Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Katsoiko kukaan Lars von Trierin Melankolian?
14.02.2016 |
Mitkä on fiilikset?
Minä olen samoissa tunnelmissa kuin lapsena luettuani Muumipeikon ja pyrstötähden... Eli järkyttynyt ja jotenkin pelästynytkin, melankolinen.
Olen koko yön miettinyt tuota törmäystä. Millainen se oikeasti olisi? Tuskinpa tuollainen seesteisen kaunis ja äkillinen kuin elokuvassa!
Miten lähestyvä massa vaikuttaisi Maan painovoimaan, ilmakehään, ilmastoon, meriin... ja millä aikataululla kaikki tuo tapahtuisi?
Miten siitä uutisoitaisiin ja miten ihmiskunta reagoisi? Miten itse käyttäytyisin vääjäämättömän tuhon alla? Miten eläinten vaistot toimisivat?
Millainen tuollainen yllättävä, mutta viikkoja ennen ennakoitu maailmanloppu todella olisi?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkäveteistä tekotaiteellista paskaa. Ei ihme että Trier on masentunut kun ei osaa tuon enemmän ohjata. Loppu oli ihan ok.
Olisiko mielestäsi esim. Renny Harlin käsitellyt aihetta paremmin ja vähemmän "tekotaiteellisesti"?
Olisihan siihen voinut sisällyttää vaikka Teräsmiehen, joka olisi viime tipassa pelastanut maailman, vähän läheltä kuvattua seksiä ja rakkausdraamaa, hellyttävän labradorinnoutajan, mäiskettä ja hurrikaaneja...
... unohtamatta söpöliiniä lasta, joka sanoo "mommy" tai "daddy" jotain ja tähtilipun näkymistä jossain muodossa. Ja komea auto ja asunto pitää olla, ja jonkun valkoisen pitää olla puku päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se mulle jäi auki, että miksi sen toisen siskon aviomies lähti pois kun huomasi planeetan lähestyvän maapalloa uudestaan? Mihin lähti?
Pelkäänpä, että esteetikot eivät päivystä täällä. Jerry Bruckheimerin elokuvamaailman ystävät sitäkin enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Se mulle jäi auki, että miksi sen toisen siskon aviomies lähti pois kun huomasi planeetan lähestyvän maapalloa uudestaan? Mihin lähti?
Sehän meni ja tappoi itsensä. Koko perheelle oli varattu itsaripillerit, mies meni ja otti kaikki, löytyi kuolleena tallista.
Aika nerokas asetelma.
Onnellisuuden, rakkauden ja ilon päivä: häät.
Morsian niin masentunut että tuskin pysyy jaloillaan.
Komeetta lähestyy tuhotakseen kaiken.
Onko tuho sisäisen/henkisen romahduksen melankolinen metafora vai oikeasti konkreettinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se oli planeetta, ei komeetta. Ja kun se alkoi lähestyä maata, masentunut muuttui iloisemmaksi. Koska hän tiesi, että planeetta tuo ratkaisun, se lopettaa kaiken ja sitten ei ole enää mitään.
Katsoin hyvinkin, oli varmaankin jo toinen tai kolmas esityskerta Suomen tv:ssa. Mielenkiintoinen ja "erilainen" scifi-elokuva. Kannattaa katsoa muutenkin kuin Dunstin ihanuuksien takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mulle jäi auki, että miksi sen toisen siskon aviomies lähti pois kun huomasi planeetan lähestyvän maapalloa uudestaan? Mihin lähti?
Sehän meni ja tappoi itsensä. Koko perheelle oli varattu itsaripillerit, mies meni ja otti kaikki, löytyi kuolleena tallista.
Hitto taisin juuri silloin käydä vessassa niin jäi näkemättä kyseinen kohta.
Näin kyllä, että vaimo kävi tarkistamassa pilleripurkin mutta en nähnyt tuota kohtaa missä mies löytyi. Höh.
Vierailija kirjoitti:
Se oli planeetta, ei komeetta. Ja kun se alkoi lähestyä maata, masentunut muuttui iloisemmaksi. Koska hän tiesi, että planeetta tuo ratkaisun, se lopettaa kaiken ja sitten ei ole enää mitään.
Mutta se ajatus, se vaihtoehto että ihmiskunta on avaruudessa yksin, ja lakkaa kohta kokonaan olemasta, on aika musertava.
Miksi vain masentunut nähdään elokuvassa itsekkäänä? Siinähän itsekyydessä velloivat kaikki, poislukien se pieni poika (joka oli hämmentävän rauhallinen vaikka äiti panikoi sinne tänne. Johtuiko hapen puutteesta? Meillä lapset itkisivät paniikki-itkua tuossa tilanteessa. Äh, hirveän ahdistava ajatus tämäkin).
Ja minä käsitin alun kuvasta niin, että Melankolia oli pienempi kuin Maa? Se oli lähellä ja näyttäytyi suurena siksi, ja sattui sitten iskemään sille puolelle palloa missä Justine siskonsa kanssa asui. Sama loppu olisi hivenen erilainen toisella puolella palloa, kaksi sekuntia pidempi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sitten jäin miettimään, missä itse tahtoisin olla tuossa tilanteessa, kun tulisi kaiken loppu. Minä haluaisin olla kotona. Tässä näin, yläkerrassa, perheeni kanssa. Ehdottomasti haluaisin nähdä, minulla on aina pakottava tarve nähdä vaikka tiedän, että se ei aina ole hyväksi minulle. Mutta siinä vaiheessa sillä ei olisi mitään merkitystä.
Puristaisin lapset syliini, ja haluaisin itse olla miehen sylissä. Olisimme tässä, ja se tulisi, ja sitten - ei enää mitään.
Se planeetta Melancholia ei ole elokuvan pointti. Maailmanloppu ei ole elokuvan pointti. Se on kaikki vertauskuvaa. Se kertoo masennuksesta. Siitä että on ajanut elämänsä unpikujaan, liian isolla limusiinilla liian pieneen mutkaan. Tilanteesta ei ole ulospääsyä ja olo pahenee. Sitä vaan toivoo että kuolisi ja että kaikki kuolisi, että tulisi maailmanloppu ja se katkaisi kärsimyksen. Tämä elokuva on siis masentuneen narsistinen fantasia siitä kuinka joku iso planeetta vain tulee ja pyyhkäisee kaiken pois ja se aiheuttaa masentuneessa jollain kierolla tavalla helpoituksen ja onnen tunteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se planeetta Melancholia ei ole elokuvan pointti. Maailmanloppu ei ole elokuvan pointti. Se on kaikki vertauskuvaa. Se kertoo masennuksesta. Siitä että on ajanut elämänsä unpikujaan, liian isolla limusiinilla liian pieneen mutkaan. Tilanteesta ei ole ulospääsyä ja olo pahenee. Sitä vaan toivoo että kuolisi ja että kaikki kuolisi, että tulisi maailmanloppu ja se katkaisi kärsimyksen. Tämä elokuva on siis masentuneen narsistinen fantasia siitä kuinka joku iso planeetta vain tulee ja pyyhkäisee kaiken pois ja se aiheuttaa masentuneessa jollain kierolla tavalla helpoituksen ja onnen tunteen.
Hyvin kiteytetty.
Pidittekö niistä ylihidastetuista kohtauksista? Minusta ne oli upeita.
Vierailija kirjoitti:
Se oli planeetta, ei komeetta. Ja kun se alkoi lähestyä maata, masentunut muuttui iloisemmaksi. Koska hän tiesi, että planeetta tuo ratkaisun, se lopettaa kaiken ja sitten ei ole enää mitään.
Aivan oikein. Planeetta tietenkin. Ei komeetta. Olet aivan oikeassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko Kaurismäki Suomen von Trier? Tai tahtooko olla?
En näe mitään yhteistä Kaurismäessä.
Hieno kuvaus masennuksesta. Mulla on tuon ikäinen poika itsellä ja tämä puoi teki elokuvan toisen osan katsomisesta tuskaa.
Oletteko nähneet myös Dogvillen? Se on myös hyvä, aikaansaa ihan muita tunteita mutta hyvä luoja, miten koko mieli kiehuu siinä lopussa!
Vierailija kirjoitti:
En näe mitään yhteistä Kaurismäessä.
Niin, että Kaurismäki ei ole edes elokuvaohjaaja mielestäsi?
Lisäksi, mies, ihminen, aikuinen, jne, .... yhteistä on vaikka kuinka meillä kaikilla jos on halua nähdä eikä yritä pikkurilli pystyssä päteä ja tirkistää pienestä kulmasta jotain yksityiskohtaa kunkin tekemisissä.
tl:dr: perspektiivi, opettele näkemään asiota useammasta näkökulmasta, please.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En näe mitään yhteistä Kaurismäessä.
Niin, että Kaurismäki ei ole edes elokuvaohjaaja mielestäsi?
Lisäksi, mies, ihminen, aikuinen, jne, .... yhteistä on vaikka kuinka meillä kaikilla jos on halua nähdä eikä yritä pikkurilli pystyssä päteä ja tirkistää pienestä kulmasta jotain yksityiskohtaa kunkin tekemisissä.
tl:dr: perspektiivi, opettele näkemään asiota useammasta näkökulmasta, please.
Eiköhän konteksti ollut tässä ihan selvä - keskustelemme elokuvaohjaajista, emme "miehistä" tms. Otapa lääkkeet.
Alue: Aihe vapaa
mullekin nousi yksi sana mieleen tästä yliste muiden: tekotaiteellinen. en vaan valitettavasti näe enkä koe sitä vaikuttavuutta tässä.