Pelastaisitko lapsesi hengen vaikka kuolisit samalla?

totta hemmetissä, siitä hetkestä lähtien, kun lapsensa sai ensimmäisen kerran syliin tiesi, että juoksee vaikka tuleen sen pienen ihmisen puolesta!

Pelastaisin. Mitä muuta oikeasti voisin siinä tilanteessa tehdä? Mies huolehtisi lapsistamme.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on äärettömän ahdistava kysymys, jota olen joskus miettinyt. Rakastan lapsiani yli kaiken. Mutta pelottava ajatus, kun tämähän selviää todellisuudessa vasta oikeassa tilanteessa. Voihan sitä ajatella, että pelastaisin, mutta miten eläimellisesti sitä käyttäytyisikään vaarassa? Mitä jos silloin pelastaisikin vain itsensä? Ahdistavaa. Tätä aihetta käsittelevää elokuvaa Turisti en ole vielä kyennyt katsomaan samasta syystä. Liian raskas aihe.

Ja mitä jos jonkun selviytymisvaiston varassa pelastaisikin itse itsensä? En usko, että sen jälkeen itsekään pystyisin elämään. Vetäisin itseni kiikkuun. Ja lopputuloksena olisi itsensä pelastanut äiti, kuollut lapsi ja lopulta itsensä tappanut äiti.. Huh huh-

Kiinnostavaa pohdiskelua.

Onko elokuva tämä: http://www.cinemamondo.fi/turisti/ ? Haluaisin nähdä elokuvan, mistä kerroit.

Kyllä. Pelastin jopa naapurinlapsen. Refleksit toimi niin nopeesti, ettei tullut mieleenkään oma henki.

Pelastaisin hetkeäkään miettimättä.

Uskon että pelastaisin, vaikka minullakin on 6 lasta. Silti hyvä pointti myös tuolla aiemmin, entä jos jokin eläimellinen itsesuojeluvaisto tulisikin esteeksi? En tiedä koska ei ole sellaista kokemusta. Sen kuitenkin tiedän että kun olen kerran kaatunut jyrkissä portaissa alaspäin tullessa vauva sylissä, niin lainkaan ajattelematta vaistomaisesti käännähdin kaatuessani niin että jäin itse alimmaiseksi ja vauva päälle. Onneksi onnistuin eikä vauvalle käynyt kuinkaan, jälkeenpäin mietin että olisin voinut itse siinä vaikka kuolla kun en pystynyt käsillä suojelemaan omaa päätä ollenkaan kun niitä tarvittiin vauvan suojelemiseen. Että kai se äidin vaisto sitten voittaa itsesuojeluvaiston.

Pelastaisin. Olen pelastanut veljenikin niin, että meinasin itse kuolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on äärettömän ahdistava kysymys, jota olen joskus miettinyt. Rakastan lapsiani yli kaiken. Mutta pelottava ajatus, kun tämähän selviää todellisuudessa vasta oikeassa tilanteessa. Voihan sitä ajatella, että pelastaisin, mutta miten eläimellisesti sitä käyttäytyisikään vaarassa? Mitä jos silloin pelastaisikin vain itsensä? Ahdistavaa. Tätä aihetta käsittelevää elokuvaa Turisti en ole vielä kyennyt katsomaan samasta syystä. Liian raskas aihe.

Ja mitä jos jonkun selviytymisvaiston varassa pelastaisikin itse itsensä? En usko, että sen jälkeen itsekään pystyisin elämään. Vetäisin itseni kiikkuun. Ja lopputuloksena olisi itsensä pelastanut äiti, kuollut lapsi ja lopulta itsensä tappanut äiti.. Huh huh-

Kiinnostavaa pohdiskelua.

Onko elokuva tämä: http://www.cinemamondo.fi/turisti/ ? Haluaisin nähdä elokuvan, mistä kerroit.

Juuri samainen leffa. Minusta on mielenkiintoista, että suurin osa tämän ketjun kirjoittajista pystyy sanomaan noin varmasti, että pelastaisi lapsensa. Niin toivon itsekin tekeväni. Niin tunnen tällä hetkellä, että tekisin. Mutta voitteko todella olla varmoja, mitä tuossa tilanteessa sitten tapahtuisi? Voi olla, että minä olen vain sitten huonompi äiti ja rakastan lapsiani vähemmän, kun pohdin tätä. Joku bitti poikittain päässä?

Toinen aihetta sivuava elokuva on Sofien valinta. En muista tarkalleen, mutta siinähän Meryl Streep joutuu ilmeisesti valitsemaan kahden lapsensa väliltä sen, kumpi pelastuu.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Pelastin jopa naapurinlapsen. Refleksit toimi niin nopeesti, ettei tullut mieleenkään oma henki.

Uskon, että useampi meistä ryntäisi pelastamaan lapsensa. Mutta siinä tilanteessahan ei suoraan tehdä valintaa siitä, pelastaako itsensä vai lapsensa?

On tietysti ihan teoreettinen tilanne, että eteen astuisi joku Pietari Paavali, joka kysyisi, Pelastatko lapsesi vai itsesi? Eiköhän pelastamaan rientäessään alitajuntaisesti ajattele, että pelastaa sekä itsensä että toisen?

Teoriassa kyllä. Jäisihän hänelle äiti ja isoäiti. Käytännössä? Kyllä mä haluan uskoa, että isänvaistolla tekisin mitä tahansa lapsen pelastamiseksi, mutta miten sitten tositilanteessa? Toivottavasti ei tarvitse selvittää.

Tottakai. Ei kahta sanaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on äärettömän ahdistava kysymys, jota olen joskus miettinyt. Rakastan lapsiani yli kaiken. Mutta pelottava ajatus, kun tämähän selviää todellisuudessa vasta oikeassa tilanteessa. Voihan sitä ajatella, että pelastaisin, mutta miten eläimellisesti sitä käyttäytyisikään vaarassa? Mitä jos silloin pelastaisikin vain itsensä? Ahdistavaa. Tätä aihetta käsittelevää elokuvaa Turisti en ole vielä kyennyt katsomaan samasta syystä. Liian raskas aihe.

Ja mitä jos jonkun selviytymisvaiston varassa pelastaisikin itse itsensä? En usko, että sen jälkeen itsekään pystyisin elämään. Vetäisin itseni kiikkuun. Ja lopputuloksena olisi itsensä pelastanut äiti, kuollut lapsi ja lopulta itsensä tappanut äiti.. Huh huh-

Kiinnostavaa pohdiskelua.

Onko elokuva tämä: http://www.cinemamondo.fi/turisti/ ? Haluaisin nähdä elokuvan, mistä kerroit.

Juuri samainen leffa. Minusta on mielenkiintoista, että suurin osa tämän ketjun kirjoittajista pystyy sanomaan noin varmasti, että pelastaisi lapsensa. Niin toivon itsekin tekeväni. Niin tunnen tällä hetkellä, että tekisin. Mutta voitteko todella olla varmoja, mitä tuossa tilanteessa sitten tapahtuisi? Voi olla, että minä olen vain sitten huonompi äiti ja rakastan lapsiani vähemmän, kun pohdin tätä. Joku bitti poikittain päässä?

Toinen aihetta sivuava elokuva on Sofien valinta. En muista tarkalleen, mutta siinähän Meryl Streep joutuu ilmeisesti valitsemaan kahden lapsensa väliltä sen, kumpi pelastuu.

Ei kai sitä varmaksi voi tietääkään miten shokissa toimisi, mutta sillä ajatuksella tietenkin tässä ja nyt.

Pelastaisin lapseni, tosin kukaan ei voi mielestäni tietää miten käyttäytyisi todellisessa hätätilanteessa joka vaatisi nopeaa, spontaania reagointia.

Mulla oli tosin juuri tilanne, jossa taaperoni oli putoamassa sohvan selkänojan yli, ja syöksyin samantien hänen alleen jolloin sohvan rautakiinnike repäisi aika ilkeän haavan käsivarteeni. Eihän tuo ole läheskään sama kuin esim junan alle hyppääminen tms. mutta toivon todella, että osaisin sellaisessakin tilanteessa toimia oikein.

Mua jäi vaivaamaan se kun ne vauvanvaunut putosivat mereen vuosi sitten, ja se maahanmuuttajamies ja äiti hyppäsivät mereen, mutta isä ei. En voi olla miettimättä, joutuiko pariskunta jotenkin käsittelemään asiaa ja miltä isästä ja äidistä tuntui jälkeenpäin.

Jaha, palsta on yksimielinen....

Järjellä ajatellen kuitenkin minä ensin, varsinkin mitä pienemmästä lapsesta kyse. Itse varmaan pystyn jatkamaan elämää ilman lasta, mutta kukas tuosta lapsesta huolen pitäisi? Eri asia ehkä sitten kun lapsi on sen ikäinen että pystyy pitämään puolensa ja huolehtimaan asioistaan. Eli onneton loppuelämä mieluummin minulle kuin lapselle.

Tottakai kuolisin. Vaikka kaksi lasta niin parempi se että äiti kuolee kuin toinen lapsista. Onhan lapsilla isäkin. Ja isovanhemmat.

Pelastaisin. En usko kuolemanjälkeiseen elämään, mutta jos sellainen on, niin minä olen se, jonka pitää olla siellä ensin, että voi olla ottamassa lapset vastaan sitten jonain päivänä. Parempi, että minä kuolen kuin että lapsi kuolee. Minä olen sentään saanut elää.

Pelastaisin.

Tottakai pelastaisin, jos minulla lapsia olisi! Jotain tolkkua asioihin. Eli kun niitä lapsia joskus tulee, niin uhraan vaikka oman henkeni heidän puolestaan jos sitä vaaditaan.