmänkin kun eilen. Ihan vaan jo siksi, että kaduttaa kun huudettiin niin että vauva on samassa talossa.
Miehen mielestä mä pilasin eilen keskustelumahdollisuuden olemalla liian tunteellinen ja yliregoin jne.. Kun kysyin suoraan, eikö usko muhun sattuvan, että ei pidä mua haluttavana sanoi, ettei se ole pois hänen rakkaudestaan (?). Joo niin kiva, sillähän tavalla rakastetaan siskoja ja mummuja ja äitejä. Mä ajattelin, että avioparin välillä seksuaalinen vetovoima on se ehkä jopa tärkein liima. Niin kuitenkin miehen mielestä koko meidän suhteen ja mun "henk koht ongelmien" (eli synnytyksen jälkeisen masennuksen) syy on siinä, että mulla on huono itsetunto. Niin siis n. 4-6 kuukautta suurinpiirtein synnytyksen jälkeen mulla oli todella, todella rankka vaihe elämässäni. Rankin mitä ikinä olen kokenut. Mulla oli karmeita pelkotiloja (pelkäsin hysteerisesti, että vauva kuolee nukkuessaan ja kaikkea muutakin vielä absurdimpaa) ja tuntui, että tein kaiken mitä vaan voi tehdä väärin, olin vääränlainen, elämä on pilalla ja minä maailman huonoin äiti.. Hain ja sain rohkeasti apua, mistä olen vieläkin ylpeä. Nyt olo on jo huomattavasti parempi, mutta en voi kyllä sanoa, että masennus on voitettu. Ikävä kyllä.
Koen, ettei mies ollut tuona aikana (eikä oikeastaan vielä nytkään) tarpeeksi tukenani. Hän kyllä hoiti vauvaa ja teki kotitöitä, mutta sellainen oikea tuki tuntui ehkä puuttuvan. Jotenkin aistin, että itsekseen mies piti mun käytöstä tarpeettomana sekoiluna ja jopa halveksi sitä. Oli selkeästi sellanen asennne, että pitäisi vaan ryhdistäytyä. On sanomattakin selvää, ettei toi helpottanut hirveästi meidän välejä.
Mies puhui koko raskauden/puhuu edelleen siitä, miten tärkeää on pudottaa kilot. Olen siis 165cm/72 kg. Erityisesti alkuaikana, kun nukkumattomuus oli vielä pahempaa saatoin oikeasti romahtaa, kun mies tuntui olevan kaikkein huolestunein siitä, miksi olen syönyt sitä tai tätä tai miksi täällä on tämä pussi kaapissa ja oletko käynyt lenkillä vauvan kanssa. Totuus on se, että minulla ON huono itsetunto. Mä en vaan oikein ymmärrä, minkälainen itsetunto pitää olla, että ottaa hymyillen tiedon vastaan kuinka sun aviomies pitää sua lösähtäneenä, rumana ja yhtä haluttavana kuin teidän olohuoneen sohva. Miksi mies edes harrastaa välillä seksiä kanssani?
Mä ehdotin pariterapiaa, mies tyrmäsi idean ehdottomasti ja piti sitä typeränä. Eniten ehkä koko keskustelussa loukkasi se, kun yritin ehdottaa jos tekisin jotain uutta niin jos se sytyttäisi miestä. Ehdotin,e että ostaisin jonkun kauniin alusasun missä mulla olisi hyvä olo.. niin mies vaan nauro. Sattui kyllä sydämmeen.
Tää tilanne ei oo kyllä yhtään hyvä. Olen niin väsynyt ja sekava olo, ettei tässä tekstissä ole varmaan päätä tai häntää. Anteeksi siitä.
Kuitenkin niin tuntuu niin pahalta, kun kysyin että miksi olet sitten tälläsen ruman säkin kanssa. Eroa ja mee vaikka sen lapsettoman kauniin timmin työkaverisi luokse. Niin mies vaan hokee miten ei ikinä "voisi tehdä mulle tai lapselle niin" ja rakastaa mua. Mies on tosi kova sanomaan tota, että rakastaan. Se on omituista, koska suoraan sanottuna musta ei tunnu lainkaan siltä usein. Tai silleen, jotenki noi meidän riidat loppuu aina siihen, miten mies on se järkevä ja looginen (tää tekee mut hulluksi. On sellanen "ole nyt järkevä"-asenne, vaikka olisi sanonut kuinka törkeitä tai typeriä ja mä vastaan samalla mitalla) ja parempi ihminen omasta mielestään ja kaikki vika on mussa. Ilmeisesti myös se laihdutus olisi maaginen ratkaisu kaikkeen. Ilmeisesti mun rakastaminen on vaa´an numerosta kiinni.
Totuus on se, etten pysty nyt laihduttamaan. En pysty. Se ei ole edes siitä, etten haluaisi. En pysty. Mulla menee kaikki voimat, että saan vauvan, itseni, arjen ja oman mieleni kasassa pitämiseen. Mä ihailen vilpittömästi niitä äitejä, jotka pinkasee vaunulenkkejä rikkonaisilla yöunilla ja raikkaana, mutta ajatus jostain vaunulenkistä on yhtä mahdollinen kuin että juoksisin maratonin.
Mä en nyt pysty jäsentelemään ajatuksiani sen enempää. Halusinv aan tulla kertomaan meidän tilanteen. Tuolla joku kirjoitti todella hyvin, että vauvan jälkeen on voimaton. Mä en koe ikinä olleeni näin voimaton ja haavoittuva kuin nykyään vauvan saannin jälkeen. Ennen olisin luultavasti lähtenyt ovet paukkuen. Nyt en vaan jotenkin kykene. Pahimmassa masennussuossa harkitsin jopa uskontojuttuja, mikä kertonee tilanteen vakavuuden. No joo, ei tässä muuta. Lähdetään tänää varmaan vauvan kanssa vanhemmilleni yöksi..
Oho hups sori kaikki laitoin väärään ketjuun vastauksen! Heh :D
Eikun ei tullutkaan.. Sori! :DD Oon vähän väsyny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sun tilanteessa menisin vaikka pienelle kylpylä reissulle 2 yöksi esim.yksin tai ystävän kanssa ja veisin lapsen mummolaan hoitoon siksi aikaa.miettisit asiaa sit kun olet saanut kunnon unet ja rentoutunut osaat arvioida tilanteen uudeleen. Että erottako vai olla edelleen yhdessä ei se minusta ole normaalia, että mies haukkuu ulkonäköäsi ja ei enää halua sinua epäilen että syy voisi olla vaan se työpaikan akka mihin ihastunut. Mene oikeasti johonkin rentoutumaan oman mielenterveytesi kamnalta
Haukkuu ulkonäköä? Jos mun mies alkaisi näkyvästi lihomaan niin kyllä todellakin sanoisin siitä eikä se olisi haukkumista.
Jos miehesi lihoisi koska hänen kehonsa on viimeiset yhdeksän kuukautta luonut uutta elämää, puskenut sen ulos lantiostaan ja sen jälkeen oman kehonsa maidolla tätä uutta elämää ruokkinut, sanoisitko silloinkin? Kokisitko oman seksuaalisen tyydytyksesi optimoinnin juuri sen hetken tärkeimmäksi asiaksi?
Muuten vaan lihominen nyt taitaa kumminkin olla ihan pikkuisen eri asia.
Vaikka tottakai tässä kohtaa tietty olisi hyvä tietää kuinka paljon ap:n paino nyt lopulta on noussut...
Mikä ihmeen syy raskaus on lihota, varsinkaan pysyvästi? Ja tietenkään vauva-aikana ei seksi ole tärkeä juttu/ensimmäisenä mielessä. Mutta jos parisuhdetta meinaa ylläpitää niin kyllä asiaa kannattaa jossain vaiheessa alkaa vähän miettimään. Eikös ap:n lapsi ole jo vuoden vai muistanko ihan väärin?
En tarkkaa ikää tänne laita. No, mulla on nyt se tilanne, että laihduttaminen on yhtä todennäköistä kuin kiinan kielen täydellinen hanskaaminen. Se, että mies pyytää mua tällä hetkellä laihduttamaan on kuin minä sanoisin hänelle, että jos et kiipeä Everestille niin en voi rakastaa sinua.
Vierailija kirjoitti:
Eikun ei tullutkaan.. Sori! :DD Oon vähän väsyny.
Ei sitä - naisena - aina kaikkea hoksaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi ei kuulosta ihan normaalilta. Toki näin ulkopuolisena ON mahdotonta arvioida, mutta teiltä näyttää puuttuvan täysin tasa-arvoinen, terve kommunikointi.
Ei ole olemassa ihmistä, jolla olisi ap sinuun nähden oikeus oikeuttaa omat sanomisensa aina loogisiksi ja järkeviksi - sinun tunteittesi ja kokemustesi kustannuksella. Tuollainen taktiikka kuuluu manipulointikeinoihin, joilla toinen voi hiljalleen alistaa toisen omalle näkökannalleen. Lisäksi tuo painon vahtaaminen on sairaalloisen kuuloista. En yhtään ihmettele ap, että sinulla on huono itsetunto. Kukaan huonon itsetunnon omaava ei voisi tuolla tavalla suhtautuvan kanssa sitä parantaa.
Ei mies oikein rakastavalta kuulosta. Sinulla on ollut rankkaa ja mies ei näe mitään vikaa käytöksessään, ei edes ulkopuolisen terapian mahdollisuuttaa. Toivottavasti olotilasi kohenee ja alat miettimään onko tuo suhde, jossa sinua kohdellaan rakkaudella, välittämisellä ja sinua arvostetaan omana itsenäsi - ilman muuttamispyrkimyksiä jonkun pinnallisiin ihanteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sun tilanteessa menisin vaikka pienelle kylpylä reissulle 2 yöksi esim.yksin tai ystävän kanssa ja veisin lapsen mummolaan hoitoon siksi aikaa.miettisit asiaa sit kun olet saanut kunnon unet ja rentoutunut osaat arvioida tilanteen uudeleen. Että erottako vai olla edelleen yhdessä ei se minusta ole normaalia, että mies haukkuu ulkonäköäsi ja ei enää halua sinua epäilen että syy voisi olla vaan se työpaikan akka mihin ihastunut. Mene oikeasti johonkin rentoutumaan oman mielenterveytesi kamnalta
Haukkuu ulkonäköä? Jos mun mies alkaisi näkyvästi lihomaan niin kyllä todellakin sanoisin siitä eikä se olisi haukkumista.
Jos miehesi lihoisi koska hänen kehonsa on viimeiset yhdeksän kuukautta luonut uutta elämää, puskenut sen ulos lantiostaan ja sen jälkeen oman kehonsa maidolla tätä uutta elämää ruokkinut, sanoisitko silloinkin? Kokisitko oman seksuaalisen tyydytyksesi optimoinnin juuri sen hetken tärkeimmäksi asiaksi?
Muuten vaan lihominen nyt taitaa kumminkin olla ihan pikkuisen eri asia.
Vaikka tottakai tässä kohtaa tietty olisi hyvä tietää kuinka paljon ap:n paino nyt lopulta on noussut...
Mikä ihmeen syy raskaus on lihota, varsinkaan pysyvästi? Ja tietenkään vauva-aikana ei seksi ole tärkeä juttu/ensimmäisenä mielessä. Mutta jos parisuhdetta meinaa ylläpitää niin kyllä asiaa kannattaa jossain vaiheessa alkaa vähän miettimään. Eikös ap:n lapsi ole jo vuoden vai muistanko ihan väärin?
En tarkkaa ikää tänne laita. No, mulla on nyt se tilanne, että laihduttaminen on yhtä todennäköistä kuin kiinan kielen täydellinen hanskaaminen. Se, että mies pyytää mua tällä hetkellä laihduttamaan on kuin minä sanoisin hänelle, että jos et kiipeä Everestille niin en voi rakastaa sinua.
No koita saada hänet ymmärtämään että tarvitset aikaa. Mutta ihan oman itsesikin takia voisit valmistella itseäsi ajatukseen siitä että jossain vaiheessa hoidat itsesi fyysisestikin kuntoon. Nyt kun olette alkaneet miehen kanssa asiasta keskustella niin on hyvä jatkaa ja selvittää miehellä kuinka tarvitset hänen tukeaan.
Mitä tuohon masennukseen tulee, olen itsekin kokenut sen ja mun mies, muuten tosi ihana, ei osannut suhtautua siihen ollenkaan. Oli vihainen jos itkin jne. Sellaisen, joka ei ole masennusta kokenut, voi olla todella vaikea ymmärtää sitä. Yritä sinä taas ymmärtää miestä siinä, asiasta on turha tapella. Miettikää keinoja millä mies voisi ymmärtää sinua paremmin.
Tuntuu pahalta puolestasi. Miehesi on joko todella kypsymätön tai omaa tiettyjä narsistisisia piirteitä.
On kurjaa, jos hyväksyminen on jostain ehdoista, kuten painosta tai ulkonäöstä kiinni. Niin ei kuulu olla oikeassa suhteessa, jossa rakastetaan myötä ja vastoinkäymisissä.
Myöskin tuollaisten loukkausten on tarkoitus murentaa sinua entisestään. Hän ei ilmeisesti kykene sietämään ihmisten heikkouksia, koska silloin hänen olisi kohdattava oma vajaavaisuutensa. Olen pahoillani, mutta tuollaisesta halveksunnasta, mitä joudut kokemaan, on lähtölaskenta alkanut. Varsinkaan, kun hän ei ole innostunut pariterapiasta tms. Hän näkee syyn vain sinussa (todella inhottavaa) joten olet tahtomattasi pattitilanteessa. Et ole tehnyt mitään väärää. Sinun elämäntehtäväsi ei ole elää miellyttääksesi miestäsi. Olet arvokas sellaisena kuin olet!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikun ei tullutkaan.. Sori! :DD Oon vähän väsyny.
Ei sitä - naisena - aina kaikkea hoksaa :)
En ymmärtänyt. t. ap
Oikea rakkaus on ehdotonta. Hyväksyä sinut sellaisena, kuin olet. Vaikka jotkut asiat jurppii, niin silti yrittää hyväksyä ja tyytyä siihen, ettei rakkauden kohde ole täydellinen omaan makuun. Rakkautta on myös kunnioittaa toista ja jättää sanomatta loukkaavat sanat.
Kuulostaa siis siltä, ettei hän oikeasti rakasta sinua.
Ja sinun ei tarvitse todellakaan kuunnella tuota haukkumista ja kärsiä sellaisessa suhteessa! Oletko yritäänyt saada terapiaa (en jaksa lukea kaikkia viestejä) masennukseesi? Vie lapsi niin monesti hoitoon, kun siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti miehet sitten lakkaavat rakastamasta omia äitejään ja tyttäriään, jos heidän ulkonäkö muuttuu vuosien myötä. Kun kerran kaikki on siitä kropasta kiinni.
Ihan sairas kela.
Joo sillä onkin ihan helvetisti väliä onko äiti tai tytär seksuaalisesti haluttava. Sitä paitsi, missä tässä se rakkaus on loppunut? Ap:n mieshän on nimenomaan sanonut rakastavansa ap:ta.
Ilmeisesti miehet sitten lakkaavat rakastamasta omia äitejään ja tyttäriään, jos heidän ulkonäkö muuttuu vuosien myötä. Kun kerran kaikki on siitä kropasta kiinni.
Ihan sairas kela.