Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu että elämä on pilalla. :( Olen 24v.
12.02.2016 |
Pelkästään ammattikoulu käytynä, haaveilen amk-opinnoista mutta rehellisesti; olen niin tyhmä etten usko selviäni niistä. Jo sisäänpääsy olisi varsinainen ihme.
Ei ole miestä, ei lasta. Luottotiedot menneet, 1500€ maksettavaa jäljellä. Minulla on aika huono iho ja kroppa, kasvot ihan ok. Ei ystäviä, muutama kaveri. Työpaikka on, joskin palkka on surkea. Olen kärsinyt mt-ongelmista koko pienen ikäni, nyt terapian ja rauhoittavien ansiosta pystyn käymään töissä ja edes haaveilemaan "normaalielämästä".
Asun sentään omistusasunnossa, ja minulla on 15v vanha auto. Että ihan (taloudellisesti) tyhjän päällä en ole, vaikkei edes ole niitä luottotietoja.
Mutta sanokaa nyt rehellisesti, onko elämäni pilalla? Onko mulla toivoa saada normaalielämää? Löytää miestä, selvitä amk:hon?
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se elämä yhtään sen parempaa on oli asunto oma tai ei. Tunnen monta vanhaa ihmistä jotka asuvat vuokralla kun eivät koskaan halunneet kerryttää omaisuutta ja ihan onnellisia ovat ilmankin.
No, me 90-luvulla syntyneet tullaa tuskin koskaan pääsemään eläkkeelle. Ja kuka meitä hoitaa kun ollaan vanhoja ja sairaita? Lapsetko..? Mitkä lapset? Ei mt-ongelmaisen kannata lisääntyä.
Siksi sijoitin asuntoon. Voin myydä sen jos tulee tarve rahalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ammattikorkeaan voi päästä myös polkuopintojen kautta. Tenttien keskiarvon pitää olla hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omistusasunto, auto ja työpaikka löytyy? Elämäsi on kuule paljon parempaa kuin usealla ikäiselläsi... Tyhmyys on vain tekosyy, runsaalla lukemisella ja motivoituneella asenteella voi päästä pitkälle. Ja oikeanlainen mies tulee vastaan jos on tullakseen.
No mutta toisaalta mt-ongelmia, ei luottotietoja. En ole myöskään kauhean ahkera, johtunee huonosta itsetunnossa. Äitini oli alkoholisti, ja hänen suosikkipuuhaansa oli mun vähättely. Hänen opetus oli että miksi sitä edes yrittämään kun ei susta kuitenkaan tule mitään.
Opiskelut pelottavat, jos ei pärjääkkään. Tai jos ei pääse edes sisään.
ap
Alkoholistin lapsena tunnistan tuon itsetunnon puutteen liiankin hyvin. Itsetunnon eteen on tehtävä töitä. Kyseenalaista vanhat uskomukset itsestäsi. Ne on vain ajatuksia ja omat ajatukset ei ole todellakaan totta! Lue läheisriippuvuudesta. Siitä kertovia kirjoja löytyy tai käy al-anon ryhmässä juttelemassa! Apua löytyy. Ota se vastaan. Rakasta itseäsi! Tee töitä oman hyvinvointisi eteen. Muut ei voi tehdä sitä puolestasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 21v, kohta 2nen. Peruskoulu käytynä, muita ei. Vakava päihderiippuvuus, piikitän opiaatteja (8 vuotta kestänyt). Katkaisuhoidossa käyty, epäonnistunut siinäkin. Ystäviä ei ole, miestä ei ole. Ei työpaikkaakaan. Luottotiedot menneet, velkaa ihan helvetisti. Asun vuokralla, ei ole ajokorttia tai autoa. Ainiin ja vakavia mielenterveysongelmia myös koko elämäni ajan, niihin en ole saanut mitään hoitoa, koska käytän aineita.
Tällä hetkellä mietin näitä vaihtoehtoja: väliaikainen korvaushoito (johon tuskin pääsen, joten tätä ei voi edes laskea vaihtoehdoksi), katkaisuhoitoon uudestaan (halua on, mutta voimia ja motivaatiota ei = retkahdan kuitenkin ja epäonnistun jälleen) j viimeinen vaihtoehto, eli itsemurha, johon oletettavasti päädyn, koska ei tästä elämästä näytä tulevan yhtään mitään.
Eli ehkä sulla menee vielä ihan hyvin. Hae sinne opiskelemaan! Tee mitä haluat, ota itseäsi niskasta kiinni. Toteuta unelmasi. Sulla on vielä mahdollisuuksia, ainakin minun näkökulmastani.
Mun paras ystävä kuoli muutama vuosi sitten huumeisiin. Sen voin sanoa sulle ihan suoraan että korvaushoito ei ole sitä mitä toivoisit sen olevan.. ainoa tapa sinulle päästä eteenpäin on jättää huumeet ja niihin liittyvät ihmiset kokonaan taaksesi.
Lue nuo omat viimeiset sanasi. Olet hengissä, tiedostat tilanteesi. Sinullakin on mahdollisuus, vaikka se on hyvin pieni. Se on. Sinä pystyt siihen, sinä olet arvokas.
Korvaushoito olisi mulle keino, jonka avulla voisin saada hoitoa mt-ongelmiin (k-hoitopotilaat otetaan hoitoon, mutta käyttäjiä ei ennenkuin ovat olleet todella pitkään kuivilla todistetusti). En siis nyt saa terapiaa, en lääkkeitä, en edes keskusteluapua. Voisin myös hakeutua kouluun ja lopulta töihin. Laittaa velka-asioita jotenkin järjestykseen. Kun nyt kaikki aika ja kaikki voimat menevät siihen, että yritän hoitaa rahaa ja saada huumeita, että pysyn ilman viekkareita ja järjissäni. Sitten, kun elämä olisi edes vähän enemmän järjestyksessä, lopettaisin k-hoidon kokonaan ja olisin kuivilla. Mutta itse hakuprosessikin ja hoitopaikan saaminen on niin pitkän matkan päässä, ettei minulla riitä edes voimat siihen.
Osanottoni ystäväsi puolesta. Tämä on raaka maailma, jossa on omat lait ja säännöt. Niin kaukana normaalista.
Olen myös miettinyt paljon sitä, että lähtisin vain pois, uuteen kaupunkiin. Mutta mitä tekisin yksin uudessa kaupungissa? Kun olin katkolla, olin useita kuukausia selvinpäin. Oloni oli aivan järkyttävä jatkuvasti, eikä siinä olossa voi esim kouluun mennä. Pitäisi odottaa todella kauan, ehkä vuosia, että olo normalisoituisi. Pelkään, että kun olen yksin, tutustun ensimmäisenä käyttäjiin. Kyllä koira koiran tuntee. Normaalien ihmisten kanssa minulla ei ole enää mitään yhteistä.
t. 12
Asasa kirjoitti:
Ammattikorkeaan voi päästä myös polkuopintojen kautta. Tenttien keskiarvon pitää olla hyvä.
Jos saa avoimesta 1,2 ja 3:staa niin onko toivoa päästä sisälle? Jos kuitenkin suorittaa niitä opintoja hyvään tahtiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 21v, kohta 2nen. Peruskoulu käytynä, muita ei. Vakava päihderiippuvuus, piikitän opiaatteja (8 vuotta kestänyt). Katkaisuhoidossa käyty, epäonnistunut siinäkin. Ystäviä ei ole, miestä ei ole. Ei työpaikkaakaan. Luottotiedot menneet, velkaa ihan helvetisti. Asun vuokralla, ei ole ajokorttia tai autoa. Ainiin ja vakavia mielenterveysongelmia myös koko elämäni ajan, niihin en ole saanut mitään hoitoa, koska käytän aineita.
Tällä hetkellä mietin näitä vaihtoehtoja: väliaikainen korvaushoito (johon tuskin pääsen, joten tätä ei voi edes laskea vaihtoehdoksi), katkaisuhoitoon uudestaan (halua on, mutta voimia ja motivaatiota ei = retkahdan kuitenkin ja epäonnistun jälleen) j viimeinen vaihtoehto, eli itsemurha, johon oletettavasti päädyn, koska ei tästä elämästä näytä tulevan yhtään mitään.
Eli ehkä sulla menee vielä ihan hyvin. Hae sinne opiskelemaan! Tee mitä haluat, ota itseäsi niskasta kiinni. Toteuta unelmasi. Sulla on vielä mahdollisuuksia, ainakin minun näkökulmastani.
Mun paras ystävä kuoli muutama vuosi sitten huumeisiin. Sen voin sanoa sulle ihan suoraan että korvaushoito ei ole sitä mitä toivoisit sen olevan.. ainoa tapa sinulle päästä eteenpäin on jättää huumeet ja niihin liittyvät ihmiset kokonaan taaksesi.
Lue nuo omat viimeiset sanasi. Olet hengissä, tiedostat tilanteesi. Sinullakin on mahdollisuus, vaikka se on hyvin pieni. Se on. Sinä pystyt siihen, sinä olet arvokas.
Korvaushoito olisi mulle keino, jonka avulla voisin saada hoitoa mt-ongelmiin (k-hoitopotilaat otetaan hoitoon, mutta käyttäjiä ei ennenkuin ovat olleet todella pitkään kuivilla todistetusti). En siis nyt saa terapiaa, en lääkkeitä, en edes keskusteluapua. Voisin myös hakeutua kouluun ja lopulta töihin. Laittaa velka-asioita jotenkin järjestykseen. Kun nyt kaikki aika ja kaikki voimat menevät siihen, että yritän hoitaa rahaa ja saada huumeita, että pysyn ilman viekkareita ja järjissäni. Sitten, kun elämä olisi edes vähän enemmän järjestyksessä, lopettaisin k-hoidon kokonaan ja olisin kuivilla. Mutta itse hakuprosessikin ja hoitopaikan saaminen on niin pitkän matkan päässä, ettei minulla riitä edes voimat siihen.
Osanottoni ystäväsi puolesta. Tämä on raaka maailma, jossa on omat lait ja säännöt. Niin kaukana normaalista.
Olen myös miettinyt paljon sitä, että lähtisin vain pois, uuteen kaupunkiin. Mutta mitä tekisin yksin uudessa kaupungissa? Kun olin katkolla, olin useita kuukausia selvinpäin. Oloni oli aivan järkyttävä jatkuvasti, eikä siinä olossa voi esim kouluun mennä. Pitäisi odottaa todella kauan, ehkä vuosia, että olo normalisoituisi. Pelkään, että kun olen yksin, tutustun ensimmäisenä käyttäjiin. Kyllä koira koiran tuntee. Normaalien ihmisten kanssa minulla ei ole enää mitään yhteistä.
t. 12
Pakko kommentoida kun sanot ettei sulla ole normaalien ihmisten kanssa enää mitään yhteistä. Mulla on yksi kaveri johon tutustuin sattumalta hän on entinen käyttäjä ja siitä on tullu mulle kaikista läheisin ihminen.
Vaikka itse en ole käyttäjä tai ollut riippuvainen huumeista meillä on tämän kaverin kanssa muita yhdistäviä tekijöitä enkä tuomitse häntä tai ajattele koko ajan hänen olevan narkkari tai ex narkkari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 21v, kohta 2nen. Peruskoulu käytynä, muita ei. Vakava päihderiippuvuus, piikitän opiaatteja (8 vuotta kestänyt). Katkaisuhoidossa käyty, epäonnistunut siinäkin. Ystäviä ei ole, miestä ei ole. Ei työpaikkaakaan. Luottotiedot menneet, velkaa ihan helvetisti. Asun vuokralla, ei ole ajokorttia tai autoa. Ainiin ja vakavia mielenterveysongelmia myös koko elämäni ajan, niihin en ole saanut mitään hoitoa, koska käytän aineita.
Tällä hetkellä mietin näitä vaihtoehtoja: väliaikainen korvaushoito (johon tuskin pääsen, joten tätä ei voi edes laskea vaihtoehdoksi), katkaisuhoitoon uudestaan (halua on, mutta voimia ja motivaatiota ei = retkahdan kuitenkin ja epäonnistun jälleen) j viimeinen vaihtoehto, eli itsemurha, johon oletettavasti päädyn, koska ei tästä elämästä näytä tulevan yhtään mitään.
Eli ehkä sulla menee vielä ihan hyvin. Hae sinne opiskelemaan! Tee mitä haluat, ota itseäsi niskasta kiinni. Toteuta unelmasi. Sulla on vielä mahdollisuuksia, ainakin minun näkökulmastani.
Mun paras ystävä kuoli muutama vuosi sitten huumeisiin. Sen voin sanoa sulle ihan suoraan että korvaushoito ei ole sitä mitä toivoisit sen olevan.. ainoa tapa sinulle päästä eteenpäin on jättää huumeet ja niihin liittyvät ihmiset kokonaan taaksesi.
Lue nuo omat viimeiset sanasi. Olet hengissä, tiedostat tilanteesi. Sinullakin on mahdollisuus, vaikka se on hyvin pieni. Se on. Sinä pystyt siihen, sinä olet arvokas.
Korvaushoito olisi mulle keino, jonka avulla voisin saada hoitoa mt-ongelmiin (k-hoitopotilaat otetaan hoitoon, mutta käyttäjiä ei ennenkuin ovat olleet todella pitkään kuivilla todistetusti). En siis nyt saa terapiaa, en lääkkeitä, en edes keskusteluapua. Voisin myös hakeutua kouluun ja lopulta töihin. Laittaa velka-asioita jotenkin järjestykseen. Kun nyt kaikki aika ja kaikki voimat menevät siihen, että yritän hoitaa rahaa ja saada huumeita, että pysyn ilman viekkareita ja järjissäni. Sitten, kun elämä olisi edes vähän enemmän järjestyksessä, lopettaisin k-hoidon kokonaan ja olisin kuivilla. Mutta itse hakuprosessikin ja hoitopaikan saaminen on niin pitkän matkan päässä, ettei minulla riitä edes voimat siihen.
Osanottoni ystäväsi puolesta. Tämä on raaka maailma, jossa on omat lait ja säännöt. Niin kaukana normaalista.
Olen myös miettinyt paljon sitä, että lähtisin vain pois, uuteen kaupunkiin. Mutta mitä tekisin yksin uudessa kaupungissa? Kun olin katkolla, olin useita kuukausia selvinpäin. Oloni oli aivan järkyttävä jatkuvasti, eikä siinä olossa voi esim kouluun mennä. Pitäisi odottaa todella kauan, ehkä vuosia, että olo normalisoituisi. Pelkään, että kun olen yksin, tutustun ensimmäisenä käyttäjiin. Kyllä koira koiran tuntee. Normaalien ihmisten kanssa minulla ei ole enää mitään yhteistä.
t. 12
Pakko kommentoida kun sanot ettei sulla ole normaalien ihmisten kanssa enää mitään yhteistä. Mulla on yksi kaveri johon tutustuin sattumalta hän on entinen käyttäjä ja siitä on tullu mulle kaikista läheisin ihminen.
Vaikka itse en ole käyttäjä tai ollut riippuvainen huumeista meillä on tämän kaverin kanssa muita yhdistäviä tekijöitä enkä tuomitse häntä tai ajattele koko ajan hänen olevan narkkari tai ex narkkari.
Teillä on käynyt hyvä tuuri, kun olette tutustuneet toisiinne. Ehkä jostain löytyisikin "normaaleja ihmisiä", joiden kanssa voisi olla jotain yhteistä. Mutta aika vaikeaksi menee siinä vaiheessa, kun nämä ihmiset pitäisi jostain löytää. Useilla on kuitenkin pahoja ennakkoluuloja käyttäjiä kohtaan. Ja on vaikea tutustua uusiin ihmisiin, jos heitä ei tapaa missään, vaan makaa yksin kotona. Tämä on tietty omaa syytäni, mutta silti. Tutustuminen ja ylipäätään uusiin ihmisiin luottaminen on aivan helvetin vaikeaa. t. 12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 25-vuotias, kohta yliopistosta työttömäksi valmistuva nainen. Ei yhtäkään kaveria, ei miestä, asun vuokra-asunnossa ja ajokorttia ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 21v, kohta 2nen. Peruskoulu käytynä, muita ei. Vakava päihderiippuvuus, piikitän opiaatteja (8 vuotta kestänyt). Katkaisuhoidossa käyty, epäonnistunut siinäkin. Ystäviä ei ole, miestä ei ole. Ei työpaikkaakaan. Luottotiedot menneet, velkaa ihan helvetisti. Asun vuokralla, ei ole ajokorttia tai autoa. Ainiin ja vakavia mielenterveysongelmia myös koko elämäni ajan, niihin en ole saanut mitään hoitoa, koska käytän aineita.
Tällä hetkellä mietin näitä vaihtoehtoja: väliaikainen korvaushoito (johon tuskin pääsen, joten tätä ei voi edes laskea vaihtoehdoksi), katkaisuhoitoon uudestaan (halua on, mutta voimia ja motivaatiota ei = retkahdan kuitenkin ja epäonnistun jälleen) j viimeinen vaihtoehto, eli itsemurha, johon oletettavasti päädyn, koska ei tästä elämästä näytä tulevan yhtään mitään.
Eli ehkä sulla menee vielä ihan hyvin. Hae sinne opiskelemaan! Tee mitä haluat, ota itseäsi niskasta kiinni. Toteuta unelmasi. Sulla on vielä mahdollisuuksia, ainakin minun näkökulmastani.
Mun paras ystävä kuoli muutama vuosi sitten huumeisiin. Sen voin sanoa sulle ihan suoraan että korvaushoito ei ole sitä mitä toivoisit sen olevan.. ainoa tapa sinulle päästä eteenpäin on jättää huumeet ja niihin liittyvät ihmiset kokonaan taaksesi.
Lue nuo omat viimeiset sanasi. Olet hengissä, tiedostat tilanteesi. Sinullakin on mahdollisuus, vaikka se on hyvin pieni. Se on. Sinä pystyt siihen, sinä olet arvokas.
Korvaushoito olisi mulle keino, jonka avulla voisin saada hoitoa mt-ongelmiin (k-hoitopotilaat otetaan hoitoon, mutta käyttäjiä ei ennenkuin ovat olleet todella pitkään kuivilla todistetusti). En siis nyt saa terapiaa, en lääkkeitä, en edes keskusteluapua. Voisin myös hakeutua kouluun ja lopulta töihin. Laittaa velka-asioita jotenkin järjestykseen. Kun nyt kaikki aika ja kaikki voimat menevät siihen, että yritän hoitaa rahaa ja saada huumeita, että pysyn ilman viekkareita ja järjissäni. Sitten, kun elämä olisi edes vähän enemmän järjestyksessä, lopettaisin k-hoidon kokonaan ja olisin kuivilla. Mutta itse hakuprosessikin ja hoitopaikan saaminen on niin pitkän matkan päässä, ettei minulla riitä edes voimat siihen.
Osanottoni ystäväsi puolesta. Tämä on raaka maailma, jossa on omat lait ja säännöt. Niin kaukana normaalista.
Olen myös miettinyt paljon sitä, että lähtisin vain pois, uuteen kaupunkiin. Mutta mitä tekisin yksin uudessa kaupungissa? Kun olin katkolla, olin useita kuukausia selvinpäin. Oloni oli aivan järkyttävä jatkuvasti, eikä siinä olossa voi esim kouluun mennä. Pitäisi odottaa todella kauan, ehkä vuosia, että olo normalisoituisi. Pelkään, että kun olen yksin, tutustun ensimmäisenä käyttäjiin. Kyllä koira koiran tuntee. Normaalien ihmisten kanssa minulla ei ole enää mitään yhteistä.
t. 12
Pakko kommentoida kun sanot ettei sulla ole normaalien ihmisten kanssa enää mitään yhteistä. Mulla on yksi kaveri johon tutustuin sattumalta hän on entinen käyttäjä ja siitä on tullu mulle kaikista läheisin ihminen.
Vaikka itse en ole käyttäjä tai ollut riippuvainen huumeista meillä on tämän kaverin kanssa muita yhdistäviä tekijöitä enkä tuomitse häntä tai ajattele koko ajan hänen olevan narkkari tai ex narkkari.Teillä on käynyt hyvä tuuri, kun olette tutustuneet toisiinne. Ehkä jostain löytyisikin "normaaleja ihmisiä", joiden kanssa voisi olla jotain yhteistä. Mutta aika vaikeaksi menee siinä vaiheessa, kun nämä ihmiset pitäisi jostain löytää. Useilla on kuitenkin pahoja ennakkoluuloja käyttäjiä kohtaan. Ja on vaikea tutustua uusiin ihmisiin, jos heitä ei tapaa missään, vaan makaa yksin kotona. Tämä on tietty omaa syytäni, mutta silti. Tutustuminen ja ylipäätään uusiin ihmisiin luottaminen on aivan helvetin vaikeaa. t. 12
Itsekin makaan melkein aina kotona. Ihmisillä on paljon ennakkoluuloja. Tämä ihminen ei heti kertonu olevansa käyttäjä. Tutustuin häneen lapseni koulussa. Pikkuhiljaa kun ystävyys syveni hän kertoi olevansa huumeriippuvainen mutta mua ei haittaa asia ollenkaan. Paljon ollaan puhuttu huumeista ja muista ja siitä mikä auttaa pysymään kuivilla.
En itsekään ole täydellinen ihminen.
Huumeista voi päästä irti ja ne ihmiset jotka tuomitsee sut ja kääntää selkänsä ei ole sun arvoisia. Mielummin yksi hyvä ystävä kun kymmenen huonoa.
Kannattaa ehdottomasti muuttaa uudelle paikkakunnalle ja alottaa kaikki puhtaalta pöydältä ja hakeutua hoitoon. Pikkuhiljaa rakentaa uutta elämää, ja uusia ihmisiä ympärille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä varmasti saat miehen, kun oot aktiivinen ja muutat asennetta. Eikä amk-opinnot voi olla liian vaikeita :D paitsi tietty jos on joku retu, mutta et varmastikaan ole
Vierailija kirjoitti:
Kyllä varmasti saat miehen, kun oot aktiivinen ja muutat asennetta. Eikä amk-opinnot voi olla liian vaikeita :D paitsi tietty jos on joku retu, mutta et varmastikaan ole
No ei tuollaisia voi yksinkertaisesti luvata, että saisi parisuhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä aina mietin, miten tästä huonosta itsetunnosta pääsisi pyristelemään irti. Hoitohenkilökunta käskee hakemaan onnistumisen tunteita, mutta mistä kun ei uskalla edes yrittää kun pelkää epäonnistuvansa. Ja sitä kokee olevansa niin arvoton, etten siksi edes pysty hakemaan "täysillä" vuosia haaveilemaani yliopistopaikkaa. Ihan oikeasti saatan kesken lukemisen alkaa miettiä, miksi minulla olisi oikeus viedä kenenkään muun paikka jos kävisi niin, että pääsisin sisään.
Osaan ap samaistua moneen kirjoittamaasi asiaan, ja huomaan itsessäni sen saman, että ajattelen muilla olevan kyllä mahdollisuuksia vaikka mihin millaisessa alhossa tahansa, itseltäni ne mahdollisuudet kuitenkin kiellän. Tästä on tullut niin itseään ruokkiva kehä, etten edes tiedä miten tästä umpikujasta pääsisi jatkamaan.
Välillä yritän lohduttautua sillä, että tässä on vielä aikaa, en voi olla niin arvoton ja huono, että kyllä se vaan siitä. Ja että meidän kaikkien elämänpolut poikkeavat toisistaan. Silti tuntee epäonnistuneensa kaikessa kun vertaa itseään muihin. Aina tuntuu kuin muut vain puskuttaa eteenpäin ja itse jumitan suossa.
N26, lukio käytynä, mielenterveysongelmia, poikaystävä ja koira.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä varmasti saat miehen, kun oot aktiivinen ja muutat asennetta. Eikä amk-opinnot voi olla liian vaikeita :D paitsi tietty jos on joku retu, mutta et varmastikaan ole
No ei tuollaisia voi yksinkertaisesti luvata, että saisi parisuhteen.
No tunnetko ketään nuorta naista, joka olisi saanut 1000 kertaa putkeen pakit mieheltä ja niin, että ei ole antanut itse kenellekään pakkeja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään ammattikoulu käytynä, haaveilen amk-opinnoista mutta rehellisesti; olen niin tyhmä etten usko selviäni niistä. Jo sisäänpääsy olisi varsinainen ihme.
Ei ole miestä, ei lasta. Luottotiedot menneet, 1500€ maksettavaa jäljellä. Minulla on aika huono iho ja kroppa, kasvot ihan ok. Ei ystäviä, muutama kaveri. Työpaikka on, joskin palkka on surkea. Olen kärsinyt mt-ongelmista koko pienen ikäni, nyt terapian ja rauhoittavien ansiosta pystyn käymään töissä ja edes haaveilemaan "normaalielämästä".Asun sentään omistusasunnossa, ja minulla on 15v vanha auto. Että ihan (taloudellisesti) tyhjän päällä en ole, vaikkei edes ole niitä luottotietoja.
Mutta sanokaa nyt rehellisesti, onko elämäni pilalla? Onko mulla toivoa saada normaalielämää? Löytää miestä, selvitä amk:hon?
Elämäsi vaikuttaa tällä hetkellä kaikin tavoin järjestettävissä olevalta (olettaen että velkaa maksetaan enemmän kuin sitä tulee), ja tästä suuntaa voi tahtoessaan aina muuttaa. Yksinäisiä ihmisiä löytyy - niin ikävää kuin se onkin - Suomesta tuhansia, ja jos pelottaa tutustua ihmisiin joilla on jo selkeät kaveripiirit tuolta varmastikin löytyy myös henkilöitä, jotka mielellään kävisivät ulkona mutta eivät vain uskalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä varmasti saat miehen, kun oot aktiivinen ja muutat asennetta. Eikä amk-opinnot voi olla liian vaikeita :D paitsi tietty jos on joku retu, mutta et varmastikaan ole
No ei tuollaisia voi yksinkertaisesti luvata, että saisi parisuhteen.
No tunnetko ketään nuorta naista, joka olisi saanut 1000 kertaa putkeen pakit mieheltä ja niin, että ei ole antanut itse kenellekään pakkeja?
Niin no kannattaako ottaa ekaa vastaantulijaa? Mä olen kolme kertaa ottanut (kun olen kuvitellut etten saa parempaakaan) ja joka kerta on tullut turpaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään ammattikoulu käytynä, haaveilen amk-opinnoista mutta rehellisesti; olen niin tyhmä etten usko selviäni niistä. Jo sisäänpääsy olisi varsinainen ihme.
Ei ole miestä, ei lasta. Luottotiedot menneet, 1500€ maksettavaa jäljellä. Minulla on aika huono iho ja kroppa, kasvot ihan ok. Ei ystäviä, muutama kaveri. Työpaikka on, joskin palkka on surkea. Olen kärsinyt mt-ongelmista koko pienen ikäni, nyt terapian ja rauhoittavien ansiosta pystyn käymään töissä ja edes haaveilemaan "normaalielämästä".Asun sentään omistusasunnossa, ja minulla on 15v vanha auto. Että ihan (taloudellisesti) tyhjän päällä en ole, vaikkei edes ole niitä luottotietoja.
Mutta sanokaa nyt rehellisesti, onko elämäni pilalla? Onko mulla toivoa saada normaalielämää? Löytää miestä, selvitä amk:hon?
Elämäsi vaikuttaa tällä hetkellä kaikin tavoin järjestettävissä olevalta (olettaen että velkaa maksetaan enemmän kuin sitä tulee), ja tästä suuntaa voi tahtoessaan aina muuttaa. Yksinäisiä ihmisiä löytyy - niin ikävää kuin se onkin - Suomesta tuhansia, ja jos pelottaa tutustua ihmisiin joilla on jo selkeät kaveripiirit tuolta varmastikin löytyy myös henkilöitä, jotka mielellään kävisivät ulkona mutta eivät vain uskalla.
Jaa, rahako sen ihmisen arvon määrittää. En tiennytkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 21v, kohta 2nen. Peruskoulu käytynä, muita ei. Vakava päihderiippuvuus, piikitän opiaatteja (8 vuotta kestänyt). Katkaisuhoidossa käyty, epäonnistunut siinäkin. Ystäviä ei ole, miestä ei ole. Ei työpaikkaakaan. Luottotiedot menneet, velkaa ihan helvetisti. Asun vuokralla, ei ole ajokorttia tai autoa. Ainiin ja vakavia mielenterveysongelmia myös koko elämäni ajan, niihin en ole saanut mitään hoitoa, koska käytän aineita.
Tällä hetkellä mietin näitä vaihtoehtoja: väliaikainen korvaushoito (johon tuskin pääsen, joten tätä ei voi edes laskea vaihtoehdoksi), katkaisuhoitoon uudestaan (halua on, mutta voimia ja motivaatiota ei = retkahdan kuitenkin ja epäonnistun jälleen) j viimeinen vaihtoehto, eli itsemurha, johon oletettavasti päädyn, koska ei tästä elämästä näytä tulevan yhtään mitään.
Eli ehkä sulla menee vielä ihan hyvin. Hae sinne opiskelemaan! Tee mitä haluat, ota itseäsi niskasta kiinni. Toteuta unelmasi. Sulla on vielä mahdollisuuksia, ainakin minun näkökulmastani.
Mun paras ystävä kuoli muutama vuosi sitten huumeisiin. Sen voin sanoa sulle ihan suoraan että korvaushoito ei ole sitä mitä toivoisit sen olevan.. ainoa tapa sinulle päästä eteenpäin on jättää huumeet ja niihin liittyvät ihmiset kokonaan taaksesi.
Lue nuo omat viimeiset sanasi. Olet hengissä, tiedostat tilanteesi. Sinullakin on mahdollisuus, vaikka se on hyvin pieni. Se on. Sinä pystyt siihen, sinä olet arvokas.
Korvaushoito olisi mulle keino, jonka avulla voisin saada hoitoa mt-ongelmiin (k-hoitopotilaat otetaan hoitoon, mutta käyttäjiä ei ennenkuin ovat olleet todella pitkään kuivilla todistetusti). En siis nyt saa terapiaa, en lääkkeitä, en edes keskusteluapua. Voisin myös hakeutua kouluun ja lopulta töihin. Laittaa velka-asioita jotenkin järjestykseen. Kun nyt kaikki aika ja kaikki voimat menevät siihen, että yritän hoitaa rahaa ja saada huumeita, että pysyn ilman viekkareita ja järjissäni. Sitten, kun elämä olisi edes vähän enemmän järjestyksessä, lopettaisin k-hoidon kokonaan ja olisin kuivilla. Mutta itse hakuprosessikin ja hoitopaikan saaminen on niin pitkän matkan päässä, ettei minulla riitä edes voimat siihen.
Osanottoni ystäväsi puolesta. Tämä on raaka maailma, jossa on omat lait ja säännöt. Niin kaukana normaalista.
Olen myös miettinyt paljon sitä, että lähtisin vain pois, uuteen kaupunkiin. Mutta mitä tekisin yksin uudessa kaupungissa? Kun olin katkolla, olin useita kuukausia selvinpäin. Oloni oli aivan järkyttävä jatkuvasti, eikä siinä olossa voi esim kouluun mennä. Pitäisi odottaa todella kauan, ehkä vuosia, että olo normalisoituisi. Pelkään, että kun olen yksin, tutustun ensimmäisenä käyttäjiin. Kyllä koira koiran tuntee. Normaalien ihmisten kanssa minulla ei ole enää mitään yhteistä.
t. 12
Sulla on aivan epärealistiset odotukset korvaushoidolle. Ei se ole mikään oikotie onneen. Edelleen tulet olemaan addikti, lääkkeet pitää hakea joka päivä. Edelleen olet samassa seurassa, etkä mene missään mt-jonoissa etusijalle.
Itse kohta 27v, ammattikoulu käytynä. Määräaikaisessa työsopimuksessa, rahaa jää käteen alle 1500€/kk. Opintolainaa 10,000€ (!!!) Ei mitään tietoa miten voin ton maksaa. Todellakaan en elä omassa asunnossa, vaan vuokralla. Ei autoa, ei ajokorttia. Ei edes tietoa mitä haluaisin opiskella, amk tuntuu myös aika kaukaiselta ajatukselta. Yksi kaveri, jota kuukausittain näen, muiden kanssa harvemmin. Onneksi on poikaystävä. Pitkäaikainen masennus ja terapia alkoi onneksi alkuvuodesta :) Tsemppiä!