Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Huomenna aika raskaudenkeskeytykseen ja olo on edelleen epävarma.
14.02.2016 |
Ihan kauhea olo. Kello tikittää, eikä mulla ole mitenkään varma olo päätöksestä.
Meillä on kolme lasta, nuorin on vielä alle vuoden ja itse olemme jo lähellä neljääkymppiä.
Olen raskaana, mutta en suunnitellusti, päinvastoin, olemme olleet asiasta hyvin järkyttyneitä. Viikkoja on nyt noin 7-8.
Itse olin aluksi lapsen pitämisen puolella, mies oli ehdottomasti vastaan. Mies ei nähnyt minkäänlaisena vaihtoehtona lapsen pitämistä, sanoi, ettei kertakaikkiaan halua tätä lasta. En minäkään varsinaisesti halua, mutta abortti tuntuu hirvittävältä päätökseltä, toivoisin, että raskaus menisi itsestään kesken, ei tarvitsisi päättää keskeytyksestä, mutta lastakaan ei syntyisi. No, ei näytä menevän kesken, sikiöllä näkyi ultrassa vahva syke.
Olen mieheni kanssa yrittänyt pohtia todellista syytä keskeytykselle. Ulkoiset fasiliteetit ovat kunnossa, talous, terveys, parisuhde, työpaikat, yms. Tuntuu vain, että neljä lasta on paljon, mutta onko liian paljon? Me emme ole enää kovin nuoria, olen jo suureen ääneen julistanut kaikille, että meidän lapset ovat nyt tässä, töihinkin olen ilmoittanut palaavani. Töissä myös hieman kummasteltiin/paheksuttiin jo tätä kolmatta raskauttani.
Myös lasten ikäero ahdistaa. Kahden ensimmäisen välillä ikäeroa oli vain vuosi, elämä oli silloin aika kamalaa ja kaoottista, tuntui todella raskaalta ja ahdistavalta ensimmäiset vuodet. Arki oli yhtä kellontarkkaa aikatauluttamista ruokailuiden ja päiväunien kanssa, jotta paletti pysyi joten kuten kasassa. Oikein puistattaa ajatus kaupassakäynneistä tai kahden pienen raahaamisesta kukonlaulun aikaan päiväkotiin. Arki oli pelkkää suorittamista ja loputonta väsymystä.
Nämä isot lapset ovat nyt koululaisia ja olen todella nauttinut elämästä tämän viimeisen vauvan kanssa. On ollut ihanaa, rentoa, ei paineita, ei suorittamista, vauva on kulkenut kaikessa vanhassa helposti mukana. Nyt, jos tämä neljäs pidettäisiin olisi tuo aiempi kammottava kaaos taas edessä. Ja kahden pienen lisäksi pitäisi revetä vielä kahden koululaisenkin tarpeisiin. En todellakaan tiedä haluanko enää sellaista elämää. En tiedä olisiko se reilua kellekään lapsistamme, että tämä mukava ja leppoisa elämä (äiti kotona vauvan kanssa vastaanottamassa reippaana lapsia koulusta, ja aikaa ja energiaa todella olla kiinnostunut myös isojen lasten asioista) muuttuisi neljännen myötä hullunmyllyksi. Kyllä te tiedätte millaista elämä on kahden ihan pienen kanssa, ikäeroa tulisi nyt 1,5 vuotta.
Ja kaikki liikkuminen, lähteminen, matkustelu, kaikki. Muuttuisi ihan supervaikeaksi taas moneksi vuodeksi.
Lisäksi tiedän, että kaikki ystävät, tuttavat, sukulaiset, esimieheni, kaikki, pitäisivät neljättä lasta virheenä, hulluutena ja typeryytenä. Ja kun itsekin on niin epävarma, niin jos minkäänlaista tukea tai hyväksymntää ei ympäristöltä ole odotettavissa, niin en tiedä miten selviän.
Ja mun työ. Pidän kyllä todella suurena riskinä olla työelämästä tämänikäisenä pois vuosia. Suoranainen uraitsemurha. Ja vaikka kuinka on vakityö, niin enpä tiedä missä mallissa mun tehtäväni olisi enää vuosien päästä. Nyt se vielä on, kun olen sopinut paluusta kesän jälkeen. Jos nyt ilmoitankin toisesta äitiyslomasta putkeen, niin vain taivas tietää, miten tässä käy...
No näiden perusteella päädyimme siis keskeyttämään raskauden, vaikka se ei varsinaisesti kovin hyvältä ja helpottavalta tunnukaan. Aika sille on huomenna.
Olen sitä itkenyt valtavasti, mutta sopeutunut jo ajatukseen. Nyt kuitenkin mieheni käänsi aamulla kelkkaa ja sanoi, että hänen mielestään voisimme kuitenkin pitää vauvan, että kyllä me jotenkin selvitään.
En tajua! Jumalauta se on pari viikkoa vakaasti vaatinut, että raskaus keskeytetään ja saanut minutkin kääntymään puolelleen. Ja nyt alle vuorokausi ennen aborttia kääntääkin takkinsa täysin!
Mä en tajua nyt enää mistää mitään. En mä ole varma, että haluan tämän lapsen, mutta en ole varma haluanko sitä tappaakaan. Olimme kuitenkin jo asian päättäneet, olen käynnistänyt surutyön, hyväksynyt virheeni ja valmistautunut keskeytykseen ja elämään kolmen lapsen äitinä.
En tiedä enää mistään mitään. Kello käy.
Onko teillä mitään kommentoitavaa mun tilanteeseeni?
Ei mulla ole miehen lisäksi ketään muuta jolle asiasta voisi puhua.
Tarvitsisin kipeästi jonkun objektiivisen ihmisen mielipiteen...
Kommentit (133)
Pitäisin lapsen ehdottomasti, miksi välittää muiden mielipiteistä. Mielipidettä saa muuttaa, on kyse isosta asiasta. Peru keskeytys. Soitto riittää. Mitä teiltä puuttuU??? Rahaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän alkushokkisi ja miehen mielipiteen.
Teillä on kuitenkin (ilmeisen onnellinen ja hyvin toimeentuleva) ydinperhe, rakastavat vanhemmat ja kolme sisarusta. Jos olisin sinä, antaisin lapsen tulla. Näin nykyisellä kuopuksellakin olisi oma kaverinsa, kun kaksi vanhempaa ovat jo isoja. Jos pärjää kolmen kanssa, pärjää myös neljän kanssa.
Pari ensimmäistä vuotta kahden pienen kanssa ovat rankkoja, tiedän kokemuksesta. Sitten helpottaa kovasti, senkin tiedän kokemuksesta.
Olen sitä mieltä, että oikeuden aborttiin pitää olla vapaa, ja abortti on tietyissä tilanteissa ainoa oikea vaihtoehto. Olen myös sitä mieltä, että jos yhtään epäröi abortin tekemistä, silloin on paras jättää se tekemättä.
Tsemppiä sinulle. Toivottavasti yhdessä miehesi kanssa päädytte ratkaisuun, joka teistä kummastakin tuntuu parhaalta.
Anna adoptioon tai pidä itse? Palkkaa lastenhoitaja avuksi?
Älä mene raskaudenkeskeytykseen. Et tule katumaan lasta.
"En mä ole varma, että haluan tämän lapsen, mutta en ole varma haluanko sitä tappaakaan."
Huoh.. tappaa. Ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole lapsia, ei varmaan tulekaan (ei mitään ongelmaa asian kanssa, en vaan koskaan ole halunnut/yrittänyt). Olen kuitenkin kasvanut nelilapsisessa perheessä. Nuorin sisaruksistani on nyt päälle parikymppinen. Nelilapsisia perheitä kauhisteltiin jo tuolloin :D
Minusta nuo argumentit muiden mielipiteistä voit unohtaa täysin. On aivan yks *askanhailee mitä muut ajattelevat sinun ja miehesi ratkaisusta. Teidän perhe, teidän päätökset. Hyvin tarkkaan miettisin asian kuitenkin ihan oman perheenne jaksamisen ja elämän kannalta. Kuten olette pohtineetkin. Minulle abortti ei ole mikään peikko eikä "MURHA" kuten niin moni nainen tuntuu ajattelevan. Minusta abortti on aina hyvä ratkaisu jos resursseja ei ole eikä halua lapsen saamiseen. Siitä on täysin turhaa tuntea syyllisyyttä. On todella kypsää ja aikuisen vastuun tuntemista kaikki se, mistä kirjoitit: elämä on tässä nyt, kaikille lapsille on aikaa ja parisuhdekin voi hyvin. Miettikää hyvin tarkkaan, mistä olette valmiita luopumaan. Toki se pikkulapsiaika kestää vain joitakin vuosia, mutta ne vuodet voivat olla myös niitä kriittisiä. Mitä enemmän lapsia on, sitä vähemmän on aikaa ja energiaa yksilöille (toki tämä ei kaikissa tapauksissa pidä paikkaansa).
Keskustelkaa vielä miehen kanssa asiasta. Voisitko lykätä päätöstä vielä päivän tai kaksi? Kuuntele itseäsi ja sydäntäsi vielä kerran: onko kyse vain syyllisyydestä johtuen abortin tekemisestä vai siitä, että et kaipaa elämäänne enää yhtään ylimääräistä ihmistä ja haastetta?
Peru keskeytys ja puhu asiasta kunnolla miehen kanssa.
Keskeytys on sitä helpompi mitä aiemmin sen teet, mutta ei sitä tehdä sen vuoksi että oli se aikakin jo varattuna.
Mulla tulossa toinen joka alkoi tulemaan aivan yllättäen, ja kaksi kertaa oli keskeytys varattuna. Missään tapauksessa en ottaisi neljää, ja pyytänen sterilaation kunhan on nähty että tästä pienestä on eläjäksi.
Ei voi tietää mitä elämä neljän kanssa on ennen kuin on ne neljä lasta, mutta hemmetin tarkkaan kannattaa miettiä haluaako tuosta ottaa käytännössä selvää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän täysin keskeytyksen. Teette itse miltä tuntuu.
Tämä on nyt juuri sellainen "sosiaalinen syy", joka on useimmiten näille aborteille perusteena. Tekosyy, sanon minä. Miksi rakastaisit jo syntyneitä lapsiasi, mutta et sitten enää tätä neljättä? Mitä jos tappaisit vaikka vanhimman lapsesi ja synnyttäisit tämän, eikö se ole ihan sama asia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sait kyyneleet nousemaan silmiini. Ei, en ole koskaan tehnyt tai joutunut harkitsemaan aborttia. Ahdistuksesi välittyi niin koskettavan selvästi tekstistäsi. Äiti minäkin.
Koska miehesikin on alkanut epäröidä ja jos sinä et tiedä, mitä tehdä, älä tee sitä. Rankkaa aikaa tulee olemaan, kun toinenkin on noin pieni ja ne koululaisetkin tarvitsevat äitiä. Pari vuoden päästä kahdella nuorimmalla on seuraa toisistaan ja touhuavat aika paljon keskenäänkin. Hanki siivous- ym. käytännön apua, ei sinun tarvitse kaikkeen revetä.
Kun hänen synnyttyään katsot ensimmäistä haparoivaa hampaatonta hymyä, pikkuruisia sormia ja varpaita, miltä se tuntuisi?
Päätös on oltava jokaisen oma. Kukaan ei saa syyllistää, teit niin tai näin. Olet itse asian kanssa vastakkain koko loppuikäsi.
Ap, on järkyttävää jos menet aborttiin osaksi muiden mielipiteiden vuoksi... et kai ole niin heikko, kai sinulta oma tahto löytyy. Hienoa, että miehesi toi mielipiteensä ilmi nyt eikä abortin jälkeen. Siinä neljäs lapsi menee missä kolmekin. Ai ura kärsii, no sittenhän valinta on selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta aborttia ei pidä tehdä, jos ei ole täysin varma siitä, että se on oikea ratkaisu. Muussa tapauksessa se jää varmasti vaivaamaan ja haittaamaan elämää vuosikausiksi. Entä, jos teet abortin, palaat töihin ja parin vuoden sisällä työpaikallasi onkin yt:t, jossa sinut irtisanotaan? Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä.
Minulla on kahden vanhimman lapsen ikäero vajaa 1,5 vuotta. Vielä nytkin, kun lapset ovat jo aikuisia, se on minusta ihanteellinen ikäero, vaikka kieltämättä ensimmäinen vuosi nuoremman lapsen syntymän jälkeen oli raskas. Näin jälkikäteen ajatellen vuosi meni kuitenkin nopeasti, ja sen jälkeen kaikki lyhyen ikäeron hyvät puolet pääsivät voitolle.
Pidä se vauva, kyllä elämässä on taipumus asioiden järjestyä, tavalla tai toisella. Mutta sillä synnärireissulla teet sterilisaation tai vielä parempi, jos se miehesi menisi myös vasektomiaan. Olis tuplaehkäisy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä tee sitä jos vähänkin mietityttää <3
Tämän palstan perusteella ehkäisy on ihan hemmetin epävarmaa hommaa.
Jaaha, osalla taas vähän kohtuutonta kommenttia.
Minulla tuli heti sellainen olo tilanteestanne, että kannattaa lykätä päätöstä, kerran odotus on noin alussa vielä. Olisiko mahdollista saada keskusteluaikaa psykologille, jossa saisit puolueetonta keskusteluapua?
Asiat ovat kuitenkin aina järjesteltävissä ja muiden mielipiteistä ei todellakaan kannata välittää. Tsemppiä! Mielellään kuulisin, mihin päädyit/päädyitte.
Voi ystävä hyvä.
Äitinä ymmärrän tilanteesi ja ahdistaa puolestasi. Mitä tahansa päätätkin, se on oikein. Älä soimaa itseäsi.
Teillä on varaa
Tahdot lapsen
Mieskin epäröi
Vauvallakin olisi sisarus, isot on niin isoja että vauvasi jäisi kotiin yksin
Työt kyllä järjestyy. Ei se työ ole varmaa työssä olevillakaan.
Abortti kannattaa tehdä jos olet 100% varma.
Alue: Aihe vapaa
Kertomasi perusteella en sinuna menisi keskeytykseen huomenna. Luultavimmin katuisitte sitä ja tuntisitte syyllisyyttä, se ehkä jopa vaikuttaisi suhteeseenna ("sinä sitä halusit"). Lapsen pitämistä tuskin katuisitte.
Neljä lasta on toki paljon, mutta ei mahdoton määrä. Elämällä on tapana järjestyä. Muiden ihmisten mielipiteistä ei kannata välittää.