Onko äitipuolen elämä aina h-vettiä?!

Ei auta kuin toivoa, että se biologinen äiti ei ole hirviö. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/08/7-hirvio-exaa-esittelyssa-loyda…;

Minä jotenkin karsastan nimitystä "äitipuoli", ja varsinkin silloin, jos lasten äiti on vielä elossa. Tai siis sitä, että nämä äitipuolet itse antavat tämän nimen itselleen. Niillä lapsilla on jo äiti, ei ne tarvitse puolikasta. Sinusta voi tulla lapsille rakas isän uusi puoliso, mutta on lasten valinta tuleeko sinusta "äitipuoli"

Itse olen ollut miehen lapsen elämässä sen syntymästä asti läsnä, enkä ole äitipuoli. 

Jos sulla ei oo omia lapsia, niin kannattais aika nöyrällä asenteella lähteä liikenteeseen. Kunnioittaa syvästi lasten rajoja ja opetella tuntemaan heidät. Ennen kuin alat leikkiä kotileikkiä ja kasvattaa heitä, kannattaa hankkia luottamus ja kunnioitus. Lapsettoman ihmisen äidiksi ryhtyminen on aika hurja juttu, melkein hakisin tietoa ja kokemuksia aiheesta. Kun äidiksi kasvaminen on pitkä ja haastava projekti. Lapset vaativat paljon, ja omia tarpeita on osattava siirtää syrjään heidän tähtensä.  Itse olen äitipuoli kolmelle lapselle, eikä elämässä ole mikään helvettiä. (Paitsi, kliseistä kyllä, se lasten äiti ei ole kovinkaan yhteistyökykyinen. )

Ei se aina ihan noin kamalaa ole. Joskus on. Riippuu täysin siitä, millaisia ne lapset on ja niiden äiti.

Mulla on ihana tytärpuoli. Alusta asti tultu toimeen todella hyvin. Isänsä kanssa lyötiin hynttyyt yhteen kun tyttö oli 4. Nyt on jo 9, ja hyvin menee edelleen. On myös aivan ihana isosisko pienille pojillemme.

Aina ei ole kivaa ollut, johtuen äidistään, joka on "hieman" hankalahko ihminen. Ei nyt ihan noin paha kuin tuossa linkin tarinassa, mutta vähän samoja piirteitä. Minusta ei ole pahaa puhunut, vähätellyt ainoastaan välillä jos tyttö on ns liikaa innostunut (tyttö aikanaan innoissaan höpötteli että mä oon vähän kuin hänen toinen äiti, tuosta ei äitinsä tykännyt vaan painotti lapselle että mä en oo mitään, jne juttuja).

Tota tapaamisvenkoilua oli äidin puolelta. Hänen ois pitänyt saada määrätä kaikki omien aikataulujen mukaan. Lapsi ois halunnut olla meillä enemmän. Mekin oltais toivottu, mutta äiti päätti sen sijaan muuttaa kauemmas, ettei vaan saatais nähdä lasta yhtään. Liikaa. Se oli todella kamalaa aikaa. Käräjillä käytiin pari kertaa.

Nyt on ollut rauhallisempaa, ja lomilla lapsi on puolet ajasta meillä. Viihdytään hyvin yhdessä, ollaan läheisiä..

Ei valittamista tällä hetkellä. En osaisi kuvitella elämäämme ilman tuota tyttöä :)

Just se mua pelottaa, et jos lapset alkavat hylkiä mua sen takia, mitä niiden biologinen äiti niille puhuu. Siitähän tulee ihan mahdotonta. Mut ehkä ei pidä maalailla piruja seinille etukäteen. ap

Hmm. Mun kokemus on enimmäkseen pelkästään positiivinen, toisaalta meidän tilanne erillainen sillä tavalla että miehen lapsi muutti meille jo vauvana koska äitinsä oli päihde riippuvainen eikä voinu pitää lasta joten se otettiin häneltä huostaan. Alkuun oli toki hankalaa etenki kun äiti ois halunnu tytön ennemmin sijais perheeseen kun meille oli lapsesta niin mustis jonka toisaalta ymmärrän... Yhteyden pito oli vaikeaa äiti haukku mut koko ajan, kaiken tein väärin vaikka parhaani tein. Lopulta äiti ei enää saanu (soskut päätti) tavata lasta edes valvotusti kun ei onnistunu antaa puhtaita seuloja. Lapsen kans meille muodostu läheinen side alusta asti muistan miten se itki öisin ja istuin yö kaudet tyttö sylissä vaan slittäen ja lohdutellen... Näki pitkään painajaisia vja itki vaikka fyysisesti oli terve...Mutta äiti oli paljon laimin lyönyt koska oli addikti vaikka varmasti rakasti lasta tavallaan. Nyt tyttö on jo reipas leikki ikäinen ja pitää mua äitinään ei omaa äitiään edes muista joka valitettavasti on nyt jo kuollut =( Kerrotaan kyllä aikanaan bio äidistä hänelle vielä ei oo tuntunu olevan oikea aika.

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Mun kokemus on enimmäkseen pelkästään positiivinen, toisaalta meidän tilanne erillainen sillä tavalla että miehen lapsi muutti meille jo vauvana koska äitinsä oli päihde riippuvainen eikä voinu pitää lasta joten se otettiin häneltä huostaan. Alkuun oli toki hankalaa etenki kun äiti ois halunnu tytön ennemmin sijais perheeseen kun meille oli lapsesta niin mustis jonka toisaalta ymmärrän... Yhteyden pito oli vaikeaa äiti haukku mut koko ajan, kaiken tein väärin vaikka parhaani tein. Lopulta äiti ei enää saanu (soskut päätti) tavata lasta edes valvotusti kun ei onnistunu antaa puhtaita seuloja. Lapsen kans meille muodostu läheinen side alusta asti muistan miten se itki öisin ja istuin yö kaudet tyttö sylissä vaan slittäen ja lohdutellen... Näki pitkään painajaisia vja itki vaikka fyysisesti oli terve...Mutta äiti oli paljon laimin lyönyt koska oli addikti vaikka varmasti rakasti lasta tavallaan. Nyt tyttö on jo reipas leikki ikäinen ja pitää mua äitinään ei omaa äitiään edes muista joka valitettavasti on nyt jo kuollut =( Kerrotaan kyllä aikanaan bio äidistä hänelle vielä ei oo tuntunu olevan oikea aika.

Oletko kirjoittanut tänne palstalle ennenkin? Ihan kuin olisin tunnistanut? Sen äidin mielestä puit vääränvärisiä vaatteitakin vauvalle, häiriköi teitä jatkuvasti, jne??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Mun kokemus on enimmäkseen pelkästään positiivinen, toisaalta meidän tilanne erillainen sillä tavalla että miehen lapsi muutti meille jo vauvana koska äitinsä oli päihde riippuvainen eikä voinu pitää lasta joten se otettiin häneltä huostaan. Alkuun oli toki hankalaa etenki kun äiti ois halunnu tytön ennemmin sijais perheeseen kun meille oli lapsesta niin mustis jonka toisaalta ymmärrän... Yhteyden pito oli vaikeaa äiti haukku mut koko ajan, kaiken tein väärin vaikka parhaani tein. Lopulta äiti ei enää saanu (soskut päätti) tavata lasta edes valvotusti kun ei onnistunu antaa puhtaita seuloja. Lapsen kans meille muodostu läheinen side alusta asti muistan miten se itki öisin ja istuin yö kaudet tyttö sylissä vaan slittäen ja lohdutellen... Näki pitkään painajaisia vja itki vaikka fyysisesti oli terve...Mutta äiti oli paljon laimin lyönyt koska oli addikti vaikka varmasti rakasti lasta tavallaan. Nyt tyttö on jo reipas leikki ikäinen ja pitää mua äitinään ei omaa äitiään edes muista joka valitettavasti on nyt jo kuollut =( Kerrotaan kyllä aikanaan bio äidistä hänelle vielä ei oo tuntunu olevan oikea aika.

Oletko kirjoittanut tänne palstalle ennenkin? Ihan kuin olisin tunnistanut? Sen äidin mielestä puit vääränvärisiä vaatteitakin vauvalle, häiriköi teitä jatkuvasti, jne??

Joo olen =D Mutta siittä on jo monta vuotta jännä että muistat!

Riippuu aivan siitä, millainen karhuemo on vastassa. ;)

"Ryhtymässä äitipuoleksi" - siis mitä? Jos nyt et ryhtyisi mihinkään kotileikkiin ja äitileikkiin vaan vetäisit vähän henkeä ja etenisit ihan vaan kaikessa rauhassa isän nyxänä. Minulla ainakin tuo nostaisi karvat pystyyn lasten äitinä, että joku pimatsu alkaa suorin vartaloin leikkiä äitipuolta. Annat lapsillekin rauhan tutustua suhun ilman mitään roolileikkejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Mun kokemus on enimmäkseen pelkästään positiivinen, toisaalta meidän tilanne erillainen sillä tavalla että miehen lapsi muutti meille jo vauvana koska äitinsä oli päihde riippuvainen eikä voinu pitää lasta joten se otettiin häneltä huostaan. Alkuun oli toki hankalaa etenki kun äiti ois halunnu tytön ennemmin sijais perheeseen kun meille oli lapsesta niin mustis jonka toisaalta ymmärrän... Yhteyden pito oli vaikeaa äiti haukku mut koko ajan, kaiken tein väärin vaikka parhaani tein. Lopulta äiti ei enää saanu (soskut päätti) tavata lasta edes valvotusti kun ei onnistunu antaa puhtaita seuloja. Lapsen kans meille muodostu läheinen side alusta asti muistan miten se itki öisin ja istuin yö kaudet tyttö sylissä vaan slittäen ja lohdutellen... Näki pitkään painajaisia vja itki vaikka fyysisesti oli terve...Mutta äiti oli paljon laimin lyönyt koska oli addikti vaikka varmasti rakasti lasta tavallaan. Nyt tyttö on jo reipas leikki ikäinen ja pitää mua äitinään ei omaa äitiään edes muista joka valitettavasti on nyt jo kuollut =( Kerrotaan kyllä aikanaan bio äidistä hänelle vielä ei oo tuntunu olevan oikea aika.

Oletko kirjoittanut tänne palstalle ennenkin? Ihan kuin olisin tunnistanut? Sen äidin mielestä puit vääränvärisiä vaatteitakin vauvalle, häiriköi teitä jatkuvasti, jne??

Miksi ihmeessä alapeukut tähän? Sossu-wt-narkki-äitikö se siellä? ;D

Itse olen "äitipuoli" 9- ja 6- vuotiaille, ja heidän elämässään oon ollut reilu pari vuotta, itsellä siis ei lapsia. 

Meillä lähti sujumaan hyvin alusta alkaen ehkä juuri sen takia, etten yrittänytkään olla heille _äiti_, vaan muuten vain turvallinen aikuinen (miten aikuinen sitä nyt 20-vuotiaana oli...). En ensimmäisen vuoden aikana puuttunut heidän kasvatukseen suoranaisesti, tietysti jos käyttäytyivät huonosti, ojensin käytöstä. Vieläkään eivät minua pidä äitinään, onneksi, mutta kohtelevat kuitenkin todella kunnioittavasti ja tajuavat, että en ole lähdössä mihinkään, vaikka eivät pitäisi. 

Alussa oli lasten äidin kanssa vähän ongelmia, mutta nekin saatiin ratkaistua ja nykyään ollaan lasten äidin kanssa oikeasti ihan hyvissä väleissä. Meillä on ihan selkeä "arvojärjestys", että hän on se nainen, joka tekee loppujen lopuksi päätökset, tottakai, mutta myös mulla on sanavaltaa :) 

Olen "äitipuoli" 11- ja 9-vuotialle, ollut nyt noin nelisen vuotta. Lapset meillä joka toinen viikonloppu ja lomilla pidemmästi. Mulla lapset edllisestä suhteesta 9- ja 7-vuotiaat, ja kuopus, nykyisen miehen kanssa yhteinen, kohta vuoden. Hyvin on kaikki mennyt meillä (ehkä ollaan poikkeus?) alusta asti, miehen lasten äiti on tolkun ihminen, suorastaan ihana, ja olemmekin hyviä ystäviä keskenämme nykyään :) Kuten myös lapset. Ehkä auttoi se, ettei kukaan ole kokenut mitään mustasukkaisuutta, miehen eksä alkoi uuteen suhteeseen suunnilleen samoihin aikoihin kun minä tapasin miehen. Hekin odottavat yhteistä lasta nyt. Melkoinen paletti kaikkineen, mutta hyvin on pysynyt kasassa :)

Ihana kuulla tuollaisiakin tarinoita! ap

Minulla on teini-ikäiset lapsipuolet (kaksi omaakin lasta on). Juuri noista kauhukertomuksista johtuen, en uskalla ottaa heitä lähelle. Pidän etäisyyttä ja anna isänsä huolehtia asioista. Olen asiallinen, mutta etäinen.

Nyt näyttäisi, että haluaisivat minut lähelle, mutta minä vaan en osaa aukaista itseäni sille, koska tiedän että jos jotain tulee niin minua syytetään oli syy minussa tai ei. 

Vierailija kirjoitti:

"Ryhtymässä äitipuoleksi" - siis mitä? Jos nyt et ryhtyisi mihinkään kotileikkiin ja äitileikkiin vaan vetäisit vähän henkeä ja etenisit ihan vaan kaikessa rauhassa isän nyxänä. Minulla ainakin tuo nostaisi karvat pystyyn lasten äitinä, että joku pimatsu alkaa suorin vartaloin leikkiä äitipuolta. Annat lapsillekin rauhan tutustua suhun ilman mitään roolileikkejä.

Äitipuoli, isän kumppani tai puoliso. Ihan mikä vaan. Nimet ovat vaan nimiä ja termit termejä. Se kutsutaanko jotain äitipuoleksi, isän kumppaniksi tai etunimellä ei muuta sitä suhteen laatua miksikään. Ei paranna, ei huononna. Voit kieltää kutsumasta äitipuoleksi tai käskeä kutsumaan siksi, se ei ole merkityksellistä vaan, mikä suhde on.

Minulla tilanne niin, että minusta haluttaisiin äitipuolta miehen lapsille (sekä mies että lasten äiti ja lapset varmaan itsekin), mutta minä en halua. Olen vaan minä.

Mutta muille naisille, jotka pelkäävät, että joku on lastensa äitipuoli: Valitettavasti se on sinulle ja lapsillesi parempi, mitä läheisemmäksi 'äitipuoli' (tai miksi häntä kutsutaankin) lapsesi kokee, koska se vaikuttaa siihen kuinka häntä suojellaan ja kuinka hänestä välitetään.

Itse kohtelen puolisoni lapsia niin asiallisesti kuin osaan, mutta koska en koe tunneyhteyttä heihin niin en myöskään valitettavasti koe tarvetta erityisesti helliä, suojella tai passata heitä. Yleensä järjestän myös minulle merkityksellistä tekemistä hetkiin kun he eivät ole. He tykkäisivät varmaan niihin usein osallistua. Jos minulla olisi tunnesija heidän elämässään, toimisin toisin.

Alapeukuttakaa rauhassa.

Mä luin tuon saman jutun ja jäin sitä kans miettimään. Meillä näytti välillä siltä, et saattais luisua samaan mut lasten (3 kpl) äiti onnistui sit varmaan jotenkin psyykkaamaan itseään ja on onnistunut käyttäytymään asiallisesti nyt jo pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Ei se aina ihan noin kamalaa ole. Joskus on. Riippuu täysin siitä, millaisia ne lapset on ja niiden äiti.

Mulla on ihana tytärpuoli. Alusta asti tultu toimeen todella hyvin. Isänsä kanssa lyötiin hynttyyt yhteen kun tyttö oli 4. Nyt on jo 9, ja hyvin menee edelleen. On myös aivan ihana isosisko pienille pojillemme.

Aina ei ole kivaa ollut, johtuen äidistään, joka on "hieman" hankalahko ihminen. Ei nyt ihan noin paha kuin tuossa linkin tarinassa, mutta vähän samoja piirteitä. Minusta ei ole pahaa puhunut, vähätellyt ainoastaan välillä jos tyttö on ns liikaa innostunut (tyttö aikanaan innoissaan höpötteli että mä oon vähän kuin hänen toinen äiti, tuosta ei äitinsä tykännyt vaan painotti lapselle että mä en oo mitään, jne juttuja).

Tota tapaamisvenkoilua oli äidin puolelta. Hänen ois pitänyt saada määrätä kaikki omien aikataulujen mukaan. Lapsi ois halunnut olla meillä enemmän. Mekin oltais toivottu, mutta äiti päätti sen sijaan muuttaa kauemmas, ettei vaan saatais nähdä lasta yhtään. Liikaa. Se oli todella kamalaa aikaa. Käräjillä käytiin pari kertaa.

Nyt on ollut rauhallisempaa, ja lomilla lapsi on puolet ajasta meillä. Viihdytään hyvin yhdessä, ollaan läheisiä..

Ei valittamista tällä hetkellä. En osaisi kuvitella elämäämme ilman tuota tyttöä :)

Sisko on henkilö, jolla on samat vanhemmat. Virhehankinta miehesi menneisyydestä on siskopuoli.

Olen itse äiti (varhaisleikki-ikäiselle vasta) ja lapsen isällä on avovaimo. Toivon ainakin, etten ole tämän avovaimon mielestä mikään hirviö - enkä keksisi kyllä yhtäkään syytä miksi olisin.

Olemme isän kanssa hyvissä väleissä ja hän on hyvä isä ja lapsemme puhuu kotona paljon isästään ja tämän avovaimosta. Se lämmittää mieltäni, voin luottaa että siellä menee kaikki hyvin.

Minua ei sinänsä heidän elämänsä kiinnosta - en siis puutu siihen millään tavalla, en kyttää tai kysele - kuten isäkään ei minulta. Lähinnä kerromme jos lapsi on menossa pidemmälle (ihan varotoimenpiteenä, jos esim. jotain sattuu tms) vaikka kyläilemään/reissuun, muuten he tekevät juuri mitä haluavat samoin kuin itsekin.

Tapasin tämän avovaimon joskus ohimennen kun he tulivat yhdessä hakemaan lasta, jäi oikein hyvä kuva hänestä ja se riittää. Näen lapsesta, että häntä huolletaan hyvin ja hänen on hyvä olla siellä, se on ainoa millä on merkitystä minulle :)

Vierailija kirjoitti:

Olen "äitipuoli" 11- ja 9-vuotialle, ollut nyt noin nelisen vuotta. Lapset meillä joka toinen viikonloppu ja lomilla pidemmästi. Mulla lapset edllisestä suhteesta 9- ja 7-vuotiaat, ja kuopus, nykyisen miehen kanssa yhteinen, kohta vuoden. Hyvin on kaikki mennyt meillä (ehkä ollaan poikkeus?) alusta asti, miehen lasten äiti on tolkun ihminen, suorastaan ihana, ja olemmekin hyviä ystäviä keskenämme nykyään :) Kuten myös lapset. Ehkä auttoi se, ettei kukaan ole kokenut mitään mustasukkaisuutta, miehen eksä alkoi uuteen suhteeseen suunnilleen samoihin aikoihin kun minä tapasin miehen. Hekin odottavat yhteistä lasta nyt. Melkoinen paletti kaikkineen, mutta hyvin on pysynyt kasassa :)

Hyi helvetti mitä elukoita olette äpärälaumanne kanssa. Ihanan ihmisen merkki ei ole se, että lisäännytään niin monen kumppanin kanssa kuin ehditään, abortti on mahdollinen ja aina parempi vaihtoehto kuin turhan elämän synnyttäminen.