Lue keskustelun säännöt.
Kova ikävä kunnon isovanhempia!
Saara
10.02.2016 |
Onko teillä muilla kovinkin läheiset suhteet lastenne isovanhempiin? Mietin tässä juuri, että omat vanhempani halusivat kovasti lapsenlapsia, mutta nyt kun niitä on, ei mummia ja pappaa niin kovasti kiinnostele. Tuntuu, että aina vähän väkisin tulevat hoitamaan tai muuten auttamaan.
Onko tähän mitään tehtävissä vai pitääkö vain hyväkysyä, että näin on meillä asiat? Vinkkejä?
Kommentit (32)
Meillä "auttoi" se kun lapset vähän kasvoivat, alkoivat jutella ja tulivat omatoimisimmiksi. Mutta pyytele kylään ja välillä hoitamaan, jospa se ajan kuluessa siitä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli aivan ihana Ukki. En ollut hänellä koskaan hoidossa, mutta meidän koko perhe vietti aikaa viikonloppuja hänen luonaan.
Mun miehellä oli myös mukava Ukki. Tekivät kaikkea yhdessä ja opetti mun miestä kaikkea traktorilla ajamisesta kalan perkaamisen.
Mun lapsilla ei ole samanlaisia isovanhempia. Kaikki neljä elossa ja yhteen ei ole oikeastaan minkäänlaista suhdetta. Toinen on ollut lapsien kanssa vain jos pyydän ja hänen ehdoillaan. Kehui aina sukulaisille kuinka hän teki kaikkea lasten kanssa, mutta jos tekivät esim. pitsaa, niin lapset eivät saaneet tehdä mitään jostain syystä. Ehkä hän osasi paremmin tai lapset olivat hänen mielestään ihan idiootteja. No, heti kun lapsille alkoi tulemaan omia mielipiteitä, niin eivät enää sinne halunneet.
Toisilla isovanhemmilla on viihdytty, kun sinne on päästy. Vahinko vain, toiset lapsenlapset menivät aina mun lasten edelle ja sekin tehtiin hyvin selväksi lapsia myöten.
Olen siis hyvin surullinen ettei omat lapseni ole saaneet samanlaista kiintymyssuhdetta kehenkään isovanhemmista kuin mä sain.
Onko kunnon isovanhemmat aina sellaisia, jotka auttaa lastenhoidossa ja muuten?
Sekö isovanhemmista tekee kunnollisia?
Musta tuo vaan kuulostaa vähän minä-minä -ihmisten jutulta...
Taisin käsittää aloituksen hieman väärin, sori. 😊
Sinuna mä pyytäisin heitä olemaan ja hoitamaan lapsia niin kauan kuin lapset viihtyvät heidän seurassaan.
T. 3
Vierailija kirjoitti:
Onko kunnon isovanhemmat aina sellaisia, jotka auttaa lastenhoidossa ja muuten?
Sekö isovanhemmista tekee kunnollisia?
Musta tuo vaan kuulostaa vähän minä-minä -ihmisten jutulta...
Mun mielestä kunnon isovanhemmat haluavat olla lapsenlapsiaan hoitoon. Tahtovat olla heidän elämässään mukana tiiviisti ja ovat oikeasti Kiinnostuneita lapsista ja heidän ajatuksistaan.
Enkä tarkoita sitä, että lastenlasten olisi oltava joka vklp hoidossa, vaan kohtuutta.
Sellaiset isovanhemmat ovat parhaita, joille lapsenlapset isompanakin soittelevat, käyvät koulun jälkeen kylässä ja menevät sinne mielellään eikä pakottamalla. Silloin isovanhemmuus on onnistunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei ne isovanhemmat ole olemassa siksi että hoitavat tai muuten auttavat lastenlasten kanssa.
Luulin otsikosta että isovanhemmat ovat juoppoja tms. Ai että ikävä kunnon isovanhempia.
Hoitakaa itse omat lapsenne.
Vierailija kirjoitti:
Onko kunnon isovanhemmat aina sellaisia, jotka auttaa lastenhoidossa ja muuten?
Sekö isovanhemmista tekee kunnollisia?
Musta tuo vaan kuulostaa vähän minä-minä -ihmisten jutulta...
Tää! kunnon isovanhemmat ovat juuri moisia jotka auttaa ja tekee elämästä helpompaa + antaa lapsille mahdollisimman paljon rahaa. Mun mielestä väärin mut jokainen tavallaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saara kirjoitti:
Onko teillä muilla kovinkin läheiset suhteet lastenne isovanhempiin? Mietin tässä juuri, että omat vanhempani halusivat kovasti lapsenlapsia, mutta nyt kun niitä on, ei mummia ja pappaa niin kovasti kiinnostele. Tuntuu, että aina vähän väkisin tulevat hoitamaan tai muuten auttamaan.
Onko tähän mitään tehtävissä vai pitääkö vain hyväkysyä, että näin on meillä asiat? Vinkkejä?
Jospa lähestyisit mukavan yhdessäolon ja tekemisen kautta eikä niin, että isovanhempien on oltava hoitoapuna. Jos oikein korostat heille, että heidän pitää auttaa, muuten he eivät ole kiinnostuneita, karkoitat heidät vain kauemmas.
Pienissä lapsissa on paljon työtä, vastuu voi pelottaa, ääkyminen häiritsee muutenkin heikentyneitä unia jne.
Vierailija kirjoitti:
Taisin käsittää aloituksen hieman väärin, sori. 😊
Sinuna mä pyytäisin heitä olemaan ja hoitamaan lapsia niin kauan kuin lapset viihtyvät heidän seurassaan.T. 3
Joo, tämä on monien hyväksi kokema konsti: vanha kunnon syyllistäminen. Luuletko oikeasti, että pakkohoidattaminen on avain molemminpuoliselle viihtymiselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on ihan kunnolliset isovanhemmat ja lapset haluavat mennä käymään ja sanovat tykkäävänsä heistä. He eivät kuitenkaan ole juuri lapsiamme hoitaneet. Että mikä nyt sitten on kunnon isovanhemmuutta.
No, jos kerran isovanhemmat eivät ole olemassa mm. sen takia, että auttaisivat lapsiaan omien perheittensä kanssa, niin mikä heidän elonsa tarkoitus sitten on? Hurvitella ja tehdä kaikkea vain itseään varten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meinasin just kirjoittaa samaa! Mulla oli kivat isovanhemmat äiđin puolelta,( isän oli jo kuolleet ). Näimme suht usein ja isovanhemmat pistäytyi kylässä, mutta en koskaan ollut heillä yötä, enkä muista heidän juuri houtaneen meitä. Kerran mummo oli päivän, kun äiti sairastui. Seuravana päivänä apuun tuli naapuri, rahalla. Mutta suhteet oli hyvät kaikilla, ja nähtiin usein ja pidettiin yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kunnon isovanhemmat aina sellaisia, jotka auttaa lastenhoidossa ja muuten?
Sekö isovanhemmista tekee kunnollisia?
Musta tuo vaan kuulostaa vähän minä-minä -ihmisten jutulta...Mun mielestä kunnon isovanhemmat haluavat olla lapsenlapsiaan hoitoon. Tahtovat olla heidän elämässään mukana tiiviisti ja ovat oikeasti Kiinnostuneita lapsista ja heidän ajatuksistaan.
Enkä tarkoita sitä, että lastenlasten olisi oltava joka vklp hoidossa, vaan kohtuutta.
Sellaiset isovanhemmat ovat parhaita, joille lapsenlapset isompanakin soittelevat, käyvät koulun jälkeen kylässä ja menevät sinne mielellään eikä pakottamalla. Silloin isovanhemmuus on onnistunut.
Ai isovanhemmuus on silloin onnistunut? Voi luoja!
Minkähänlaisia isovanhempia näistä nykyisistä minäminäminäminäminä ja minä vanhemmista tulee aika? Ei kovin palveluhenkisiä ainakaan.
Mummo ja pappa voi tavata lapsia kun käy kylässä heillä ja se riittää. Kummallista että on aivan kuin isovanhemmilla olisi jotain samanlaisia velvollisuuksia lastenlapsiin kuin lasten vanhemmilla. Ja ei todellakaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä isovanhemmat eivät ole koskaan olleet kiinnostuneita ainoasta lapsenlapsestaan. Omat menot ovat menneet aina edelle ja niitähän riitti. Nyt soitellaan kuka milloinkin mistäkin sairaalasta, että katsomaan pitäisi mennä. Ei ehdi, meidän ainokainen on nyt nuori aikuinen omine kiireineen ja meillä nyt niitä kuuluisia omia menoja.
Vierailija kirjoitti:
No, jos kerran isovanhemmat eivät ole olemassa mm. sen takia, että auttaisivat lapsiaan omien perheittensä kanssa, niin mikä heidän elonsa tarkoitus sitten on? Hurvitella ja tehdä kaikkea vain itseään varten?
Nih, joku roti sentään. Siis nuorena pitää levätä ja hoitaa parisuhdetta, että sitten isovanhempana jaksaa hoitaa muita.
Vierailija kirjoitti:
No, jos kerran isovanhemmat eivät ole olemassa mm. sen takia, että auttaisivat lapsiaan omien perheittensä kanssa, niin mikä heidän elonsa tarkoitus sitten on? Hurvitella ja tehdä kaikkea vain itseään varten?
Nimenomaan hurvitella ja tehdä kaikkea vain itseään varten. He ovat pentueensa aikuisiksi kasvattaneet ja hoitaneet. Nyt on se oma aika
Vai pitäisikö isovanhempien hoitaa vastentahtoisesti lastenlapsia jotta näiden vanhemmat saa hurvitella ja tehdä kaikkea vain itseään varten? Niinpä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä isovanhemmat eivät ole koskaan olleet kiinnostuneita ainoasta lapsenlapsestaan. Omat menot ovat menneet aina edelle ja niitähän riitti. Nyt soitellaan kuka milloinkin mistäkin sairaalasta, että katsomaan pitäisi mennä. Ei ehdi, meidän ainokainen on nyt nuori aikuinen omine kiireineen ja meillä nyt niitä kuuluisia omia menoja.
Kannattaa harkita suhteellisuudentajua.
On hiukan eri asia vinkua hoitamaan lasta jotta vanhemmat pääsee bilettämään kuin mennä katsomaan sairaalassa olevaa ihmistä. Varmaan kerrot sitten aikanaan ylpeänä lapselle että mummo ja pappa oli sairaalassa peloissaan ja yksin ja pyysi käymään mutta minä pidin pintani enkä mennyt.
Niin, en tiedä. Jotenkin ajattelen taas ihan päin vastoin kuin tuossa edellä jotkut. Jos on vaikka tuollainen tilanne kuin mistä marja Hintikka näyttää avautuneen, niin kyllä luulisi että vanhempia kiinnostaisi lastaan auttaa. Vaikka lapsi onkin jo aikuinen. Aika hurjaa settiä tuntuu olleen:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/10/marja-hintikka-isovanhemmuus-hu…
Sen kyllä ymmärrän, että ihan pienet vauvat voi olla isovanhempien mielestä pelottavia. Sitten kun ne lapset itse osaa sanoa, mikä on homman nimi (että vaivaako nälkä, jano vai pissahätä), on isovanhemmillakin helpompaa. Ainakin meillä välit tiivistyneet tosi paljon kun lapsista on tullut vähän isompia (nyt 4 ja 6).
Meillä isovanhemmat on ihania. Ovat juuri sopivasti paikalla, mutta elävät omaa elämäänsäkin. Mä sanoisin, että kaiken ytimessä on keskustelu. Olemme puhuneet näistä asioista todella paljon.
Samaa olen pohtinut. Tullut tulokseen, että puhun suoraan. Sanon, että apua tarvitaan, pääsettekö tulemaan. Ei tarvi arpoa, että onko sopivaa tms. Mutta tässä kyllä auttaa se, että en yritä pitää mitään kaikkivoipaisuus-kulissia yllä. Aika suoraan sanon, etten yksin pärjää.