Tuntuu että elämä on pilalla. :( Olen 24v.

Aika isolla osalla ihmisistä on mielenterveysongelmia jossain vaiheessa elämää.

Kiitos teille kaikille kannustavista viesteistä. Ja tsempit minulta muille hieman vastaavassa tilanteessa oleville.. en osaa nähdä kenenkään tilannetta täysin menetettynä. (hah, vaikka omani näenkin)

Mua itkettää. Ette uskokaan kuinka tärkeitä teidän viestit on,miten tarpeeseen ne tulevat.

ap

Ap, uskon että luulet vain olevasi tyhmä, varmasti pärjäät. 1500e saat maksettua pian pois ja ennen kuin huomaatkaan, luottotiedot puhdistuu. Elämäntapamuutos voi onnistua yllättävän helposti kun saat elämällesi suunnan ja huomaat että olet ihan yhtä arvokas ihminen kuin kuka tahansa. Jos olet yksinäinen, oletko harkinnut jotain vapaaehtoistyötä? Saattaisit saada perspektiiviä ja huomata, että sinulla onkin paljon asioita hyvin ja vaikeudet ei ehkä olekaan ylitsepääsemättömiä.

Kommentoija 12, jos sinulla ei ole ystäviä eikä töitä, pystytkö mitenkään muuttamaan toiselle paikkakunnalle? Sellaiselle, jossa et ihan helposti pysty etsiytymään narkkaripiireihin. Jospa jaksaisit vielä yrittää katkaisua ja sen jälkeen elämää uudessa ympäristössä.

Mitä haluaisitte elämäss tapahtuvan tai mitä haluatte saavuttaa elämässä, että se tuntuisi paremmalta ja elämisen arvoiselta?

Miehen? Perheen? Paremman työn?

Ehkä kun ne toiveet sanoo ääneen menee kohti unelmaa ihan tiedostamattaan ja elämä alkaa jälleen hymyilemään.

Kaikki me ollaan arvokkaita eikä kenenkään elämä täällä ole pilalla. Kaikki me eletään elämämme omalla tavalla, eikä muiden elämää kannata kadehtia. Autetaan vaan toisiamme ja tehdään arjesta mahdollisimman hyvää joka päivä. Tsemppiä kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Eihän 1500 euron velka oo iso. Maksat sen vuodessa, voi mennä vähemmänkin. Toisilla on kuule kymppitonnien velat. Mä löysin miehen vasta 27-vuotiaana, mun kaveri 38-vuotiaana! Sulla on koko elämä edessä. Juhli ja nauti nuoruudestasi. Mä en uskaltanut. Nyt oon 40, eronnut, lihava, velkaantunut, puutteessa, yt-uhan alla, yh, varmaan wt. Silti ajattelen, että elämässäni on vielä toivoa.

1500 euroa ei tosiaankaan ole paljon.. arvostan kyllä erityisesti vikan lauseen rehellisyyttäsi

Tsemppiä ap! <3

Eikös luottotietomerkintäkin häviä parissa vuodessa?

:)

Hyvää jatkoa ap!

mulla menee punaviineihin 1500€ (vuositasolal tosin), tule ap niin tarjoan lasillisen.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen 21v, kohta 22v nainen. Peruskoulu käytynä, muita ei. Vakava päihderiippuvuus, piikitän opiaatteja (8 vuotta kestänyt). Katkaisuhoidossa käyty, epäonnistunut siinäkin. Ystäviä ei ole, miestä ei ole. Ei työpaikkaakaan. Luottotiedot menneet, velkaa ihan helvetisti. Asun vuokralla, ei ole ajokorttia tai autoa. Ainiin ja vakavia mielenterveysongelmia myös koko elämäni ajan, niihin en ole saanut mitään hoitoa, koska käytän aineita.

Tällä hetkellä mietin näitä vaihtoehtoja: väliaikainen korvaushoito (johon tuskin pääsen, joten tätä ei voi edes laskea vaihtoehdoksi), katkaisuhoitoon uudestaan (halua on, mutta voimia ja motivaatiota ei = retkahdan kuitenkin ja epäonnistun jälleen) j viimeinen vaihtoehto, eli itsemurha, johon oletettavasti päädyn, koska ei tästä elämästä näytä tulevan yhtään mitään.

Eli ehkä sulla menee vielä ihan hyvin. Hae sinne opiskelemaan! Tee mitä haluat, ota itseäsi niskasta kiinni. Toteuta unelmasi. Sulla on vielä mahdollisuuksia, ainakin minun näkökulmastani.

:(

Kuulostaa tutulle, mutta ei omasta näkökulmastani. Onko sinulla perhettä? He varmaan kääntäisivät vaikka kuun taivaalta auttaaksesi sinua.

Millä rahoitat huumeiden käytön?

Olet nuori, sinun on mahdollista päästä kuiville, uskon 100% niin. Kauanko olet käyttänyt?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen 21v, kohta 22v nainen. Peruskoulu käytynä, muita ei. Vakava päihderiippuvuus, piikitän opiaatteja (8 vuotta kestänyt). Katkaisuhoidossa käyty, epäonnistunut siinäkin. Ystäviä ei ole, miestä ei ole. Ei työpaikkaakaan. Luottotiedot menneet, velkaa ihan helvetisti. Asun vuokralla, ei ole ajokorttia tai autoa. Ainiin ja vakavia mielenterveysongelmia myös koko elämäni ajan, niihin en ole saanut mitään hoitoa, koska käytän aineita.

Tällä hetkellä mietin näitä vaihtoehtoja: väliaikainen korvaushoito (johon tuskin pääsen, joten tätä ei voi edes laskea vaihtoehdoksi), katkaisuhoitoon uudestaan (halua on, mutta voimia ja motivaatiota ei = retkahdan kuitenkin ja epäonnistun jälleen) j viimeinen vaihtoehto, eli itsemurha, johon oletettavasti päädyn, koska ei tästä elämästä näytä tulevan yhtään mitään.

Eli ehkä sulla menee vielä ihan hyvin. Hae sinne opiskelemaan! Tee mitä haluat, ota itseäsi niskasta kiinni. Toteuta unelmasi. Sulla on vielä mahdollisuuksia, ainakin minun näkökulmastani.

Mun paras ystävä kuoli muutama vuosi sitten huumeisiin. Sen voin sanoa sulle ihan suoraan että korvaushoito ei ole sitä mitä toivoisit sen olevan.. ainoa tapa sinulle päästä eteenpäin on jättää huumeet ja niihin liittyvät ihmiset kokonaan taaksesi. 

Lue nuo omat viimeiset sanasi. Olet hengissä, tiedostat tilanteesi. Sinullakin on mahdollisuus, vaikka se on hyvin pieni. Se on. Sinä pystyt siihen, sinä olet arvokas. 

Missä päin suomea Ap asut?

Ja 3 koiraa?

Voi nyt jumalauta. Itse opiskelin korkeakoulussa, en valmistunut. Yritin hakea apua masennukseeni, en saanut. Ei ole parantunut, sentään juomisen ja viiltelyn lopetin kun pääsin (vuosia liian myöhään) irti huonosta suhteesta. Kavereita oli nuorena, nyt keskittyvät perheisiinsä. Tuskin enää nähdään, kun eihän niitä kiinnosta muu kuin perhejutut.

Olen 36, en koskaan tule saamaan omistusasuntoa. En todellakaan voi mennä parisuhteeseen, minua on aivan liian helppo hyväksikäyttää. Pakko suojella itseäni. Työpaikka sentään on. Eläkkeellä varmaan vedän itseni kiikkuun, mitä sitä muuta jossain vuokrakämpässä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä haluaisitte elämäss tapahtuvan tai mitä haluatte saavuttaa elämässä, että se tuntuisi paremmalta ja elämisen arvoiselta?

Miehen? Perheen? Paremman työn?

Ehkä kun ne toiveet sanoo ääneen menee kohti unelmaa ihan tiedostamattaan ja elämä alkaa jälleen hymyilemään.

Kaikki me ollaan arvokkaita eikä kenenkään elämä täällä ole pilalla. Kaikki me eletään elämämme omalla tavalla, eikä muiden elämää kannata kadehtia. Autetaan vaan toisiamme ja tehdään arjesta mahdollisimman hyvää joka päivä. Tsemppiä kaikille!

Itse koen ehkä jääneeni ikätovereistani jälkeen. Haluaisin kokea asioita, kokea olevani tärkeä. Haluaisin työn, josta pidän ja jonka kautta voisin toteuttaa itseäni. Haluaisin ystävän, myös perhe olisi pitkän tähtäimen haaveeni. Mutta on niin vaikea uskoa että voisin koskaan löytää sellaista miestä jonka kanssa perheen perustaminen olisi mahdollista. Haluaisin parantua mt-ongelmista, saada luottotietoni kuntoon. Haluaisin elää tasaista, hyvää elämää.

Nyt tarvitsen siihen rauhoittavia, lähes päivittäin. 

Haluaisin terveen itsetunnon onnistumisien kautta. Mutta pelkään kai epäonnistumista liikaa. Lisäksi nuo kaverini.. heillä on tapana verrata itseään minuun, ja sen jälkeen todeta miten hyvin heillä menee. Haluaisin edes yhden sellaisen ystävän jonka kanssa voisin olla aito, oma itseni virheineni.

kuu sinne tai tänne mutta narkki pelastaa itsensä tai kuolee. kaksi vaihtoehtoa. muut voi katsella.

Tuskin se elämä yhtään sen parempaa on oli asunto oma tai ei. Tunnen monta vanhaa ihmistä jotka asuvat vuokralla kun eivät koskaan halunneet kerryttää omaisuutta ja ihan onnellisia ovat ilmankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen 21v, kohta 22v nainen. Peruskoulu käytynä, muita ei. Vakava päihderiippuvuus, piikitän opiaatteja (8 vuotta kestänyt). Katkaisuhoidossa käyty, epäonnistunut siinäkin. Ystäviä ei ole, miestä ei ole. Ei työpaikkaakaan. Luottotiedot menneet, velkaa ihan helvetisti. Asun vuokralla, ei ole ajokorttia tai autoa. Ainiin ja vakavia mielenterveysongelmia myös koko elämäni ajan, niihin en ole saanut mitään hoitoa, koska käytän aineita.

Tällä hetkellä mietin näitä vaihtoehtoja: väliaikainen korvaushoito (johon tuskin pääsen, joten tätä ei voi edes laskea vaihtoehdoksi), katkaisuhoitoon uudestaan (halua on, mutta voimia ja motivaatiota ei = retkahdan kuitenkin ja epäonnistun jälleen) j viimeinen vaihtoehto, eli itsemurha, johon oletettavasti päädyn, koska ei tästä elämästä näytä tulevan yhtään mitään.

Eli ehkä sulla menee vielä ihan hyvin. Hae sinne opiskelemaan! Tee mitä haluat, ota itseäsi niskasta kiinni. Toteuta unelmasi. Sulla on vielä mahdollisuuksia, ainakin minun näkökulmastani.

:(

Kuulostaa tutulle, mutta ei omasta näkökulmastani. Onko sinulla perhettä? He varmaan kääntäisivät vaikka kuun taivaalta auttaaksesi sinua.

Millä rahoitat huumeiden käytön?

Olet nuori, sinun on mahdollista päästä kuiville, uskon 100% niin. Kauanko olet käyttänyt?

Äiti on, mutta en halua enää vaivata ja huolestuttaa häntä ongelmillani, koska tiedän, että hän syyttää niistä itseään, vaikkei mikään ole hänen syytänsä. Ihan itse olen virheeni tehnyt.

Rahat nyt saa milloin mistäkin, jotenkin tässä on tullut selvittyä. Välillä toki joutuu olemaan vieroitusoireisss monta päivää. 8 vuotta olen käyttänyt kokonaisuudessaan.

Ja 38 oli siis 12.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä haluaisitte elämäss tapahtuvan tai mitä haluatte saavuttaa elämässä, että se tuntuisi paremmalta ja elämisen arvoiselta?

Miehen? Perheen? Paremman työn?

Ehkä kun ne toiveet sanoo ääneen menee kohti unelmaa ihan tiedostamattaan ja elämä alkaa jälleen hymyilemään.

Kaikki me ollaan arvokkaita eikä kenenkään elämä täällä ole pilalla. Kaikki me eletään elämämme omalla tavalla, eikä muiden elämää kannata kadehtia. Autetaan vaan toisiamme ja tehdään arjesta mahdollisimman hyvää joka päivä. Tsemppiä kaikille!

Itse koen ehkä jääneeni ikätovereistani jälkeen. Haluaisin kokea asioita, kokea olevani tärkeä. Haluaisin työn, josta pidän ja jonka kautta voisin toteuttaa itseäni. Haluaisin ystävän, myös perhe olisi pitkän tähtäimen haaveeni. Mutta on niin vaikea uskoa että voisin koskaan löytää sellaista miestä jonka kanssa perheen perustaminen olisi mahdollista. Haluaisin parantua mt-ongelmista, saada luottotietoni kuntoon. Haluaisin elää tasaista, hyvää elämää.

Nyt tarvitsen siihen rauhoittavia, lähes päivittäin. 

Haluaisin terveen itsetunnon onnistumisien kautta. Mutta pelkään kai epäonnistumista liikaa. Lisäksi nuo kaverini.. heillä on tapana verrata itseään minuun, ja sen jälkeen todeta miten hyvin heillä menee. Haluaisin edes yhden sellaisen ystävän jonka kanssa voisin olla aito, oma itseni virheineni.

Usko että saat vielä kaiken haluamasi! Itselläni sama tilanne kaikki kaverit ja perhe vertaa itseään muhun ja toteaa että olen malliesimerkki ihmisestä jonka elämä on mennyt päivän helvettiä. En anna sen masentaa vaan koitan silti elää joka päivän mahollisimman hyvin.

Ehkä netistä voisi löytyä vielä hyviä ja aitoja ihmisiä ja ystäviä. Itsellänikin kun meni huonosti kaikki ystävät jätti ja arki on aika yksinäistä. Tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Voi nyt jumalauta. Itse opiskelin korkeakoulussa, en valmistunut. Yritin hakea apua masennukseeni, en saanut. Ei ole parantunut, sentään juomisen ja viiltelyn lopetin kun pääsin (vuosia liian myöhään) irti huonosta suhteesta. Kavereita oli nuorena, nyt keskittyvät perheisiinsä. Tuskin enää nähdään, kun eihän niitä kiinnosta muu kuin perhejutut.

Olen 36, en koskaan tule saamaan omistusasuntoa. En todellakaan voi mennä parisuhteeseen, minua on aivan liian helppo hyväksikäyttää. Pakko suojella itseäni. Työpaikka sentään on. Eläkkeellä varmaan vedän itseni kiikkuun, mitä sitä muuta jossain vuokrakämpässä.

No, minäkin sain perinnön kautta. Alkoholistiäitini kuoli 45-vuotiaana, ja jätti asuntonsa. Sain lainan, joten sain pidettyä asuntoni. Luottotiedot tosin menivät siinä tohinassa, kun tuli liikaa asiaa kerralla. 

Minullakin ollut huonoja parisuhteita, joissa väkivaltaa, päihteitä (miehillä) ja tuhoisaa käytöstä. Nyt vuosi sinkkuna, kun ei ole vaihtoehtoja. Eikä niitä hyviä miehiä kiinnosta tällaiset rikkinäiset naiset. 

ap