Lue keskustelun säännöt.
Olin koko ikänsä kotiäitinä olleen hautajaisissa....
08.02.2016 |
ja siellä kehuttiin tämän vainajan äitiyttäja vuosikymmeniä kestänyttä avioliittoaan. Yleensähän hautajaisissa puhutaan jotakin vainajan työelämästä tms niin tässä saatiin se työelämän ulkopuolella olo kierrettyä tällä lailla.
Kommentit (94)
Tärkeintä ei ole se mitä teet vaan mitä olet; hymy, kyyneleet jne..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se mielestäsi piti kiertää? Eikö hautajaisissa ole tarkoitus puhua ihmisestä sellaisena kuin hän on? Jos henkilö ei ole ollut työelämässä, pitäisikö mielestäsi olla hiljaa? Esim. mitä mielestäsi kehitysvammaisen tätini hautajaisissa olisi pitänyt puhua?
Tarkoitin lähinnä sitä että pappi ja omaiset löysivät tästä ihmisestä jotain puhuttavaa koska se ei varmasti ollut helppoa kun hän ei esim harrastanutkaan mitään.
Kai sentään tajuat olla sanomatta näitä ajatuksiasi ikinä ääneen?
On onni ,että on av. Saa psyk.potilaat laatia mitä hullumpia viha-kateus kertomuksia.
Itselläni ei ole mitään hampaankolossa kotiäitejä kohtaan, joten puhuisin ihan asiallisen ja lyhyehkön puheen hänen elämästään.
Ymmärrän toki että, jos ihmisellä itsellään on paha olla , niin jutut ovat myös sen mukaiset.
Vierailija kirjoitti:
Ap on sekaisin kuin seinäkello. Ajattelee että ihmiset arvottavat toisiaan suoritteiden perusteella kuten hallitus, työministeri, osakkeenomistaja tai vähintään kuten firman nilkki pikkupomo alaisiaan....
Ihmiset useimmiten haluavat että heidät muistetaan erityisesti lämmöstä, rakkaudesta, välittämisestä yms. ja jopa erittäin merkittävien henkilöiden hautajaisissa pääasiassa puhutaan muusta kuin urasta. Jos on rakentanut hienoja taloja, tehnyt sydänleikkauksia, säveltänyt musiikkia, johtanut suurta yritystä tms. nämä ovat lopulta vain rooleja, suorituksia... jotain mitä joku aina täällä maailmassa tekee riippumatta siitä että joku ihminen kuoli. Kuolema ei jätä aukkoa arkkitehtuuriin, sairaanhoitoon taikka musiikkimaailmaan, kuolema jättää aukon läheisten elämään. USAn presidentti on korvattavissa tunnin päästä jos Obama kupsahtaisi, sen sijaan puolisona, isänä, ystävänä ja ihmisenä hän ei ole koskaan korvattavissa. Presidenttejä tulee ja menee, toiset vähän parempia työssään kuin toiset.
Epäilen, että ap on työnarkomaanin lapsi ja ,että hänen elämäänsä on ihannoitu aina suoritusten mukaan. Ei sit ihme ,että on noin ihmeellisiä luuloja päässä.
Hoh hoijaa, kyllä pitää olla sairas mieli, että siunaustilaisuuskin väännetään vastenmielisesti ei niin kunnioitusta-ansaitsevaksi. Älä vaan mene enää muiden ihmisten hautajaisiin, paitsi omiisi voit tehdä ennakkoon ylistysåuheen, jonka pakotat ennakkoon jo luottopapin harjoittelemaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nii joo, itse toivoisin minut muistettavan mieluummin hyvänä äitinä ja puolisona kuin ahkerana Siwan kassatätinä. Kun ei tuota uraa ole tullut luotua...
Vierailija kirjoitti:
Tärkeintä ei ole se mitä teet vaan mitä olet; hymy, kyyneleet jne..
Ei tärkeintä ole se, mitä SANOT, teet, vaan mitä olet: hymy, kyyneleet. Minusta tuo sanomiskohta on osuvin. Kun lopulta ne sanatkin ovat vain pieni osa ihmisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua uskoa että aloittaja on tosissaan.
Okei, Vuoden aloitus -palkinto on jaettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummoni oli katkera ja ilkeä vanha noita-akka. Hautajaisissa häntä kuvailtiin sisukkaaksi, voimakastahtoiseksi, sinnikkääksi... Olisiko pitänyt kuolleesta sanoa että ihan hirveä ämmä oli, onneksi kuoli. En minä ainakaan viitsinyt, onneksi ei muutkaan.
Toivottavasti kukaan ei rupea minun hautajaisissani ylistämään että niin hienosti olen toimistohommat aina hoitanut, paperit laittanut printteriin ja asiakkaat palvellut...
Mieluummin kuuntelen kotiäidin elämänvaiheita kun jonkun 45vuotta laitoshuoltajana ollutta kuka on vapaa-aikansa pääasiassa istunut baarissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ei työelämä ole merkityksetöntä, mutta siellä väistämättä uudet ja nuoremmat korvaa entiset, väistämättä. Ei kai kukaan arkkitehti, lastentarhanope tai siivooja ole turha. Mutta ihan empiirinen koe: vanhustenkoteihin voi mennä haastattelemaan vanhuksia ja kyllä ne elämän todella tärkeät hetket suurimmalla osalla liittyy muuhun kuin siihen että "maalasin sen ja sen taulun" "tienasin millin" "olin huippulääkäri" tms. Tottakai on kunnioitettavaa olla huippulääkäri, mutta viitaten ap:n aloitukseen, ihan yhtä kunnioitettavan elämän voi elää tekemällä muuta työtä tai vaikka olemalla kotiäiti. Kuoleman porteilla ei niin sanotusti enää ole ansioluettelosta paljon iloa
Itse olen jutellut vanhusten kanssa ja juttelevat perheestään, ystävistään, lapsuudestaan ja myös mitä työtä ovat tehneet ja mitä työpaikalla on tapahtunut, työkavereistaan jne. Työ on osa elämää eikä kotiäidin työ sen turhempaa ole kuin palkkatyö. Taiteilijat kyllä varmaan jaksottavat elämäänsä vahvasti myös luomansa taiteen kautta ja esim. näyttelijät kyllä muistavat hyvin mistä heidän ura lähti nousukiitoon ja milloin oli alamäkiä. Aivan kuten puhuvat henkilökohtaisen elämänsä ylä- ja alamäistä.
Työelämä linkittyy monille myös henkilökohtaiseen elämään varsinkin jos työpaikan saamiseen tai vaihtamiseen liittyy vahvoja muistoja. Esim. muutin kaupunkiin/maahan x, koska menin töihin paikkaan y ja sitten alkaa muistelot ko. paikasta, mahdollisesti myös puoliso löytyi tämän seurauksena jne. Reissuhommia tehtäessä työhön liittyy olennaisesti matkustaminen ja siihen liittyy paljon kokemuksia etenkin jos on liikkunut eri maissa.
Eli itse en näe työstä tai työpaikoista puhumista cv:n selostamisena vaan ihan osana elämää. Osalla työ muuttaa elämää enemmän kuin jollakin toisella. Ja edelleen se henkilökohtainen elämä on tietenkin tärkeämpi.
Sairas-kateustrolli tämäkin, ei mitään muuta.
Nyt on kullä putkiaivot kuunnelleet puheita.
Harrastus ja työ...nekö ne olennaiset on? On ihmisessä itsessään niiiiin paljon. Niin paljon.